Terveydenhuolto

Norovirusepidemian huippua odotetaan helmi-maaliskuuksi

Norovirus on aiheuttanut epidemioita monilla paikkakunnilla.

Ulla Toikkanen
Adobe/AOP

Nyt puhutaan jäävuorenhuipusta, sillä esiin tulevat norovirustartunnat ovat 10–20 prosenttia todellisista tartunnoista, kertoo erikoistutkija Haider Al-Hello  Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta. Monet sairastavat norovirustartunnan kotonaan.

– Tartuntoja oli viime marras-joulukuussa yli 300, ja tähän mennessä tammikuussa niitä on ollut 65 Tartuntatautirekisterin mukaan, Al-Hello sanoo.

Epidemian huippu on odotettavissa helmi-maaliskuussa. Norovirus tarttuu kylmien jaksojen aikana helpommin. Kylmillä säillä ihmiset viihtyvät sisätiloissa, mikä mahdollistaa virusten siirtymistä helpommin henkilöstä toiseen.

Lue lisää: Ostereista ruokamyrkytyksiä Helsingissä

Epidemioita monilla paikkakunnilla

Norovirukselle on Al-Hellon mukaan ominaista, että useita tyyppejä kiertää kaikkialla. Ei voida sanoa, että jokin virustyyppi on nimenomaan iskenyt tiettyyn alueeseen. 

Tartuntatautirekisterin mukaan norovirusten esiintyvyyttä on ollut kaikkialla Suomessa. Norovirukset ovat aiheuttaneet useilla paikkakunnilla epidemioita.  

Lue lisää: Tämä kulinaristinen herkku norovirustilaston kärjessä

– Vaikka henkilö on sairastunut tiettyyn virustyyppiin, hän voi saada uudelleen toisen virustyypin aiheuttaman tartunnan. Voi siis saada useita tartuntoja epidemiakauden aikana. Norovirusten indusoima immuniteetti on lyhytaikainen, ja siksi norovirusta esiintyy runsaimmin joka toinen vuosi.

Tartunta esimerkiksi ruoasta tai juomasta

Tehokas käsien pesu ehkäisee tartuntaa henkilöstä toiseen. Al-Hello muistuttaa, että keittiöhenkilökunnan tulisi pestä käsiään tehokkaasti ennen ruoan laittamista, sillä virus voi erittyä ulosteessa jo ennen oireiden alkamista. Ravintolassa työskentelevien tulisi pestä kädet perusteellisesti saippuavedellä vähintään 40 sekuntia. Pakastemarjat tulee keittää, ja osterit pitää syödä kypsennettyinä.

– Täytyy muistaa, että alkoholipitoiset desinfektioaineet eivät yksinään tehoa vaipattomiin viruksiin kuten noroviruksiin. 

Kun perheessä yksi sairastuu, muut perheenjäsenet alkavat yleensä oireilla parin vuorokauden kuluessa. Tartunnan voi saada ruoasta, juomasta tai kosketuksen kautta ovenkahvasta taikka muilta pinnoilta. 

–  Siksi pinnat, kuten vessanpönttö, hanat ja ovenkahvat, täytyy pestä perusteellisesti klooripesuaineella. Lakanat pestään tehokkaasti, ja lapsia käsiteltäessä käytetään mieluummin hanskoja. Kun oireet esiintyvät perheessä jollakin perheenjäsenellä, ideaalitilanne olisi, että sairaalle olisi oma vessa.

Tauti on tavallisesti lievä

Norovirus tarttuu erittäin herkästi. Siihen on Al-Hellon mukaan monta syytä. Tutkimusten mukaan itämisaika on 12–48 tuntia. Esimerkiksi viruspartikkeleiden määrä vaikuttaa itämisaikaan.

Lue lisää: Norovirus edelleen yleisin ruokamyrkytysepidemian aiheuttaja

Yleensä noroviruksen aiheuttama tauti on lievä, ja se myös paranee pikaisesti. Oireet kestävät 12–72 tuntia.

– Suolen toiminta voi vielä tämän jälkeenkin olla jonkin aikaa epäsäännöllistä. Siksi virusta erittyy ulosteessa vielä useita päiviä norovirustaudin loppumisen jälkeen. Suositus on, että odotetaan kotona kaksi vuorokautta oireiden loppumisen jälkeen.

Kirjoittaja

Ulla Toikkanen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030