Eteisvärinän katetriablaatiohoidon aiheet ja tulokset

Eteisvärinä on tavallisin pitkäkestoinen rytmihäiriö. Se huonontaa merkittävästi potilaiden elämänlaatua, ja sen hoidosta aiheutuu kuormitusta sekä erikoissairaanhoidolle että perusterveydenhuollolle (1,2). Koska rytmihäiriölääkkeet ovat osoittautuneet teholtaan riittämättömiksi ja joskus jopa haitallisiksi, on eteisvärinän hoitoon alettu etsiä muita keinoja (3,4,5). Rytmihäiriön katetriablaatiossa radiotaajuista sähkövirtaa kohdistetaan erityisen hoitokatetrin avulla paikallisesti sydämen sisälle. Hoidon tavoitteena on poistaa rytmihäiriötä aiheuttava rakenne pysyvästi.

Eteisvärinän ablaatiohoidon kannalta mullistavan havainnon tekivät Haissaguerre ym. (6) osoittaessaan, että eteisvärinä alkaa useimmiten keuhkolaskimoiden tyvialueella sijaitsevista rytmihäiriöpesäkkeistä. Eteisvärinän katetriablaatiossa radiotaajuusenergia kohdistettiin aluksi suoraan rytmihäiriöpesäkkeisiin (6). Nykyään hoidossa käytetään apuna joko erikoisvalmisteisia katetreja (7,8) tai elektroanatomisia kartoitusmenetelmiä (9,10), joiden avulla eteisvärinää aiheuttavat pesäkkeet pikemminkin eristetään eteiskudoksesta kuin tuhotaan. Kohdistamalla katetriablaatio kaikkien keuhkolaskimoiden ympärille eikä vain rytmihäiriöpesäkkeisiin voidaan vaikuttaa myös eteisvärinän ylläpitäviin rakenteisiin, minkä ansiosta hoidon tulokset paranevat ja samalla keuhkolaskimoiden ahtautumisen vaara pienenee.

Hyvien tulosten ansiosta (11,12) katetriablaatio on nopeasti vakiinnuttanut paikkansa eteisvärinän hoidossa. Suomessa eteisvärinän katetriablaatiohoidosta laajimmat kokemukset ovat Oulun yliopistollisessa sairaalassa, jossa hoidot aloitettiin vuonna 2000. Ensimmäisissä toimenpiteissä pyrimme paikantamaan rytmihäiriöpesäkkeet ja kohdistamaan hoidon suoraan niihin, mutta nykyään käytämme lähes yksinomaan tri Papponen työtovereineen (9,10) kehittämää elektroanatomiseen kartoitukseen perustuvaa menetelmää. Tässä artikkelissa kuvaamme 102 ensimmäistä tällä menetelmällä hoitamaamme potilasta.

Aineisto ja menetelmät

Potilaat

Kyseessä on satunnaistamaton prospektiivinen tutkimus, johon otettiin mukaan 102 peräkkäistä potilasta, joille tehtiin eteisvärinän katetriablaatio elektroanatomista kartoitusta käyttäen OYS:n kardiologian osastolla vuosina 2002–2004. Potilaiden keski-ikä oli 50 ± 9 vuotta (vaihteluväli 28–71 vuotta). Miehiä oli 84 ja naisia 18. Edellytyksenä katetriablaatiohoidolle oli EKG:lla (12-kytkentäinen EKG tai Holter) dokumentoitu vaikeita oireita aiheuttava eteisvärinä, joka uusiutui tiheään lääkehoidosta huolimatta. EKG-pitkäaikaisrekisteröinnissä havaitut pesäkealkuiselle eteisvärinälle ominaiset varhaiset T-aallon päälle osuvat (”P-on-T”) eteislisälyönnit (kuva 1) puolsivat, mutta eivät olleet ehdoton edellytys ablaatiohoidolle. Tärkeimmät poisulkukriteerit olivat oireinen sepelvaltimotauti, sydämen vajaatoiminta tai jokin muu kliinisesti merkittävä rakenteellinen sydänsairaus, aiempi sydänleikkaus, ikä yli 65 vuotta ja sydämen kaikututkimuksessa todettu laajentunut vasen eteinen (> 50 mm). Hyvässä hoitotasapainossa oleva verenpainetauti tai diabetes eivät olleet esteenä katetriablaatiolle.

