Nuoren ruumiin ja mielen välinen yhteys

Nuoruusiän psyykkisen kehityksen aikana irtaannutaan ja itsenäistytään lapsuuden vanhemmista, saavutetaan seksuaalinen kypsyys ja kyky heteroseksuaalisiin suhteisiin sekä omat, itsevalitut elämän päämäärät (1). Kehityksen käynnistymisen ja etenemisen edellytys on ruumiin biologinen kypsyminen: hormonierityksen muutokset, sekundaaristen sukupuoliominaisuuksien ilmaantuminen ja sukukypsyyden saavuttaminen. Myös Suomessa on julkaistu tutkimuksia, joissa osoitetaan, että synnynnäiset poikkeavuudet (2), vammaisuus (3) tai vakavat sairaudet (4, Puukko L-R, suullinen tiedonanto) vaikeuttavat nuoruusiän psyykkistä kehitystä. On siis varsin perusteltua väittää, että nuoruusiän psyykkisessä kehityksessä ruumis ja mieli nivoutuvat läheisesti yhteen.

RUUMIIN MERKITYS KASVUSSA JA KEHITYKSESSÄ

Jotta pystyttäisiin ymmärtämään ruumiin merkitys kasvussa, kehityksessä ja myös psyykkisessä oireenmuodostuksessa, on syytä tarkastella kokonaisvaltaisesti mielen ja ruumiin välistä yhteyttä. Psykodynaamisen ajattelutavan mukaan pieni lapsi erilaisine kokemuksineen on olemassa vain varhaisen hoivaajansa, useimmiten äitinsä kautta (5,6). Lapsen erilaiset kokemukset sekä fyysisestä että psyykkisestä pahasta olosta, tarpeista ja tarpeiden tyydyttämisestä syntyvät varhaisen vuorovaikutussuhteen kautta. Äiti puolestaan ennakoi, kuvittelee ja tuntee lapsensa tarpeet. Riittävän hoivan avulla lapsen kokonaisvaltainen psykofyysinen kokemusmaailma eriytyy psyykkiseksi ja fyysiseksi (7). Onnistuneen varhaiskehityksen seurauksena lapselle syntyy perustava turvallisuudentunne (8), jota tässä kutsun myös haluksi elää kaikissa olosuhteissa tai Erna Furmanin sanoin "suojaava kalvo" (9), eräänlainen varhaisen minän puolustautumiskeino. Tämä suojaava kalvo auttaa lasta rajaamaan itselleen äidistä erillisen kokemusmaailman ja siten auttaa lapsen itsenäistymis-eriytymiskehitystä. Riittävän hyvä hoito myös vakuuttaa lapsen siitä, että hänen ruumiinsa on hyvä ja ihailtava.

Lapsen seksuaalinen ruumiinkuva rakentuu vähitellen eri psykoseksuaalisten kehitysvaiheiden kautta. Neurofysiologinen kypsyminen ajoittaa eri vaiheet. Oraalisen vaiheen aikana suun, ihon, limakalvojen ja ruoansulatuskanavan kautta tulevat mielihyvän ja mielipahan kokemukset jäsentävät oraalisia puolia seksuaalisuudesta ja ruumiinkuvasta. Vastaavasti anaalivaiheen aikana peräaukkoon ja ulostamiseen liittyvät mielihyvän kokemukset sekä ristiriidat lapsen mielessä että ulkopuolisten ihmisten kanssa näiden yllykkeiden kontrollista rakentavat anaalisuuden osaksi seksuaalista ruumiinkuvaa.

Oraalisen ja anaalisen kehitysvaiheen jälkeen lapsi siirtyy genitaaliseen vaiheeseen. Sukupuolielimistä tulevat tuntemukset yhdistyneenä itsetyydytykseen nostavat genitaalisuuden tärkeimmäksi osaksi seksuaalista ruumiinkuvaa. Onnistunut genitaalivaiheen kehitys johtaa sukupuolten välisen eron hyväksymiseen, oidipaalisten toiveiden hylkäämiseen realiteetin vastaisina ja sukupolvien välisen kuilun myöntämiseen. Toisin sanoen käsitykset sukupuolisuudesta tulevat realiteetin mukaisiksi.

Nuoruusiässä fysiologiset muutokset, sekundaaristen sukupuoliominaisuuksien ilmaantuminen ja kuukautisten tai siemensyöksyjen myötä saavutettu kyky hedelmöittyä ja hedelmöittää avaa uudelleen esiin sekä varhaisen itsenäistymis-eriytymiskehityksen että seksuaalisen kehityksen. Lauferin mukaan puberteetti ja seksuaalinen kypsyys, mahdollisuus hedelmöittää ja tulla hedelmöitetyksi, aktivoivat kehitystapahtuman, jossa aikaisempi psykologinen kehitys koetaan, uudelleen jäsennetään ja liitetään seksuaalisesti kypsyvään ruumiiseen (10). Vasta nuoruusiässä lapsuudenaikaiset seksuaaliset mielikuvat ja perustavat seksuaaliset samastukset työstetään lopulliseksi seksuaaliseksi identiteetiksi. Ruumiinkuvan kannalta tämä merkitsee fyysisesti kypsien sukupuolielinten liittämistä ruumiinkuvaan.

