Astman ja astmalääkityksen vaikutus autonomisen hermoston toimintaan

Autonominen hermosto vaikuttaa astman patogeneesiin monin tavoin. Erityisesti parasympaattisen tonuksen voimistumisen on katsottu liittyvän astman pahenemisvaiheisiin. Hyvässä hoitotasapainossa olevassa lasten astmassa ei kuitenkaan ole todettu lisääntynyttä parasympaattisen hermoston reaktiivisuutta. Sen sijaan aikuisilla todettu lisääntynyt parasympaattinen reaktiivisuus saattaa liittyä pidemmälle edenneeseen tautiin. Pitkäaikaisenkaan beeta2-agonistilääkityksen aikana lääkkeen hengitysteitä laajentavalle vaikutukselle ei kehity toleranssia, mutta jo lyhytaikaisen hoidon on todettu lisäävän hengitysteiden reaktiivisuutta monille ärsykkeille. Käsitykset beeta2-agonistihoidon yhteydestä astmakuolemiin ovat ristiriitaisia. Parempi hoitotasapaino saavutetaan astmassa, kun tarvittaessa otettavaan beeta2-agonistilääkitykseen yhdistetään pitkäaikainen inhaloitu glukokortikoidihoito. Tässä katsauksessa käsitellään autonomisen hermoston osuutta astman patogeneesissä. Lisäksi pohditaan beeta2-agonisti-, antikolinergi- ja glukokortikoidilääkityksien sekä hengitysteissä kytevän tulehduksen vaikutuksia autonomisen hermoston säätelyyn.

Tuomas Jartti

Lapset lääkkeiden käyttäjinä

Lasten lääkkeiden käyttö on yleistynyt Suomessa nopeasti. Joka päivä noin 170 000 alle 15-vuotiasta suomalaislasta ottaa jotain lääkärin määräämää lääkettä. Yleisimmin lapsille määrätään mikrobi-, astma- ja allergialääkkeitä. Lisäksi vanhemmat lääkitsevät itse lapsiaan vitamiineilla, kipu- ja kuume- ja yskänlääkkeillä sekä paikallisesti käytettävillä allergialääkkeillä. Suomalaisissa lapsiperheissä lääkkeet eivät ole niin merkittävässä asemassa lasten pienten ja tilapäisten vaivojen hoidossa kuin amerikkalaisissa ja eteläeurooppalaisissa perheissä. Käytännön ongelmat lasten lääkityksessä kotona ovat yleisiä ja liittyvät usein lääkkeen makuun, lääkemuotoon, annosteluaikatauluun, mahdollisiin haittavaikutuksiin sekä vanhempien asenteisiin lääkehoitoa kohtaan.

Riitta Ahonen, Kati Sepponen

Leikkauksen aikana annettujen tulehduskipulääkkeiden haitat lapsilla

Tulehduskipulääkkeitä käytetään lapsilla leikkauksen jälkeisen kivun hoidossa alkuun ennakoivasti ja säännöllisesti. Ensimmäinen annos kipulääkettä annetaan jo ennen leikkausta. Terveille lapsille tulehduskipulääkkeet eivät lyhytaikaisessa käytössä aiheuta haittavaikutuksia tai muita ongelmia. Niiden vuotoaikaa pidentävä vaikutus on kuitenkin muistettava. Mikäli lapsella on viitettä veren hyytymisjärjestelmän häiriöstä tai mikäli leikkauksen luonteen vuoksi on odotettavissa runsasta vuotoa, on parasta olla antamatta tulehduskipulääkkeitä ennakoivasti. Koska tulehduskipulääkkeet vähentävät munuaisten verenkiertoa esimerkiksi hypovolemiassa, leikatun, ripuloivan tai kuumeilevan lapsen riittävästä nesteytyksestä on huolehdittava ennen lääkkeen antoa.

