Aikuisten bakteerisepsisten ennuste on parantunut Bakteerisepsisten määrä on lisääntynyt moninkertaiseksi viimeksi kuluneiden kuudenkymmenen vuoden aikana kaikkialla teollisuusmaissa. Vaikka antibioottien keksimisen ja käyttöönoton jälkeen tällaisiin sepsiksiin liittyvä kuolleisuus on laskenut alle puoleen siitä kuolleisuudesta, joka niihin liittyi ennen antibioottihoidon mahdollisuuksia, aiheuttavat bakteerisepsikset vuosi vuodelta yhä enemmän kuolemantapauksia niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Arja Kuikka Väitös 29/1999 Kommentteja
Alipainoisena syntyminen merkittävä riskitekijä lapsen koulusuoriutumiselle Alipainoisia (small-for-gestational-age, SGA) lapsia syntyy vuosittain maassamme noin 1 500, kun alipainoisuuden rajana käytetään syntymäpainoa, joka on kahden keskihajonnan verran sekä raskauden keston että sukupuolen mukaisen keskiarvopainon alapuolella kyseiseen väestöön pohjautuvassa kasvukäyrästössä. Sikiökautinen kasvuhäiriö (intrauterine growth retardation, IUGR) ilmenee joko vastasyntyneen poikkeuksellisena laihuutena tai lyhyytenä. Siten vastasyntyneen alipainoisuus ei välttämättä merkitse sikiön kasvuhäiriötä, kuten ei myöskään normaalipainoisena syntyminen sulje pois sikiökautisen kasvuhäiriön mahdollisuutta. Koska IUGR:n edellä mainitut kriteerit ovat vielä toistaiseksi tulkinnanvaraiset, kasvuhäiriödiagnoosiin päädytään yhä edelleen tavallisimmin lapsen syntymäpainon perusteella. Outi Hollo Väitös 29/1999 Kommentteja
Sileän lihassolukon jakautumisvaste ja liikakasvu sepelvaltimoiden uudelleenahtautumisen syinä Sepelvaltimoiden pallolaajennus on tehokas hoito sepelvaltimoiden kovettumatautiin liittyvään rintakipuoireistoon. Lyhyen aikavälin tulokset oikein valituilla potilasryhmillä ovat erinomaisia, mutta jo puolen vuoden sisällä toimenpiteestä 30-40 % pallolaajennetuista sepelvaltimoista ahtautuu uudelleen. Nykytietämyksen mukaan sepelvaltimoiden uudelleenahtautuminen, restenoosi aiheutuu endoteelivaurion aiheuttamasta valtimon seinämän sileän lihassolukon liiallisesta jakautumisvasteesta. Marjukka Myllärniemi Väitös 29/1999 Kommentteja
Tenaskiini-C varhaisvaiheen rintasyövässä Tenaskiini-C (Tn-C) on suurikokoinen soluvälitilan glykoproteiini, jota esiintyy ohimenevästi epiteelin ja mesenkyymin rajalla sikiökaudella ja paranevassa haavassa. Vahva Tn-C-ekspressio nähdään usein karsinoomien stroomassa. Väitöskirjatyössä tutkittiin Tn-C:n ekspressiota immunohistokemiallisesti kudosleikkeistä 159 pienessä kainalonegatiivisessa rintasyövässä. Kaikki potilaat oli leikattu rinnan säästävällä menetelmällä ja he olivat saaneet leikkauksen jälkeisen sädehoidon. Sytostaatti- tai hormonihoitoja ei oltu annettu. Tiina Jahkola Väitös 29/1999 Kommentteja
Glukoosin omaseuranta parantaa glukoositasapainoa Pohjoismaissa niin itsestään selvänä pidetty diabeetikkojen verenglukoosin omaseuranta on säästöjen vimmassa ollut ajoittain uhattuna sekin. Skotlannista raportoidaan mielenkiintoinen tutkimus, jossa suhteutettiin glukoositasapaino potilaiden käyttämien verenglukoosin määritysliuskojen määrään. Robert Paul Lääketieteen maailmasta 28/1999 Kommentteja
