Eturauhassyöpäpotilaan puolisokin tarvitsee tukea

Eturauhassyöpä on miesten yleisin syöpä Suomessa; viime vuosina on todettu keskimäärin 4 791 uutta tapausta vuodessa (www.syoparekisteri.fi). Sairastuneiden keski-ikä on 71 vuotta (1,2,3). Nykyään tauti todetaan usein oireettomana PSA-mittauksen perusteella, jolloin se on yleensä vielä paikallinen (4). Eturauhassyöpään sairastuneita miehiä on yhä suurempi määrä elossa (31.12.2013 yhteensä 45 796 miestä) ja sitä sairastaa yhä suurempi osuus iäkkäistä miehistä. Viiden vuoden kuluttua diagnoosista elossa on 93 %.

Kaikki eturauhassyövän aktiivihoidot – leikkaus, ulkoinen sädehoito, sisäinen sädehoito (brakyterapia) ja hormonihoito – aiheuttavat valtaosalle potilaista sivuvaikutuksia ja haittoja (5,6,7,8,9,10,11,12). Haitat ovat etenkin virtsatieoireita ja seksielämän ongelmia, hormonihoidossa lisäksi psyykkisiä ja fyysisiä yleisoireita, ja ne heikentävät potilaiden hyvinvointia ja elämänlaatua (13,14,15,16,17). Haittojen esiintymistä Suomessa on kuvattu tässä lehdessä aiemmin (8,11). Seksielämän ongelmia ilmeni 80−93 %:lla potilaista ja seksielämä puolison kanssa oli loppunut hoitojen jälkeen 20−58 %:lta. Kukin hoitomuoto aiheuttaa juuri sille ominaisia haittoja, ja potilaan kokonaiselämäntilanne, mukaan lukien parisuhde, ratkaisee, mikä hoito on juuri hänelle sopivin.

Suurin osa eturauhassyöpään sairastuneista elää parisuhteessa, valtakunnallisen kyselytutkimuksemme mukaan yli 80 %. Eturauhassyöpä koskettaa myös sairastuneen miehen kumppania tai puolisoa, sillä hoitojen haitat vaikuttavat parisuhteeseen ja myös puolison hyvinvointi usein heikkenee (18,19,20). Puolisoiden hyvinvointia ei kuitenkaan järjestelmällisesti oteta huomioon eturauhassyöpää hoidettaessa.

Puoliso jakaa potilaan kanssa sairastumisen aiheuttamat kokemukset ja ongelmat, ja tilanne on haastava myös hänelle: hän saattaa pelätä menettävänsä miehensä, hänen roolinsa parisuhteessa muuttuu tai hän joutuu huolehtimaan uusista velvollisuuksista (18,19,20). Hän saattaa myös olla mukana hoitomuodon valinnassa ja seurata potilasta poliklinikkakäynneille. Tutkimusten mukaan puolisot kokevat samankaltaisia psyykkisiä oireita kuin potilaat (19) ja heillä voi jopa olla enemmän syövästä johtuvaa psyykkistä huonovointisuutta ja kuormitusta kuin potilaalla itsellään (18). Eturauhassyöpäpotilaiden hyvinvointia koskeva tutkimus on viime vuosina täydentynyt puolisoiden ja pariskuntien hyvinvointia koskevalla tutkimuksella (18,19,20,21,22,23,24).

Eturauhassyöpään sairastuneet miehet ja heidän kumppaninsa tai puolisonsa ovat usein iäkkäitä ja parisuhde on kestänyt pitkään. Tällöin puolisot kohtaavat yhdessä vanhenemiseen liittyviä haasteita, joita ovat muun muassa eläkkeelle siirtyminen ja molempien sairaudet (21). Eturauhassyöpä on harvoin parin ainoa terveyshaaste (8). Toisaalta pitkään yhdessä olleella pariskunnalla on jo entuudestaan tapoja ja ratkaisumalleja, joilta he ovat tottuneet käyttämään kohdatessaan ongelmia. Puoliso on usein merkittävä eturauhassyöpään sairastuneen miehen tukija. Aina potilas ei kuitenkaan koe saavansa puolisoltaan tukea. Usein myös puoliso kaipaa tukea potilaalta.

