Melu on ääntä, jolla on ei-toivottuja fysiologisia tai psykologisia vaikutuksia ihmisiin (1). Melutasolla tarkoitetaan melun äänitasoa (yleensä A-painotettu keskiäänitaso, LAeq). Liikennemelun melutaso voidaan määrittää suorilla mittauksilla tai sitä voidaan arvioida laskennallisesti. Melun subjektiivista kokemista voidaan tutkia kysely- tai haastattelututkimuksilla. Kysely- tai haastattelututkimuksissa ilmoitettua melualtistusta on vertailtu fysikaalisin mittauksin todettuun altistukseen (2-12). Näissä vertailuissa on yleensä keskitytty fysikaalisin menetelmin mitatun melualtistuksen ja melun häiritsevyyden väliseen suhteeseen. Häiritsevyys on lisääntynyt tasaisesti äänitason noustessa ilman selvää porrastusta tai hyppäystä. Schultz julkaisi 1978 ensimmäisenä äänenpainetason ja melun erittäin häiritsevänä kokevien välisen annos-vastesuhteen (13). Tästä annos-vastesuhteeseen perustusvasta mallista on voitu ennakoida melun häiritseväksi kokevien osuus väestöstä, mutta ei sitä, ketkä kuuluvat tähän joukkoon (14).

Tämän tutkimuksen tavoitteena on tarkastella kyselytutkimuksessa todetun melun raportoinnin kytkeytymistä melukartoituksiin sekä sitä, miten meluherkkyys ja melun häiritsevyys vaikuttavat melun raportoinnin ja melukartoitusten väliseen yhteyteen (15,16).

MELUHERKKYYS JA MELUN HÄIRITSEVYYS

Melu jakaa yksilöt ryhmiin sen mukaan, miten alttiita he ovat stressitekijöille. Millä tahansa äänenpainetasolla toiset yksilöt eivät juurikaan huomaa melua, kun taas toiset kokevat saman äänenpainetason erittäin häiritseväksi. Meluherkkyys kuvaa henkilön asenteita meluun yleensä (17). Se liittyy enemmän tapaan reagoida meluun kuin itse melun fysikaalisiin ominaisuuksiin (12). On esitetty, että meluherkät yksilöt aistivat melun uhkaavampana, reagoivat meluun enemmän ja tottuvat siihen hitaammin kuin vähemmän meluherkät yksilöt. Meluherkkyys näyttää olevan henkilön itsensä arvioima osoitus alttiudesta stressitekijöille yleensä, ei ainoastaan melulle. Meluherkkyys lisää melun häiritsevyyttä. Se on melualtistuksen ja melun häiritsevyyden väliin tuleva tekijä, joka selittää yksilöllisiä eroja melualtistuksen aiheuttamassa melun häiritsevyydessä (6,9).

Melun häiritsevyys on moniulotteinen käsite, johon kuuluu melun vaikutuksia ihmisen toimintaan ja käyttäytymiseen sekä lisätekijöitä, kuten epämiellyttävyys ja hermostuminen (18). Melun havaitseminen ei tarkoita vielä sen häiritseväksi kokemista (19). Melun häiritsevyys on yleistä nyky-yhteiskunnassa. Aikaisemmissa tutkimuksissa samalla LDN-tasolla lentomelu on ollut häiritsevämpää kuin tieliikennemelu, joka taas on koettu häiritsevämmäksi kuin raideliikennemelu (1,2,7). Vaikka häiritsevyys ei ole suoraan terveyttä vaurioittavaa, on olemassa näyttöä siitä, että herkille yksilöille se voi aiheuttaa vakavampia terveysvaikutuksia. Näin voi käydä myös altistuttaessa myös muille ympäristötekijöille tai oltaessa lisäksi sosiaalisesti ahdistavissa tilanteissa (20).