Edeltävät tutkimukset ja hoito

Potilaat kävivät rytmihäiriöiden hoitoon perehtyneen kardiologin vastaanotolla joko OYS:ssa tai lähettävässä sairaalassa ennen katetriablaatiota. Suullisen informaation lisäksi heille annettiin kirjallista tietoa toimenpiteen suorituksesta, tuloksista ja mahdollisista komplikaatioista. Kaikki potilaat antoivat suostumuksen tutkimukseen.

Rytmihäiriölääkityksessä ei pidetty taukoa ennen ablaatiota. Tromboembolisten komplikaatioiden välttämiseksi suositeltiin oraalisen antikoagulanttihoidon pitämistä hoitotasolla (INR = 2-3) vähintään kuukauden ajan ennen toimenpidettä. Tämän lisäksi kaikille potilaille tehtiin sydämen kaikututkimus sekä rintakehän päältä että ruokatorven kautta joko toimenpide- tai sitä edeltävänä päivänä. Mikäli ruokatorven kautta tehdyssä kaikututkimuksessa havaittiin sydämen sisäinen trombi, antikoagulanttihoitoa tehostettiin ja toimenpidettä lykättiin. Antikoagulanttihoidon toteutuksesta huolehti potilaan oma lääkäri. INR-arvo kontrolloitiin viikkoa ennen elektrofysiologista tutkimusta ja hoidossa pidettiin INR-arvon perusteella 0-2 päivän tauko juuri ennen toimenpidettä. Varfariinilääkitys aloitettiin uudelleen joko toimenpidepäivänä tai sitä seuraavana päivänä.

Elektrofysiologinen tutkimus ja katetriablaatiohoito

Esilääkkeinä annettiin noin tunti ennen toimenpidettä 1 g parasetamolia ja 10 mg diatsepaamia suun kautta. Toimenpiteen aikana potilaille annettiin säännöllisesti midatsolaamia ja fentanyylia sedaatio- ja kipulääkkeeksi ja hepariinia veren hyytymisen estämiseksi.

Toimenpiteessä laitettiin reisilaskimon kautta yksi diagnostinen elektrofysiologinen katetri oikean kammion kärkeen ja toinen koronaarisinukseen tahdistusta ja hoidon tuloksen arviointia varten. Pitkä sisäänviejä vietiin vasempaan eteiseen eteisväliseinän lävitse joko Brockenburgin transseptaalineulan avulla tai avoimen foramen ovalen kautta. Keuhkolaskimoiden angiografian jälkeen vasen eteinen kartoitettiin huolellisesti elektroanatomiseen kartoitukseen soveltuvaa ablaatiokatetria käyttäen. Kartoituksen aikana keuhkolaskimot ja hiippaläppäaukko merkittiin kolmiulotteiseen kuvaan.

Katetriablaatiossa vasemman ja oikean puoleiset keuhkolaskimot eristettiin pareittain ympäröivästä eteiskudoksesta yhtenäisellä ablaatiolinjalla (kuva 2). Lisäksi useimmille potilaille tehtiin ablaatiolinja vasemman alakeuhkolaskimon suualueelta mitraaliannulukseen. Yli 60-vuotiailla potilailla ja pysyvässä eteisvärinässä oikean ja vasemmanpuoleiset ablaatiolinjat yhdistettiin toisiinsa eteisen katosta tai alempaa eteisen takaseinän alueelle tehdyllä ablaatiolinjalla. Tarvittaessa sinusrytmi palautettiin ennen ablaatiolinjojen tarkastamista sähköisellä rytminsiirrolla. Jos ablaatiolinjalla tai sen sisäpuolella havaittiin alueita, joissa paikallisen signaalin amplitudi oli yli 0,2 mV, ablaatiota jatkettiin kunnes paikallinen signaali pieneni lähtötilanteeseen nähden vähintään 70 %. Keuhkolaskimoiden angiografia toistettiin ablaation jälkeen mahdollisten ahtaumien toteamiseksi. Koska monilla potilailla esiintyi eteisvärinän lisäksi myös eteislepatusta, useimmille potilaille (81 %) tehtiin myös tyypillisen eteislepatuksen ablaatio aiemmin kuvaamallamme tavalla (13). Sama elektrofysiologi teki kaikki katetritoimenpiteet. Toimenpiteessä avusti elektroanatomiseen kartoitusjärjestelmään perehtynyt hoitaja tai lääkäri.