Selvitimme kyselytutkimuksella eturauhassyöpäpotilaiden puolisoiden kokemuksia sairastumis- ja hoidonvalintavaiheessa ja tutkimme niiden yhteyttä heidän psyykkiseen hyvinvointiinsa sekä siihen, paljonko kumppani koki tukeneensa potilasta ja itse saaneensa tältä tukea. Tutkimus tehtiin yhteishankkeena, jossa olivat mukana Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Tampereen yliopistosairaalan (TAYS) urologian klinikka. Tutkimus valmisteltiin osana Eturauhassyöpäpotilaiden tuki ry:n (ERSY) kuntoutushanketta.

Aineisto ja menetelmät

Keräsimme tutkimusaineiston TAYS:n urologian klinikalle vuosien 2010–2011 aikana hoitoon tulleiden uusien eturauhassyöpäpotilaiden (n = 161) puolisoilta. Pyysimme ensin potilaalta kirjallisen suostumuksen siihen, että saimme kysyä hänen puolisoltaan (avio- tai avopuoliso, seurustelukumppani) suostumusta osallistua postikyselytutkimukseen. 120 potilasta antoi suostumuksensa; yleisin syy kieltämiseen oli puolison huono terveydentila. Potilaista 8 %:lla ei ollut puolisoa tai seurustelukumppania.

Kyselylomake postitettiin suostumuksensa antaneiden potilaiden puolisoille urologian klinikalta 2−7 kuukauden kuluttua eturauhassyöpädiagnoosista. Kaikkiaan 108 puolisoa (90 %) palautti täytetyn lomakkeen, mutta ilmeni, että kahden potilaan diagnoosi oli aikaisemmalta ajalta, joten tutkimukseen hyväksyttiin 106 puolison vastaukset. Ne potilaat, joilla ei ollut puolisoa tai joiden puoliso ei osallistunut tutkimukseen, olivat hiukan vanhempia kuin ne, jotka antoivat suostumuksensa.

Kyselylomake kehitettiin tutkijoiden ja kuntoutushankkeen projektiryhmän yhteistyönä. ERSY:n naisryhmän jäsenet olivat mukana kehittämässä lomakkeen sisältöä. Puolisolta kysyttiin muun muassa, miten hän sai tietää diagnoosista, hänen psyykkisistä reaktioistaan, tunne-elämän muutoksista, tiedon ja tuen lähteistä, eturauhassyövän vaikutuksesta parisuhteeseen, seksielämään, jokapäiväisiin askareisiin ja terveyskäyttäytymiseen sekä hoitojen sivuvaikutuksista ja niiden vaikutuksesta puolisoiden elämään. Kysyimme myös, kuinka paljon puoliso arvioi tukeneensa potilasta ja kuinka paljon saaneensa itse tukea potilaalta (0 = ei lainkaan – 3 = paljon). Mittasimme puolison psyykkistä hyvinvointia tutkimushetkeä edeltävän viikon aikana koettujen psykologisten oireiden määränä RSCL:n (Rotterdam Symptom Checklist) osa-asteikolla (0 = ei lainkaan – 3 = paljon) (25) (ärtyneisyys, masentuneisuus, hermostuneisuus, epätoivo tulevaisuuden suhteen, jännitys, ahdistuneisuus, keskittymisvaikeudet, huolestuneisuus).

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän eettinen toimikunta antoi hankkeesta puoltavan lausunnon. Tilastollisissa analyyseissä käytettiin kuvailevia tunnuslukuja, ja lisäksi analysoimme keskiarvojen eroja sekä jatkuvien muuttujien korrelaatioita. Psykologisiin oireisiin sekä annetun ja saadun tuen määrään yhteydessä olevia tekijöitä tutkimme lineaarisen regressioanalyysin avulla. Aineisto käsiteltiin tilastollisesti käyttäen SPSS- ja Stata-ohjelmistoja.