Elina Nikanne, Hannu Kokki

Osteoporoosin diagnostiikka

Osteoporoosin diagnostiikka perustuu luuntiheysmittauksiin, joille WHO:n asiantuntijaryhmä on määritellyt raja-arvot. Mittaukseen on syytä ryhtyä kliinisen epäilyn tai erityisten riskitekijöiden perusteella. Sen sijaan suuntaamattomia seulontatutkimuksia ei pidetä järkevinä. Uudet luun ultraäänitutkimusmenetelmät eivät toistaiseksi sovellu diagnoosin pohjaksi, mutta joissain tapauksissa ultraäänitutkimustulos voi antaa aiheen luuntiheysmittauksiin. Hoitopäätösten tulee aina perustua tiheysmittauksin varmistettuun diagnoosiin. On kuitenkin punnittava myös potilaan ikä, sairaudet ja muut riskitekijät, ennen kuin kalliiseen lääkehoitoon ryhdytään.

Heikki Kröger

Alaraajan luiden rasitusvammat

Luun rasitusvamma alaraajassa on pitkäaikainen ja liikkumista rajoittava vaiva, joka esiintyy enimmäkseen varusmiehillä, urheilijoilla ja kuntoilijoilla. Luun rasitusvamma paikantuu usein lajista ja rasituksen asteesta riippuen samaan kohtaan alaraajassa. Rasitusvamma aiheutuu toistuvasta, liian pitkäkestoisesta ja kovasta mekaanisesta kuormituksesta. Naisilla syömis- ja kuukautishäiriöt altistavat rasitusvammoille. Tämä on todettu erityisesti voimistelijoilla ja balettitanssijoilla. Miesten rasitusvammat ovat useimmiten jalkaterän ja säären alueella. Rasitusvammojen hoidossa on usein ongelmana viivästynyt diagnoosi, koska oireet alkavat usein vähitellen ja ratkaiseviin kuvantamistutkimuksiin ryhdytään monasti vasta kuukausien kuluttua rasituksesta. Alaraajan luiden rasitusvammoja hoidetaan kuormituksen vähentämisellä, vammautuneen alueen immobilisaatiolla ja leikkaushoidolla.

Ilkka Tulikoura

Lääkärintoimen harjoittamisen valvonta Saksassa

Saksassa lääkärin ammatinharjoittamisen valvonnassa toimii viranomaisten ohella lääkärikamarijärjestelmä, porrastettuna liittovaltion, osavaltioiden ja alueelliselle tasolle. Lääkärikamarit eivät ole viranomaisia, mutta eivät myöskään lääkärien ammattijärjestöjä, vaikka ne ovatkin lääkärien muodostamia. Käytännössä kaikkien lääkärintointa harjoittavien lääkärien on kuuluttava lääkärikamariin. Ne hoitavat hoitovirhe-epäilyjen tutkinnan ja lievissä tapauksissa myös sanktiot. Toisaalta ne ovat vahvasti mukana myös lääkärien koulutuksen ohjauksessa ja terveydenhuollon kehittämisessä.

Juha Karvonen

Freoneja sisältävät astmalääkkeet poistuvat markkinoilta

Inhalaationa käytettävät lääkevalmisteet voidaan jakaa lääkemuodon perusteella neljään ryhmään: sumutinnesteisiin, inhalaatiosumutteisiin, inhalaatiojauheisiin ja inhalaatiohöyryihin. Kaikkiin lääkemuotoihin liittyy etuja ja haittoja. Viimeisen kymmenen vuoden aikana on kiinnitetty erityistä huomiota mm. aerosoliteknologiaan perustuvien inhalaatiosumutteiden sisältämien ponneaineiden vahingollisiin vaikutuksiin yläilmakehän otsonikerrokseen. Tämä on johtanut kansainvälisiin sopimuksiin, joiden perusteella vaarallisten ponneaineiden käytöstä tullaan luopumaan. Kaikki potilaat eivät voi kuitenkaan vaihtaa inhalaatiosumutetta inhalaatiojauheeseen tai sumutinlaitteeseen. Onkin ehdottoman tärkeää kehittää CFC-yhdisteitä sisältämättömiä inhalaatiosumutteita, joilla on käytön kannalta samat edut kuin nykyisillä CFC-yhdisteitä sisältävillä inhalaatiosumutteilla.

Jussi Holmalahti

Hoitotahto - potilaan pätevä ja vakaa tahdonilmaisuko?

