Vanhalla tohtorilla on pulmia. Lämmintä vettä ei tule ja pesuvesi on siis lämmitettävä kaasuliedellä ja palovammoja uhmaten raahattava ammeeseen. Häntä lohduttaa kovin vähän se, että sama pulma on muillakin talon asukkailla. Syksy tekee tuloaan kosteana ja hyytävänä. Väsymys, masennus ja turhautuneisuus hiipivät sieluun ja soomaan. Sanalla sanoen yksi hänen pulmansa on koko 80-luvun Puolan rapistuva nukkavieruisuus: sairaalassa putket vuotavat ja rappaukset tippuvat nuhruisilta seiniltä. Puhu tässä sitten hygieniasta! Kaikesta huolimatta ihmiset toipuvat ja kuolevat, kuka mitenkin, mutta mitä tekemistä hänellä pitäisi olla sen kanssa?! Onko hänen edelleenkin pakko? Ja kaiken tämän keskellä naapurissa asuva nainen inttää häneltä vastausta, mitä ei voi antaa, ei mitenkään voi.

Olemme elokuvassa, lyhyessä puolalaisessa elokuvassa, jonka nimi on Dekalog, Dwa, suomeksi Kymmenen käskyä, kaksi. Olemme keskellä puolalaisen mestarin, Krzysztof Kieslowskin raamatun käskyihin perustuvia riipaisevan vähäeleisiä arjen moraliteetteja. Lähdemme elokuvan vietäväksi ja sallimme sen eteemme avaamien näkymien hämmentää mielemme, sillä niin Kieslowskin elokuvat aina tekevät, halusit tai et. Ensin meidän on kuitenkin selvitettävä miten kuuluu toinen käsky, sillä se lienee oleellista: Älä käytä väärin Herran, Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka käyttää väärin hänen nimeään. Yleensä tämän on katsottu tarkoittavan kiroilemisen ja Jumalan nimeä toistavan sadattelun kieltämistä, mutta, kuten raamatunkäännökseen liitetyssä selityksessä sanotaan, alun perin se saattoi merkitä erityisesti Jumalan nimeen tapahtuvan vannomisen tai pettämisen kieltämistä.

Elokuvan miljöö on siis 80-luvun Puola; vikuroiden omaksutun puolalaisen sosialismin kuolinkouristukset, vaikka kaikki suorat viittaukset aikaan, paikkaan tai politiikkaan puuttuvatkin. On syksy, sataa tihuttaa ja Kieslowskin elokuvien salaperäinen hailakkasilmäinen muukalainen haravoi haluttomasti lehtiä keoiksi. Kuka keräisi ne pois? Tuskin kukaan, ketään ei kiinnosta. Vanha ylilääkäri on tuskastunut häntä vainoavaan naiseen. Miksei se anna hänen olla rauhassa. Hän on vain lääkäri eikä ennustaja. Mitään ylimääräistä hän ei enää työn lisäksi jaksaisi. Hän haluaa vain tehdä työtänsä. Vanha ylilääkäri on jo lähellä eläkeikää, selvästi yli kuudenkymmenen ja eletyt vuodet ovat jättäneet häneen vahvat jälkensä. Emme saa tietää hänen nimeään, sitä ei mainita, hän on vain tohtori mutta sopikaamme, että hänen nimensä on Zbigniew Sznapka, se kuullostaa ihan hyvältä. Sitäpaitsi sen niminen kirurgian professori toimi virassa Katarina Jagellonican yliopiston II:lla kirurgian klinikalla punatiilisessä rakennuksessa ul. Kopernika 21:ssa Krakovassa kesällä 1975. Siitä ei ole kauan aikaa, eihän?

