Lääkäreiden lääkemääräykset vuonna 1995 Tietoja määristä ja kustannuksista

Lääkärit vaikuttavat lääkevalinnoillaan keskeisesti lääkekustannusten suuruuteen ja myös siihen, mitä tuloksia lääkehoidolla saadaan aikaan. Avohoidossa myytiin vuonna 1995 lääkkeitä noin kuuden miljardin markan arvosta (1) ja vuonna 1996 myynti tulee kasvamaan kahden aikaisemman vuoden tavoin noin kymmenen prosenttia edellisvuodesta. Lääkekustannukset ovat kasvaneet myös lamavuosina huolimatta siitä, että useimmat muut terveydenhuollon kustannukset ovat pienentyneet. Lääkekustannukset ovat 1990-luvulla kasvaneet muita Pohjoismaita nopeammin Suomessa ja Norjassa (2).

Lääkäreiden noudattamasta hoitokäytännöstä on käytettävissä tietoja vain joistakin sairauksista tai lääkeryhmistä, kuten mikrobilääkkeistä, (3) ja potilasesimerkein aikuisiän diabeteksesta (4). Kelan reseptitiedosto sisältää korvatuista lääkeostoista kertyviä tietoja lääkkeistä, potilaista ja lääkemääräyksiä antaneista lääkäreistä. Seuraavassa pyrimme yleiskatsauksen tavoin kuvaamaan suomalaisten lääkäreiden lääkkeiden määräämisen volyymia, siitä aiheutuvia kustannuksia sekä eri erikoisalojen yleisimpiä lääkevalintoja.

Aineisto

Kelan konekielinen reseptirekisteri sisältää nykyisin tiedot yli 90 %:sta korvatuista resepteistä. Tällöin reseptillä tarkoitetaan apteekin toimittamaa, lääkärin kirjoittamaan lääkemääräykseen perustuvaa yhden lääkkeen erää. Jos lääkäri määrää pitkäaikaissairaalle potilaalle lääkettä yhdellä kerralla koko vuodeksi, hakee potilas lääkkeensä yleensä neljänä eränä, jolloin tiedostoon kirjautuu potilaalle ja samalla myös lääkärille neljä reseptiä.

Vuonna 1995 rekisterissä oli tiedot 20,7 miljoonasta reseptistä. Niitä oli määrännyt kaikkiaan lähes 16 500 lääkäriä, joista noin 7 000 oli erikoistumattomia. Suurimmat erikoisalat olivat yleislääketiede, sisätaudit ja kirurgiset sairaudet, joiden kaikkien erikoislääkäreitä oli aineistossa yli tuhat. Usean erikoisalan lääkäreille on tässä otettu huo-mioon ensimmäiseksi hankittu ala. Pienimmät erikoisalat sekä lääkkeitä vähän määräävät alat on jätetty erikoisalakohtaisen tarkastelun ulkopuolelle. Siten tietoja ei ole esitetty esimerkiksi anestesiologien, patologien, fysiatrien tai geriatrien lääkemääräyksistä.

Aineistosta on tarkasteltu pääasiassa lääkemääriä ja niiden kustannuksia. Luvut on esitetty sekä koko erikoisalaa koskevina summina että lääkärikohtaisina keskiarvoina. Kustannuksilla tarkoitetaan korvattujen lääkeostojen kokonaissummaa, josta sairausvakuutuksen korvausta ei vielä ole vähennetty. Lisäksi on tarkasteltu paljon lääkkeitä määräävien erikoisalojen yleisimmin määräämiä lääkkeitä Pohjoismaissa ja mm. Suomen lääketilastossa käytetyn ATC-luokituksen mukaan määritellyissä ryhmissä (5).

Erikoistumattomat määräsivät resepteistä yli puolet

Aineiston vähän yli 20 miljoonasta reseptistä yli puolet eli noin 11 miljoonaa kappaletta perustui erikoistumattomien lääkäreiden lääkemääräyksiin (kuvio 1). Erikoisaloista eniten reseptejä, noin 3,75 miljoonaa, tuli yleislääketieteen erikoislääkäreiltä. Yleislääkäriä kohti tämä merkitsi keskimäärin noin 2 400 reseptiä vuodessa eli noin 12 reseptiä arkityöpäivää kohti. Muista erikoisaloista seuraavaksi eniten, 1,6 miljoonaa kappaletta, korvattiin sisätautilääkäreiden reseptejä. Muiden erikoisalojen reseptimäärät olivat selvästi näitä kahta pienempiä.

