– Byrokraatit eivät saa viedä vapauttamme!

– Me emme koskaan hyväksy Maailman Terveys Diktatuuria!

Mielenosoittajien parrat ja hameenhelmat liehuvat banderollien tahdissa. Torin tungoksessa leijuu makea savu ja kiihkeyden kirpeys.

Maailman Terveysjärjestön WHO:n vuotuisen yleiskokouksen viimeisenä päivänä toisinajattelijat ovat vihdoin päässeet sanomaan sanottavansa. Retuutettavana on pandemiasopimus, joka sitä vastustavien tahojen mielestä poistaa valtioiden itsemääräämisoikeuden hätätilanteessa ja antaa vallan WHO:lle.

Tästähän ei ole kysymys, koska WHO:lla ei voi olla maailmanpoliisin valtuuksia. Jäsenmaat itse haluavat tehostaa yhteistyötä välillään ja saada voimavarat jakautumaan tasaisemmin seuraavan pandemian sattuessa.

Ymmärrän mistä pandemiasopimuksen vastustajien kiihkoiluun johtava epävarmuus kumpuaa. On kohdattu maailmanlaajuinen uhka. Sen tuottamasta traumasta pyritään selviämään jälkiviisaudella. Viisauden logiikka menee pahasti metsään, mutta pelko vierastaa monimutkaisia ajatuksia.

Rokotekriittiset ovat löytäneet pandemiasopimuksen vastustamisesta tuoreen näkökulman. COVID-pandemian aiheuttama ylikuolleisuus johtuikin koronarokotteista.

On vaikea lähteä väittelemään asiasta sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät hyväksy tai ymmärrä perusepidemiologiaa.

Jos rokotteen saanut jää auton alle, johtuuko sekin rokotteesta?

Mielenosoittajat ovat pääosin nuoria eurooppalaisia. Kun yhteiskunta jo tarjoaa ihmisarvoa, koulutusta ja terveydenhoitoa lähes ilmaiseksi, vapaus on seuraava tarve, josta kiukutella. Kehittyvissä maissa kuohutaan muun muassa siitä, että hädän tullen rikkaat maat hamstraavat resursseja itselleen. Hmm, se ei taida olla disinformaatiota…

Torin riehakas tunnelma on hyvin erilainen kuin itse yleiskokouksessa, jossa kukaan ei korota ääntään ja puheenvuoroilla on parin minuutin maksimipituus.

Ensikertalaisena hämmennyn alkuun kokouksen koukeroisesta ohjelmasta, jossa vilisee lyhenteitä ja numeroita, suuria sanoja ja YK-kieltä. Resoluutio se ja tuo, konsensus siitä ja tästä, draftaus siellä ja täällä.

Hiljalleen koreografia selkenee ja pääsen taputtamaan päätöslauselmille muiden kanssa.

Lauselmia tehdään muun muassa ilmastonmuutoksen terveysvaikutuksista, antimikrobiresistenssistä ja eettisistä elinsiirroista. Vallankumouksellisuutta ei näy, vaikka nykysotien terveysvaikutuksista neuvotellaan kaikkien konflikteihin osallistuvien maiden kanssa.

Torilla huutava joukko uskoo, että hiljaisten salien päättäjät ovat maailman kermaa, joka ajaa vain omaa etuaan. Vaikea uskoa sitä väsyneistä virkamiehistä, jotka päivä toisensa jälkeen vatkaavat lausemuotoja aamuyöhön, polttoaineenaan ummettavat patongit ja usko yhteisiin päätöksiin.

Pandemiasopimusta ei lopulta hyväksytä yleiskokouksessakaan.

Kaunis ajatus kaikkien maailman ihmisten suojelemisesta tasapuolisesti ei mene läpi. Sehän vaatisi mahdollisesti sitä ihmisten (lue: rikkaiden ihmisten) vapauden rajoittamista. Siihen ei tarvita kasvotonta maailmanjärjestöä, yksinkertainen itsekkyys riittää.

On hyvä katsoa taaksepäin ja oppia menneistä hätätiloista, mutta ei liian kauaa, koska seuraava ennustamaton pandemia, luonnonkatastrofi tai sotatila saattaa olla jo nurkan takana. Täydellistä valmiutta ei ole olemassa eikä minkäänlainen viisaus riitä, jos maailma päättää revetä.

Isojen turvallisuusriskien keskellä kohtelias ja kontrolloitu neuvottelu voi ärsyttää, mutta se on silti monin verroin parempi kuin anarkia. Muuten länsimaailman vapaudentarve on kuin muinaisten roomalaisten lyijyiset vesiputket – ylellisyystuote, joka lopulta edistää valtakunnan tuhoa.

Kirjoittaja osallistui WHA77 kokoukseen toukokuussa 2024.