Naisen nimi on Dorota, Dorota Geller. Hän on noin nelikymmenvuotias hiukan surumielisellä tavalla kaunis puolatar, katse on tumma, syvä ja ahdistunut ja hän tupakoi ketjussa, kuten ohjaajansa Kieslowski. Ammatiltaan hän on orkesterimuusikko, viulisti. Mikä häntä riivaa? Kas, hänellä on kaksi miestä, joita molempia hän rakastaa. Hän todella rakastaa heitä molempia. Voihan rakastaa kahta, voihan? Hänen toinen miehensä, aviomiehensä, on hyvin sairas ja makaa juuri leikattuna ja ilmeisesti kuolemaisillaan tri. Sznapkan klinikassa. Häntä vaivaa jokin maligni sairaus, joka kaikesta päätellen on todettu ja hoidettu liian myöhään. Ennuste on huono, hyvin huono. Dorotan toinen mies on muusikko, joka kiertelee konsertoimassa maailmalla. Hän odottaa Dorotaa luokseen, konsertteihin, seurapiireihin. Dorotan ja Andrzejn avioliittoa on varjostanut lapsettomuus, mutta nyt Dorota on tullut raskaaksi ja tietää (mistä hän sen tietää?), että lapsen isä on muusikko. Jos aviomies jää eloon, ei Dorota voi pitää lasta, vaan hänen on hankittava abortti. Siis: kuoleeko Andrzej vai jää eloon?

Ei, ylilääkäri Sznapka ei todellakaan voi vastata tuollaiseen kysymykseen, se on täysin mahdotonta. Hän pysyy hyvin ylväästi uskollisena valalleen ja lääketieteen perinteille:

Syistä emme tiedä mitään, seurauksista emme paljoakaan, ennusteesta hyvin vähän. Toiset jäävät eloon syyttä, toiset kuolevat ilman syytä. En voi antaa tuomiota. Hippokrateen siunaus kevyenä harteillaan hän lähes ylpeänä itsestään kuuntelee Dorotan vastauksen:

Uskotteko Jumalaan?

Kyllä, mutta hän ei kelpaa muille. Yksityiseen Jumalaan.

Pyytäkää sitten häneltä tänään synninpäästöä.

Dorota poistuu.

Dorotan sanat painavat lyijynraskaina ylilääkärin harteita. Hän ajattelee syntymätöntä lasta, josta Dorota kenties juuri kiiruhtaa hankkiutumaan eroon. Lasta haluttiin todella kovasti. Hän ajattelee omaa yksinäistä elämäänsä lähiökaksiossaan, katselee kuvaa perheestään, lapsestaan, jonka hän menetti viime sodan pommituksissa. Tri. Sznapkan sydän ei toki ole kiveä! Hän päättää vielä tutkia Andrzejn tapauksen. Jos Andrzej kuitenkin kuolee, niin miksi uhraisimme lapsen vain typerien periaatteitten vuoksi. Ylilääkäri hairahtuu lääkärin suurimpaan syntiin, tietämisen hybrikseen. Hän tutkii uudestaan PAD-näytteet ja näkee sen mitä halusikin: merkit sairauden vääjäämättömästä progressiosta. Andrzej tulee kuolemaan. Lapsi on pelastettu ja syyllisyys putoaa tohtorin harteilta. Syyllisyys mistä?

Samanaikaisesti Andrzej kamppailee hengestään kolkossa yksinäissellissään, vuotavan vesijohdon piinaava ääni korvissaan. Kieslowski asettaa nyt eteemme huikaisevan kuvametaforan: kamera siirtyy Andrzejn tuskaisista hikoilevista kasvoista mehulasiin, missä mehiläinen räpistelee ylöspäin pitkin lusikanvartta. Lukuisia kertoja sen takaisinputoaminen on hiuskarvan varassa ja kenties vain sattuma tai suunnaton elämänhalu asettaa sen pienet karvaiset kintut sopivasti lusikan varren ympärille ja se kömpii ylös, suorii mehuntahmaisia siipiään ja pelastuu. Jos se olisi kerrankin pudonnut uudestaan, se tuskin olisi jaksanut enää kamppailla ylös. Kukapa tietää? Älkäämme turhaan miettikö, että se kenties oli joutunut lasiin omaa ahneuttaan, persouttaan makealle. Sehän toteutti vain olemistaan. Andrzej joka tapauksessa toipuu.

