”Suomen on kannettava vastuunsa”
Lääkärijärjestöjen mielenosoitus vaati valtiovaltaa puuttumaan Gazan tilanteeseen.
Lääkärit ilman rajoja ja Lääkärin sosiaalinen vastuu -lääkärijärjestöjen mielenosoitus Gazan tilanteen vuoksi veti Eduskuntatalolle noin 130 mielenosoittajaa.
Järjestöjen iskulauseena oli, että lääkärit eivät voi pysäyttää kansanmurhaa, mutta valtioiden johtajat voivat.
– Mielenosoitus oli oikein onnistunut, meillä oli valtava energia. Tunnelma oli hyvin tiivis, kertoo toiminnanjohtaja Kaisa-Leena Juvonen Lääkärit ilman rajoja -järjestöstä.
Mielenosoituksessa muun muassa luettiin 13 Israelin iskuissa kuolleen kollegan elämäntarinat.
– Se laski hiljaisuuden verhon. Ihmiset olivat todella liikuttuneita kuulemastaan, Juvonen kertoo.
Gazassa on saanut surmansa yli 1500 terveydenhuollon työntekijää.
Päätös kuuluu valtionjohtajille
Juvosen mukaan järjestöjen tavoitteena on saada läpi viesti siitä, että kansanmurha Gazassa pitää pysäyttää.
– Valtionjohtajat voivat tehdä ne päätökset. Suomen on kannettava vastuunsa ja tehtävä se, mitä poliittisilla, taloudellisilla ja diplomaattisilla keinoilla voidaan tehdä, Juvonen sanoo.
– Valtion tehtävä on painostaa Israelia siihen, että humanitaarisen avun työntekijät saavat tehdä työnsä, että siviilejä ja sairaaloita suojellaan ja että iskut sairaaloihin loppuvat, Juvonen vaatii.
Mukana mielenosoituksessa oli kansainvälisissä operaatioissa olleita lääkäreitä ja avustustyöntekijöitä.
– He kokivat tämän hyvin merkitykselliseksi. Mielenosoitukselle oli selkeä tarve.
Juvonen iloitsee, että paikalle oli matkustanut lääkäreitä kauempaakin Suomesta, jopa tuntien junamatkojen päästä.