Sairautta ja samppanjaa
Moskovan Arbat-kadulla vanha nainen ottaa Polaroid-kuvia turisteista lemmikkisimpanssinsa kanssa. Vierailla käsillä istuessaan eläin paljastaa kulmahampaansa ja haisee pelolta. Sillä on päällään vaaleanpunainen pitsimekko. Mekko on simpanssille kuin kapitalismi naiselle: kireä, mutta antaa elannon. Naisen pitäisi olla jo eläkkeellä, kasvattamassa kehäkukkia datshallaan, mutta rahat riittävät tuskin vuokraan.
Viidensadan metrin päässä luksuskaupassa anorektikkomallit punnitsevat persikoita businessmiestensä kanssa. Asiakaskunta pukeutuu khakiin telttakankaaseen, feidattuun farkkuun, piikkikorkoihin. Kassan silmä ei värähdä kun hiukopalaan käytetään eläkeläisen kuukausiansio. Kaupan ulkopuolella katuvalot heijastuvat Lexusten kromatuista pinnoista, henkivartijoiden puvut kiristävät hartioista.
Venäjällä on paljon rahaa ja vähän halua jakaa sitä. Suurvalta, jossa markkinatalous on toteutunut ilman uskonnollisfilosofista armon käsitettä, on rankka paikka. Itsekkyys on kasvanut kiinni kuin toinen nahka. Rikkaiden reviiri ei ole vielä ymmärtänyt humanitaarisen työn mediaseksikkyyttäkään. Venäläiset billgatesit ja lastenklinikankummit ovat vielä alkutekijöissään.
Entisen Neuvostoliiton ytimessä muhii hiljaisia terveyskatastrofeja. Lääkeresistentti tuberkuloosi ja HI-virus leviävät vankiloissa ja Afganistanin avautumisen luomilla heroiinireiteillä. Maa on kuitenkin edelleen suuri ja mahtava ja refleksi lakaista kiusalliset ongelmat maton alle itsetietoisuuden nimissä on edelleen olemassa. Mitäpä irkutskilaisesta huumehuorasta kun t.A.T.u. jyrää maailmalla!
Pienellä Suomella on kanttia neuvoa isoa Venäjää, koska olemme euroesiripun paremmalla puolella. Venäjälle suuntautuviin terveysprojekteihin saadaan rahaa korostamalla itäbasillien meille tuomaa riskiä. Onhan Suomeen todellakin tullut ainakin yksi multiresistentti tubi Venäjältä, se kauhuskenaario riittää irrottamaan tiukimpiakin rahapussin nyörejä. Sen vuoksi projektit myös suuntautuvat lähialueille.
Elämää kuitenkin on myös Karjalan itäpuolella. On itse asiassa kymmenen aikavyöhykettä sisältävä maailman suurin maa, jonka koossapysymistä voi jo pitää ihmeenä. Jollei kehitysyhteistyövarojaan jakeleva länsimaa tiedä, missä Tshuktshien autonominen piirikunta on, saavatko tshuktshit avustuksia? Sitä paitsi monet venäläiset luottavat edelleenkin siihen, että keskushallinto hoitaa peruspalveluiden tuottamisen. Länsimainen slangi uppoaa huonosti viisivuotissuunnitelmiin tottuneille. Exit strategy? Sehän on kuula kalloon!
Venäjää ei voi tarkastella kokonaisuutena, koska se pyörryttää. Voi ottaa viipaleen, kuten tuberkuloosin ja yrittää pureutua siihen. Ulkopuolisena törmää kuitenkin helposti kohteliaaseen ylemmyyteen: rahat kelpaavat, mutta jospa tekisimme tämän omalla tavallamme. Siihen on rahoittajien Maailmanpankista lähtien ollut sopeutuminen.
Neuvostoliittolaisvaikutteiset terveyskäsitykset muuttuvat hiljalleen. Tuberkuloosipotilaita ei enää pidetä kahta vuotta sairaalassa, keuhkoja leikataan vähemmän ja lääkehoidon jatkuvuuteen kiinnitetään enemmän huomiota. Päälle päätteeksi venäläiset saavat kaiken kuulostamaan omalta keksinnöltään.
Käytännön tasolla terveysprojektien toteuttaminen Venäjällä on mitä miellyttävintä. Henkilökohtainen kanssakäyminen ei rajoitu lounastauon kahviin ja kanawrappiin vaan jatkuu suurenmoisen venäläisen vieraanvaraisuuden siivittämänä yöhön. Maljapuheiden palosta päätellen tubi lähtee Siperiasta kuin kuppa Töölöstä. Suomalaisen pitää totuttautua ylisanoihin, viileään votkaan ja viiteen ruokalajiin ja ymmärtää, että tällä tavoin asiat naapurimaassa hoidetaan.
Venäjällä saattavat taudit kukkia nurkissa, mutta pöydässä on kristallia ja ilmassa liudennettujen sanojen syvällinen sointi.
LL Terhi Heinäsmäki palasi viime kesänä Suomeen työskenneltyään kaksi vuotta Punaisen Ristin tehtävissä Genevessä. Nyt hän on infektiotautien vs. sairaalalääkärinä HUS:ssa.