Tulokset

Kaikki tutkimukseemme vastanneet puolisot olivat naisia ja iän keskiarvo oli 60 vuotta (vaihteluväli 41–79 vuotta, lisäksi yksi 25-vuotias puoliso) (Liitetaulukko 1 artikkelin sähköisessä versiossa, www.laakarilehti.fi > Sisällysluettelot > 46/2015). Tutkittujen parisuhde potilaan kanssa oli kestänyt keskimäärin 32 vuotta (vaihteluväli 0,5−60 v), mutta 12 % parisuhteista oli kestänyt korkeintaan viisi vuotta. Suurimmalla osalla oli lapsia ja 21 %:lla oli lapsia, jotka asuivat vielä kotona. Yliopistotutkinto oli 16 %:lla, ja 13 %:lla ei ollut ammattikoulutusta. Harvempi puoliso (42 %) kuin potilas (58 %) oli jäänyt eläkkeelle. Noin puolella puolisoista oli jokin krooninen sairaus, yleisimmin verenpainetauti tai tuki- ja liikuntaelinsairaus. 10 %:lla oli itselläänkin syöpäsairaus. Puolisoista 5 % oli ollut puolisonsa omaishoitajia jo ennen kuin eturauhassyöpä todettiin.

Potilaat olivat keskimäärin 62-vuotiaita (vaihteluväli 42–89 v) (Liitetaulukko 2) ja keskimäärin 2,6 vuotta puolisoitaan vanhempia (r = 0,85; p < 0,001). Eturauhassyöpien vakavuutta kuvaava Gleasonin luokitus oli keskimäärin 6,6 (tyyppiarvo 6). Kahdella kolmasosalla potilaista syöpä oli hoidettu eturauhasen poistoleikkauksella. Leikkaus oli ollut yleisempi hoito nuoremmilla potilailla (p < 0,001) ja niillä, joilla oli suurempi Gleasonin luokka (p < 0,001), kun taas brakyterapia ja säännöllinen seuranta olivat tavallisempia niillä, joilla Gleasonin luokka oli pienempi (p < 0,05). Hormonihoito oli yleisempää vanhemmilla potilailla (p < 0,001).

Puolison psyykkinen hyvinvointi

Kaikilla puolisoilla oli kyselyhetkellä ainakin jokin psykologinen oire (taulukko 1), oireasteikon keskiarvo oli 9,7 (SD 5,8) ja sen sisäinen koherenssi hyvä (α = 0,88). Eniten oli huolestuneisuutta (93 %), jännitystä (76 %) ja epätoivoa tulevaisuuden suhteen (71 %).

Oireita oli yli 70-vuotiailla vähemmän kuin muilla, mutta alle 50-vuotiailla enemmän (p = 0,01). Oireita oli enemmän myös niillä, joilla oli lapsia vielä kotona (p = 0,018), mutta vähemmän niillä, joilla oli yliopistokoulutus (p = 0,007) tai jotka olivat eläkkeellä (p = 0,003). Puolisolla oli vähemmän psykologisia oireita, jos potilas oli iäkkäämpi (B = −0,19; p = 0,009), myös silloin kun Gleasonin luokka ja hoitomuoto vakioitiin.

Puolison potilaalle antama ja häneltä saama tuki

Lähes kaikki puolisot kertoivat tukeneensa potilasta (97 %) ja puolet kertoi tukeneensa potilasta paljon. Nuoremmat puolisot kokivat useammin tukeneensa potilasta paljon tai melko paljon kuin vanhemmat (p = 0,034, iän keskiarvot 58,5 vs. 63,5 v). Jos hoito oli pelkkä seuranta, potilasta oli tuettu vähemmän (p = 0,006) kuin aktiivihoitojen jälkeen. Yliopistokoulutus oli yhteydessä vähäisempään annettuun tukeen (p = 0,009).

Puolisoista 86 % kertoi saaneensa potilaalta tukea; tämä ei ollut yhteydessä kummankaan ikään tai puolison koulutustasoon. Annettu ja saatu tuki olivat voimakkaasti yhteydessä toisiinsa (r = 0,63; p < 0,001), mutta kumpikaan ei ollut yhteydessä puolison psyykkiseen hyvinvointiin.