Kuusi vuotta on ollut voimassa laki potilaan asemasta ja oikeuksista (785/92, myöhemmin potilaslaki), jossa yksi keskeisimmistä, ehkä keskeisin, säännös koskee potilaan itsemääräämisoikeutta (6. pykälä). Potilaan itsemääräämisoikeus merkitsee sitä, että hänen suostumuksensa on hoidon luvallisuuden edellytys ja että potilaalla on oikeus suostua hoitoon tai kieltäytyä hänelle suunnitellusta tai jo aloitetusta hoidosta. Potilaan kieltäytymisoikeus ulottuu myös tulevaan hoitoon tai hoitolinjaan, jonka osalta potilas on tehnyt päätöksensä ollessaan lääketieteellisesti kykenevä ja potilaslain mukaan kelpoinen päättämään. Potilaalla on oikeus kieltäytyä myös sellaisista hoitotoimenpiteistä, joista luopuminen johtaa potilaan kuolemaan, vaikean ruumiinvamman syntymiseen, vakavaan sairauteen tai sellaisen vaaraan.

Irma Pahlman

Kuntoutussuunnitelma on ennakkoelämäkerta

Kuntoutuksen tärkeimpiä puolia ovat ihmisen itseymmärryksen lisääntyminen ja oman elämän hallinnan kasvu sairauden, vian tai vamman kanssa. Nämä voidaan sisällyttää kuntoutussuunnitelman rakentamisessa toteutuviin kehitysprosesseihin. Kuntoutussuunnitelma on parhaimmillaan ennakkoelämäkerta, jossa näkyvät ne tavoitteet, joita kuntoutuja asettaa itselleen omassa tilanteessaan.

Timo Pohjolainen, Paavo Rissanen

Biokeskusten avulla suomalainen tutkimus pysyy kansainvälisesti kilpailukykyisenä Biocenter Oulu on Suomen vanhin

Kaikissa Suomen viidessä lääketieteellistä opetusta antavassa yliopistossa toimii biokeskus, jonka tehtävänä on tuottaa korkeatasoista tutkimusta kliiniseen työhön. Keskusten toimintaa rahoittavat yliopistot, opetusministeriö ja Suomen Akatemia. Lisäksi keskuksissa toimivat tutkijat ja tutkijaryhmät hankkivat omiin projekteihinsa rahoitusta apurahojen avulla. Biokeskuksia käsittelevässä kirjoitussarjassa esittelemme keskukset ja kerromme niiden toiminnasta.

Tuomo Saarikko

Lyhyesti: Helikobakteerin häätö ei dyspepsiaa paranna

Mahavaivat selitetään useimmiten ruoansulatushäiriöksi. Olisiko helikobakteerilla osansa dyspepsiassa kuten ulkustaudissakin? Vastausta haettiin monikeskustutkimuksessa, jossa häädettiin helikobakteeri ja seurattiin vuoden ajan, miten potilaiden oireiden kävi. Häätöryhmässä oireet hävisivät 24 %:lla, mutta lumeryhmässäkin 22 %:lla. Elämänlaadun mittareillakaan ei saatu eroja esiin. Tulos tulkittiin niin, ettei helikobakteeri-infektio ole merkittävä dyspeptisten oireiden selittäjä eikä dyspepsia parane sen häädöllä.

Heikki Arvilommi

Lyhyesti: Papilloomavirus ja rintasyöpä

Papilloomavirusinfektion ja kohdunkaulan syövän välinen yhteys on hyvin tunnettu. Viruksen alatyypit 16 ja 18 ovat erityisen onkogeenisiä, ja niiden on otaksuttu liittyvän myös muiden urogenitaalialueen syöpiin, samoin kuin kurkunpään, ruokatorven ja ehkä keuhkosyövän syntyyn. Tuore norjalainen tutkimus tuo esille mahdollisen yhteyden rintasyövän ja HPV-infektion välillä: 46 %:lla naisia, joilta oli hoidettu kohdunkaulan syövän esiaste ja jotka myöhemmin sairastuivat rintasyöpään, rintasyöpäkudos sisälsi HPV 16 -tyyppistä DNA:ta. Mikäli rintasyöpä oli HPV-positiivinen, kohdunkaulan muutos sisälsi aina samaa HPV-alatyyppiä. Siirtyykö onkogeeninen HPV-DNA ehkä lymfa- tai veriteitse primaari-infektiosta muihin elimiin? Tutkimus jätti vielä paljon pohtimista, ja parhaimmillaankin HPV-yhteys voidaan liittää vain osaan rintasyöpätapauksista.

