Voiko hoito maksaa mitä tahansa?

Joko sinulla on sairauskuluvakuutus? Yhä useammalla lääkärillä on.

Tämä ei kai voi kertoa muusta, kuin siitä, etteivät kaikki lääkärit enää luota julkisen terveydenhuoltojärjestelmän kykyyn järjestää tarvittavat terveydenhoitopalvelut. Jos lääkärit, joilla on sisäpiirin tietoa terveydenhuoltojärjestelmästä, eivät enää siihen luota, miksi kenenkään muunkaan pitäisi? Onko universaali terveydenhuoltojärjestelmä tullut tiensä päähän?

Terveydenhuoltomenojen suhde bruttokansantuotteeseen nousi Suomessa vuonna 2022 OECD:n arvion mukaan ensimmäisen kerran yli 10 %. Syynä tähän oli paitsi menojen kasvu, myös bruttokansantuotteen heikko kehitys. Terveydenhuoltomenojen kasvu on kuitenkin todellista ja se on jatkunut pitkään.

Kasvulle on lukuisia syitä, joista yksi on väestörakenteen merkittävä muutos. Vuonna 1954 70 vuotta täyttäneitä oli noin 170 000. Vuonna 1985, jolloin itse aloitin lääketieteen opinnot, heitä oli yli 400 000 ja vuonna 2023 jo lähes miljoona, noin 17 % väestöstä. Vaikka varttuneen väestön terveys ja toimintakyky on huomattavasti parempi kuin 70 vuotta sitten, on tämän päivän Suomi jotain ihan muuta kuin se Suomi, johon terveydenhuoltomme rakennettiin.

Iloinen asia?

Nouseva elinajanodote on iloinen asia yksilön kannalta. Terveydenhuoltomenojen näkökulmasta se tarkoittaa kuitenkin samalla sitä, että hoidettavien sairauksien määrä kasvaa. Ja kun yhdestä taudista selviää hengissä, on alttiina sairastumaan seuraavaan. Korkean iän mukana seuraa vääjäämättä ennemmin tai myöhemmin myös haurautta, joka lisää vanhusten hoivaan liittyviä menoja.

Toinen merkittävä tekijä terveydenhuollon kustannusahdingon takana ovat lisääntyvät ja samalla myös poikkeuksetta kallistuvat hoitomahdollisuudet. Uudet hoidot ovat alkuun usein erittäin hintavia, mutta muuttuvat yleistyessään ja teknologian kehittyessä edullisemmiksi. Tästä huolimatta lääketieteellä on kyky kehittää itsensä kalliimmaksi kuin yksikään yhteiskunta kykenee maksamaan.

Jo nyt on olemassa hoitoja, jotka maksavat potilasta kohden satojatuhansia euroja vuodessa. Ne on pystytty ottamaan käyttöön, koska kalleimmat hoidot ovat kohdistuneet harvinaissairauksiin eivätkä ne siksi vielä ole ylittäneet terveydenhuoltojärjestelmän kantokykyä.

Nämä erittäin kalliit hoidot kuitenkin lisääntyvät, minkä lisäksi käyttöön on tulossa muun muassa geenihoitoja, jolloin yhden yksittäisen potilaan hoito voi maksaa jo miljoonia.

Kolmas merkittävä tekijä on terveydenhuollon henkilöstövaltaisuus.

Terveydenhuollon tuottavuutta on vaikea kehittää, sillä yksi ihminen ei voi tuottaa aikayksikköä kohden määräänsä enempää hoitokontakteja tai toimenpiteitä, oli kyse sitten leikkauksista, kohtaamisista perusterveydenhuollon vastaanotolla tai vuodeosastohoidosta. Kun terveydenhuollon palkat kuitenkin seuraavat tuottavuuttaan nopeammin kasvattavien alojen palkkakehitystä, käy terveyspalvelujen tuottaminen ns. Baumolin taudin mukaisesti vuosi vuodelta kalliimmaksi.

Helpommin sanottu kuin tehty

Jotta yhteiskunnan varat riittäisivät tuottamaan olennaiset terveyspalvelut kaikille niitä tarvitseville, on jo pitkään puhuttu priorisoinnista.

Yksinkertaisten tämä tarkoittaa sitä, että rajataan terveydenhuollon palvelut kattamaan mahdollisimman vaikuttavat palvelut ja tuotetaan ne tehokkaasti niille, jotka palveluista kykenevät eniten hyötymään. Kuten niin usein, tämä on helpommin sanottu kuin tehty.

Yhtenä esteenä avoimelle priorisoinnille on perustuslaki ja sen tulkinta. Perustuslain 19 § mukaan julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut.

Tätä on tulkittu niin, ettei rahan puute voi missään oloissa olla hyväksyttävä syy jättää hoito antamatta, vaikka se maksaisi kuinka paljon tahansa. Rahat on jostakin löydettävä. Vähäisestikin vaikuttavaa hoitoa tulee tarjota, jos muuta ei ole antaa.

Koska rahaa ei ole mahdollista käyttää terveydenhuoltoon rajattomasti aiheuttamatta vahinkoa yhteiskunnan muille sektoreille, on säästöjä ryhdytty hakemaan sieltä mistä voidaan, siis rakenteista. Sairaalaverkkoa supistetaan, ympärivuorokautisia päivystyksiä vähennetään ja terveysasemia lakkautetaan ja keskitetään. Tämä herättää tyytymättömyyttä paitsi potilaissa, myös julkisen terveydenhuollon henkilöstössä, josta on muutenkin pulaa.

Kuilu väestön odotusten ja sen välillä, millaista terveydenhoitoa julkisin varoin pystytään tarjoamaan, kasvaa jatkuvasti. Koska priorisointia ei nykyisten pelisääntöjen puitteissa voida tehdä avoimesti, sitä tehdään piilossa. Se taas johtaa siihen, etteivät ratkaisut välttämättä ole kokonaisuuden kannalta tarkoituksenmukaisia, eivätkä ne myöskään kohtele kansalaisia yhdenvertaisesti.

Onko avoin priorisointi Suomessa edes teoriassa mahdollista, ellei perustuslakia ja sen tulkintaa muuteta?

Onko priorisoinnille myöskään mahdollista saada kansan tukea, sillä palveluiden karsiminen on aina joltakin pois. Anonyymin ihmisjoukon palveluita voi typistää, mutta kuka kestää sen, kun surusilmäinen lapsi, jolla on nimi, jää vaille harvinaissairauteen tarvitsemaansa kallista lääkettä? Tai kun syöpäpotilaalta riistetään viimeinen hintava oljenkorsi, olkoon sen tuoma hyöty kuinka epätodennäköinen tahansa?

Taidan lähteä hankkimaan itselleni sen sairauskuluvakuutuksen.

Kirjoittaja on priorisointia peräänkuuluttava työeläkevakuutusyhtiö Varman ylilääkäri.