Puolison kokemukset syövän toteamisesta

Suurin osa puolisoista sai tiedon miehensä eturauhassyövästä heti (92 %) tai yhden tai kahden päivän kuluessa (4 %). Puolet (52 %) sai tiedon puolisoltaan, kolmasosa (32 %) oli paikalla, kun diagnoosista kertova kirje tuli, ja 4 % kun sitä koskeva puhelu tuli. Puolisoista 9 % oli miehen kanssa lääkärin vastaanotolla kuulemassa diagnoosin.

Puolisoista 13 % oli tyytymättömiä tapaan, jolla kuulivat diagnoosista. Syynä tyytymättömyyteen (avovastaus) oli erityisesti se, että diagnoosista kerrottiin kirjeitse. Tiedon saaminen viiveellä (p = 0,028) ja tyytymättömyys saantitapaan (p = 0,01) ennakoivat huonompaa psyykkistä hyvinvointia.

Kolmella neljästä potilaasta päätös hoitomuodosta tehtiin ensimmäisellä vastaanottokäynnillä. Vain alle puolet puolisoista oli ollut potilaan mukana ensimmäisellä lääkärin (urologin) vastaanotolla. Moni puoliso (joka kolmas niistä, jotka eivät olleet mukana) ei ollut tiennyt, että hän olisi voinut mennä mukaan. Muita syitä osallistumattomuuteen olivat se, että potilas ei ollut halunnut (33 %), että puolisolla itsellään ei ollut ollut aikaa esimerkiksi työn takia (23 %) ja että puoliso ei ollut halunnut (7 %).

Puolison reaktiot ja tunne-elämän muutokset

Puolisoiden yleisin psyykkinen reaktio eturauhassyöpädiagnoosiin oli epätietoisuus tulevaisuudesta (61 % vastanneista) (taulukko 2). Seuraavaksi yleisimpiä olivat kysymys, onko syöpä hoidettavissa, järkytys ja pelko miehen kuolemasta. Puolisoilla, joiden reaktio oli ollut järkytys tai pelko kuolemasta, psyykkinen hyvinvointi oli huonompi. Mikään reaktio ei ollut yhteydessä potilaalle annettuun tukeen, mutta jos puolison reaktio oli ollut järkytys tai pelko miehen vammautumisesta, hän sai enemmän tukea potilaalta (p < 0,05).

Tieto miehen eturauhassyövästä aiheutti muutoksia tunne-elämään 77 %:lle puolisoista (taulukko 3). Jos muutoksia tunne-elämään ei tullut, puolison psyykkinen hyvinvointi oli parempi. Mielialan heittelehtiminen, vihaisuus, katkeruus ja suru yhdistyivät huonompaan psyykkiseen hyvinvointiin.

Tiedon ja tuen lähteet

Tietoa eturauhassyövästä ja sen hoidosta puoliso oli saanut useimmin potilaalta itseltään (65 %), internetistä (62 %) ja sairaalasta saaduista esitteistä (61 %). Tietoa oli saatu myös lääkäriltä (44 %) ja sukulaisilta tai ystäviltä (28 %).

Tärkeimpiä tuen lähteitä taas olivat läheiset: potilas itse (54 %), lapset (47 %), ystävät (52 %) ja sukulaiset (27 %). 11 % raportoi saaneensa tukea lääkäriltä. Vain yksi puoliso koki, että ei ollut saanut mistään tietoa, mutta 12 %, että ei ollut saanut mistään tukea.

Diagnoosin vaikutus parisuhteeseen ja elämään

Kaksi kolmasosaa puolisoista kertoi, että eturauhassyöpä ei ollut vaikuttanut heidän parisuhteeseensa (taulukko 4), 28 % kertoi, että parisuhde oli parantunut ja vain 4 % kertoi sen huonontuneen. Leikkaushoito ennakoi hiukan yleisemmin vaikutusta parisuhteeseen (vakioitu iän ja Gleasonin luokan mukaan, B = 0,21; p = 0,069) ja seuranta hoitona ennakoi vaikutuksen puuttumista (B = 0,41; p = 0,024).

