Depressio terveyskeskuspotilailla

Useassa maassa on samanaikaisesti herätty huomaamaan depressiotutkimuksen ja depression hoidon kehittämisen tärkeys. Perusterveydenhuoltoa koskevia depressiotutkimuksia on tehty vähän, ja erityisen vähän juuri Suomessa. Tämä tutkimus on osa laajempaa, vuonna 1989 Tampereen yliopiston kansanterveystieteen laitoksella aloitettua TADEP-projektia, jossa on pyritty terveyskeskusten ja psykiatrisen erikoissairaanhoidon tasoilla paneutumaan depressioiden yleisyyteen, ilmaantuvuuteen, ilnemismuotoihin, ennusteeseen, tunnistamiseen, hoitoon sekä yksilö- ja yhteisökohtaisiin yhteyksiin. Tutkimuksen esitutkimus toteutettiin syksyllä 1990, ja varsinaisen tutkimuksen kenttävaihe päättyi keväällä 1992.

Outi Poutanen

Keliakia ja diabetes - suomalaistulokset saivat vahvistuksen

Vuonna 1989 Collin työtovereineen tutki 195 diabeetikkoa ja diagnosoi kahdeksassa (4 %) keliakian. Tämä esiintyvyys ylitti odotusarvon, ja onkin arveltu, että nämä kaksi autoimmuunipohjalta syntyvää tautia assosioituvat samantyyppisen geenivirheen kautta. Tämä assosiaatio on siten Suomessa hyvin tunnettu, ja nyt kun amerikkalaisetkin ovat osoittaneet saman 7 vuotta myöhemmin, saattaa olla, että tautiassosiaatioon aletaan kiinnittää laajempaakin huomiota lääkärikunnan keskuudessa.

Robert Paul

Viina kuin viina suojaa sydäntä

Alkaa olla varsin laajasti tunnettua, että 1-2 etanoliannosta vuorokaudessa vähentää sepelvaltimotaudin riskiä. Tuoreen meta-analyysin mukaan tuo annos vähentää keskimääräistä riskiä 17 % (95 %:n luottamusväli 23-11 %) täysraittiuteen verrattuna. Epäselvyyttä on sen sijaan, onko suojavaikutus yhteydessä siihen, missä muodossa etanoli nautitaan: oluessa, viinissä vai viinassa. Koska ensimmäiset etanolin suojavaikutusta koskevat tutkimukset tulivat Ranskasta, on varsin yleisesti arveltu, että suojavaikutus välittyy punaviinissä, osin siihen liittyvän antioksidanttivaikutuksenkin takia. Nyt julkaistu meta-analyysi pyrkii selventämään tietoa.

Robert Paul

Tamoksifeenihoidon optimaalinen kesto

Rintasyövän paikallisen hoidon jälkeen liitännäishoitona annetun tamoksifeenin on osoitettu vähentävän kuolleisuutta menopaussi-iän ohittaneilla naisilla. Hoidon optimaalista kestoa ei ole kuitenkaan tiedetty. Ruotsalaisessa tutkimuksessa satunnaistettiin 3 545 postmenopausaalista naista rintasyöpäleikkauksen jälkeen saamaan tamoksifeenia joko kahden tai viiden vuoden ajan. Keskimäärin 5,5 vuoden mittaisen seurannan aikana osoittautui, että sekä kuolleisuus rintasyöpään (p = 0,009) että kokonaiskuolleisuus (p = 0,03) olivat pienemmät naisilla, jotka söivät tamoksifeenia viiden vuoden ajan verrattuna kaksi vuotta tamoksifeenia käyttäneisiin. Kymmenen vuoden kuluttua diagnoosista potilaista oli elossa viiden vuoden ryhmässä 80 % ja kahden vuoden ryhmässä 74 %.

Heikki Joensuu

Voiko syvän laskimotukoksen ja keuhkoembolian mahdollisuuden sulkea pois verikokeilla?

Lääkäri joutuu käytännön työssä usein arvioimaan syvän laskimotukoksen tai sen komplikaation, keuhkoembolian, mahdollisuutta. Tukoksen mahdollisuuden sulkeminen pois luotettavasti edellyttää päivystysluonteista kuvantamistutkimusta. Ihanteellista olisi, jos tukoksen mahdollisuus voitaisiin sulkea pois verikokeella. Uusi koe tähän tarkoitukseen on D-dimeeri. Riittävän luotettavan pikatestin kehittäminen on kuitenkin osoittautunut vaikeaksi. Laskimotukoksen poissulun luotettavuutta selvitettiin yhdistämällä lateksi D-dimeeri -pikatestiin CRP-määritys. Yhdistelmän herkkyydeksi saatiin 83 % ja negatiiviseksi ennustearvoksi 84 %, joten D-dimeeri- ja CRP-määritykset eivät yhdessäkään antaneet riittävän luotettavaa kuvaa. Viime aikoina markkinoille on kuitenkin tullut luotettavampia päivystyskäyttöön soveltuvia D-dimeeritestejä. Silti lisätutkimuksia tarvitaan, ennen kuin näitä uudempiakaan testejä voidaan varauksetta suositella rutiinikäyttöön.