Seuranta

Potilaille tehtiin EKG:n vuorokausirekisteröinti 3 ja 12 kuukautta katetriablaation jälkeen. Lisäksi potilaita kehotettiin ottamaan yhteyttä toimenpiteen tehneeseen lääkäriin ja hakeutumaan EKG-tutkimukseen (12-kytkentäinen EKG tai Holter-nauhoitus) aina rytmihäiriön uusiutumiseen viittaavien oireiden ilmaantuessa. Osalla potilaista hoidon vaikutusta oireisiin ja mahdollisia komplikaatioita seurattiin lisäksi automaattisesti tekstiviestinä tai sähköpostitse lähetettävää kyselylomaketta (Arieste Oy) tai postitse lähetettävää seurantalomaketta käyttäen. Antikoagulanttihoitoa ja rytmihäiriölääkitystä jatkettiin hoitovasteen mukaan vähintään 1–3 kuukauden ajan.

Tulokset on ilmoitettu keskiarvona ± keskihajontana. Ryhmien välisten tilastollisten erojen arvioinnissa käytettiin Fisherin eksaktia nelikenttätestiä tai Studentin t-testiä.

Tulokset

Rytmihäiriön kesto ja aiemmat hoidot

Rytmihäiriö oli kestänyt keskimäärin 102 ± 69 kuukautta (vaihteluväli 8–353 kuukautta). Vaikka suurimmalla osalla potilaista (66 %) oli kohtauksittainen eteisvärinä eli suurin osa rytmihäiriöistä meni ohi itsestään, lähes 60 %:lle potilaista oli jouduttu jossain vaiheessa tekemään vähintään yksi sähköinen tai lääkkeellinen rytminsiirto. Yhdellätoista potilaalla oli pysyvä eteisvärinä. Ennen ablaatiota rytmihäiriön hoidossa oli käytetty keskimäärin 3,6 ± 1,4 (mediaani 3, vaihteluväli 2–8) rytmihäiriölääkettä. Varsinaisista rytmihäiriölääkkeistä (ryhmän I ja III lääkkeet) yleisimmin käytetty oli flekainidi, jota oli käyttänyt 99 (97 %) potilasta (taulukko 1). Tyypillisen eteislepatuksen katetriablaatio (ns. istmusablaatio) oli tehty aiemmin 10 potilaalle ja eteisvärinän katetriablaatio joko paikallisesti tai ns. Lasso-katetria apuna käyttäen 7 potilaalle.

Sydämen kaikututkimus

Sydämen kaikututkimuksessa vasemman eteisen koko oli 40 ± 5 mm ja vasemman kammion ejektiofraktio 65 ± 7 %. Kahden potilaan toimenpide jouduttiin siirtämään, koska ruokatorven kautta tehdyssä kaikututkimuksessa havaittiin trombi. Kummallakaan näistä antikoagulanttihoito ei ollut toteutunut suosituksemme mukaisesti. Yhden potilaan toimenpidettä lykättiin, koska INR-arvo oli selvästi yli terapeuttisen alueen.

