Omalääkärikokeilusta hyviä kokemuksia Espoossa
Vastaanottokynnystä on saatu madallettua Ison Omenan terveysasemalla.
Ison Omenan omalääkärikokeilusta on saatu hyviä kokemuksia, kertoo Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue verkkosivuillaan julkaisemassaan uutisessa.
Pilotissa työskentelevät lääkäri Essi Rauhamaa ja sairaanhoitaja Veera Lumentaus sanovat siinä, että jo keväällä näkyneet parannukset hoidon jatkuvuudessa ja työn mielekkyydessä ovat vahvistuneet entisestään.
– Asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä, kun omaa historiaa tai terveystietoja ei aina tarvitse selittää uudelleen. Ammattilainen puolestaan tuntee potilaan ja omista kirjauksista on helppo palauttaa mieleen, mihin viimeksi jäätiinkään, Lumentaus kertoo.
Kokeilu on ollut käynnissä noin yhdeksän kuukauden ajan. Siihen osallistuu Ison Omenan terveysasemalla neljä lääkäriä ja kuusi hoitajaa, jotka ovat virka- ja työsuhteissa hyvinvointialueella.
Pilottiväestöön on valittu satunnaisotannalla noin joka kymmenes terveysaseman asiakkaista. Kokeilussa asiakkaille on nimetty omalääkäri ja omahoitaja.
Tiedonkulku erikoissairaanhoitoon parantunut
Omalääkärimallissa vastaanottokynnystä on saatu madallettua tiimimallitoimintaan verrattuna.
Rauhamaa kertoo, että omalääkärimalli parantanut tiedonkulkua myös erikoissairaanhoidon ja hyvinvointialueen välillä.
– Nykyään saan usein hoitokirjeitä Husilta. Kirjeet ovat kapulanvaihtoja erikoissairaanhoidon ja meidän välillämme, ja niiden avulla saamme tietoa asiakkaidemme hoidosta ja toisaalta pystymme varmistamaan parhaan mahdollisen jatkohoidon, Rauhamaa sanoo.
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen strategiaan vuosille 2026–2029 on kirjattu, että jokaisella hyvinvointialueen asukkaalla tulisi olla omalääkäri vuoteen 2030 mennessä. Isoin haaste ovat tilat.
– Pilotti on osoittanut, että hoitotyön rakenteita voidaan uudistaa onnistuneesti, kun tilat, järjestelmät ja tiedonkulku tukevat toimintaa, Rauhamaa ja Lumentaus kertovat.
Molemmat toivovat, että omalääkärimalli jatkuisi myös pilotin jälkeen.