Mervi Putkonen, Vappu Rantalaiho, Auvo Rauhala

Avoin artikkeli Alkuperäis­tutkimus 22-23/1996 Kommentteja

C- ja B-hepatiittien yhteisinfektion esiintyvyys Helsingissä

B- ja C-hepatiitti ovat veriteitse leviäviä tauteja, jotka ovat yleisiä suonensisäisten huumeiden käyttäjillä. Helsinkiläisistä C-hepatiittitartunnan saaneista 42 %:lla todettiin myös B-hepatiittitartunta. B-hepatiitin tartuttavuutta ilmentävä pinta-antigeeni oli positiivinen 2 %:lla tutkituista. Pinta-antigeenin kantajat painottuivat nuorempiin ikäryhmiin, joissa oli vähemmän B-hepatiittitartunnan saaneita kuin vanhemmissa ikäryhmissä. Epidemiologinen tilanne on helsinkiläisten C-hepatiittitapausten keskuudessa otollinen B-hepatiitin leviämiselle, joka voitaisiin estää rokotteella. Suomalaisessa rokotusohjelmassa suositellaankin B-hepatiittirokotteen antamista suonensisäisten huumeiden käyttäjille.

Matti Ristola, Markku Kuusi, Suvi Bühler, Jukka Suni

Avoin artikkeli Alkuperäis­tutkimus 22-23/1996 Kommentteja

Infektion ja tulehduksen osuus sepelvaltimotaudin synnyssä

Sepelvaltimoahtaumat kehittyvät, paitsi hitaasti etenevän prosessin tuloksena, todennäköisesti myös sysäyksittäin valtimoiden endoteelia vaurioittavien ajoittaisten tapahtumien vaikutuksesta. Näissä syntyvät intiman paksunnokset ja arpeumat pahenevat endoteelivaurioiden uusiessa ja kehittyvät aste asteelta ateroomiksi. Toistuvat infektiot saattavat olla yksi kyseisiä endoteelivaurioita aiheuttava tekijä.

Erkki Pesonen, Ilari Paakkari

Kalsiumkanavan salpaajat sepelvaltimotaudin ja kohonneen verenpaineen lääkkeinä

Kalsiuminsalpaajat ovat tehokkaita ja oikeassa käytössä hyvin siedettyjä verenpainelääkkeitä. Niiden yhteydestä sydän- ja verisuonitauteihin sairastuvuuteen ja kuolleisuuteen odotetaan kuitenkin lisätietoa mm. käynnissä olevista seurantatutkimuksista. Niinpä lyhytvaikutteista nifedipiiniä tulee käyttää varovasti sepelvaltimotaudin ja kohonneen verenpaineen hoidossa. Verapamiili ja diltiatseemi vaikuttavat turvallisilta vaihtoehdoilta monoterapiassa. Yhdistelmähoidossa erityisesti beetasalpaajien kanssa dihydropyridiinijohdannaiset ovat ensisijaisia.

Aapo Lehtonen

Endoftalmiitin mikrobitausta ja hoitoperiaatteet

Endoftalmiitti on yleisimmin bakteerien, harvemmin sienten aiheuttama silmänsisäinen tulehdus, joka kehittyy useimmiten leikkaushoidon komplikaationa. Se saattaa syntyä myös silmän puhkeamavammojen yhteydessä tai muualla elimistössä sijaitsevasta tulehduspesäkkeestä. Aiemmin saprofytaarisina pidettyjen silmäluomissa ja sidekalvolla esiintyvien bakteerien osuus infektioissa on huomattava. Aiheuttajaorganismin mukaan määräytyy paljolti se, miten nopeasti ja rajuiksi oireet kehittyvät. Mikrobimaailman haasteisiin tulee osata vastata kulloinkin ajan hengen mukaisilla hoitoperiaatteilla. Hoidon päärunko on mikrobilääkitys. Vaikeimpiin infektiotapauksiin sovelletaan leikkaushoitoa.

Tuomo Puustjärvi, Ulla Kärkkäinen

Pohjois-Karjala-projektin tulokset 20 vuoden ajalta

Pohjois-Karjala-projekti alkoi runsaat kaksikymmentä vuotta sitten laaja-alaisella tutkimus- ja terveyskasvatusohjelmalla Pohjois-Karjalan työikäisen väestön suuren sydäntautikuolleisuuden pienentämiseksi. Viiden vuoden kokeilun jälkeen hanke laajennettiin koko Suomeen ja sen piiriin otettiin myös muita keskeisiä kansantauteja. Projektin ohjelmiin ja tulosten seurantaan on sisältynyt runsaasti kansainvälistä yhteistoimintaa, mutta ensisijaisesti kyseessä on ollut suomalainen pioneerityö, josta on saatu malleja sekä kotimaahan että ulkomaille.