Elektrofysiologinen tutkimus ja katetriablaatio

Lääkärin suorittaman toimenpiteen kesto (aika sisäänviejien paikalleen laitosta katetrien poistoon) oli 181 ± 39 minuuttia. Röntgenläpivalaisu kesti 22 ± 13 minuuttia. Läpivalaisuaika mitattiin koko toimenpiteen ajalta eli siihen sisältyy sekä referenssielektrodin paikan tarkistamiseen, diagnostisten katetrien paikalleen laittamiseen, transseptaalipunktioon, elektroanatomiseen kartoitukseen, ablaatioon että ablaatiolinjojen tarkastamiseen käytetty läpivalaisuaika. Kokemuksen karttuessa sekä toimenpide- että läpivalaisuaika lyhenivät merkitsevästi. Ensimmäiset 25 ablaatiota kestivät keskimäärin 238 ± 18 minuuttia ja viimeisten 25 ablaation kestoaika oli keskimäärin 164 ± 29 minuuttia (p < 0,001). Läpivalaisuaika lyheni vielä selvemmin (40 ± 15 min vs. 14 ± 3 min; p < 0,001). Teknisesti keuhkolaskimoiden eristys onnistui kaikissa tapauksissa.

Toimenpiteen aikana 44 potilasta (43 %) oli koko ajan sinus- tai eteistahdistetussa rytmissä. 11 potilaalla oli pysyvä eteisvärinä ja 42 potilaalle ilmaantui eteisvärinä diagnostisten katetrien laiton, elektroanatomisen kartoituksen tai ablaation aikana. Sinusrytmi palautui spontaanisti 26 potilaalle ablaation aikana, ja 27 potilaalle tehtiin sähköinen rytminsiirto. Toimenpiteen lopussa kaikilla oli säännöllinen sinusrytmi yhtä potilasta lukuun ottamatta, ja hänellekin sinusrytmi palautui spontaanisti yön aikana.

Eteisvärinän uusiutuminen toimenpiteen jälkeen

Varhain ablaation jälkeen 20 potilaalla dokumentoitiin joko eteisvärinä tai eteislepatus. Koska osa näistä rytmihäiriöistä rajoittui itsestään eikä vaatinut jatkotoimenpiteitä, ensimmäisten 8 viikon aikana ablaation jälkeen esiintyneitä rytmihäiriöitä ei ole huomioitu seuraavissa luvuissa. Keskimäärin 23 ± 23 kuukauden (vaihteluväli 9–45 kk) seurannan aikana 67 (66 %) potilaalla ei todettu oireista eteisvärinää ja Holternauhoituksessa oli normaali sinusrytmi. Näistä potilaista kolmentoista rytmihäiriölääkitystä jatkettiin 8 viikon varhaisvaiheen jälkeen joko varhaisvaiheessa todetun relapsin tai myöhemmässä vaiheessa esiintyneiden lisälyöntien aiheuttamien rytmihäiriötuntemusten takia. Koko aineistossa 48 potilasta (47 %) käytti rytmihäiriölääkitystä varhaisvaiheen jälkeen. Seitsemäntoista potilaan (17 %) subjektiivinen vointi parani huomattavasti ablaation jälkeen, vaikka eteisvärinää ei saatukaan kokonaan parannetuksi. Näin ollen kliininen vaste oli suotuisa 84 potilaalla (82 %). Lopuilla 18 %:lla potilaista eteisvärinätaipumus ei helpottunut katetriablaation jälkeen. Suurin osa näistä potilaista on tulossa uuteen toimenpiteeseen. Tutkimuksen aikana eteisvärinän katetriablaatio uusittiin vain seitsemälle potilaalle.

Ablaation jälkeen muita eteisperäisiä rytmihäiriöitä todettiin 14 potilaalla. Kolmella oli tyypillinen eteislepatus ja muilla vasemman eteisen lepatus tai keuhkolaskimosta lähtevät takykardia. Näiden rytmihäiriöiden takia jouduttiin tekemään uusi toimenpide 7 potilaalle. Yhdellä potilaalla oli vasemman eteisen lepatus, jota ei saatu hoidetuksi ablaatiolla. Muilla rytmihäiriö saatiin hoidettua uusintatoimenpiteessä.