Korvattujen reseptien rahallinen arvo oli keskimäärin noin 250 000 markkaa lääkäriä kohti vuodessa (taulukko 1). Syöpätautien erikoislääkäreiden keskimääräiset lääkekustannukset olivat suurimmat eli selvästi yli puoli miljoonaa markkaa lääkäriä kohti. Syöpälääkäreiden keskimääräistä summaa nostavat syöpää hoitavat yksityissairaalat, joissa hoidettujen potilaiden lääkekustannuksiin sairausvakuutus osallistuu. Muista erikoisaloista sisätautilääkäreiden keskimääräiset kustannukset olivat lähes 460 000 markkaa ja yleislääketieteen erikoislääkäreiden noin 432 000 markkaa.

Erikoistumattomien lääkäreiden keskimääräiset lääkekustannukset olivat 273 000 markkaa. Heidän suuren lukumääränsä vuoksi näistä resepteistä koostui kuitenkin lähes puolet kaikista korvattujen reseptilääkkeiden kustannuksista.

Yhden reseptin keskimääräinen kustannus oli 195 markkaa. Taulukossa 1 tarkastelluista erikoisaloista määräsivät keskimäärin kalleimpia reseptejä syöpätautien erikoislääkärit. Korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäreiden lääkemääräykset maksoivat keskimäärin vähiten.

Kustannukset jakautuvat epätasaisesti

Lääkekustannusten suuruus vaihteli lääkäreiden keskuudessa suuresti. Noin 40 % lääkäreistä oli määrännyt lääkkeitä alle 50 000 markan arvosta, ja heistäkin joka neljäs alle 2 000 markalla. Sen sijaan sisätautilääkäreistä, yleislääketieteen erikoislääkäreistä ja työterveyshuollon erikoislääkäreistä alle 2 % kirjoitti reseptejä alle 50 000 markan edestä vuonna 1995.

Noin viidesosalla lääkäreistä vuotuiset lääkekustannukset ylittivät puoli miljoonaa markkaa, mikä tekee vähintään 2 000 markkaa ja toistakymmentä reseptiä arkityöpäivää kohti. Yleislääketieteen erikoislääkäreistä noin 40 % ja sisätautilääkäreistä kolmannes kuului tähän ryhmään.

Suurimmillaan yksittäisen lääkärin määräämien korvattujen reseptien määrä nousi lähes 12 000:een, mikä merkitsee noin 50 reseptiä arkityöpäivää kohti. Suurimmat yksittäiset lääkekustannukset olivat noin 10 miljoonaa markkaa vuodessa. Ero seuraavaksi suurimpaan summaan oli useita miljoonia markkoja. Suurimpiin lääkekustannuksiin yltäneiden joukossa oli pääasiassa suppeiden erikoisalojen edustajia, kuten nefrologeja, hematologeja ja lasten endokrinologeja. Joukossa oli myös syöpälääkäreitä. Näiden kaikkien lääkevalikoimiin kuuluu erittäin kalliita lääkkeitä, jolloin jo muutama erityiskallis potilas saattaa nostaa lääkekustannukset suuriksi. Yleislääketieteen erikoislääkäreillä suurimmat kustannukset olivat 2,1 miljoonaa markkaa, mikä ylitti tämän erikoisalan keskiarvon noin viisinkertaisesti.

Yleislääkärillä käytössään lähes 200 erilaista lääkeainetta

Lääkärit kirjoittivat vuoden 1995 aikana keskimäärin 108 erilaista lääkeainetta tai lääkeaineyhdistelmää (taulukko 1). Tämäkin luku vaihteli lääkäreiden keskuudessa suuresti. Enintään 50 eri lääkeainetta määränneeseen ryhmään kuului 36 % lääkäreistä, kun vähintään 150:n erilaisen lääkkeen ryhmässä oli 30 % lääkäreistä. Yleislääketieteen erikoislääkäreillä oli käytössään selvästi laajin lääkevalikoima, keskimäärin 182 erilaista lääkeainetta tai niiden kiinteää yhdistelmää. Muita lääkäriryhmiä, jotka käyttivät laajaa lääkevalikoimaa, olivat erikoistumattomat lääkärit, sisätautilääkärit, työterveyshuollon lääkärit ja syöpätautien erikoislääkärit. Useimpien erikoisalojen tarvitsemien lääkeaineiden määrät jäivät alle sadan.