Pertti Kirkinen

Lyhyesti: Leukosytoosia keuhko-embolian yhteydessä

Detroitissa tutkittiin, missä määrin keuhkoemboliassa esiintyy leukosytoosia, joka mm. saattaisi edelleen erehdyttää kliinikkoa erotusdiagnostiikassa. Aiheesta ei ole paljonkaa tutkimustietoa. Mukana tässä retrospektiivisessä analyysissä oli 266 sellaista keuhkoemboliapotilasta, joilta oli suljettu pois muut leukosytoosin mahdolliset syyt. Leukosytoosia > 10 000/mm3 todettiin 20 %:lla, mutta ei kenelläkään > 20 000/mm3. Yllättävästi niillä, joilla havaittiin keuhkoinfarkti embolian vuoksi, leukosyyttiarvo ei kuitenkaan ollut poikkeava. Päätelmänä oli, että leukosytoosia todetaan melko usein keukoembolian yhteydessä, eikä sen esiintymisen maltillisessa määrin siis sinänsä pitäisi johtaa diagnostista pohdintaa muuhun syyhyn.

Hannu Puolijoki

Lyhyesti: AIDS kovassa nousussa tappajalistalla

WHO on julkaissut vuotta 1998 koskevan listan tärkeimmistä kuolinsyistä. Merkittävin muutos vuoteen 1997 verrattuna on AIDS:n nousu seitsemänneltä tilalta neljänneksi. Tauti tappoi pelkästään Afrikassa runsaat 1,8 miljoonaa ihmistä, mikä on kaksi kertaa enemmän kuin malariaan menehtyneiden määrä. Ennen neljäntenä ollut tuberkuloosi putosi kahdeksanneksi.

Matti Viljanen

Kaptopriili, diureetti vai beetasalpaaja verenpaineeseen?

Suomalais-ruotsalaisena mammuttihankkeena toteutettiin Capropril Prevention Project (CAPP). Tähän avoimeen, satunnaistettuun avohoitotutkimukseen osallistui lähes 11 000 essentiaalista verenpainetautia sairastavaa kansalaista, jotka satunnaistettiin saamaan joko kaptopriilia 50-100 mg päivässä yhteen tai pariin antokertaan jaettuna tai vertailuhoitoa. Vertailuhoito oli joko beetasalpaaja (yleisimmin metoprololi tai atenololi) tai hydroklooritiatsidi tai molemmat maksimiannokseen asti. Sekä kaptopriili- että vertailuryhmähoitoon voitiin lisätä kalsiumkanavan salpaaja. Tarkoituksena oli joka tapauksessa saada diastolinen verenpaine tasolle 90 mmHg tai alle.

Robert Paul

Hinta vai laatu istukan ja lapsiveden kromosomitutkimuksissa?

Kun halutaan todeta tai sulkea pois sikiön kromosomimuutoksia, tutkitaan istukan tai lapsiveden solujen kromosomisto. Kustannussyistä ja vastauksen saannin nopeuttamiseksi on monin paikoin siirrytty sekä riskiraskauksien tutkinnassa että seulontatutkimuksissa käyttämään kromosomispesifisiä koettimia, jotka fluoresenssi in situ -hybridisaatiossa paljastavat kyseisten kromosomien olemassaolon tutkitussa solussa. Tällä tavoin voidaan nopeasti todeta tietyt trisomiat tai sukukromosomien määrä, mutta muut karyotyypin poikkeavuudet, kuten inversiot, translokaatiot, mosaikismimuutokset, deleetiot ja irrallisena esiintyvä kromosomiaines, jäävät diagnosoimatta.