Komplikaatiot

Vakavat komplikaatiot olivat harvinaisia. Pysyviä aivoverenkiertohäiriöitä ei todettu kenelläkään, mutta yhdelle potilaalle kehittyi TIA:aan sopivia oireita noin tunnin kuluttua toimenpiteestä. Oireet menivät itsestään ohi eikä pään tietokonekuvauksessa todettu poikkeavaa. Kahdella potilaalla todettiin keuhkolaskimon ahtauma. Ensimmäinen potilas on ollut täysin oireeton, eikä hänellä todettu lievä vasemman yläkeuhkolaskimon ahtauma ole magneettikuvausseurannan mukaan vaikeutunut. Toisella potilaalla todettiin merkittävä ahtauma vasemmassa yläkeuhkolaskimossa (kuva 3). Hänelle ilmaantui seurannan aikana vähitellen paheneva rasitushengenahdistus ja kolmen kuukauden kuluttua tehdyssä magneettikuvauksessa todettiin ahtauman pahentuneen. Ahtauma hoidettiin primaaristi pallolaajennuksella ja restenoosin takia suoneen asetettiin vastikään kaksi metallistenttiä. Sydämen tamponaatio tuli kahdelle potilaalle. Ruokatorviperäisiä komplikaatioita ei todettu yhdelläkään potilaalla.

Muita komplikaatioita olivat mm. katetriablaation aikana todettu vagaalisen heijasteen aiheuttama ohimenevä sinuspysäys tai eteis-kammiokatkos. Nämä hoidettiin kammiotahdistuksella, eikä niistä aiheutunut vakavia ongelmia kenellekään. Vakavia toimenpiteitä vaativia nivusvuotoja ei ollut yhdelläkään potilaalla. Nivustaipeen mustelmien tai muiden lievien haittavaikutusten määrää ei voitu arvioida luotettavasti.

Pohdinta

Kokemuksemme eteisvärinän ablaatiohoidosta ovat lupaavia. Tuloksemme vahvistivat, että katetriablaatio tehoaa itsenäiseen eteisvärinään, vaikka useat lääkkeet olisivat osoittautuneet tehottomiksi.

Katetriablaation tulokset

Teknisesti toimenpide onnistui kaikilla potilailla. Keskimäärin lähes kahden vuoden seurannan aikana 2/3:lla potilaista ei ollut oireita ja EKG:n vuorokausirekisteröinnissä todettiin säännöllinen sinusrytmi. Näistä potilaista 19 %:lla oli käytössä jokin rytmihäiriölääke. Tämän lisäksi 17 %:lla potilaista subjektiivinen vointi parani huomattavasti ablaation vaikutuksesta, vaikka eteisvärinä ei jäänytkään kokonaan pois. Aiemmissa tutkimuksissa katetriablaatio on tehonnut 70–85 %:lla aiemmin lääkehoitoon reagoimatonta kohtauksittaista eteisvärinää sairastavista potilaista (6–12). Tosin jopa yli 30 %:lle toimenpide on jouduttu uusimaan tai jatkamaan rytmihäiriölääkitystä, ennen kuin on päästy toivottuun tulokseen. Näin ollen tuloksemme vastaavat hyvin muualla saatuja kokemuksia, etenkin kun otetaan huomioon, että tutkimuksemme aikana katetriablaatio uusittiin vain seitsemälle potilaalle.

Eteisvärinän uusiutumisen syynä on yleensä johtumisen palautuminen keuhkolaskimoiden alueella, mutta joissakin tapauksissa syynä saattaa olla myös keuhkolaskimoiden ulkopuolinen rytmihäiriöpesäke. Yhdellä potilaista eteisvärinätaipumus helpottui vasta, kun yläonttolaskimo eristettiin oikeasta eteisestä.

Saavutettavat tulokset ovat suoraan verrannollisia elektrofysiologin ja häntä avustavan tiimin kokemukseen ja taitoihin (14). Tässä tutkimuksessa sama elektrofysiologi teki kaikki toimenpiteet. Oppimisvaihe oli suhteellisen pitkä, ja oppimiskäyrä tasoittui vasta noin 75 toimenpiteen jälkeen.