Mikrobilääkkeistä eniten reseptejä

Erikoisaloittain tarkastellen yleisimmin määrätyt lääkeryhmät olivat monen alan osalta luontevasti ymmärrettäviä. Siten esimerkiksi silmälääkärit määräsivät selvästi yleisimmin silmätautien lääkkeitä, keuhkolääkärit astmalääkkeitä, gynekologit sukupuolihormoneja ja neurologit epilepsialääkkeitä, parkinsonismilääkkeitä ja psyykenlääkkeitä.

Kiintoisampaa on tarkastella sellaisia erikoisaloja, joiden potilasaineisto koostuu monia erilaisia sairauksia ja vaivoja potevista henkilöistä. Taulukossa 2 on esitetty tällaisista yleislääketieteen, sisätautien, työterveyshuollon ja lastentautien erikoislääkäreiden eniten määräämät lääkeryhmät.

Systeemiset bakteerilääkkeet olivat koko aineiston selvästi eniten määrätty lääkeryhmä. Ne olivat listan kärjessä mm. yleislääketieteen erikoislääkäreillä, erikoistumattomilla lääkäreillä ja työterveyshuollon erikoislääkäreillä eli ryhmillä, jotka hoitavat paljon akuutteja infektioita. Mikrobilääkkeet olivat myös korva-, nenä- ja kurkkulääkäreiden eniten määräämä lääkeryhmä. Sisätauti- ja keuhkolääkäreilläkin ne olivat kymmenen suurimman lääkeryhmän joukossa, mutta eivät aivan ensimmäisillä sijoilla. Mikrobilääkkeiden osuus oli suurin myös monien harvoin lääkkeitä määräävien lääkäreiden resepteistä. Esimerkkejä tästä ovat anestesiologit, foniatrit, kliinisen kemian erikoislääkärit ja radiologit sekä oikeuslääkärit ja patologit.

Muilta osin potilasaineiston sairastavuusrakenne on ollut selvästi vaikuttamassa lääkevalintoihin. Monia tauteja hoitavien erikoislääkäreiden ja myös avohoidon erikoistumattomien lääkäreiden lääkevalikoimien taustalla ovat verenkiertoelinsairaudet, astma ja muut hengitystiesairaudet, tuki- ja liikuntaelinsairaudet sekä erilaiset psyykkiset ongelmat. Lastenlääkäreillä lääkehoito kohdistuu selvästi infektioiden sekä astman ja allergioiden hoitoon, joskin pitkäaikaisista sairauksista näkyvät hoidon kohteina myös epilepsia ja diabetes.

Pohdinta

Valtaosa lääkkeiden kulutuksesta koostuu reseptilääkkeistä. Lääkärit ohjaavatkin lääkehoidon kautta suhteellisen suuria rahavirtoja. Lääkehoidon tiedetään olevan avohoidon yleisimmin käytetty hoitokeino, lähteehän lääkärin vastaanotolle sairauden vuoksi hakeutuneista potilaista noin 70 % sieltä resepti kourassaan (6). Lääkehoidon yleisyyttä osoittaa myös se, että vuonna 1995 osallistui lääkkeiden määräämiseen lähes koko elossaoleva lääkärikunta. Vuosittain yli 60 % suomalaisista saa reseptilääkityksestä sairausvakuutuskorvauksia (1). Itsehoitolääkitys sekä korvausten ulkopuolinen reseptilääkitys suurentavat lääkehoidossa olleiden määrää edelleen.

Keskivertolääkärin vuonna 1995 kirjoittamien lääkkeiden arvo oli noin neljännesmiljoona markkaa, kun luku lasketaan Kelan korvaamista resepteistä. Korvausten ulkopuolelle jäävät reseptilääkeostot nostavat tätä lukua jonkin verran. Ei-korvattavilla resepteillä on kuitenkin vaikutusta joidenkin erikoisalojen lääkekustannuksiin ja samalla tämän selvityksen tuloksiin.

