Terveydenhuolto

Mika Rämet sai Hyvän Tiedon Omenan

Palkintoa perustellaan sillä, että Rämet on ystävällisesti, rauhallisesti ja määrätietoisesti jaksanut kertoa uudestaan ja uudestaan rokotteiden ja rokotetutkimuksen merkityksestä.

Hertta Vierula
JANI LAUKKANEN
Terveystoimittajat ry:n tämänvuotinen tunnustuspalkinto annettiin Mika Rämetille.

Terveystoimittajat ry myöntää vuosittain Hyvän Tiedon Omena –palkinnon asiantuntijalle, joka on tehnyt poikkeuksellisen hyvää yhteistyötä median ja erityisesti terveystoimittajien kanssa ja joka on uskaltanut puhua julkisuudessa myös vaikeista aiheista.

Tänä vuonna tunnustuspalkinnon saa rokotetutkimuskeskuksen johtaja, LT Mika Rämet . Lastentautiopin ja kokeellisen immunologian professori Rämet on johtanut Rokotetutkimuskeskusta vuodesta 2020. Hänen tutkimusalansa ja erityisosaamistaan ovat lastentaudit, neonatologia ja immunologia.

Rämet saa terveystoimittajien yhdistykseltä kiitosta siitä, että hän osaa asettaa tieteellisen tiedon konkreettisiin kehyksiin eikä piiloudu vaikean lääketiedejargonin taakse.

Lue myös

Terveystoimittajat ry:n puheenjohtaja Anna–Liisa Karhula perustelee Rämetin valintaa näin:

– Mika Rämet on sitkeä tyyppi. Huolimatta siitä melusta, mitä rokotusten vastustajat ovat aikaansaaneet, Rämet on ystävällisesti, rauhallisesti ja määrätietoisesti jaksanut kertoa uudestaan ja uudestaan rokotteiden ja rokotetutkimuksen merkityksestä. Selkeäsanaisen asiantuntijan kanssa on terveystoimittajankin turvallista työskennellä.

Kirjoittaja

Hertta Vierula

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030