Varhain (1-12 vk) katetriablaation jälkeen ilmenneet rytmihäiriöt ovat rinnastettavissa sydänleikkauksen jälkeen ilmeneviin eteisperäisiin rytmihäiriöihin ja rauhoittuvat usein itsestään. Varhaisten uusiutumisten välttämiseksi suosittelemme muiden tutkijoiden tapaan, että rytmihäiriölääkitystä jatketaan noin 3 kuukauden ajan toimenpiteen jälkeen. Jos eteisvärinä uusiutuu pian katetriablaation jälkeen, rytminsiirto pitää tehdä viipymättä, jotta vältytään eteisvärinää ruokkivalta remodelling-ilmiöltä. Lopullisesti ablaation tulos nähdään 3-6 kuukauden kuluttua toimenpiteestä.

Pysyvässä eteisvärinässä ja rakenteellista sydänvikaa sairastavilla potilailla tulokset ovat jonkin verran huonompia (15). Omassa tutkimuksessamme oli mukana 11 potilasta, joilla pysyvä eteisvärinä oli kestänyt yli 6 kuukautta. Näistä potilaista kaikille sinusrytmi saatiin palautettua ablaation yhteydessä ja 7 on pysynyt toimenpiteen jälkeen säännöllisessä sinusrytmissä. Haissaguerre ym. osoittivat vastikään, että eteisvärinän katetriablaatiohoito tehoaa kohtalaisen hyvin myös sydämen vajaatoimintaa potevilla. Sinusrytmin palauttamisen myötä myös "taloudellisessa flimmerissä" olleiden potilaiden vasemman kammion pumppaustoiminta ja elämänlaatu paranivat merkitsevästi (16).

Osalla potilaista esiintyy eteisvärinän katetriablaation jälkeen myös muita eteisperäisiä rytmihäiriöitä, kuten tyypillistä eteislepatusta ja vasemman eteisen lepatusta (17). Varhain ablaation jälkeen ilmenevistä rytmihäiriöistä suurin osa asettuu itsestään, mutta myöhemmin ilmaantuvat reagoivat huonosti lääkitykseen ja vaativat uusinta-ablaation. Oma käytäntömme on tehdä tyypillisen eteislepatuksen ablaatio oikeaan eteiseen ja linja vasemman alakeuhkolaskimon ja hiippaläppäaukon välille näiden rytmihäiriöiden ehkäisemiseksi.

Komplikaatiot

Eteisvärinän katetriablaatio on pitkäkestoinen ja vaativa toimenpide, johon liittyy harvinainen hengenvaarallisten komplikaatioiden kuten keuhkolaskimon ahtautumisen tai tukkeutumisen, aivoembolian sekä vasemman eteisen ja ruokatorven välisen fistelin vaara (18,19). Muita vakavia haittavaikutuksia ovat katetrien manipulaation tai transseptaalipunktion aiheuttama tamponaatio ja ohimenevät aivoverenkiertohäiriöt (20,21,22). Keuhkolaskimon ahtautumisen riski on sitä suurempi, mitä distaalisemmin ablaatio tehdään ja mitä suurempaa energiaa käytetään. Mikäli toimenpide tehdään laskimon ulkopuolelle vähäistä energiaa käyttäen, stenoosin ilmaantuvuus on alle 1–2 % (21). Tavallisesti keuhkolaskimon ahtauma kehittyy välittömästi ablaation jälkeen ja se voidaan todeta toimenpiteen yhteydessä tehtävällä varjoainekuvauksella. Tyypilliset oireet, kuten rasituksessa ilmenevä dyspnea, yskä, rintakipu ja vaikeimmissa tapauksissa veriyskä, ilmenevät kuitenkin vasta muutaman kuukauden kuluttua (22). Keuhkolaskimoiden ahtauma voidaan hoitaa pallolaajennuksella ja stenttaamalla, kuten tämänkin tutkimuksen potilailla, mutta restenoosin vaara on suuri (22).

