Tarjoilijoilla muita suurempi riski sairastua syöpään

Tupakoinnin kieltäminen kokonaan ravintoloissa vähensi merkittävästi ravintolatyöntekijöiden altistumista tupakansavulle ja työntekijöiden työperäistä hengitysteiden ja silmien oireilua. Seurannan mukaan tiukka tupakkalaki pysyi tehokkaana vielä 3 vuotta kiellon tultua voimaan. Tarjoilijoiden riski sairastua syöpään oli kohonnut muuhun väestöön verrattuna viidessä Pohjoismaassa. Tämä voi johtua siitä, että tarjoilijat tupakoivat muuta väestöä yleisemmin, altistuvat työssään tupakansavulle ja käyttävät alkoholia muuta väestöä enemmän.

Jere Reijula

Hyperspektrikuvantaminen hyödyllinen ihon premalignien muutosten havaitsemisessa

Hyperspektrikuvantaminen todettiin hyödylliseksi varhaisten, silmälle vielä näkymättömien aktiinikeratoosien havaitsemisessa. Lisäksi hyperspektrikuvantamisen avulla kyettiin havaitsemaan silmälle näkymättömiä lentigo maligna -kasvainten rajoja. Tämä auttaa entistä tarkemmin määrittämään hoitoalueet ja saattaa mahdollistaa entistä tarkemman hoidon seurannan. Turhilta lisäleikkauksilta saatetaan välttyä.

Noora Neittaanmäki-Perttu

Uutta tietoa paleltumiskuolemista ja kylmän vaikutuksista elimistöön

Kuolemanjälkeisten trombomoduliini- ja katekoliamiinitasojen määritys tuo lisänäyttöä kuolemaa edeltäneestä kylmävaikutuksesta, kun epäillään paleltumiskuolemaa. Elimistön alilämpöisyystila vaikuttaa selvästi trombomoduliinin tuotantoon ja erittymiseen. Tällä voi olla merkitystä myös kylmäaltistusta hyväkseen käyttävien lääketieteellisten hoitojen kannalta.

Lasse Pakanen

Lapsuusiän syövän sairastaneet tarvitsevat säännöllisen sydänseurannan

Koska huomattava osa lapsuusiän syövistä on parannettavissa, hoitojen aiheuttamien pitkäaikaishaittavaikutusten minimoiminen on tärkeää. Väitöstutkimuksessa osoitettiin, että suurella osalla antrasykliineille altistuneista lapsuusiän syövän pitkäaikaisselviytyjistä oli viitteitä alentuneesta sydämen systolisesta ja/tai diastolisesta toiminnasta uusilla kuvantamismenetelmillä tutkittuna. Vaikka tutkitut lapsuusiän syövän sairastaneet olivatkin vähäoireisia, he tarvitsevat säännöllisen sydänseurannan ja hyötyvät sydänterveellisten elintapojen ohjauksesta.

Kaisa Ylänen

Keskosina syntyneillä muita enemmän sydän- ja verisuonitautien riskitekijöitä

Väitöstutkimuksessa havaittiin, että keskosina syntyneillä on nuoruus- ja aikuisiässä muita enemmän sydän- ja verisuonitautien riskitekijöitä. Ennen 34. raskausviikkoa syntyneillä tytöillä on jo 16-vuotiaana korkeampi verenpaine, ja pojilla suuremmat LDL-kolesterolin ja apolipoproteiini B:n pitoisuudet. Keskosina syntyneillä on aikuisena korkeampi verenpaine, suurempi kehon rasvaprosentti ja noin kolminkertainen metabolisen oireyhtymän riski täysiaikaisina syntyneisiin verrattuna.

