Husin ylilääkäri: ”Valitettavasti on kollegoja, jotka käyttävät testejä pahimmillaan dramaattisesti”
IgG-testejä tarjoavan MDD Terveyspalvelujen toimitusjohtaja sanoo, että Suomessa on keskitytty liikaa diagnoosin tekemiseen eikä terveyden palauttamiseen.
Lastentautien ja lastenallergologian erikoislääkäri Peter Csonka pitää ruoka-aineyliherkkyyksien selvittämiseen tarjottavia IgG-testejä vastuuttomina ja vahingollisina.
IgG-verikokeessa mitataan elimistön tuottamia IgG-vasta-aineita eri ruoka-aineita kohtaan. Testejä tarjoavat yritykset kertovat niiden tunnistavan ruoka-aineita, jotka aiheuttavat esimerkiksi vatsavaivoja tai muita epämääräisiä oireita.
– Nämä testit ovat rahastusta, ja niistä tulee virheellistä diagnoosia ja turhaa medikalisaatiota, Csonka sanoo.
Hän kertoo tapaavansa vastaanotoillaan lapsipotilaita, joilla on esimerkiksi ihottumaa tai suolisto-oireita. Perheissä pohditaan, voisivatko oireet johtua ruokavaliosta.
– Lapsen ruokavaliota on supistettu IgG-testitulosten perusteella jopa äärimmilleen, mutta oireet jatkuvat.
Saman on todennut Hus Tulehduskeskuksen vastaava ylilääkäri Mika Mäkelä.
– Valitettavasti Suomessa on kollegoja, jotka käyttävät näitä testejä ruokavalion ohjaamiseen pahimmillaan dramaattisesti. Törmäämme asiaan lähes viikoittain, ja juuri tämän vuoksi olemme ottaneet Käypä hoito -suosituksessa yksiselitteisen kannan, Mäkelä sanoo.
Lasten ruoka-allergian Käypä hoito -suositus ei suosittele ruoka-aineiden IgG-vasta-ainetestien käyttämistä ruoka-allergian diagnostiikkaan.
Csonka ja Mäkelä ovat molemmat Käypä hoito -ryhmän jäseniä.
Ei kerro allergiasta vaan sietokyvystä
Csonkan mukaan IgG-vasta-aineet kertovat elimistön normaalista altistumisesta ruoka-aineille ja niiden sietokyvystä.
Testitulokset ovat kuitenkin saaneet ihmiset huolestumaan ja epäilemään sairautta.
Välitöntä ruoka-allergiaa tutkitaan yleensä IgE-vasta-aineiden avulla. Ruoka-ainekohtaisen IgG:n tai IgG4:n löytyminen sen sijaan voi kertoa siitä, että elimistö on altistunut kyseiselle ruoka-aineelle ja tunnistaa sen.
Positiivinen tulos ei Csonkan mukaan tarkoita, että ruoka aiheuttaisi oireita tai että sitä pitäisi välttää.
– Se on normaali toleranssiin liittyvä ilmiö, eikä kerro allergiasta vaan sietokyvystä. Se on siis toivottava tilanne ja on hyvä, että näitä vasta-aineita on.
Ruoka-aineiden välttäminen voi olla haitallista, jos siihen ryhdytään ilman asianmukaista diagnoosia.
– Esimerkiksi lasten allergioista tiedetään, että laaja perusteeton ruoka-aineiden välttäminen voi lisätä allergiaa, Csonka lisää.
Testi voi maksaa jopa 500 euroa
IgG-testejä tarjoavat useat yritykset, kuten Lääkärikeskus Astris, MDD Terveyspalvelut sekä Antioksidanttiklinikat.
Testejä markkinoidaan muun muassa allergia- ja ruoka-aineyliherkkyystesteinä.
Laajimmissa testeissä tutkitaan IgG-vasta-aineita jopa 280 ruoka-aineelle, ja testi voi maksaa melkein 500 euroa.
MDD:n toimitusjohtaja Antero Koponen vastasi Lääkärilehden kysymyksiin sähköpostitse lomaltaan.
– Mielestäni Suomessa on keskitytty ihmisten terveysongelmien ratkaisemisessa liikaa diagnoosin tekemiseen eikä terveyden palauttamiseen. Kun IgG-testi ei istu klassisen allergian määrittelyyn, sitä ei ilmeisesti pitäisi käyttää lainkaan.
Koposen mukaan IgG-testien perusteella laadituilla eliminaatiodieeteillä on saavutettu tuloksia muun muassa IBS:n eli ärtyvän suolen oireyhtymän hoidossa.
Koponen kertoo, että MDD tekee testejä lääkäreiden ja ravitsemuksen ammattilaisten aloitteesta ja nämä myös tulkitsevat tulokset sekä laativat hoito-ohjeet. MDD ei tee diagnooseja.
– Kokonaan oma ongelmansa IgG-testien kohdalla on se, että niitä tehdään muuallakin kuin valvotuissa lääketieteellisissä laboratorioissa. Puutteellisen laadunvarmistuksen takia voi tulla vääriä positiivisia ja negatiivisia tuloksia.
Peter Csonka on tehnyt asiasta ilmoituksen Lupa- ja valvontavirastoon (LVV) ja harkitsee myös kantelua.
LVV:stä vastattiin Lääkärilehdelle, ettei sillä valvovana viranomaisena ole kommentoitavaa asiaan.