AINEISTO JA MENETELMÄT

Tutkimme melualtistuksen ja verenpaineen välistä yhteyttä suomalaisessa aikuisväestössä kaksosaineistoon perustuvalla tapaus-verrokkitutkimuksella. Vuonna 1988 kysely kohdennettiin Helsingin yliopiston kansanterveystieteen laitoksen aikuisten kaksoskohortin niille kaksospareille, joista vain toisella parin jäsenistä oli todettu verenpainetauti (diskordantteja pareja). Kyselylomakkeista palautettiin 1 495 ja vastausprosentti oli 74 %. Vastaajien keski-ikä oli 56 vuotta ja iän vaihteluväli 31-88 vuotta. 70-vuotiailla ja sitä nuoremmilla vastausprosentti oli 76 % ja yli 70-vuotiailla 63 %. Vastaajista naisia oli 54 % ja miehiä 46 % (21). Kyselyyn vastanneista 15 % (218 henkilöä) asui pääkaupunkiseudulla (Helsingissä 134, Espoossa 41, Vantaalla 31 ja lisäksi Keravalla 12 henkilöä). Heille määriteltiin kartoitustietoon perustuva melualtistus melukarttojen perusteella.

Kyselytutkimus

Kyselyllä selvitettiin melun havaitseminen, havaitun melun lähteet (tieliikenne, juna- tai raitiovaunumelu sekä lentomelu), meluherkkyys ja melun häiritsevyys eli kuinka melu on häirinnyt erilaisia toimintoja. Tulosten analysointia varten vastaukset dikotomisoitiin niin, että ne jotka olivat huomanneet asunnossa liikennemelua, luokiteltiin liikennemelua raportoiviksi, kun taas ne, jotka eivät sitä olleet raportoineet, luokiteltiin ei-raportoiviksi. Tilastollisia analyysejä varten vastaajat, jotka olivat mielestään erittäin tai melko meluherkkiä, luokiteltiin meluherkiksi ja ei kovin tai ei lainkaan meluherkät luokiteltiin ei-meluherkiksi. Itse raportoitu melun häiritsevyystieto dikotomisoitiin seuraavasti. Ne jotka olivat vastanneet, ettei melu ollut häirinnyt heitä koskaan, luokiteltiin niiksi, jotka eivät raportoineet häiritsevyyttä. Kaikki muut luokiteltiin melun häiritsevyystekijöitä raportoiviksi. Kyselylomakkeella kartoitettiin lisäksi tutkittavilta verenpaine ja verenpainelääkkeiden käyttö, kuulon heikkeneminen, asumisen kesto ja ikäryhmä. Sosiaaliluokka määritettiin koulutustason ja työn fyysisen kuormittavuuden perusteella (22).

Meluselvitykset

Pääkaupunkiseutu (kuvio 1) valittiin tutkimuskohteeksi, koska vain sen alueelta oli käytettävissä kyselyvastauksen lisäksi riittävän kattavasti meluselvitystietoa. Koko Suomessa arviolta 17,8 % väestöstä altistuu tieliikennemelulle, 1,2 % raidemelulle ja 0,8 % lentomelulle. Pääkaupunkiseudulla arviolta 24,8 % väestöstä altistuu tieliikennemelulle, 1,4% raidemelulle ja 7,3 % lentomelulle (23).

Liikennemeluselvitykset olivat pääkaupunkiseudulla käytettävissä tieliikennemelun, raidemelun (juna) ja Helsinki-Vantaan sekä Helsinki-Malmin lentokenttien osalta. Lista käytetyistä melukartoituslähteistä löytyy aikaisemmista julkaisuista (15,16). Tutkimuksessa hyödynnettiin sellaisia meluselvityksiä, jotka oli tehty ajallisesti mahdollisimman lähellä kyselyn toteuttamista vuonna 1988. Kullekin kyselyyn vastanneelle määriteltiin osoitteen perusteella melukartoituksesta hänen melualtistustasonsa. Vuoden 1988 kyselyn aikainen osoite saatiin Väestörekisterikeskukselta. Useimmissa tilastollisissa analyyseissä tutkitut jaettiin melukartoitustiedon perusteella liikennemelulle altistuviksi tai ei-altistuviksi seuraavien dikotomisoitujen dB-kriteerien mukaan: tieliikennemelu 55 dB, raidemelu 50 dB, lentomelu Helsinki-Vantaan lentokentän ympärillä 55 dB ja Helsinki-Malmin lentokentän ympärillä 45 dB.