Vaikka vaikutusta parisuhteeseen raportoitiin harvoin, eturauhassyövällä ja sen hoidoilla oli yleensä vaikutusta seksielämään: vain 29 % kertoi, että vaikutusta ei ollut ollut. Kun molempien puolisoiden ikä vakioitiin, suurempi Gleasonin luokka (B = 0,29; p = 0,018) ja leikkaushoito (B = 0,78; p = 0,065) ennakoivat voimakkaampaa vaikutusta. Puoliso oli tukenut potilasta enemmän, jos hänen kokemansa vaikutus seksielämään oli ollut suurempaa (p = 0,025).

Hoidon aiheuttamat oireet

Puolisoiden mukaan potilailla oli paljon hoidon sivuvaikutuksia, yleisimmin potenssihäiriöitä ja vaikeuksia seksielämässä (83 %) sekä virtsankarkailua (75 %) (kuvio 1); näitä oli tullut enemmän leikkaushoidon kuin muiden hoitojen jälkeen (p < 0,001). Seuraavaksi yleisimpiä oireita olivat alavireisyys, apeus tai masennus (58 %), vaihteleva mieliala tai keskittymisvaikeudet (57 %) ja ärtyneisyys, vihaisuus tai kiukunpuuskat (46 %). Puolet puolisoista kuitenkin kertoi, että sivuvaikutukset eivät olleet vaikuttaneet yhteiselämään (taulukko 4), ja 13 % kertoi, että ne olivat vaikuttaneet mutta että vaikutus oli ohi kyselyhetkeen mennessä. Kun kaikkien oireiden painoarvoa arvioitiin samanaikaisesti, ainoastaan vaikeudet seksielämässä olivat yhteydessä sivuvaikutusten voimakkuuteen puolison kokemana (vakioitu kummankin iän mukaan B = 0,40; p < 0,001).

Mitä enemmän sivuvaikutuksia oli tullut, sitä suurempi oli niiden vaikutus yhteiselämään, kuitenkin niin, että lisääntyminen selittyi lähes kokonaan apean tai vaihtelevan mielialan ja ärtyneisyyden lisääntymisellä, ei eturauhasen alueen oireilla (virtsaamisoireet, vaikeudet seksielämässä).

Psyykkistä hyvinvointia sekä annettua ja saatua tukea ennakoineet tekijät

Kun kaikkien kokemusten yhteyttä puolison hyvinvointiin tutkittiin samanaikaisesti, huonompaan psyykkiseen hyvinvointiin olivat yhteydessä se, että perheellä oli lapsia vielä kotona, puoliso pelkäsi miehen kuolevan, lapsilta saatu tuki ja se, että puoliso koki hoitojen sivuvaikutukset voimakkaiksi (taulukko 5). Sen sijaan puolison kokemus lääkäriltä saadusta tuesta ennakoi puolison parempaa hyvinvointia.

Kun tausta- ja kokemustekijöiden yhteyttä annettuun ja saatuun tukeen tutkittiin, puolison potilaalle antamaa tukea vähensivät se, että hänellä oli yliopistokoulutus, hänen oma apea mielialansa, se että hän ei kokenut eturauhassyövän vaikuttaneen parisuhteeseen, ja potilaan ärtyneisyys (taulukko 6). Suurempaan potilaalle annetun tuen määrään olivat yhteydessä se, että tieto eturauhasyövästä oli ollut puolisolle järkytys, puolison lääkäriltä saama tieto ja tuki sekä se, että potilaalla oli seksuaalisia ongelmia ja kipuja.

Puoliso taas koki saavansa potilaalta enemmän tukea, jos hän oli nuorempi, parisuhde oli kestänyt korkeintaan viisi vuotta, syöpä oli ollut järkytys, hän oli saanut tietoa lääkäriltä ja tukea lapsiltaan. Jos pariskunnalla oli lapsia vielä kotona ja potilas oli ollut ärtynyt, puoliso oli kokenut saaneensa vähemmän tukea.

