Onko irtisanominen psyykkinen kriisi?

Irtisanomisen ja sitä seuraavan työttömyyden vaikutuksia voidaan selvittää joko väestöotosten tai yksilöiden seurannan avulla. Molemmilla tutkimustavoilla tehdyt tutkimukset ovat toistuvasti osoittaneet työttömyyden aiheuttavan terveyden heikentymistä (1,2,3,4), jopa lisääntyvää kuolleisuutta (5-9) ja erityisesti mielenterveyden ongelmia (10-17).

Tässä artikkelissa kuvataan suomalaisen tehdastutkimuksen avulla irtisanomisen ja sitä seuraavan työttömyyden lyhyt- ja pitkäaikaisvaikutuksia. Artikkeli pohjautuu pääosin tutkimuksesta tehtyihin erillisjulkaisuihin.

AINEISTO JA MENETELMÄT

Tutkimusryhmä koostui Etelä-Suomessa sijaitsevan puunjalostustehtaan kaikista työntekijöistä (n = 211), jotka irtisanottiin samanaikaisesti elokuussa 1991 tehtaan lopettaessa toimintansa. Tehdas oli ollut toiminnassa vuosikymmeniä.

Vertailuryhmäksi valittiin Pohjois-Savossa sijaitsevan samankaltaisen puunjalostustehtaan työssä olevat työntekijät (n = 305). Työsuhteet olivat pitkäikaisia ja henkilöstön vaihtuminen oli ollut vähäistä. Tehtaan toiminnan jatkuminen ei ollut uhattuna.

Postikysely

Kummankin tehtaan työntekijöille lähetettiin postitse kysely tammikuussa 1992 ja vastaamattomien tavoittamiseksi uusintakysely helmikuussa 1992. Postikysely uusittiin vuoden kuluttua tammikuussa 1993 pitkäikaistilanteen arvioimiseksi. Tutkimuslomakkeella kerättiin tietoa mm. iästä, sukupuolesta, siviilisäädystä, peruskoulutuksesta, työtilanteesta, subjektiivisesta taloudellisesta tilanteesta, sosiaalisesta tuesta ja terveyskäyttäytymisestä.

Psyykkistä hyvinvointia arvioitiin kolmella asteikolla:

1) Mielenterveyshäiriön esiintyvyyttä ja siihen liittyvää psykologisen avun tarvetta selvitettiin 12-osioisella General Health -kyselylomakkeella (GHQ). Osiot kartoittavat mm. ahdistuneisuutta, masentuneisuutta, itsetuntoa ja ylirasittuneisuutta. Lomake tuottaa pistemäärän 0-12, ja korkeat pisteet osoittavat aina suurempaa psykologisen avun tarvetta. Pisteet voidaan myös dikotomisoida, jolloin 0-2 pistettä merkitsee tilannetta, jossa mielenterveyshäiriö ei ole todennäköinen. Pisteet 3-12 merkitsevät todennäköistä mielenterveyshäiriötä (18,19).

2) Masentuneisuutta kartoitettiin erillisesti 13-osioisella Beckin depressioasteikolla (BDI). Vastaukset tuottavat summapistemäärän 0-39. Pistemäärän kasvaessa myös masentuneisuus on vaikeampaa. Tässä tutkimuksessa käytettiin korkeita katkaisurajoja depression etsimiseksi. Pistemäärä 0-9 ilmentää, ettei merkittävää masentuneisuutta ole havaittavissa. Pistemäärä välillä 10-18 merkitsee lievää masentuneisuutta, 19-25 pistettä keskivaikeaa ja yli 25 pistettä vaikeaa masentuneisuutta (20,21,22).

3) Taipumusta psykosomaattiseen reagointiin tutkittiin erillisen kyselylomakkeen avulla. Kysessä on 13-osioinen oireluettelo. Vastaukset antavat summapistemäärän 0-52, ja korkeat pisteet merkitsevät suurempaa taipumusta psykosomaattiseen oireiluun (PS) (23).

Kliininen psykiatrinen tutkimus

Paitsi postikyselyllä, irtisanottujen (tutkimusryhmä) tilannetta selvitettiin myös erillisen kliinisen psykiatrisen haastattelun avulla. Ikäjärjestyksessä joka kolmas työntekijöistä, sekä miehistä että naisista, valittiin haastateltaviksi. Ryhmän kooksi tuli siten 70 henkilöä. Heidät kutsuttiin tutkimushaastatteluun työvoimatoimistoon puolen vuoden kuluttua irtisanomisesta, ja 55 henkilöä eli 79 % otoksesta noudatti kutsua. Heistä 30 oli miehiä ja 25 naisia. Kaikki olivat tutkimushetkellä työttöminä.