Tilastolliset analyysit

Meluselvityksistä saatua melualtistustietoa verrattiin kyselytutkimukseen. Tilastollisissa analyyseissä käytettiin Cohenin kappaa ja Pearsonin khi2-testiä. Tietojenkäsittelyanalyysit tehtiin käyttäen BMDP-tilastolaskentaohjelmistoa. Faktorianalyysillä tutkittiin häiritsevyyden (10 osatekijää), raportoidun melualtistuksen (3 osatekijää) ja meluherkkyyden (1 osatekijä) välistä suhdetta.

TULOKSET

Itse raportoidut melun häiritsevyyden, meluherkkyyden ja melualtistuksen mittarit

Faktorianalyysissä muodostui kolme faktoria. Faktoriin 1 kuuluivat öisin heräämistä tai univaikeuksia, nukahtamisen vaikeutumista, hermostumista, levon tai rentoutumisen vaikeutumista sekä säikähtämistä koskevat kysymykset. Sen katsottiin kuvaavan yöaikaista liikennemelun häiritsevyyttä. Faktoriin 2 kuuluivat tavallisen keskustelun ja puhelinkeskustelun vaikeutumista, radion tai TV:n kuulemisen vaikeutumista sekä tehtäviin keskittymisen esim. lukemisen vaikeutumista koskevat kysymykset. Sen katsottiin kuvaavan liikennemelun päiväaikaista häiritsevyyttä. Faktori 3 kuvaa liikennemelulle altistumisen raportointia. Faktoreiden latautuminen (varimax-rotaation jälkeen) on kuvattu taulukossa 1. Melun häiritsevyys latautui kahdelle ensiksi mainitulle faktorille. Meluherkkyys ei latautunut merkitsevästi millekään kolmesta faktorista eli se oli itsenäinen tekijä.

Meluherkkyys ja melun raportointi

Meluherkkyyden ja melun raportoinnin välistä yhteyttä tutkittiin sekä koko maan kyselyaineiston (1495 henkilöä) että 218 pääkaupunkiseudulla asuneen kyselyvastausten avulla. Meluherkkyys vaikutti liikennemelun raportointiin molemmissa ryhmissä (p < 0,001ja p = 0,03) (taulukko 2). Meluherkät raportoivat enemmän altistuneensa melulle kuin ei-meluherkät. Kaikkien kyselyyn vastanneiden keskuudessa 38,2% meluherkistä (erittäin tai melko meluherkät) ja 25,5 % ei-meluherkistä (ei kovin ja ei lainkaan meluherkät) raportoi altistuneensa liikennemelulle. Pääkaupunkiseudun vastaajista 53,9 % meluherkistä ja 41,3 % ei-meluherkistä raportoi melualtistusta.

Melukartoitustieto ja melualtistuksen raportointi

Melutasojen vaihtelu altistuneiden yksilöiden välillä oli suhteellisen vähäistä. Vain muutama yksilö altistui useammalle kuin yhdelle liikennemelulle. Lähes kaikki kyselyyn pääkaupunkiseudulla vastanneista olivat vastanneet kysymykseen kotonaan havaitsemansa liikennemelun lähteestä. 34 % heistä ilmoitti havainneensa tieliikennemelua, 25 % lentomelua ja 11 % raidemelua. Melukartoitustieto ja melualtistuksen raportointi assosioituvat ainoastaan lentomelun osalta (Cohenin kappa: 0,16; 95 %:n luottamusväli 0,01- 0,031), mutta sekin yhteys on katsottava heikoksi (taulukko 3).

