Rintasyövän ennaltaehkäisy - onko sitä?

Rintasyöpään sairastuu yksi kymmenestä naisesta jossain elämänsä vaiheessa. Vaikka hoitotulokset ovat hyviä, on sairastuminen potilaalle huomattava rasite ja elämää uhkaava tekijä. Ennaltaehkäisymahdollisuudet houkuttelevat, mutta ovat valitettavasti rajallisia. Molempien rintojen poisto vähentää sairastumisriskiä, mutta tuo mukanaan omat haittansa. Kemoprevention tulokset ovat toistaiseksi ristiriitaisia eivätkä vielä käytäntöön sovellettavissa. Varhainen toteaminen seuraamalla riskiryhmiin kuuluvia lisää turvallisuuden tunnetta, mutta voi toisaalta olla naiselle stressaavaa ja on suhteellisen kallista.

Kaija Holli

Aivoinfarktin hoito tulevaisuudessa Johtaako geeniekspression tutkimus terapeuttisiin ikkunoihin?

Aivoinfarktin hoitoon on viime vuosikymmenen aikana kehitetty lupaavia strategioita, merkittävimpinä akuutin vaiheen trombolyysi sekä ns. terapeuttisen aikaikkunan hyödyntäminen sekä akuuttihoidossa aivohalvausyksiköissä että varhaiskuntoutuksessa. Neuroprotektiivisten lääkeaineiden kehittely on myös edennyt, mutta läpimurtoa joudutaan vielä odottamaan. Toistaiseksi tehokkainta hoitoa - myös kustannusmielessä - ovat erilaiset sekundaariprevention ja primaariprevention muodot.

Perttu J. Lindsberg

Idiopaattisten interstitiellien pneumonioiden nykyinen luokittelu, ennuste ja hoito

Idiopaattiset interstitiellit pneumoniat ovat ryhmä diffuuseja interstitiellejä keuhkosairauksia. Niiden luokittelu ja nimistö ovat olleet vuosikymmenien ajan sekavia ja vaihtelevia. Kliinikkolääkärit ovat käyttäneet kaikista tämän ryhmän taudeista yleensä nimitystä fibrosoiva alveoliitti. Vastikään uudistetun luokituksen perustana käytetään histologista muutosta, mutta sen pohjana on lisäksi erityyppisten idiopaattisten interstitiellien pneumonioiden erilainen taudin kulku, ennuste ja reagoivuus lääkehoitoon.

Riitta Kaarteenaho-Wiik, Vuokko Kinnula, Seppo Lähde, Paavo Pääkkö

Milloin hyväksyn vajavaisen hoitovasteen hypertensiossa

Kohonnut verenpaine on merkittävä sydän- ja verisuonitautien riskitekijä. Tutkimuksissa on osoitettu, että ainoastaan hoidolla saavutetulla verenpainetasolla, ei lähtötasolla, on ennusteen kannalta merkitystä. Hoitotutkimusten perusteella hoitotavoitteena voidaan pitää verenpainetasoa 140/85 mmHg, diabeetikoilla 140/80 mmHg. Alle 10 % suomalaisista verenpainepotilaista saavuttaa tällä hetkellä tuon tason.

Ilkka Kantola

Vanhus ja kipu

Vanhuuteen liittyvät väistämättä sairaudet ja niiden aiheuttamat eriasteiset kiputilat, jotka on hoidettava. Korkea ikä ei saa olla esteenä kipujen lievittämiselle. Elimelliset sairaudet altistavat psyykkiselle kärsimykselle ja oireilulle. Toisaalta psyykkiset häiriöt voivat olla kiputilojen syinä tai voimistaa olemassa olevien sairauksien kipuja. Vaivojensa valittajasta tulee vaivojensa vanki fyysisten oireiden pahentaessa psyykkisiä oireita, jotka edelleen voimistavat fyysisiä oireita.