Pohdinta

Eturauhassyöpä ja sen hoidot väistämättä vaikuttavat myös sairastuneen miehen parisuhteeseen ja hänen kumppaninsa tai puolisonsa hyvinvointiin, mutta puolisoiden hyvinvointia on tutkittu vasta viime aikoina. Tähän tutkimusaineistoon saimme kaikkia muita hoitoja saavien potilaiden puolisoita paitsi ulkoista sädehoitoa saaneiden, koska nämä potilaat olivat tutkimuksen suorittamisen aikaan hoidossa syöpätautien klinikalla. Arvioimme tutkimuksen tavoittaneen hyvin ne puolisot, joiden terveydentila salli vastaamisen.

Tutkimuksen rajoitus on poikkileikkausasetelma: tuloksistamme ei voida suoraan päätellä kokemusten ja hyvinvoinnin syy-seuraussuhteesta. Mittasimme kuitenkin hyvinvointia tutkimushetkeä edeltävän viikon ajalta, kun taas kokemukset olivat kertyneet koko diagnoosin jälkeiseltä ajalta. Mielestämme tämä tutkimus antaa pätevää tietoa eturauhassyöpään sairastuneiden miesten puolisoiden kokemuksista ja heidän psyykkisestä hyvinvoinnistaan.

Kuten aikaisemmissakin tutkimuksissa (18, 19,20) on todettu, puolisoilla oli psyykkistä kuormitusta ja käytännössä kaikki olivat vähintään huolestuneita tilanteesta. Kuormittuneimpia olivat nuoremmat ja ne, joilla oli vielä lapsia kotona. Epävarmuus tulevaisuudesta ja siitä, onko syöpä hoidettavissa, sekä järkytys olivat yleisimmät psyykkiset reaktiot. Pelko, että mies kuolee, oli voimakkain huonompaa psyykkistä hyvinvointia ennakoiva tekijä. Useimmilla pariskunnilla oli eturauhassyövän lisäksi muitakin vanhenemiseen liittyviä haasteita, kuten eläkkeelle siirtyminen ja muut sairaudet.

Puolisoista kolmelle neljästä oli aiheutunut tunne-elämän muutoksia. Jos muutoksia ei tullut, psyykkinen hyvinvointi oli parempi; mielialan heittelehtiminen, vihaisuus, katkeruus ja suru yhdistyivät psykologisiin oireisiin. Valtakunnallisessa potilasaineistossamme samoja tunne-elämän muutoksia oli tullut noin puolelle potilaista ja tämä ennakoi heidän psykologisia oireitaan (8). Tunne-elämän muutosten puuttuminen liittyy myös puolisoiden parempaan hyvinvointiin ja voi olla merkki vähäisemmästä tukitoimenpiteiden tarpeesta.

Vaikka eturauhassyöpä oli huonontanut puolisoiden psyykkistä hyvinvointia oireina arvioituna, se ei kuitenkaan ollut heikentänyt useimpien puolisoiden parisuhdetta. Kaksi kolmesta vastaajasta kertoi, ettei eturauhassyöpä ollut vaikuttanut parisuhteeseen, ja lähes 30 % kertoi parisuhteen itse asiassa parantuneen. Tulos on samansuuntainen valtakunnallisesta potilaskyselystä saamamme tuloksen kanssa (8,17) ja yhteneväinen aikaisempien tutkimusten tulosten kanssa: syöpädiagnoosi usein lähentää puolisoita (26). Toisaalta eturauhassyöpä ja sen hoidot olivat vaikuttaneet voimakkaasti seksielämään: vain 29 % kertoi, ettei vaikutusta ollut ollut. Parisuhteen koettu laatu ja seksielämä eivät ole eturauhassyöpään sairastuvien ikäryhmässä enää välttämättä voimakkaasti yhteydessä toisiinsa. Valtakunnallisen tutkimuksemme (8,12) mukaan 74 %:lla potilaista oli ollut seksielämää puolisonsa kanssa, kun eturauhassyöpä todettiin.