Melukartoitustieto ja meluherkkyys

Meluherkkyys oli riippumaton melukartoitustiedosta. Pääkaupunkiseudulla niistä tutkituista, jotka pystyivät määrittämään meluherkkyytensä, 46,3 % melualueilla asuvista ja 46,7 % melualueiden ulkopuolella asuvista oli meluherkkiä.

Melukartoituksessa melualueilla ja niiden ulkopuolella asuneiden välillä ilmeni ero heidän kyvyssään määrittää meluherkkyytensä. Melukartoitusten melualueilla asuvat pystyivät määrittämään meluherkkyytensä jossain määrin paremmin kuin niiden ulkopuolella asuvat. Melualueiden ulkopuolella asuvista 6 % ei kyennyt määrittämään meluherkkyyttään, kun taas vain 1 % melualueilla asuvista ei kyennyt määrittämään sitä. Muualla Suomessa asuneista 12,7 % ei kyennyt määrittämään meluherkkyyttään, kun taas pääkaupunkiseudulla asuneista vain 4,5 % ei kyennyt siihen. Niistä muualla Suomessa asuneista, jotka kykenivät määrittämään meluherkkyytensä, 43,8 % oli meluherkkiä. Pääkaupunkiseudulla vastaava meluherkkien osuus oli 46,1 %.

Melukartoitustieto, meluherkkyys ja melun raportointi

Meluherkät raportoivat melua melukartoitusten melualueiden ulkopuolella huomattavasti useammin kuin ei-meluherkät: lentomelua raportoi 31,0 % meluherkistä ja 16,1 % ei-meluherkistä, tieliikennemelua 40,3% meluherkistä ja 25,6 % ei-meluherkistä, raidemelua 14,1 % meluherkistä ja 5,7 % ei-meluherkistä. Myös melualueilla meluherkät raportoivat melualtistusta enemmän kuin ei meluherkät, mutta näiden ryhmien ero ei ollut yhtä selvä kuin se oli melualueiden ulkopuolella (taulukko 4). Taulukkoon 4 perustuva moniulotteinen taulukkomallinnus (log linear contingency table) osoitti, että melukartoitustieto (p = 0,03) ja meluherkkyys (p = 0,03) olivat molemmat itsenäisiä lentomelua raportoivien osuutta ennustavia tekijöitä. Sen sijaan näiden välillä ei näyttänyt olevan synergististä vaikutusta toisiinsa (p = 0,49). Vain melukartoitustieto oli tilastollisesti merkitsevä (p = 0,04) raidemelun raportointia ennustava tekijä. Sen sijaan meluherkkyys ennusti tilastollisesti merkitsevästi (p = 0,04) tieliikennemelun raportointia.

Melukartoitustieto, melun raportointi ja häiritsevyys

Tieliikennemelun raportointia ja häiritsevyyttä analysoitiin sille melukartoitusten mukaan pääkaupunkiseudulla altistuneiden keskuudessa seuraavissa meluluokissa: 55-59 dB (n = 9), 60-64 dB (n = 15), 65-69 dB (n = 13), 70+ dB (n = 11). Kaikkiaan pääkaupunkiseudulla kyselyyn vastanneista 48 oli altistunut tieliikennemelulle. Tieliikennemelun raportointi ja häiritsevyys kasvoivat melualtistustason noustessa melukartan melualueiden sisällä (kuvio 2).

POHDINTA

Tässä työssä tarkasteltiin melun raportoinnin yhteyttä meluselvitysten ilmaisemaan altistumiseen melulle sekä sitä, miten meluherkkyys ja melun häiritsevyys vaikuttavat tähän. Suurimmassa osassa tilastollisista analyyseistä tutkittujen melukartoituksiin perustuvat melualtistustiedot dikotomisoitiin, jolloin voitiin minimoida tiedon luokitteluongelmat. Tieliikennemeluanalyysit, joissa käytettiin useita meluluokkia antoivat pääasiallisesti samat tulokset. Melun raportointi ja melukartoitustieto assosioituivat ainoastaan lentomelun osalta. Tieliikennemelun osalta assosiaatio oli heikompi. Sekä melun raportointi että häiritsevyys kasvoivat melutason noustessa melualueen sisällä. Faktorianalyysissä melun raportointi muodosti oman itsenäisen faktorin.