Pirkko Hiltunen

Monityydyttymättömät rasvahapot psykiatriassa

Kansanterveysongelmia ei ratkaista pelkästään lääkityksen ja muun hoidon turvin; tarvitaan myös ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä. Tällöin elintavat ovat avainasemassa. Ravinnon merkitystä tärkeiden mielenterveysongelmien - depression ja skitsofrenian - etiologiassa, ehkäisyssä ja hoidossa ei ole maassamme juurikaan tutkittu. Monityydyttymättömien rasvahappojen saanti ravinnosta, pitoisuus solukalvoilla ja rasvahappojen väliset suhteet näyttävät alustavan tutkimustiedon valossa vaikuttavan mielenterveyteen.

Antti Tanskanen, Essi Sarkkinen, Matti O. Huttunen

Prostataspesifisen antigeenin merkitys eturauhasen syövän ja hyvänlaatuisen liikakasvun diagnostiikassa ja seurannassa

Prostataspesifinen antigeeni (PSA) soveltuu eturauhassyövän riskin ja levinneisyyden arviointiin sekä hoitovasteen seurantaan, mutta myös eturauhasen hyvänlaatuisen liikakasvun ennusteen arviointiin ja hoidon valintaan. Ikäspesifiset viitearvot parantavat PSA:n luotettavuutta syöpäriskin arvioinnissa, samoin kuin vapaan PSA:n osuuden määritys. Hyvänlaatuisessa liikakasvussa PSA-pitoisuus korreloi selvästi eturauhasen kokoon, mutta eri ikäryhmille on omat viitearvonsa. PSA-arvolla on merkitystä sekä hoidon tarpeen arvioinnissa että lääkehoidon valinnassa.

Teuvo Tammela, Olavi Lukkarinen, Ulf-Håkan Stenman

Äkillinen huimaus - syiden ja tutkimusmenetelmien evaluointia

Huimauksen yleisyys lisääntyy ikääntymisen myötä väestössämme. Näin ollen on tarkoituksenmukaista yrittää luoda mahdollisimman helppokäyttöinen ja kattava tasapainotutkimuksen peruspaletti vastaanottotyötä tekevän lääkärin käyttöön. Tässä yhteenvedossa esitetään tavallisimpien kyseeseen tulevien tasapainohäiriöiden testaustapoja. Näiden osana kuvataan kirjoittajan 1998 kehittämä RahkoWRW-testi, jonka etuna on suurempi herkkyys ja helppo käytettävyys vaakasuoran kaarikäytävän hyvänlaatuisen huimauksen diagnostisoinnissa. Testillä löydetään aiemmin havaitsemattomia, lievempiä tasapainohäiriöitä.

Tapani Rahko

Skitsofrenian lääkehoidon mahdollisuudet

Lääkehoito ja vuorovaikutuskeskeisen hoidon eri muodot muodostavat skitsofrenian hoidon perustan. Hyvin usein molempien hoitomuotojen käyttö on perusteltua. Aiemmin neuroleptihoidon keskeisenä ongelmana ovat olleet mm. hoitomyöntyvyyteen oleellisesti vaikuttavat haittaoireet ja eräiden psykoosioireiden niukka vaste tavanomaisille neurolepteille. Epätyypilliset psykoosilääkkeet tarjoavat uusia hoitomahdollisuuksia mm. potilaille, joiden hoitovaste on puutteellinen ja niille, joiden oireiden pääpainopiste on negatiivisissa tai kognitiivisissa oireissa.

Hannu Koponen

Infektio suussa - yleisterveys vaarassa

Hammaslääketieteen ja lääketieteen eriytyminen omiksi aloikseen on vuosien saatossa vääjäämättömästi johtanut tieteellisen tutkimuksen ja potilashoidon kannalta valitettaviin haittoihin. Kumpikaan ammattikunta ei opiskeluaikanaan, eikä myöhemminkään, ole saanut tarpeeksi tietoa toistensa reviiriin kuuluvista sairauksista. Yhä ilmeisemmäksi on käynyt, että suun alueen infektioilla, etenkin parodontaalisilla sairauksilla, voi olla huomattava merkitys useiden, vakavienkin yleissairauksien kehittymiselle, kuten tietyille kardiovaskulaari- ja hengityselinsairauksille sekä diabetekselle.