Tromboembolisten komplikaatioiden välttämiseksi aloitamme nykyään kaikille eteisvärinän katetriablaatioon tuleville potilaille oraalisen antikoagulanttihoidon viimeistään kuukausi ennen ablaatiota. Tämä lisää jonkin verran nivusvuotojen ja tamponaation vaaraa, mutta toisaalta se estää aivoverenkiertohäiriöitä. Toimenpiteen jälkeen jatkamme varfariinihoitoa vähintään kolmen kuukauden ajan, minkä jälkeen antikoagulanttihoidon tarve arvioidaan yleisiä hoitosuosituksia noudattaen. Ruokatorven perforaatioita ei tutkimuksessamme todettu lainkaan, ja kirjallisuudessakin niitä on kuvattu vain yksittäisinä tapauksina (18). Molemmat tutkimuksen aikana ilmenneet sydämen tamponaatiot hoidettiin menestyksellisesti perikardiumpunktiolla ja dreneerauksella.

Potilasvalinta

Monien supraventrikulaaristen rytmihäiriöiden hoidossa katetriablaatio on jo syrjäyttänyt estolääkityksen. Eteisvärinän katetriablaatio on kuitenkin huomattavasti monimutkaisempi ja riskialttiimpi toimenpide. Katetriablaatiota ja lääkehoitoa vertailevien tutkimusten (23,24,25) lupaavista tuloksista huolimatta suosittelemme sosiaali- ja terveysministeriön Kiireettömän hoidon perusteet -ohjeiden (26) ja eteisvärinän Käypä hoito -suosituksen mukaisesti (27), että invasiivinen hoito kohdistetaan ensisijaisesti nuoriin, itsenäistä eteisvärinää poteviin potilaisiin, joilla odotettavissa oleva hyöty on suurin (taulukko 2). Holter-nauhoituksessa todettu ”P-on-T”-ilmiö eli eteislisälyönnin ajoittuminen T-aallon päälle (kuva 1) ennakoi suotuisaa vastetta ablaatiohoitoon. Ehdotonta ikärajaa toimenpiteelle ei ole, mutta korkea ikä lisää tromboembolisten komplikaatioiden vaaraa (28), minkä takia yli 60–65-vuotiaiden potilaiden katetriablaation harkinnassa kannattaa olla pidättyväinen. Lupaavista alustavista tuloksista (15,16,26) huolimatta katetriablaatiohoidon tehosta pysyvän eteisvärinän ja sydämen vajaatoiminnan hoidossa kaivataan lisätietoa (15).

Tulevaisuuden näkymiä

Uudet kolmiulotteisen elektroanatomisen kuvantamisen mahdollistavat laitteet helpottavat katetrien liikuttelua ja vähentävät säderasitusta. OYS:ssa kaikki eteisvärinän katetriablaatiot tehdään nykyisin elektroanatomista kuvantamista apuna käyttäen. Käytössämme on myös laitteisto, joka mahdollistaa sydämen magneettikuvan tai tietokonetomografia kuvan yhdistämisen elektroanatomiseen kuvantamiseen (kuva 4). Tämä helpottaa vasemman eteisen anatomian hahmottamista ja helpottaa toimenpiteen suoritusta. Myös elektrofysiologisten katetrien ohjaukseen käytettävien robottien kehitys on jo varsin pitkällä (29).

Alustavat tulokset eteisvärinän katetriablaatiosta ovat siis lupaavia, ja voi olla, että jatkossa katetriablaatio syrjäyttää lääkehoidon ensivaiheen hoitona valikoiduissa potilasryhmissä, samaan tapaan kuin supraventrikulaarisessa takykardiassa ja Wolff-Parkinson-Whiten oireyhtymässä. Kehitteillä olevien uusien kartoitus- ja ablaatiomenetelmien odotetaan parantavan tuloksia ja vähentänevät komplikaatioita entisestään.