NUORUUSIÄN NORMAALI KEHITYS

Kehittyvälle nuorelle on tyypillistä heilahtelu progressiosta regressioon. Progression aikana nuori käyttää luovuuttaan ja pystyy symbolisin keinoin käsittelemään muuttumistaan. Regression aikana hän taas palaa varhaisempaan kokemistapaan, tunteiden alkulähteille ja ruumiilliseen kokemiseen. Kehityksen edestakaisen heilahtelun takia nuoret ovat alttiita sekä ylemmyyden tunteille että syyllisyyden, häpeän ja alemmuuden tunteille. Vaihtelevat tunnetilat taas heijastuvat suhteissa vanhempiin ja muihin aikuisiin, joita voidaan ihannoida tai mitätöidä.

Käynnissä oleva vanhemmista irtaantuminen johtaa väistämättä paitsi vapautumisen tunteisiin myös yksinäisyyden kokemiseen. Tässä vaiheessa nuori tarvitsee toisaalta kykyä olla yksin eli kykyä, joka saavutetaan varhaislapsuuden eriytymiskehityksen kautta, ja toisaalta kykyä käyttää ikätoverisuhteita kehityksen palveluksessa. Erityisen yksin nuori on seksuaalisuutensa kanssa. Sitä hän ei voi jakaa vanhempiensa kanssa. Nuori joutuu etsimään seksuaalisuutensa mielikuvien, itsetyydytyksen ja ikätoverisuhteiden kautta.

Nuoren ruumiin ulkoinen muuttuminen on hänelle psyykkisesti suuri haaste. Mielensisäisen ruumiinkuvan muutos kuvaa kokonaisvaltaisesti sitä, miten nuori pystyy ottamaan ulkoisen maailman huomioon; pystyykö hän irtaantumaan vanhemmistaan ja astumaan kohti seksuaalisesti kypsää aikuisuutta. Ymmärrettävästi nuoren suhde omaan ruumiiseensa on aluksi hauras. Tätä kuvastaa nuoren alttius psykosomaattisiin oireisiin. Tilapäinen väsymys, erilaiset vatsavaivat, lievät syömishäiriöt, päänsärky ja kivut ovat tavallisia ja niiden voidaan tulkita heijastelevan käynnissä olevaa aikuistumista (11,12). Kaikesta vaikeudesta ja hankaluudesta huolimatta terveesti kehittyvä nuori kokee ruumiinsa kehittymisen pääosin myönteisesti ja pystyy jakamaan ainakin osan kokemuksistaan ikätovereiden ja aikuisten kanssa.

NUORUUSIÄN HÄIRIINTYNYT KEHITYS JA RUUMIS

Nuorten psyykkiset ongelmat ovat usein yhteydessä ruumiillisuuteen. Ruumis on lähes aina mukana joko suorasti tai epäsuorasti psyykkisissä oireissa. Esimerkkeinä voidaan pitää syömishäiriöitä, ruumiin toimintaan liittyviä hypokondrisia pelkoja, pakottavaa halua muuttaa jotakin ruumiinosaa, itsetyydytykseen liittyviä ahdistavia mielikuvia tai suoraa ja epäsuoraa itsetuhoisuutta (13). Tätä "psyykkisten ongelmien ruumiillisuutta" voidaan pitää nuorille tyypillisenä ilmiönä.

Laufer työryhmineen on päätellyt nuoren psyykkisen kehityksen ongelmissa olevan keskeisintä, että nuori joutuu tiedostamattomasti hylkäämään seksuaalisesti kypsyvän ruumiinsa ja että nuori on passiivinen ja voimaton ruumiin vaatimusten edessä (10). Nuori kokee, etteivät sukupuolielimet kuulu hänelle itselleen tai että ne ovat erilaiset kuin hän toivoisi niiden olevan. Lauferin mukaan kehityksen vääristyminen on todettavissa nuoren käsityksissä omasta ruumiistaan ja suhteessa omaan ruumiiseensa. Nuori kokee, että hänen ruumiinsa edustaa kaikkea sitä, mihin liittyy kivuliaita ja hankalia tunteita. Laufer ajattelee, että niillä nuorilla, joilla nuoruusiän kehitys johtaa kehityksen murtumaan ja pysähtymiseen, on traumoja varhaislapsuuden kehityksessä. Näiden traumojen vuoksi lapselle on jäänyt realiteetin vastainen käsitys seksuaalisuudestaan ja sukupuolisuudestaan.

Mitä nämä psykodynaamisen tutkimusasetelman kautta tehdyt päätelmät olisivat sitten konkreettisesti? Omassa tutkimuksessani halusin selvittää, näkyykö tämä sisäinen umpikuja siinä, miten nuori kokee ruumiinsa seksuaalisen kypsymisen ja miten hän pystyy hoitamaan ja huolehtimaan ruumiistaan (12).

