Uusi julkaisu esittelee sote-järjestelmien malleja
Muiden maiden esimerkit tarjoavat eväitä, mutta eivät pikaratkaisuja Suomessa.
Muissa maissa käytössä olevat sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämismallit antavat aineksia myös Suomen sote-järjestelmän kehittämiseen, mutta eivät tarjoa pikaisia ratkaisuja, todetaan THL:n tuoreessa selvityksessä.
Huomionarvoista on, että mittavia rakenteellisia uudistuksia ei Suomessa välttämättä tarvita, vaan eri ratkaisujen ominaisuuksia voidaan hyvin edistää nykyjärjestelmän sisällä.
– Sen sijaan, että koko sote-järjestelmämme pistettäisiin uusiksi, nykymallia pitäisi kehittää pitkäjänteisesti ja vaalikaudet ylittäen. Olemme esittäneet, että Suomessa aloitettaisiin parlamentaarinen sote-järjestelmän tulevaisuustyö, sanoo THL:n pääjohtaja Mika Salminen tiedotteessa .
Neljä esimerkkimallia
THL julkaisussa esitellään neljä erilaista mallia ja niiden soveltamista Suomessa.
– Mallit eivät ole THL:n ehdotuksia, vaan tavoitteemme on tuoda tietoa ja näkökulmia julkiseen keskusteluun sote-järjestelmän kehittämisen suunnasta, korostaa THL:n johtava tutkija Liina-Kaisa Tynkkynen .
Kansallisessa sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmässä palveluiden järjestämisestä vastaa kansallinen organisaatio, joka ohjaa tuotannosta vastaavia toimijoita. Palveluiden tuotanto on pääosin julkista. Kansallinen terveydenhuolto on esimerkiksi Britanniassa.
Toisessa mallissa vahvat itsehallinnolliset alueet vastaavat palveluiden järjestämisestä omalla alueellaan. Mallissa korostuvat usein vahva aluedemokratia ja alueiden mahdollisuus kerätä verotuloja. Malli on käytössä esimerkiksi Espanjassa.
Kolmas malli on vakuutuspohjainen terveydenhuolto, jossa terveysvakuutus on kaikille pakollinen. Yksityiset vakuutusyhtiöt keräävät vakuutusmaksut asiakkailtaan ja solmivat yksityisten tuottajien kanssa sopimuksia, joiden perusteella asiakkaat saavat palvelut. Yleensä myös valtio osallistuu rahoitukseen. Sosiaalihuolto järjestetään ja rahoitetaan erikseen. Malli on käytössä esimerkiksi Alankomaissa.
Neljännessä mallissa yksi kansallinen vakuuttaja maksaa korvauksia terveyspalveluiden käytöstä tai korvaa niistä koituvia kuluja suoraan palveluiden tuottajille. Sääntely ja rahoitus ovat vahvasti kansallisessa ohjauksessa. Pääosin yksityiset toimijat tuottavat palvelut. Malli on käytössä esimerkiksi Australiassa.
Suomessa sovellettu kaikkia malleja
Suomen nykyjärjestelmässä on jo nyt elementtejä kaikista edellä mainituista järjestämisen tavoista.
– Nykyinen hyvinvointialueiden pohjalle perustuva ratkaisumme sijoittuu kansallisen mallin ja vahvojen alueellisten järjestäjien välimaastoon. Yksityisten vakuutusten yleistymisen ja Kela-korvausjärjestelmän takia terveydenhuollossamme on kuitenkin ituja myös muista käsitellyistä malleista, Tynkkynen sanoo.
Selvityksen mukaan luontevia jatkoja Suomen nykymallille voisivat olla kansallinen sote-järjestelmä tai vahvat alueelliset sote-järjestäjät.
Kansallinen malli keskittäisi päätöksentekoa entisestään, ja alueellisten toimijoiden rooliksi jäisi palveluiden pyörittäminen ilman poliittisia valtuustoja.
Vahvojen alueellisten sote-järjestäjien malli voisi puolestaan vahvistaa nykyisten hyvinvointialueiden itsehallintoa, joka on verotusoikeuden puuttuessa heikko. Alueellinen malli tukisi myös Suomessa vaalittua ideaa lähipalveluista.
Merkittävimmän muutoksen nykytilaan toisi vakuutuspohjainen malli.
– Vakuutuspohjaiseen terveydenhuoltoon liittyisi Suomessa todennäköisesti merkittäviä perustuslaillisia ongelmia, sillä perustuslain mukaan vastuu sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä kuuluu julkiselle vallalle, Tynkkynen sanoo.
Hän myös muistuttaa, että kaikki sote-ratkaisut ovat aina vahvasti sidoksissa ympäröivään yhteiskuntaan, kulttuuriin ja arvoihin, mikä vaikeuttaa muiden maiden mallien soveltamista.
– Kansainvälisten esimerkkien tarkasteleminen tarjoaa kuitenkin hyödyllisen peilin arvioida oman järjestelmämme nykytilaa ja kehittämisen mahdollisuuksia.
