Epävarmoina aikoina kalenteri on eräänlainen turva. Aikataulutettuna koko elämä päivittäisasioiden hoidosta varkain lisääntyviin työkokouksiin näyttäytyy enemmän tai vähemmän järjestyksessä. Kun ympärillä tapahtuu paljon, aamusta iltaan ulottuva käsikirjoitus antaa edes ohuen hallinnan tunteen.

Tammikuun lopulle kalenteriin on kirjattu jotain sellaistakin, joka arvoituksellisuudessaan on lähes kompa. Piti se allakkaan laittaa, vaikka kaikki asianosaiset tietävät, ettei sovittu päivä todennäköisesti pidä paikkaansa.

Laskettu aika.

Kumpikin on tilanteessa ensi kertaa. Toinen on lainannut kirjaston kaikki synnytystä käsittelevät kirjat, laatinut listan kivunlievitykseen liittyvistä toiveista ja pakannut sairaalakassin valmiiksi, toinen opiskellut tukihenkilön oppaita ja koonnut pinnasängyn. Konkreettista ja silti epätodellista: hän voi tulla koska tahansa.

Kalenterimerkinnässä, joka ei noudata kalenterin sääntöjä, on jotain röyhkeällä tavalla kiehtovaa. Samalla se muistuttaa, etteivät tärkeimmät asiat elämässä tapahdu aikataulun mukaan.

Ajatusta voi olla vaikea hyväksyä. Monella on pyrkimys hallita ja suunnitella mahdollisia ja mahdottomia asioita, olla oman elämänsä päähenkilönä pystyvä subjekti, ei passiivinen objekti. On helppo sortua kuvittelemaan, että asioiden, etenkin tärkeiden, tulisi tapahtua minun ehdoillani.

Hallitun elämän illuusio on houkutteleva, koska se on melkein totta. Lajina olemme onnistuneesti karsineet elinympäristöstämme monia vaaroja ja tasoittaneet ja vakioineet niitä pahimpia elämän tempoiluja, jotka esivanhempamme ehkä panivat kohtalon piikkiin. Toisaalta yksilölle avoimien valintojen kirjo urapolusta vaikkapa perheen malliin on laajentunut, ja kun oma kohtalo on luotava itse, on luontevaa asettaa tavoitteita, tehdä uudenvuodenlupauksia, suunnitella, mitata ja benchmarkata. Sama hallinnan tarve ulottuu monella myös terveyteen.

Kuitenkin säntillisimmänkin suunnittelijan soluilla on oma kellonsa, ja jokin päivä estottomasti jakautuva pahanlaatuinen klooni voi ottaa ohjat omiin käsiinsä. Nilkka voi nyrjähtää juuri hartaasti suunnitellun loman aattona. Joskus nanometreissä mitattava viruspartikkeli suistaa koko maailman radaltaan vuosiksi.

Terveyden pettäminen tarkoittaa lähes aina, että jotkin suunnitelmat menevät uusiksi. Mitä täsmällisempiä ja kunnianhimoisempia odotuksia tulevaisuuteen on ladattu, sitä suurempi katkeruus uhkaa, jos kaikki ei menekään käsikirjoituksen mukaan.

Tavoitteiden joustavuus on yksi tapa pehmentää ennustamattomia iskuja. Toinen on varautuminen. Kehon ja mielen hyvinvointiin voi panostaa liikunnalla ja elintavoilla samalla periaatteella kuin varojakin säästetään ja sijoitetaan. Kotiin voi hankkia palovaroittimen, kun vielä ei pala. Hoitotahdon ja edunvalvontavaltuutuksen voi laatia silloin, kun järki leikkaa vielä normaalisti.

Valmistautuminen voi myös vapauttaa. Kun uskoo ymmärtävänsä edes alkeet siitä, mihin on ryhtymässä, voi helpommin luottaa siihen, että loputkin asiat todennäköisesti järjestyvät. Siitä synnytyskirjojenkin tutkimisessa on osittain kyse. Suunnitellaan mitä osataan; loppu menee omalla painollaan. Täysin tuntemattoman edessä voi yrittää vain olla avoin, ja ehkäpä tukevasti syönyt ja hyvin nukkunut.

Sillä riippumatta siitä, mitä nyt tekee, ennemmin tai myöhemmin on taksissa, on sairaalassa – tällä kertaa ei töissä – ja kun asioita tapahtuu, ne eivät tapahdu käsikirjoituksen mukaan vaan biologisena vääjäämättömyytenä. Eilen tärkeältä tuntunut voi menettää merkitystään ja moni suunnitelma mennä uusiksi, kun yksi parkaisu luo koko maailman uudelleen.