Mitä siis tapahtui? Rikottiinko toista käskyä, kuinka usein ja miten ja oliko se tässä tapauksessa oleellista? Toimittiinko muuten moraalisesti kyseenalaisesti? Yllättäen ensimmäiseksi toimii sopimattomasti Dorota vaatiessaan ylilääkäriltä sellaista, mitä tämä ei voi tietää. Eikö hän tässä pyri asettamaan lääkäriä Jumalan asemaan? Itse asiassa hän rikkoo siis myös ensimmäistä käskyä. Tohtori taas rikkoo lääkärin eettisiä periaatteita olemalla Dorotalle epäsuopea ja ylimielinen. Hän ei aluksi edes välitä kuunnella Dorotaa vaan pakenee lääketieteen pyhien ja ikuisten periaatteitten suojaan. Hän unohtaa lääkärin tärkeimmät työvälineet: kuuntelemisen ja suopeuden. Toinen Dorotan rikkomus on asettuminen itse Jumalan asemaan tuomitsemalla ylilääkärin suhtautumisen synniksi. Painostuksen alaisena tri. Sznapka taas ajautuu lääkärin tyypilliseen dilemmaan: antaako henkilökohtaisten kokemusten ja haavojen vaikuttaa päätöksiinsä, siis toimia kuten tunteva ja kokeva ihminen ja kenties juuri siksi tehdä virhe, vai pitäytyä puhtaissa faktoissa ja olla arrogantti oikein toimiva zombie. Ylilääkärille elämä valitsee aluksi ensimmäisen vaihtoehdon, mutta jatkossa hän ajautuu myös tietämisen sudenkuoppaan: tiedon hybriksen tuottama narsistinen mielihyvä ohjaa hänet harhaan antiikin empiristilääkäreitten epokhen, pidättyväisyyden tieltä.

Amerikkalaiset kertovat ennusteen, oli Dorota sanonut.

Niin, huonon ennusteen, vastaa tri Sznapka ja pian hänkin kertoo huonon ennusteen. Kieslowskin moraalinen maailma ei koskaan ole yksinkertainen. Etiikka on hänelle, kuten Emmanuel Levinakselle ensimmäinen filosofia. Koko elämämme on moraalista toimintaa erilaisten syy-seuraussuhteitten verkostossa. Jos haemme todellista syyllistä joudumme aina syvemmälle tuohon syitten verkkoon ja päätöksen teemme kuitenkin hämillisinä pikemminkin ulkoisen normin pakottamina kuin jonkin oikean tai hyvän perusteella, tietenkin uskoen tai uskotellen, että normin mukaan toimiminen on oikeutta. Tai sitten annamme vallan narsistiselle subjektiivisesti tietävälle minälle. Kenties toimimme lopputuloksen kannalta oikein, kenties väärin? Ratkaisevatko toimintamme moraalisuuden seuraukset vai se miltä sisimmässämme tuntuu ja minkälaiseen toimintaan tämä tunne meitä vastedes ohjaa? Varmaa on, että pyrkimällä toimimaan aina otsa kurtussa tietoisesti hyvin ja oikein, siis välttäen tekemästä syntiä, ahdistumme, kärsimme ja turhaudumme, sillä epäonnistumme vääjäämättä vähän väliä. Olisiko sittenkin siis suosittava kepeää suopeutta, hilpeää huolettomuutta ja ihmettelevää pidättyvyyttä vakavamielisen ja juhlavan hyvyyden sijasta, sillä suopeus on tässä ja nyt, mutta hyvyys jossakin muualla, minne emme kuitenkaan pääse?

Mitä Dorotalle ja Andrzejlle muuten sitten tapahtui? Sitä emme tiedä. Todennäköisesti heitä odottivat uudet ongelmat. Välittömästi Andrzejn toipumisen jälkeen seuraa elokuvassa lyhyt kohtaus, jossa toipunut Andrzej väsyneenä, mutta hymyilevänä ja onnellisena kohtaa ylilääkärin tämän työhuoneessa. Ylilääkärikin hymyilee surumielisesti. Hän ei näytä yllättyneeltä tai vaivautuneelta. Andrzej kiittää ylilääkäriä saamastaan hoidosta. Ylilääkäri torjuu kiitoksen ja vähättelee osuuttaan:

Vakuutuimme taas kerran, että emme paranna röntgenkuvia. Andrzej kertoo iloisen uutisen: Dorota ja Andrzej tulevat saamaan kauan kaipaamansa esikoisen.