Pertti Kirkinen

Legionella luulee makrofagia amebaksi

Legionella pneumophila on monia eläinlajeja infektoiva, pääasiassa solujen sisällä viihtyvä bakteeri. Se on erityisesti mieltynyt makrofageihin, joiden nielaistavaksi se rohkeasti antautuu. Tämä rohkeus perustuu legionellan kykyyn estää makrofagia yhdistämästä vaarallisia entsyymejä sisältävää lysosomia bakteereita sisältävään fagosomiin. Vastaavan tempun kykenevät tekemään esimerkiksi mykobakteerit, klamydiat ja toksoplasma. Fagosomissa legionella voi hyvin ja lisääntyy, kunnes rakkula ratkeaa ja suuri määrä bakteereita vapautuu ja lähtee etsimään uusia kohteita.

Matti Viljanen

Viitearvot eurooppalaisten suositusten mukaisille ALAT-, ASAT- ja GT-määrityksille

Maksaentsyymit on määritetty suomalaisissa laboratorioissa eurooppalaisten suositusten mukaisilla menetelmillä jo 1990-luvun alusta lähtien. Uusien suositusten myötä muuttuivat myös ALAT-, ASAT- ja GT-entsyymien viitearvot, ja käyttöön otettiin väliaikaisesti norjalaiset suppeasta aineistosta työstetyt viitearvot. Sittemmin pohjoismaisessa laboratorioalan lehdessä on julkaistu suomalaiseen väestöotokseen perustuvat entsyymien viitearvot. Tieto niistä on kuitenkin levinnyt huonosti suomalaisiin laboratorioihin, ja etenkin monissa pienissä laboratorioissa väliaikaisiksi tarkoitetut viitearvot ovat edelleen käytössä. Siksi kliiniseen käyttöön soveltuvat suomalaiset viitearvot, jotka perustuvat terveiden, kohtuullisesti alkoholia käyttävien 27-67-vuotiaiden ALAT-, ASAT- ja GT-määrityksiin, julkaistaan uudelleen tässä alkuperäisartikkelin lyhennelmässä.

Aila Leino, Kerttu Irjala

Diabeettinen nefropatia - hankinnainen vai perinnöllinen sairaus?

Kolmasosa nuoruustyypin diabetespotilaista sairastuu diabeettiseen nefropatiaan, johon liittyy selvästi lisääntynyt sairastuvuus ja kuolleisuus sydän- ja verisuonitauteihin. Diabetes on Suomessa nykyisin merkittävin munuaisten kroonisen vajaatoiminnan syy ja uremian aktiivihoidon aihe. Krooninen hyperglykemia on avainasemassa diabeettisen munuaistaudin synnyssä, vaikkakin viime aikoina on saatu yhä enemmän viitteitä taudin perinnöllisestä taustasta. Näyttää vahvasti siltä, että sairastumista määrää perintötekijöiden, metabolisten sekä hemodynaamisten tekijöiden vuorovaikutus.

Kim Pettersson-Fernholm, Johan Fagerudd, Per-Henrik Groop

Diabeteksen kriteerit muuttuvat jälleen - muuttuuko hoito?

Diabeteksen diagnostisia kriteerejä ollaan jälleen muuttamassa. Käyttöön halutaan sellainen paastoglukoosin raja-arvo, jonka jälkeen alkaa ilmaantua diabetekselle spesifisiä komplikaatioita. Taustalla on lisäksi tietoinen pyrkimys välttää oraalisen glukoosirasituskokeen käyttämistä jokapäiväisessä diagnostiikassa. Uudet kriteerit helpottavat ja selkiyttävät käytännön työtä, mutta häiritsevät epidemiologista tutkimustyötä, koska vanhojen ja uusien kriteerien suora vertailu on mahdotonta. Samalla kun suomalaisen lääkärikunnan opittaviksi tulee uudet kriteerit, olisi järkevää viedä loppuun epätäydellisesti toteutunut siirtyminen kokoveren glukoosin mittauksesta plasman tai seerumin glukoosin mittaamiseen. Tälle ei enää ole esteenä sekään, että ei olisi käytettävissä plasman glukoosia mittaavia kotimittauslaitteita. Käytännössä uusien suositusten myötä hoito ilmeisesti muuttuu aktiivisemmaksi ja aiempaa lievempiä glukoosiaineenvaihdunnan häiriöitä aletaan hoitaa ainakin lääkkeettömän hoidon keinoin.

Jorma Viikari, Tapani Rönnemaa