Yksityislääkäritoiminnan aloittamisesta seminaari Lääkäritalolla
Lääkäriliitto järjesti yksityislääkäritoiminnan aloittamista koskeneen seminaarin toukokuun puolivälissä Lääkäritalolla.
Seminaarin puheenjohtajana toimi erikoislääkäri Aarne Pasanen, joka on myös Lääkärikeskusten yhdistyksen hallituksen jäsen.
- Ensimmäisen kerran yksityislääkäritoiminnan aloittamista käsittelevä seminaari järjestettiin viime syksynä. Näitä on tarkoitus jatkaa niin kauan kuin kiinnostusta löytyy. Osanottajien määrä näyttää olevan nousussa. Ilmeisesti tämä aika on sellainen, että yhä useampi on kiinnostunut yksityislääkärinä toimimisesta, totesi Pasanen seminaaripäivän aluksi.
Hän kertoi, että erikoislääkärien osuus on kasvanut yksityispuolella vastaanottoa pitävistä.
-Yleislääkärien kysyntä on jonkin verran vähentynyt. Vastavalmistuneella yleislääkärillä voi olla aika vaikeaa aloittaa päätoimisesti yksityislääkärinä. Asia riippuu tietysti paikkakunnasta. Tietyillä erikoisaloilla on uskoakseni kuitenkin hyvät mahdollisuudet aloittaa menestyvä yksityislääkäritoiminta.
Pasanen muistutti, että yksityislääkäritoiminta keskittyy hyvin pitkälti pääkaupunkiseudulle sekä yliopisto- ja keskussairaalapaikkakunnille.
Hän kertoi käsityksiään yksityissektorin näkymistä.
-Yksityissektorilla on merkittävä asema, joka korostuu tulevaisuudessa. Julkisella sektorilla on palvelujen järjestämisessä tiettyjä ongelmia, mikä näkyy esimerkiksi jonoina. Julkisen sektorin vaikeudet ovatkin lisänneet lääkärien kiinnostusta yksityissektoria kohtaan. Varsinkin nuorilla lääkäreillä on tyytymättömyyttä palkkakehitykseen.
Pasanen totesi, että ihmiset haluavat tänä päivänä hyvin nopeasti palveluja ja terveysongelmansa selville.
- Neuvonantajana toimiminen potilaalle on tärkeää yksityispuolella. Potilaat haluavat henkilökohtaisen potilas-lääkärisuhteen ja potilaat ovat valinneet teidät. Vakiintunut potilaskanta pitää hankkia hyvällä käyttäytymisellä ja ammattitaidolla.
Hän muistutti, että ennen yksityislääkäritoiminnan aloittamista on hyvä selvittää tarkkaan itselleen, mitkä ovat omat motiivit ja resurssit.
-Olette tavoitettavissa potilaalle muutoinkin kuin lääkärikeskuksessa. Lisäksi on syytä pitää kiinni ajoista, kun tulette vastaanotolle. Joillakin on tapana tulla aina tunnin verran myöhässä.
Pasanen totesi, että toki yksityissektorillakin on monia ongelmia.
-Ne liittyvät paljolti kilpailutilanteeseen. Esimerkiksi vuodeosastohoidossa ei ole juurikaan kilpailua. Valtiovallan puolella on vaihtelevaa asennoitumista yksityissektoria kohtaan. Myönteisintä se on kauppa- ja teollisuusministeriössä.
Myös sairausvakuutusjärjestelmän tulevaisuudella on merkitystä yksityislääkärin kannalta.
- Kelan korvaukset ovat aina muutaman vuoden välein uhattuna. Tänä päivä tilanne on kuitenkin suhteellisen rauhallinen, kertoi Pasanen.
INFORMAATIOTA PALKKIOKEHITYKSESTÄ
Lääkäriliiton apulaisneuvottelupäällikkö Mikko Kangas kertoi lääkärinpalkkion määräytymisestä ja palkkiokehityksestä.
-Kilpailuneuvosto antoi vuonna 1992 päätöksen, jossa se kielsi Lääkäriliittoa antamasta enää lääkärinpalkkioita koskevia suosituksia. Myös liiton hallitus teki tuolloin vastaavanlaisen päätöksen, ettei se tulee enää antamaan uusia suosituksia.
Kilpailuvirasto- ja kilpailuneuvostokäsittelyssä todettiin silti, että liitto voi jatkossakin kuitenkin informoida jäseniään palkkioita koskevista kustannuskehityksistä.
- Jokainen itsenäisenä ammatinharjoittajana toimiva lääkäri arvioi siis nykyään palkkioonsa vaikuttavat perusteet omista lähtökohdistaan ja päättää palkkionsa markkamäärän itse. Lääkäri ei siis ole sidottu yleiseen palkka- tai kustannuskehitykseen, vaan hänen palkkionsa tulee vastata omaa kustannusrakennettaan, henkilökohtaista osaamistaan ja kulloistakin kilpailutilannetta, muistutti Kangas.
Seminaarin osallistujat saivat päivän aikana tietoa myös mm. vastaanoton rakenteesta, yksityislääkäritoimintaa koskevista säännöksistä, vakuutuksista, verotuksesta, ilmoittelusta, yksityislääkärin sosiaali-, työttömyys- ja eläketurvasta sekä vahingonkorvausvelvollisuudesta.
- Jos laskuttajana on yhtiö, putoaa pois Lääkäriliiton ryhmävakuutuksena ottaman potilasvakuutuksen piiristä. Silloin potilasvakuutus on hankittava itse. Tästä on viime vuosina tullut esille joitakin tapauksia, kun osakeyhtiön kautta toimimalla on hankittu esimerkiksi verosuunnittelua, kertoi Lääkäriliiton lakimies Marja Pylkkänen.
Liiton apulaistoiminnanjohtaja Santero Kujala totesi omassa esityksessään, että Lääkäriliitto on antanut lääkärinpalveluja koskevat ilmoitteluohjeet.
- On monta Euroopan maata, joissa lääkärinpalveluista ilmoittelu on kielletty tai saa ilmoittaa vain vastaanottopaikan, hän valaisi tilannetta.