Matti A. Lamberg

Diabeetikon kohonneen verenpaineen lääkehoito

Diabetekseen liittyvien elinmuutosten ehkäisyssä kohonneen verenpaineen hoidon merkitys on suuri. Tuoreimmissa hoitosuosituksissa korostetaankin verenpainetta alentavan lääkehoidon varhaista aloittamista diabeettista nefropa-tiaa sairastaville potilaille, ja tavoitetason pitää olla tiukka. Tyypin 2 diabeetikoilla kohonneen verenpaineen hoidon optimaalinen tavoitetaso on uusimpien tutkimusten mukaan alle 130-140/85 mmHg. Tähän pääsemiseksi tarvitaan lääkkeettömän hoidon lisäksi useiden lääkeryhmien yhdistelmien osaavaa käyttöä.

Leo Niskanen, Ilkka Tikkanen

Antiestrogeeni vai estrogeeni luukadon torjuntaan?

Havainnot rintasyövän liitännäishoitona käytettävien antiestrogeenien luustoa suojaavasta vaikutuksesta ovat tuoneet uuden vaihtoehdon postmenopausaalisen osteoporoosin ehkäisyyn. Ensimmäinen uuden polven selektiivinen estrogeenireseptorin muuntelija, raloksifeeni, on Suomessakin markkinoilla. Luustovaikutustensa suhteen se on samanarvoinen kuin estrogeeni, ja lääkevalinnan ratkaisevatkin muut kuin luustoon kohdistuvat vaikutukset ja potilaan kokonaistilanne.

Matti J. Välimäki

Sepelvaltimotaudin invasiivisen tutkimuksen ja hoidon toteutuminen Suomessa ja muualla Euroopassa

Vuonna 1996 Suomessa tehtiin sepelvaltimoiden ohitusleikkauksia suhteessa väkilukuun eniten koko Euroopassa, kun taas varjoainekuvausten ja pallolaajennusten määrä oli vähäinen. Suhteessa eniten näitä toimenpiteitä tehtiin Vaasan keskussairaalassa. Ohitusleikkauksia tehtiin Kuopion ja Oulun yliopistosairaaloissa enemmän kuin Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Suomessa pallolaajennuksia tehdään vain vähän yli puolet ohitusleikkausten määrästä, kun muualla Euroopassa määrä on yli puolitoistakertainen. Ohitusleik- kausten määrää tuskin tarvitsee enää lisätä, pallolaajennuksia ja varjoainekuvauksia kylläkin.

Juha Mustonen, Matti Romo, Juhani Airaksinen, Markku S. Nieminen, Kari Niemelä

Kriittisten laboratoriotulosten hälytysrajat ja ilmaantuvuus

Laboratoriotuloksista, jotka ovat todennäköisesti liittyneet hengenvaaralliseen tilaan, on soitettu hoitavalle lääkärille heti vastauksen varmistuttua. Ilmoituskäytäntö on kuitenkin usein ollut vaihtelevaa ja kirjaamatonta. Hälytysrajoista ei ole laadittu kansallisia suosituksia, vaan jokainen laboratorio on toiminut parhaaksi katsomallaan tavalla. Laatujärjestelmiä valvovat viranomaiset vaativat kliinisiltä laboratorioilta dokumentoitua kriittisten laboratoriotulosten ilmoituskäytäntöä. Lisääntyneet laboratorioiden yhteydenotot eivät välttämättä aina paranna potilaiden selviytymistä.