Tying the conductor's arms Olen tällä palstalla esitellyt useita tutkimuksia, joissa on kuvattu bakteerien ja virusten lähes uskomattoman ovelia keinoja väistää immuunipuolustusta. Englantilaisen tutkijaryhmän tulosten perusteella näyttää siltä, että malariaplasmodi tekee tässä lyömättömän ennätyksen. Se nimittäin häiritsee koko immuunivasteen orkesterinjohtajan eli dendriittisolun toimintaa - tästä jutun otsikko. Matti Viljanen Lääketieteen maailmasta 28/1999 Kommentteja
Kotispirometrialla ja telemedisiinallako bronkioliittidiagnoosi tulevaisuudessa? Obliteroiva bronkioliitti on edelleen keuhkonsiirron valitettava ja problemaattinen pitkäaikaiskomplikaatio, ja sen diagnostiikka ja hoito ovat niin ikään ongelmallisia. Diagnoosi perustuu oirekuvan lisäksi mm. spirometria-arvoihin sekä histologiaan. Varhainen diagnoosi auttaa pääsemään myönteiseen hoitotulokseen. Hannu Puolijoki Lääketieteen maailmasta 28/1999 Kommentteja
Antioksidatiiviset vitamiinit tulossa pre-eklampsian ehkäisyyn? Endoteelin toiminnan verisuonten supistumista suosiva muutos on tärkeimpiä pre-eklampsiaan liittyviä tapahtumia. Uusin yritys vaikuttaa tähän patofysiologiseen tilanteeseen - miniaspiriinihoidon osoittauduttua tehottomaksi - kohdistuu endoteelin superoksidianionien tuottaman oksidatiivisen stressitilan ehkäisyyn antioksidatiivisesti vaikuttavien C- ja E-vitamiinien avulla. Pertti Kirkinen Lääketieteen maailmasta 28/1999 Kommentteja
Lyhyesti: ASA-allergia ja leukotrieeni-antagonistit Uusien astman hoitoon suunnattujen leukotrieeniantagonistien on todettu usein vähentävän oireita ja sopivan hyvin nimenomaan asetyylisalisyylihappoallergiasta kärsiville. Tämä voi johtaa väärinkäsitykseen, että näitä lääkkeitä käytettäessä myös särkylääkkeet sopisivat potilaille. Allergy-lehdessä kuvataan tapaus, jossa montelukastihoidon aikana lihakseen annettu diklofenaakki aiheutti vakavan reaktion; vastaavaa on aiemmin raportoitu tsafirlukastista ja ibuprofeenista. Kerran ASA-allergikko on sitä myös jatkossa eikä leukotrieeniantagonisti estä reaktiota, vaikka olisikin muuten hoidossa eduksi. Allergy 1999;54:529 (HP) Hannu Puolijoki Lääketieteen maailmasta 28/1999 Kommentteja
Lyhyesti: Nanobakteeri elää - ainakin mediassa Laajalevikkisen Nature-lehden tiiviisti seuratulla uutispalstalla julkaistiin juttu nanobakteeririntamalta. Nanobakteeri, tuo Kuopiossa keksitty kivikuorinen kääpiömikrobi, iskeytyi maailman tietoisuuteen viime vuonna. Arvovaltaisessa lehdessä julkaistiin sen kuvaus ja tieto assosiaatiosta munuaiskivitautiin. Nyt Nature kertoo Suomessa esitetyistä epäilyistä, onko kyseessä todella uusi elämänmuoto tai edes bakteeri. Kriitikoiden mielestä todisteet ovat hatarat ja niitä tarvittaisiin ennen kuin edetään kliinisiin tutkimuksiin. Puolustajia löytyy mm. NASA:sta, joka innostui etsimään nanobakteereita Marsin kivinäytteistä. Nature 1999;401:105 (HA) Heikki Arvilommi Lääketieteen maailmasta 28/1999 Kommentteja
