Mitä merkitsee ensimmäinen palkaton sairauslomapäivä?
Hallitusohjelman mukaan ensimmäisestä sairauslomapäivästä tulee palkaton.
Ensimmäinen palkaton sairauslomapäivä puhuttaa. Vähenevätkö sairauslomat tällä tavoin, työterveyshuoltoon erikoistuva lääkäri, Suomen Työterveyslääkäriyhdistyksen hallituksen jäsen Arttu Pöyhönen?
– Näkisin että todennäköisesti sairauspoissaolot tulevat vähenemään. Viittaan tässä uuteen eurooppalaiseen uutisointiin ja tietämykseeni aiemmasta tutkimusnäytöstä, muun muassa sosiaaliturvajärjestelmän anteliaisuuden ja työkyvyttömyyden yhteydestä.
Toisaalta uudistusten vaikutusta on mahdotonta usein ennustaa. Esimerkiksi ensikertalaiskiintiöiden tavoitteena on opiskelijoiden siirtyminen nopeammin työelämään. Käsitykseni mukaan vaikutus on ollut hyvin ristiriitainen.
Miten omavastuupäivän uusiutuminen määritellään vaikkapa samalla diagnoosilla?
Hallitusohjelman kirjauksessa sanotaan: "Omavastuupäivä ei koskisi yli viiden päivän sairauslomia."
Mitä muita seurauksia uudistuksesta saattaa olla?
– Pahimmillaanhan uudistus pitkittää lyhyitä sairauslomia, eli ollaan varmuuden vuoksi poissa pidempään.
Tulevatko ihmiset mahdollisesti sairaina töihin ja infektiot leviävät?
– Varmasti presenteismi tulee lisääntymään erityisesti matalapalkka-aloilla.
Voiko toteuttamisessa olla haasteita?
– Toisaalta uudistuksen jalkauttaminen voi olla haastavaa, koska työehtosopimukset ja työnantajan erillinen sopimus toimivat poissulkevina. Toki kirjaus on muutos muiden Pohjoismaiden suuntaan asiassa.