Marika Sipola-Leppänen

Sytokromi c -oksidaasin vajaatoiminnan komplementaatio mahdollinen siirtogeenisella AOX-entsyymillä

Väitöskirjatutkimuksessa tuotettiin siirtogeeninen kärpäsmalli, joka ilmentää Ciona intestinalis -vaippaeläimeltä peräisin olevaa AOX-geeniä. AOX:n ekspression ei todettu vaikuttavan haitallisesti kärpäsen kehitykseen tai fysiologiaan. Sen sijaan siirtogeeniset kärpäset olivat osittain resistenttejä COX:a inhiboivalle syanidille, ja AOX:n ekspressio kompensoi merkittävästi mutaatiosta johtuvaa tai RNA-interferenssin avulla tuotettua COX:n vajaatoimintaa.

Kia Kemppainen

Indoleamiini 2,3 -dioksygenaasilla ja poskionteloleikkauksella merkitystä tulehduksellisissa hengitystiesairauksissa

Pitkittynyttä sivuontelotulehdusta sairastavien potilaiden polyyppien epiteelissä esiintyi enemmän indoleamiini 2,3 -dioksygenaasia (IDO) kuin terveessä nenän limakalvossa. Sen sijaan allergista nuhaa sairastavien ja terveiden verrokkien nenän koepaloissa ei havaittu eroja IDO:n ekspressiossa. Kynureniinin ja tryprofaanin suhde (IDO:n aktiivisuus) seerumissa ei eronnut astmaa sairastavien ja verrokkien välillä. Matala seerumin IDO:n aktiivisuus havaittiin atopiassa ja nenäpolyyppeissä.

Annika Luukkainen

Tapaturmaisen selkäydinvamman ilmaantuvuus on aiemmin raportoitua suurempi

Väitöstutkimuksessa tapaturmaisen selkäydinvamman ilmaantuvuus Suomessa osoittautui aiemmin raportoitua selvästi suuremmaksi. Kaatumisen aiheuttamat kaulaytimen alueen vammat iäkkäämpien henkilöiden keskuudessa sekä alkoholinkäyttö vammautumisen riskitekijänä korostuivat potilasjoukossa voimakkaasti. Todettiin myös, että diffuusiotensorikuvantamisella voidaan saada määrällistä tietoa potilaan hermoratojen tilanteesta selkäydinvamman jälkeen. Tarvitaan kuitenkin lisäselvityksiä ja erityisesti seurantatutkimuksia akuutin vamman jälkeen, jotta voidaan selvittää, voidaanko tätä tutkimusmenetelmää hyödyntää tulevaisuudessa esimerkiksi käytännön työssä potilaiden ennusteen arvioimisessa tai tutkimuskäytössä uusien hoitomuotojen tehon seurannassa.

Eerika Koskinen

Vapaata rautaa todettavissa säännöllisesti kantasolujen siirron yhteydessä

Vapaata rautaa oli todettavissa säännöllisesti kantasolujen siirron yhteydessä. Väitöstutkimuksessa osoitettiin myös, että transferiinin 80 %:n rautakyllästeisyys on luotettava kynnysarvo vapaan raudan ilmaantumiselle. Voidaan päätellä, että vapaan raudan ilmaantuminen johtuu suureksi osaksi kantasolujen siirron esihoidon aiheuttamasta luuytimen punasolutuotannon lakkaamisesta ja sen seurauksena raudan hyväksikäytön taukoamisesta. Osasyynä on myös esihoidon aiheuttama transferriinitason lasku.

Leila Sahlstedt

Peräsuolisyövät voidaan tunnistaa glykaanirakenteidensa perusteella

Paksu- ja peräsuolisyövässä lisääntynyt podokalyksiinin esiintyminen liittyi huonompaan ennusteeseen, kun taas lisääntynyt REG4-ekspressio liittyi parempaan ennusteeseen. Peräsuolen adenoomat pystytään erottamaan syövistä glykaanirakenteidensa perusteella. Saadut tulokset voivat jatkossa johtaa siihen, että leikkauksen jälkeisiä syöpähoitoja pystytään paremmin kohdentamaan niille potilaille, jotka niistä eniten hyötyvät.