Terveiden nuorten oli huomattavasti helpompi kuin vaikeuksissa olevien nuorten puhua kehityksestään ja seksuaalisuudestaan (taulukko 1). Tytöt kaiken kaikkiaan puhuivat jonkin verran luontevammin kuin pojat, mutta terveesti kehittyvät pojat olivat myös innokkaita kuvaamaan kokemuksiaan. Yleensä nuorten tiedot kasvusta ja seksuaaliasioista olivat hyvät, joten useiden psyykkisesti oireilevien nuorten vastaukset "en tiedä" tai "en osaa sanoa" kuvaavat enemmän psyykkistä estyneisyyttä kuin tietämättömyyttä. Tutkimus myös osoitti, että terveesti kehittyvät nuoret havainnoivat ruumiinsa muutoksia ja ovat pääosin tyytyväisiä niihin, kun taas suuri osa kehityksensä kanssa vaikeuksissa olevista nuorista suhtautui kypsymiseensä kielteisesti tai lukkiutui muutoskysymysten edessä. Kehityksessään vaikeuksissa olevat nuoret eivät myöskään pystyneet välittämään ruumiinsa hyvinvoinnista tai turvallisuudesta (taulukko 2). Myös itsetyydytyskysymys erotteli terveet pojat vaikeuksissa olevista pojista. Usein psyykkisistä ongelmista kärsivät pojat mykistyivät kysymyksen edessä.

Näyttää siltä, että kehityksessään vaikeuksissa olevat nuoret näyttävät katektoivan ruumiinsa huonommin kuin terveet nuoret. Vaikeuksissa oleva nuori ei näytä myöskään saavan käyttöönsä symbolisia välineitä - sanoja - ymmärtääkseen ja käsitelläkseen muuttumistaan.

MITEN SUHTAUTUA NUOREN RUUMIISEEN?

Nuoren kasvusta ja kehityksestä saatu tieto antaa selvät viitteet siitä, mihin ilmiöihin terveydenhuoltojärjestelmän tulisi puuttua. Kaikenlainen itsensä suora ja epäsuora vahingoittaminen, kuten esimerkiksi liiallinen alkoholinkäyttö, itseä vahingoittavat seksuaalisuhteet, viiltely tai itsemurhayritykset ovat merkkejä, joihin tulisi aina reagoida. Myös lievempi oman hyvinvoinnin ja terveyden vaarantaminen ovat merkkejä ongelmista.

Eri tutkimukset osoittavat, että nuoret turvautuvat myös psyykkisen kasvun ongelmissaan yleislääkäriin (14,15). Useimmiten he hakeutuvat vastaanotolle valittaen somaattisia oireita, harvemmin psyykkisiä, tai he joutuvat lääkäriin jonkun epäsuoran syyn, esimerkiksi tappelun, humalatilan tai suoran itsetuhoisuuden vuoksi. Nuoret haluavat ja hyötyvät suorista vastauksista ja ohjeista. He haluavat konkreettisesti tietää, onko ruumis terve ja sellainen kuin sen pitäisi olla ja jos oireet jatkuvat terveeksi toteamisesta huolimatta, mistä on kyse. Tutkimukset myös osoittavat, että yleislääkärin ymmärtävästi antama suositus helpottaa nuoren psykiatriseen tutkimukseen ohjautumista.

Myös hoitoon kielteisesti suhtautuvat nuoret hyötyvät suorasta realiteettikonfrontaatiosta. Siksi jokaiseen itsetuhoiseen tekoon tulisi liittyä vakava keskustelu ja hoitoon ohjaamisyritys, vaikka nuori ja ehkä hänen vanhempansakin kieltäisivät ongelmien olemassaolon.

Myös ruumiillisesti sairaan nuoren hoidossa on syytä ottaa huomioon nuoren ruumiin ja mielen herkkä suhde. Nuoren ruumiiseen puuttumisen tulisi aina olla hienotunteista, ja nuorelle tulisi selittää, mitä tehdään ja miksi. Erityisen arkoja alueita ovat ulkonäköön ja sukupuolielimiin kohdistuvat toimenpiteet, jotka nuori voi kokea häpeällisinä ja ahdistavina.

Myös nuorisopsykiatrisessa työssä nuoren ruumis on aina läsnä. Ruumis on läsnä terapiatunneilla, kun nuori puhuu ruumiinsa tuntemuksista ja siihen liittyvistä mielikuvista tai siinä, miten hän jättää siitä puhumatta. Se on läsnä myös siinä, miten nuori kättelee, istuu, kävelee tai miten hän hoitaa tai vaatettaa itsensä. Nuoren psyykkistä rakentumista ruumiin kautta pyritäänkin hyödyntämään nuorisopsykiatrisessa työssä. Nuorelle tarjotaan sekä verbaaliset keinot lähestyä ruumistaan että erilaisia toimintoja ja harrastuksia, joiden kautta hän voi lisätä ruumiinsa hallintaa ja kokea mielihyvää.

KIRJALLISUUTTA