Vaikka hoitojen haittavaikutukset, kuten virtsankarkailu ja seksielämän ongelmat, olivat puolisoidenkin raportoimana yleisiä (5,7,9), suurin osa kertoi, että ne olivat vaikuttaneet vain vähän heidän yhteiselämäänsä. On kuitenkin huomattava, että tulos koski tilannetta ja oireita muutama kuukausi syöpädiagnoosin jälkeen, kokemus voi myöhemmin muuttua kun akuutti sairastumisvaihe on ohi. On huomionarvoista, että hoitojen haittojen kielteistä vaikutusta yhteiselämään eivät suinkaan lisänneet seksuaaliset vaikeudet ja virtsankarkailu, vaan potilaan psyykkinen pahoinvointi, joka käsitti alavireisyyttä, apeutta tai masennusta, vaihtelevaa mielialaa tai keskittymisvaikeuksia sekä ärtyneisyyttä, vihaisuutta tai kiukunpuuskia.

Eturauhassyövän hoidoissa pyritään paikallisten fyysisten haittojen minimointiin, ja tässä nykyisin enenevästi onnistutaankin. Psyykkiseen hyvinvointiin liittyvät oireet saattavat kuitenkin olla puolisolle ja parisuhteen kannalta merkittävämpiä. Puoliso ei myöskään pystyne tukemaan niin hyvin potilasta, joka on apea tai peräti ärtynyt ja kiukkuinen. Näitä voidaan pyrkiä lievittämään ottamalla potilaan hyvinvointi – erityisesti mieliala ja masennusoireet – paremmin huomioon eturauhassyöpää hoidettaessa, ja näiden oireiden tunnistamisessa hoitoalan ammattilaisten merkitys on tärkeä.

Lähes kaikki puolisot kertoivat tukeneensa potilasta, mutta harvemmat kokivat itse saaneensa tukea potilaalta. Tutkimukset ovat tosin osoittaneet, että annettu (antajan arvio) ja vastaanotettu (saajan arvio) tuki eivät välttämättä ole yhteneviä (27,28). On ilahduttavaa, että puoliso oli tukenut potilasta enemmän, jos tämä oli ollut tuen tarpeessa eli hoidolla oli ollut enemmän haittavaikutuksia (erityisesti seksuaalisia ongelmia ja kipuja). Jos potilas oli ollut ärtynyt tai vihainen, puoliso oli tukenut häntä vähemmän ja myös saanut vähemmän tukea; todennäköisesti tukeminen ei tällöin ollut onnistunut. Puoliso myös jaksoi tukea potilasta vähemmän, jos hän itse oli alavireinen. Eturauhassyövän hoidon kannalta on merkityksellistä, että puolison lääkäriltä saamalla tiedolla ja tuella oli positiivinen yhteys hänen potilaalle antamaansa tukeen. Lääkäriltä saatu tieto myös yhdistyi puolison potilaalta kokeman tuen määrään.

Eturauhassyöpään sairastuneiden miesten puolisot kärsivät psyykkisestä kuormituksesta. Puolison osallistuminen hoitoon, erityisesti jos hän saa tietoa lääkäriltä, näyttää edistävän sekä hänen omaa vointiaan että hänen kykyään tukea potilasta. Eturauhassyöpäpotilaan puolison pitäisikin saada osallistua poliklinikkakäynteihin. Päämääränä on että eturauhassyöpä otettaisiin terveydenhuollon hoitokäytänteissä huomioon molempia puolisoita kohtaavana sairautena.

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kilpailutettu tutkimusrahoitus (Elna Kaarina Savolaisen testamenttilahjoitusvarat) mahdollisti tämän tutkimuksen suorittamisen. Kiitämme myös Raha-automaattiyhdistystä, jonka rahoittaman hankeen puitteissa tämä tutkimus valmisteltiin, sekä ERSY ry:n naisryhmää korvaamattomasta avusta tutkimuslomakkeen kehittämisessä ja testaamisessa. ThT Leena Kuivalaista kiitämme hänen panoksestaan kyselylomakkeen laatimisessa. Suomen Syöpäjärjestöt tukivat hankkeen raportointia apurahalla.