Osa etenkin lasten käyttämistä lääkkeistä jää hinnaltaan alle 50 markan kiinteän omavastuuosuuden ja siten Kelan rekisterin ulkopuolelle. Tämä tekee etenkin pediatrien lääkemääräykset Kelan tiedostossa todellista pienemmiksi. Lapsia on myös yleislääkäreiden potilaiden joukossa: esimerkiksi terveyskeskusten infektiopotilaista yli kolmannes on alle 15-vuotiaita (3). Yleislääkäreiden ja etenkin gynekologien lääkemääräyksistä puuttuvat myös ehkäisytabletit, joista korvausta ei makseta. Aivan viime vuosina ovat lääkeyritykset poistaneet korvausten piiristä mm. silmälääkkeitä voidakseen määritellä niiden hinnan vapaasti, joten nekään eivät ole tulleet tämän selvityksen aineistoon.

Lääkkeiden määrääminen jakautuu lääkäreiden keskuudessa epätasaisesti. Lääkehoidon ahkerimpia määrääjiä ovat avohoidon eturintamassa toimivat lääkärit: erikoistumattomat lääkärit, yleislääketieteen erikoislääkärit, sisätautilääkärit ja työterveyshuollon lääkärit. Lähes puolet lääkäreistä määrää lääkkeitä harvakseen, keskimäärin yhden reseptin viikossa tai sitäkin vähemmän. Tässä joukossa on mitä ilmeisimmin eläkeläisiä, hallinto- tai koulutustehtävissä toimivia, tutkijoita ja muita lääkkeiden satunnaismäärääjiä. On myös monia erikoisaloja - esimerkiksi laboratorioissa työskentelevät lääkärit - jotka eivät tee varsinaisia hoitopäätöksiä tai jotka käyttävät lääkitystä hoitokeinona avohoidossa harvoin. Suurista erikoisaloista etenkin kirurgien lääkemääräyksiä oli aineistossa suhteellisen vähän.

Lääkkeiden osuus terveydenhuollon kokonaiskustannuksista oli 1980-luvun jälkipuoliskolla alle kymmenen prosenttia (2,7). Aivan viime vuosina osuus on kasvanut useita prosenttiyksikköjä, mikä on aiheutunut sekä lääkekustannusten kasvusta että muiden terveydenhuoltomenojen kasvun hidastumisesta ja jopa supistumisesta vuosina 1992 ja 1993. Kustannukset ovat Suomessa kasvaneet useisiin muihin länsimaihin verrattuna suhteellisen paljon (2,8). Onkin ilmeistä, että lääkehoidon sisältöä, siitä aiheutuvia kustannuksia ja hoidon tuloksia tullaan lähivuosina tarkkailemaan aikaisempaa kriittisemmin. Tärkeää tulee olemaan lääkehoidon järkevyys ja taloudellisuus: huonosti valittu lääkehoito kasvattaa tarpeettomasti lääkekuluja, kun taas tehokas lääkitys saattaa säästää muita terveydenhuollon kustannuksia sekä sosiaaliturvan tarvetta.

Kirjallisuutta

1Ns. pääerikoisala. Jos samalla lääkärillä on useita erikoisaloja, on niistä otettu mukaan ensimmäiseksi hankittu.

2Aineistossa ovat mukana kaikki lääkärit, jotka vuonna 1995 olivat antaneet vähintään yhden, sairausvakuutuksen lääkekorvaukseen johtaneen lääkemääräyksen. Aineiston ulkopuolelle jäävät teknisistä syistä ne reseptit, jotka on toimitettu manuaalisesti reseptejä käsittelevistä apteekeista. Näiden apteekkien tiedot eivät siten tule Kelaan konekielisessä muodossa.

3Reseptillä tarkoitetaan apteekin kerralla toimittamaa lääke-erää. Jos lääkäri kirjoittaa samalla reseptillä lääkettä koko vuoden ajaksi, hakee potilas sen yleensä neljänä ostokertana, jolloin alkuperäisestä yhdestä lääkemääräyksestä tulee neljä reseptiä. Sarakkeen luvut ilmaisevat kunkin erikoisalan lääkäreiden yhteenlaskettua reseptimäärää, esimerkiksi ihotautilääkärien määräämiä lääkkeitä toimitettiin yhteensä 372 000 reseptinä.

4Kustannukset tarkoittavat tämän aineiston mukaisten lääkemääräysten vähittäismyynnin kokonaishintaa ennen korvauksen maksamista. Esimerkiksi ihotautilääkäreiden määräämien lääkkeiden rahallinen arvo vähittäismyyntihinnoin oli 71 miljoonaa markkaa.

5Mukaan on otettu kaikki erilaiset, saman lääkärin määräämät lääkeaineet tai kiinteät lääkeaineyhdistelmät.