Simo Pohjavaara, Timo Kouri, Erkki Seppälä

Kansanterveyslaitoksen suositus influenssarokotteen käytöstä syksyllä 2000

Jokasyksyinen influenssarokotuskampanja järjestetään loka-marraskuussa. Kansanterveyslaitos on lähettänyt oheisen lääketieteellisten riskiryhmien rokotuksia koskevan suosituksen terveyskeskuksiin ja toimittaa syyskuussa viimevuotista käyttöä vastaavan määrän maksuttomia rokotteita ilman tilausta. Rokotteen kaksi A-viruskantaa on vaihdettu. Rokotuksen kohderyhmät on määritelty samalla tavoin kuin kolmena edellisenä vuonna. Kohderyhmien tavoittamiseksi rokotuksista tulisi tiedottaa paikallisesti.

Tapani Hovi, Tapani Kuronen, Kansanterveyslaitoksen Rokotussuositustyöryhmä

Onko neuroottisten pelkojen hoito tuloksellista?

Kliinisesti merkittävän sosiaalisten tilanteiden pelon elinaikainen esiintyvyys on noin 3 %, ja määräkohteinen pelko on yhtä yleinen sairaus. Sosiaalisten tilanteiden pelon tehokkaimmat hoitomuodot ovat altistusterapia, kognitiivis-behavioraalinen terapia sekä lääkehoito, ja kustakin hoitomuodosta hyötyy merkittävästi yli puolet potilaista. Nykyinen käypä hoito on psykoterapia yhdistettynä joko paroksetiiniin tai moklobemidiin. Määräkohteisten pelkojen ainoa tehokkaaksi osoitettu hoitomuoto on altistaminen eri muodoissaan. Altistamisessa voidaan käyttää apuna virtuaalitodellisuutta, ja siitä näyttää hyötyvän valtaosa potilaista.

Tero Taiminen

Säärimurtumien nykyhoito

Suurin osa säärimurtumapotilaista on nuoria miehiä. Potilaat ovat yleensä hyväkuntoisia ja haluavat päästä nopeasti viettämään normaalia elämää. Hoitolinja riippuu murtuman vaikeusasteesta. Leikkauksella päästään nopeammin hyvään lopputulokseen kuin perinteisellä kipsauksella. Nykyään leikkaushoito perustuu pitkälti ydinnaulaukseen. Vaikeissa avomurtumissa voidaan käyttää ulkoista kiinnitystä, joka helpottaa pehmytkudosten hoitoa.

Mikko Manninen, Eero Hirvensalo, Erkki Tukiainen, Ole Böstman

Nuoren toistuva alaselkäkipu Lannerangan varhainen välilevyrappeuma voi olla syy

Nuoren pitkittyvään ja varsinkin etenevään selkäkipuun tulee suhtautua vakavasti. Jos etenevä kipu painottuu erityisesti yöaikaan, voi se aiheutua kasvaimesta tai tulehduksesta. Nämä ovat kuitenkin harvinaisia kivun syitä avohoitolääkärin vastaanotolla. Jos alaselkään paikantuva kipu pahenee lannerangan alimpien välilevyjen kuormituksessa (nostelu, kumartelu, raju liikunta ym), voi välilevyn pullistuma olla kivun aiheuttaja.

Jouko J. Salminen

Nuorten masennus: esiintyvyys, muut mielenterveyden häiriöt ja terveyspalvelujen käyttö

Nuoruusikäisten vakava masennustila on yleinen psykiatrinen häiriö: epidemiologisissa tutkimuksissa esiintyvyys tutkimushetkellä on ollut 3-5 %, yhden vuoden esiintyvyys 8-10 % ja elämänaikainen esiintyvyys noin 15 %. Muiden psykiatristen häiriöiden esiintyminen samanaikaisesti on tavallisempaa kuin masennustilan esiintyminen yksinään. Noin puolet vakavasti masentuneista nuorista on ollut yhteydessä terveydenhuoltoon ja noin kolmanneksella on ollut psykiatrinen hoitokontakti. Nuorten hoitoon hakeutumisessa vanhemmilla ja nuorten kanssa työskentelevillä aikuisilla on merkittävä osuus, mutta oireiden tunnistaminen ja hoidon tarpeen arviointi voi olla vaikeaa.

Linnea Haarasilta, Terhi Aalto-Setälä, Mirjami Pelkonen, Mauri Marttunen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030