Identtiset kaksosetko identtisiä?

Identtiset kaksosetko identtisiä?

Kaikkihan me toki tiedämme, että identtiset kaksoset ovat identtisiä. Hehän ovat peräisin yhdestä ja samasta hedelmöityneestä munasolusta. Elämän aikana soluissa voi tapahtua mutaatioita, ja niinpä vanhemmalla iällä kaksosten geeneissä voi olla paljonkin eroa. Ja epigeneettiset mekanismitkin aiheuttavat eroja ainakin geenien ilmaantumisessa ja siten myös identtisten kaksosten ominaisuuksissa. Vaan nytpä islantilaiset osoittavat, että huomattava osa identtisistä kaksosista voi olla epäidenttisiä jo syntyessään.

Heikki Arvilommi

Gerastenian esiintyvyys näyttää kasvusuuntaa

Gerastenian määrittelyssä on kaksi koulukuntaa: toinen määrittelee fyysisen gerastenian (Friedin kriteerit: tahaton laihtuminen, heikkous, uupumus, hitaus ja vähäinen liikunta) ja toinen katsoo gerastenian olevan geriatristen ongelmien, sairauksien ja oireiden kertymä (gerasteniaindeksi). Nämä määritelmät tunnistavat erilaisia ihmisiä, mutta kummankin mukainen esiintyvyys näyttää kasvaneen.

Kaisu Pitkälä

Lupaava alustava tulos tasavirtastimulaation tehosta pakko-oireiseen häiriöön

Tasavirtastimulaatiossa (tDCS) pään pinnalle asetetaan elektrodeja, jotka saavat virran tavallisista pattereista. Anodin alla aivojen neuronien aktiopotentiaalin laukeamistodennäköisyys lisääntyy ja katodin alla vähenee. Brasilialainen tutkimusryhmä sai hyvin lupaavia tuloksia hoidon tehosta hoitoresistenttiin pakko-oireiseen häiriöön, joskin niitä voidaan pitää vasta alustavina, koska potilasmäärä oli pieni.

Tero Taiminen

Naltreksonin ja bupropionin yhdistelmä näyttää edistävän maksan terveyttä

Rasvamaksatauti on tavallinen lihavuuden seuraus: sitä arvellaan esiintyvän länsimaissa jopa joka neljännellä aikuisella. Laihtumisen tiedetään parantavan siihen liittyviä merkkiaineita, seerumin ALAT-arvoa ja fibroosi-indeksiä (Fib-4), joka lasketaan seerumin ALAT-, ASAT- ja trombosyyttiarvoista. Naltreksonin ja bupropionin yhdistelmä on lihavuuden lääkehoidon yksi vaihtoehto, ja se näyttää voivan vähentää maksan rasvoittumista.

Helena Liira

Likitaitteisuus lisääntyi  kouluikäisillä koronavuonna

Likitaitteisuus lisääntyi kouluikäisillä koronavuonna

Kun koulut siirtyivät etäopetukseen ja koronapandemiaan liittyi kaikkialla muitakin rajoituksia, lapset viettivät aikaa vähemmän ulkona ja enemmän ruudun ääressä. Prospektiivisessa poikittaistutkimuksessa havaittiin myopian lisääntyneen lapsilla tänä aikana. Myopia kolminkertaistui 6-vuotiailla, kaksinkertaistui 7-vuotiailla ja 1,4-kertaistui 8-vuotiailla. Oletettavasti nuorempien lasten silmät reagoivat ympäristön muutoksiin herkemmin.

Nina Kaseva

Tikagreloria vai klopidogreelia sepelvaltimo­tautikohtaukseen?

Sepelvaltimotautipotilaan optimaalinen antitromboottinen hoito on tasapainoilua tromboottisten tapahtumien estovaikutuksen ja hoidon aiheuttaman lisävuotovaaran välillä. Nykyaikainen sepelvaltimotautikohtauksen hoito on pienentänyt uusien sydäntapahtumien vaaraa, ja näyttää siltä, että aikaisempia suosituksia kevyempi antitromboottinen lääkitys riittää jatkohoidossa suurelle osalla potilaista.

Juhani Airaksinen

Pienempikin annos keltakuumerokotetta tehoaa

Kun paraikaa tuskailemme koronarokotteen saatavuuden kanssa, on ehkä kiinnostavaa tietää, miten keltakuumerokote saataisiin riittämään epidemian yllättäessä. Lääkärit ilman rajoja -järjestön Epicentre-tutkimuslaitos yhdessä WHO:n ja paikallisten instituuttien kanssa toteutti Keniassa ja Ugandassa tutkimuksen, jossa viidesosa keltakuumerokotteen annoksesta tuotti yhtä paljon vasta-aineita kuin vakioannos.

Heikki Arvilommi

Miten pandemian rajoitustoimet tehoavat?

Miten pandemian rajoitustoimet tehoavat?

Meillä kuten muuallakin on annettu suosituksia ja määräyksiä koronavirusepidemian taltuttamiseksi. Rajoitusten kohteeksi joutuneet ovat kyselleet perusteita toimenpiteille, koska rajoitukset ovat uhanneet toimeentuloa, elämisen laadusta puhumattakaan. Kyseenalaistaminen on ymmärrettävää, sillä näyttöä rajoitusten tehosta ei ole välttämättä ollut. Ensimmäinen laaja tutkimus 41 maan toimien vaikutuksista on nyt julkaistu Science-lehden palstoilla.

Heikki Arvilommi

Geeniterapia uusi keino pinnallisen rakkosyövän hoidossa

Yhdysvaltalaisessa vaiheen III monikeskustutkimuksessa geeniterapiavalmiste nadofarageenifiradenoveekilla saatiin merkittävä teho BCG-huuhteluhoitoon reagoimattomaksi muuttuneen, huonosti erilaistuneen pinnallisen virtsarakkosyövän hoidossa. Nadofarageenifiradenoveekki koostuu ihmisen interferoni alfa-2b -geenin kopiosta, jonka replikaatiokyvytön rekombinantti adenovirusvektori siirtää virtsarakon uroteelisoluihin. Sen seurauksena solut alkavat erittää interferoni alfa-2b:tä, joka käynnistää puolustusreaktion kasvainta vastaan.

Ossi Lindell

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030