Tuomas Kaprio

Uusia hoitovaihtoehtoja imunesteturvotukseen ja alaraajan hapenpuutteeseen

Väitöskirjatutkimuksessa esitellään uusia geeniterapiaa hyödyntäviä hoitovaihtoehtoja esimerkiksi syöpähoidosta johtuvaan imunesteturvotukseen ja alaraajojen ahtauttavaan valtimotautiin liittyvään hapenpuutteeseen. Kasvutekijähoidon avulla onnistuttiin palauttamaan vaurioitunut imusuonisto toimintakuntoiseksi tutkimusta varten kehitetyssä isoeläinmallissa. Lisäksi osoitettiin, että useiden verisuonten kasvua säätelevien tekijöiden yhtäaikainen aktivoiminen johtaa uusien verisuonten kasvuun ja parantaa hapenpuutteesta kärsivän lihaksen rasituksen jälkeistä energia-aineenvaihduntaa.

Krista Honkonen

Streptokokit aiheuttavat todennäköisimmin valtaosan ruusutulehduksista

Streptokokit ja erityisesti G-ryhmän streptokokki ovat todennäköisimmät taudinaiheuttajat valtaosassa ruusutulehduksista. Ruusutulehduksen riskitekijöitä ovat ihorikkoumat, krooninen turvotus ja ylipaino. Uusiutuvaan ruusutulehdukseen liittyvät jo aiemmin uusiutunut ruusutulehdus, krooniset ihosairaudet ja erityisesti psoriasis, diabetes, iän karttuminen ja painoindeksin kohoaminen sekä mahdollisesti nielurisojen poisto.

Matti Karppelin

Työterveyshuollon ja asiakasorganisaation prosessit eivät kohtaa

Työterveyshuoltolainsäädännön edellyttämä työterveyshuollon laaja-alainen toiminta ja integrointi asiakasorganisaatioiden prosesseihin ei toteutunut tutkimuskohteena olleessa työterveyshuoltoyksikössä 1990- ja 2000-luvulla. Tämä siitä huolimatta, että työterveysyksiköllä oli selvä halu kehittää toimintaansa asiakastyöpaikkojen tarpeista lähteväksi. Tutkimuksen tuloksia voinee suuntaa antavasti yleistää samanlaisia tarpeiden arviointivälineitä käyttäneisiin tai käyttäviin työterveyshuoltoyksiköihin.

Tanja Rokkanen

Jäätynyt olkanivel paranee spontaanisti lähes kaikilla potilailla

Jäätynyt olkanivel paranee spontaanisti ilman hoitoa lähes kaikilla potilailla. Diabetespotilailla olkanivelen liikerajoitukset jäävät suuremmiksi kuin diabetestä sairastamattomilla, mutta näin käy myös diabetespotilaiden terveen olan liikeratojen suhteen. Olkanivelen kiertäjäkalvosimen repeämän avoimen korjausleikkauksen jälkeinen jäätynyt, jäykkä olkapää on yleinen ilmiö ja viivästyttää olan paranemista usealla kuukaudella, mutta paranee yleensä runsaan puolen vuoden sisällä.

Heidi Vastamäki

Uusi hoitomuoto aivovaltimopullistuman puhkeaman aiheuttamaan verenvuotoon

Aivovaltimopullistuman puhkeamista seuraavaa vasospasmia voidaan hoitaa kallonsisäisellä nimodipiinia annostelevalla biohajoavalla implantilla. Nimodipiini-implantti vapauttaa lääkeainetta pitkäkestoisesti ja paikallisesti. Paikallinen annostelu nostaa pitoisuutta aivo-selkäydinnesteessä nostamatta veren lääkepitoisuutta liian korkeaksi. Paikallisesti korkea nimodipiinipitoisuus on edullinen vasospasmin estossa, mutta se myös suojaa hermosoluja kuolemalta.

Janne Koskimäki

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030