Pekka Puska, Jaakko Tuomilehto, Aulikki Nissinen, Erkki Vartiainen

Pitkäaikainen ahtauttava keuhkosairaus kansanterveys-ongelmana

Astma tunnustetaan kansanterveydelliseksi ongelmaksi ja siihen on pureuduttu valtakunnallisen astmaohjelman avulla. Muut krooniset obstruktiiviset keuhkosairaudet ovat jääneet vähemmälle huomiolle, koska tehokasta hoitoa ei ole ja ennuste on varsin huono. Poistoilmoitusrekisterin perusteella tehty tutkimus osoittaa kroonisen ahtauttavan keuhkosairauden vuoksi käytettyjen hoitojaksojen lisääntyneen parin viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana. Koska nämä keuhkosairaudet yleistyvät ja samanaikaisesti väestö ikääntyy, hoito aiheuttaa jatkossakin paljon kustannuksia sairaalahoidon tarpeen ilmeisesti jatkuvasti lisääntyessä.

Tuili Tuuponen, Timo Keistinen, Sirkku Vilkman, Sirkka-Liisa Kivelä

Kirurgisen hoitotakuun mahdollisuudet Suomessa

Suomessa jono yleiskirurgisiin leikkauksiin on lyhentynyt 6,7 % vuodesta 1987 vuoteen 1994. Leikkausjonoissa oli vuonna 1994 väestömäärään suhteutettuna keskimäärin noin 11 potilasta 1 000 asukasta kohti. Keskimäärin Suomessa leikkausjono on noin 6 kuukauden pituinen, mutta alueellinen vaihtelu on erittäin suurta. Hoitotakuu tuli mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnalliseen suunnitelmaan ensi kertaa vuonna 1995. Hoitotakuun tavoitteeksi sopiva leikkaushoidon jonotusaika voisi olla 3-4 kuukautta. Laskennallinen jonotusaika leikkauksiin oli vuonna 1994 alle 4 kuukautta vain kuudessa sairaanhoitopiirissä. Koska taloudelliseen kertasatsaukseen perustuvat "jonojenpurkuprojektit" ovat muuallakin osoittautuneet seurantatutkimuksissa epäonnistuneiksi, tulisi niiden sijasta pyrkiä kestävään ratkaisuun, joka perustuu väestön hoidon tarpeen ja kirurgisen tuotannon väliseen tasapainoon.

Arto Alanko, Jaakko Permi, Riitta Luhtala

Opetusministeriön EU-erikoislääkärityöryhmä: Erikoisalojen koulutusohjelmien määrä puoleen, ohjelmien rakenteeseen ja kestoon muutoksia

Opetusministeriö asetti 12.6.95 työryhmän, jonka tehtävänä oli selvittää erikoislääkärikoulutusta koskevia kehittämissuunnitelmia Euroopan Unionissa tunnustettavien tutkintojen määrän, niiden keston ja sisällön osalta. Työryhmän tuli selvittää erikoislääkärikoulutuksen muutostarpeet ottaen huomioon EU:n päätökset ja suunnitelmat, sosiaali- ja terveysministeriön asettaman lääkärityövoiman laskentatyöryhmän III ehdotukset, erikoisaloilta tulleet ehdotukset sekä lääkärin perusterveydenhuollon lisäkoulutus. Työryhmän tuli tehdä ehdotukset erikoislääkärin tutkintoon johtavien erikoisalojen määrästä ja nimikkeistä, erikoislääkärikoulutuksen rakenteesta ja kestosta, erikoislääkärikoulutuksen koulutusvastuun jaosta sekä erikoislääkärin tutkinnosta annetun asetuksen muuttamisesta.

Hannu Halila

Fusiinistako AIDS- tutkimuksen todellinen läpimurto?

CD4-molekyylin on jo toistakymmentä vuotta tiedetty olevan rakenne, johon HI-virus kiinnittyy ennen tunkeutumistaan solun sisälle. Virus ei kuitenkaan pääse läheskään kaikkiin soluihin, joilla on CD4 pinnallaan. Koska erityisesti lymfosyytit ovat virukselle alttiita, niiden pinnalta on kuumeisesti etsitty lisätekijää, joka mahdollistaa viruksen tunkeutumisen soluun. Yhdysvaltain infektio- ja allergiainstituutin tutkijaryhmä näyttää nyt voittaneen tämän mystisen tekijän etsintää koskevan kilpajuoksun.

Matti Viljanen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030