Lyhyesti: Annetaan otiittilasten risojen olla Tuoreen hoitosuosituksen mukaan kitarisaleikkauksella ei ole merkittävää tehoa otiittien ehkäisyssä. Kannanotto saa tukea amerikkalaistutkimuksesta. 15 vuoden aikana satunnaistettiin kolmeen ryhmään 461 lasta (3-15 v), joilla oli ollut vähintään kolme äkillistä välikorvatulehdusta edeltäneen puolen vuoden tai neljä tulehdusta edeltäneen vuoden aikana. Tutkimuksesta suljettiin pois lapset, joilla oli joskus ollut ilmastointiputket. Yhdelle ryhmistä tehtiin pelkkä kitarisanpoisto, toiselta poistettiin sekä kita- että nielurisat ja kolmannen ryhmän lapsia ei operoitu lainkaan. Tutkijoiden mukaan toimenpiteiden hyöty oli vähäinen ja lyhytkestoinen eikä kumpaakaan leikkauksista suositella ensimmäiseksi toimenpiteeksi lapsille, joiden ainoa leikkausaihe on toistuva välikorvatulehdus. JAMA 1999;282:945-953 (SYT) Seppo Yt Junnila Lääketieteen maailmasta 28/1999 Kommentteja
Lyhyesti: Uudenlainen antibiootti Naapurin lääkärilehdessä kirjoitetaan uudesta antibiootista painottaen odotuksia hitaasta resistenssikehityksestä. Kyse on oksatsolidinoniryhmän aineesta, linetsolidista. Se estää proteiinisynteesin bakteerin ribosomissa. Proteiinisynteesiä estävät myös tetrasykliinit, aminoglykosidit ja kloramfenikolikin, mutta linetsolidin vaikutuskohta on uusi. Se tehoaa grampositiivisiin bakteereihin. Hitaan resistenssikehityksen puolesta puhuisi uusi vaikutusmekanismi ja synteettinen valmistustapa. Koeputkessa resistenssi on saatu aikaan, mutta vaivalloisesti. Linetsolidia ollaan rekisteröimässä EU-maihin. Se on kaivattu ase metisilliinille tai vankomysiinille resistenttiä kokkia vastaan. Läkartidningen 1999;37:3866-3867 Heikki Arvilommi Lääketieteen maailmasta 28/1999 Kommentteja
Akuutin alaselkäkivun oireenmukainen hoito COX-2-selektiivisellä tulehduskipulääkkeellä Satunnaistettu kaksoissokkotutkimus nimesulidista verrattuna ibuprofeeniin Satunnaistetussa kaksoissokkotutkimuksessa verrattiin COX-2-selektiivisen tulehduskipulääkkeen nimesulidin tehoa akuutin alaselkäkivun hoidossa vakiintuneeseen ibuprofeenilääkitykseen. Nimesulidi osoittautui tehokkaaksi ja hyvin siedetyksi lääkkeeksi akuutin alaselkäkivun oireiden lievitykseen. Kipulääkitys on tavallisin hoito akuuttiin alaselkäkipuun, ja toipumista auttaa parhaiten tavanomaisten toimintojen ylläpitäminen sietokyvyn rajoissa. Nimesulidilääkitys edisti potilaiden toimintakyvyn paranemista joiltain osin paremmin kuin ibuprofeeni. Vakavia haittavaikutuksia ei lyhyen hoitojakson aikana ollut kummallakaan lääkkeellä, ja nimesulidilla oli vähemmän maha-suolikanavaan kohdistuvia haittavaikutuksia. Timo Pohjolainen, Antti Jekunen, Lotta Autio, Heikki Vuorela Avoin artikkeli Alkuperäistutkimus 28/1999 Kommentteja