Tutkimustuloksissa korostuu meluherkkyyden vaikutus. Meluherkkyys oli merkittävä tekijä melun raportoinnissa. Meluherkät raportoivat lentomelua ja tieliikennemelua melualueiden ulkopuolella lähes kaksi kertaa useammin kuin ei-meluherkät. Meluherkkyys muodosti faktorianalyysin perusteella oman inhimillisen ominaisuuden, joka on erillään melun häiritsevyydestä. Myös aikaisempien tutkimusten perusteella meluherkkyys ja melun häiritsevyys ovat eri käsitteitä, vaikka ne ovat yhteydessä toisiinsa (11,12). Meluherkkyyden on todettu olevan äänenpainetason lisäksi potentiaalisin melun häiritsevyyttä ennustava muuttuja (17). Kenttätutkimuksissa meluherkät henkilöt ovat kokeneet tieliikennemelun häiritsevämpänä kuin ei-meluherkät. Myös laboratoriotutkimuksissa melun häiritsevyys on korreloinut selvästi subjektiivisesti raportoituun meluherkkyyteen (24). Meluherkkyyttä on mitattu laajoilla kyselyillä yleensä laboratoriotutkimuksissa. Kenttätutkimuksissa meluherkkyyttä on mitattu usein lyhyellä suoralla kysymyksellä, kuten Kuinka herkkä olette mielestänne melulle? (9), ja tämäntyyppistä kysymystä käytettiin myös tässä tutkimuksessa. Lyhyiden kysymysten ja laajojen meluherkkyysskaalojen on todettu eri tutkimuksissa korreloiva hyvin (24) tai melko hyvin (25). Laajoja kyselyitä on pidetty parempina kuvaamaan meluherkkyyden luonnetta (25).

Liikennemelun häiritsevyyttä voidaan arvioida määrittämällä eri toimintojen, kuten puhelinkeskustelun, radion kuuntelun, TV:n katsomisen, keskustelun, lukemisen, levon ja rentoutumisen sekä nukahtamisen vaikeutumista. Faktorianalyysissä melun häiritsevyys latautui kahdelle eri faktorille. Melun häiritsevyydellä eri toimintoihin näyttäisi olevan sekä yö- että päiväaikainen komponentti. Tässä tutkimuksessa melun häiritsevyydestä käytettiin kysymystä, johon sisältyivät myös melun aiheuttamat unihäiriöt.

Melu on tyypillinen ympäristön stressitekijä, jolla on selviä terveysvaikutuksia, kuten kuulovauriot, mutta jonka muut terveysvaikutukset eivät ole yhtä ilmeisiä (17). Meluun voidaan reagoida psykologisesti, toiminnallisesti (käyttäytymistä muuttaen) tai somaattisesti. On yksilöitä, jotka ovat erityisen herkkiä melulle ja he ovat myös alttiimpia melun vaikutuksille kuin muut. Melun häiritsevyys ja meluherkkyys ennakoivat melun terveysvaikutuksia sekä unihäiriöitä paremmin kuin itse melutaso (12,26). Tämä saattaa aiheuttaa uudelleenarviointia myös meluntorjunnassa ja voidaankin kysyä, onko ainoastaan painotetun keskiäänitason, LDEN, arviointiin perustuva meluntorjuntapolitiikka riittävän tehokasta vähentämään melusta aiheutuvia terveysvaikutuksia, kuten verenpainetta, sekä muita haitallisia vaikutuksia, kuten unihäiriötä ja koululaisten kognitiivisia suoriutumisvaikeuksia. Meluntorjuntatoimenpiteitä suunniteltaessa tulisi ottaa huomioon myös altistuvien meluherkkyyden yksilölliset erot.