Terveydenhuolto

Paperittomien sosiaaliset oikeudet toteutuvat vaihtelevasti

Ihmiskauppa tai muu hyväksikäyttö tunnistetaan sosiaalihuollossa heikosti.

Tiiamari Pennanen
Adobe/AOP

Paperittomien henkilöiden sosiaaliset oikeudet toteutuvat Suomessa vaihtelevasti kuntien ja alueiden välillä, selviää tuoreesta valtioneuvoston tilaamasta tutkimuksesta.

Tulosten mukaan paperittomuuden määrittely, paperittomien henkilöryhmien tunnistaminen, tuen myöntämisen perusteet, palvelujen taso, yhteistyö eri sektoreiden välillä sekä palveluihin kohdistetut voimavarat eroavat alueittain.

Ihmiskauppa tai muu hyväksikäyttö tunnistetaan sosiaalihuollossa heikosti.  

Tutkimuksessa haastateltiin sosiaalihuollon työntekijöitä ja kolmannen sektorin toimijoita.

Julkaisu on toteutettu osana valtioneuvoston vuoden 2021 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa. Tutkimushankkeen päätoteuttaja oli Diakonia-ammattikorkeakoulu. Osatoteuttajana toimi Tampereen yliopisto. 

Lue myös

Paperittomien oikeudet paranivat viime vuoden lopulla, kun eduskunta hyväksyi lain paperittomien välttämättömästä terveydenhuollosta. Lain mukaan paperittomilla on oikeus saada tiettyjä välttämättömiä kiireettömiä terveyspalveluja kiireellisen hoidon lisäksi.

Kirjoittaja

Tiiamari Pennanen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030