Kokemukset 10 ensimmäisen munasarjasyöpäpotilaan suuriannoksisesta solunsalpaajahoidosta Turussa Autologinen kantasolusiirto on tukihoito, joka mahdollistaa tavallista suurempien solunsalpaaja-annosten antamisen syöpäpotilaalle. Tällä hoitotavalla on saavutettu alustavia lupaavia tuloksia myös munasarjasyövän hoidossa. Kantasolusiirrolla voidaan nopeuttaa luuytimen toipumista suuriannoksisen solunsalpaajahoidon jälkeen, mutta potilaat tarvitsevat tehokasta tukihoitoa muiden kuin hematologisten sivuvaikutusten vähentämiseksi. Kliinisesti merkittävin kysymys on, voidaanko suuriannoshoidolla estää munasarjasyövän uusiutuminen ja parantaa potilaiden pitkäaikaisennustetta. Artikkelissa kuvataan kymmenen potilaan saaman suuriannoshoidon tuloksia. Seija Grénman, Kari Remes, Pirjo Inki, Maija Itälä, Marjut Kauppila, Tarja-Terttu Pelliniemi, Allan Rajamäki, Virpi Rantanen, Toivo T. Salmi, Maarit Vuento, Tuula Salmi Avoin artikkeli Alkuperäistutkimus 28/1999 Kommentteja
Pernan poiston merkitys Pernan poiston merkitystä on pitkään pidetty vähäisenä ja splenektomia on tehty suhteellisen kevein indikaatioin. Pernan poiston jälkeisiä infektioita on tutkittu 1950-luvulta lähtien, mutta vasta viimeksi kuluneiden 15 vuoden aikana tehdyt tutkimukset ovat selvästi osoittaneet, että pernan poiston jälkeen sekä lapsilla että aikuisilla esiintyy normaaliväestöä runsaammin vaikeita septisiä infektioita. Myös muita infektioita voi pernan poiston jälkeen esiintyä keskimääräistä useammin. Pernan poistoon liittyy riskitekijöitä, jotka vaativat myös perusterveydenhuollolta valveutuneisuutta näiden potilaiden pitkäaikaishoidossa. Infektioiden torjunnan tulee pernan poiston jälkeen olla tehostettua. Jyrki Mäkelä, Eveliina Upmeier, Timo Timonen, Heikki Kiviniemi, Seppo Laitinen Avoin artikkeli Alkuperäistutkimus 28/1999 Kommentteja
Keuhkojen pienennysleikkaus vaikean emfyseeman hoidossa Keuhkoahtaumatauti heikentää vakavasti potilaan elämänlaatua. Tautiin ei ole parantavaa lääkehoitoa, mutta sen etenemistä voidaan lieventää tupakoinnin lopettamisella, fysioterapialla sekä kotihappihoidolla. Keuhkojen pienennysleikkausta harkitaan, kun potilas kärsii vaikean keuhkolaajentuman aiheuttamasta suorituskyvyn laskusta ja hapenpuutteesta levossa. Leikkauksessa poistetaan noin kolmasosa molempien keuhkojen ylälohkoista, jolloin ilmasalpaus pienenee, pallean toiminta korjautuu ja potilaan rasituksensieto paranee. Juhani Rämö, Maija Halme Katsausartikkeli 28/1999 Kommentteja
Masentuneisuus ja päihteiden käyttö nuoruusiässä Alkoholinkäytön aloittaminen on varhaistunut ja nuorten juominen on humalahakuista. Masentuneisuus ja päihteidenkäyttö liittyvät nuorilla usein yhteen. Monihäiriöisyys on nuorilla muutenkin yleisempää kuin aikuisilla. Terveydenhuollon työntekijöille tämä asettaa monia haasteita, mm. nuorten häiriöiden tunnistamisen ja hoitoon ohjaamisen sekä myös palvelujärjestelmän kehittämisen suhteen. Tutkimustietoa nuorten masennuksen ja päihteidenkäytön yhteyksistä tarvitaan kipeästi näihin haasteisiin vastaamiseksi. Varsinkin väestötason tutkimuksia on vähän; suurin osa tutkimuksista on tehty pienehköistä kliinisistä aineistoista. Antti Torikka, Riittakerttu Kaltiala-Heino, Päivi Rantanen, Matti Rimpelä Katsausartikkeli 28/1999 Kommentteja
Siedätyshoito vähentää astmapotilaiden oireita ja lääkkeiden tarvetta Cochrane-yhteistyössä toimiva ryhmä kokosi yhteen kaikki siedätyshoidon tehoa astmapotilailla selvittäneet kontrolloidut tutkimukset. Tämä katsaus on aiemmin julkaistun meta-analyysin päivitetty versio. Systemaattiseen katsaukseen etsittiin tutkimuksia useista tietokannoista ja vain satunnaistetut kontrolloidut tutkimukset hyväksyttiin mukaan. Muita kuin astmapotilaita koskevat tutkimukset jätettiin pois katsauksesta. Helena Varonen Terveydenhuolto 28/1999 Kommentteja
Suomalainen asiantuntijakommentti Siedätyshoito eli spesifinen immunoterapia on ollut pitkään käytössä allergian spesifisenä hoitomuotona. Sen suosio on vaihdellut ja välillä sitä pidettiin esimerkiksi Englannissa anafylaktisten reaktioiden mahdollisuuden vuoksi niin vaarallisena, että suositeltiin siitä luopumista kokonaan. Siedätyshoidon immunologisten mekanismien tultua tutkimuksen kohteeksi on havaittu, että siedätyshoito vähentää ja ehkäisee allergista tulehdusta oireilevien kohde-elinten limakalvoilla. Niinpä siedätyshoito on kokemassa uutta renessanssia. Erkki O. Terho Terveydenhuolto 28/1999 Kommentteja
Miten toimia, kun poliisi pyytää arviota päihteiden takia ajokorttinsa menettäneen ajokelpoisuudesta? Kun poliisi pyytää lääkärin arviota päihtyneenä ajaneesta, yksi käyntikerta lääkärillä ei yleensä riitä. Useampaan käyntikertaan voidaan sisällyttää myös hoito. Joustavan toimintatavan löytämiseksi on Tampereella aloitettu viime syksynä liikennepäihtymyksestä kiinni jääneiden hoitoonohjaustoiminta. EU-direktiivi edellyttää tällaista toimintaa valtakunnallisesti. Tampereen kokemusten ja toimintamallin toivotaan olevan hyödyksi alueellisia toimintamalleja räätälöitäessä. Kaija Seppä, Riitta Alaja, Mirja Mäkelä, Päivi Rantanen Terveydenhuolto 28/1999 Kommentteja
Ensihoito siirtää potilaan poliisin haltuun ani harvoin Tiede Ensihoito siirtää potilaan poliisin haltuun ani harvoin Husin rekisteritutkimus selvitti työnjaon turvallisuutta väkivaltaisen potilaan hoidossa.
Lasten ADHD:n hoitoa pitää keskittää Keskustelua Lasten ADHD:n hoitoa pitää keskittää Diagnostiikan, hoidon ja osin seurannan voisi perusterveydenhuollossa keskittää vain joillekin lääkäreille, kirjoittavat Terhi Aalto-Setälä ja Marke Hietanen-Peltola.
Sota Ukrainassa lisää tuberkuloosin leviämistä Terveydenhuolto Sota Ukrainassa lisää tuberkuloosin leviämistä Valtakunnallisessa tuberkuloosipäivässä kuullaan muun muassa epidemiologisesta tilanteesta ja eristyksiin joutuneen potilaan vertaistuesta.
Miten meistä tulee lääkäreitä Kommentti Miten meistä tulee lääkäreitä Löydämme paikkamme kollegojen kanssa ja kautta, kirjoittaa Saana Mäenpää.
Polven rakenteelliset nivelvauriot näkyvät jo kolmekymppisillä Tiede Polven rakenteelliset nivelvauriot näkyvät jo kolmekymppisillä Radiologi muistuttaa suhteuttamaan löydökset aina potilaan kokonaiskuvaan.
Miten onnistua omalääkärinä? Kliininen työ Miten onnistua omalääkärinä? Uusi täydennyskoulutus kiinnosti lääkäreitä.