Tutkimusmenetelmänä käytettiin osallistuvaan havainnointiin perustuvaa haastattelua. Haastattelussa keskityttiin erityisesti havainnoimaan ja arvioimaan tutkijan ja tutkittavan välistä vuorovaikutusta. Tutkija (HV) käytti hyväkseen omia keskustelun kuluessa herääviä rationaalisia ja emotionaalisia vasteitaan muodostaakseen kvalitatiivisen ymmärryksen tutkittavan sisäisestä maailmasta. Vuorovaikutussuhteen luonteen avulla pyrittiin samalla arvioimaan tutkittavan persoonallisuuden saavuttama rakentumisaste. Tutkimusmenetelmän olemusta ja luonnetta on kuvattu tarkemmin toisaalla (24,25).

Tutkittavien persoonallisuuden rakenne arvioitiin joko esipsykologiseksi, funktionaaliseksi, varhaisyksilölliseksi tai yksilölliseksi (25,26). Esipsykologisella tasolla toimiva henkilö ei pysty erottamaan itseä ja objektia toisistaan ja on yleensä kliinisesti psykoottinen. Funktionaalinen persoonallisuus tarvitsee muita ihmisiä omien perustarpeidensa välittömään tyydyttämiseen ja vuorovaikutusta luonnehtii riippuvuus. Varhaisyksilöllistä vuorovaikutusta ihmissuhteissaan toistava ihminen on saavuttanut yksilöllisen identiteetin ja yksilölliset objektisuhteet. Hän etsii kuitenkin inhimillistä objekteistaan tietämättään lapsuutensa vanhempien edustajia kohdistaen heihin vastaavia odotuksia. Varhaisyksilöityneeseen kehitysvaiheeseen kiinnittyneellä ihmisellä on yleensä erilaisia neuroottisia oireita tai karaktääripiirteitä tiedostamattomien ristiriitojensa vuoksi. Yksilöllisen persoonallisuuden rakenteen omaava henkilö toimii suhteellisen vapaasti ja nykyhetken realiteetin mukaisesti suhteessa itseensä ja muihin ihmisiin.

Psykiatrinen diagnoosi arvioitiin erillisesti tutkimustilanteessa tutkittavilla esiintyvien kliinisten oireiden perusteella DSM-III-R-tautiluokituksen ohjeiden mukaisesti (27). Tautiluokitus on luonteeltaan kuvaileva ja kliininen psykiatrinen diagnoosi perustuu tutkittavan itse ilmaisemiin ja tutkijan tutkimustilanteessa havaitsemiin psykiatrisiin oireisiin. Oireiden kesto ja vaikeusaste vaikuttavat myös diagnoosiluokitteluun.

TULOKSET

Onko työttömillä enemmän psyykkisiä oireita kuin työssä olevilla?

Ensimmäinen arvio tehtiin, kun työttömyyttä oli kestänyt 6 kuukautta. Analyyseihin otettiin mukaan tutkimusryhmästä kaikki koko ajan työttöminä olleet. Työttömät naiset (n = 43) eivät osoittautuneet työssäkäyviä naisia (n = 31) enemmän depressiivisiksi (BDI-pisteet 9,9 vs 11,8, p = ns ) eikä heillä ollut myöskään enemmän psykologisen avun tarvetta (GHQ-pisteet 2,8 vs 2,3, p = ns). Työssä olevilla naisilla oli työttömiin verrattuna enemmän psykosomaattista oireilua (PS-pisteet 12,3 vs 6,4, p < 0,001).

Työttömillä miehillä (n = 93) esiintyi vertailuryhmän miehiä (n = 167) enemmän psykologisen avun tarvetta (GHQ-pisteet 3,7 vs 1,1, p < 0,001) ja depressiivistä oireilua (BDI-pisteet 9,4 vs 5,8, p < 0,01). Sen sijaan psykosomaattisia oireita oli työttömillä miehillä vähemmän kuin työssä käyvillä (PS-pisteet 6,4 vs 7,6, p = ns) (28).

Mitkä seikat selittävät työttömien psyykkisiä oireita?

Iän, siviilisäädyn, sosiaalisen tuen, taloudellisen tilanteen ja persoonallisuuden rakenteen vaikutusta arvioitiin tilanteessa, jossa työttömyyttä oli kestänyt kuusi kuukautta.

Ikä ja siviilisääty

Iän ja siviilisäädyn yhteyttä psyykkiseen oireiluun tutkittiin vain miehillä. Tutkimusryhmän miehistä 45-49-vuotiaat kärsivät psyykkisen hyvinvoinnin huononemisesta enemmän kuin tätä nuorempi tai vanhempi ikäryhmä. Tutkimusryhmässä naimattomat ja eronneet tai leskimiehet (n = 27) kärsivät naimisissa (n = 66) olevia vähemmän psyykkisen hyvinvoinnin laskusta, mutta vastaavaa ei todettu vertailuryhmässä. Naimisissa olevilla irtisanotuilla miehillä oli enemmän psykologisen avun tarvetta kuin työssä olevilla (n = 139) (p < 0,001) ja he olivat myös depressiivisempiä (p < 0,001) (28).

Sosiaalinen tuki

Irtisanotut työttömät (miehet ja naiset) arvioivat sosiaalista tukeaan kysymyksellä: Saatteko mielestänne riittävästi ymmärrystä ja tukea läheisiltänne ongelmissanne? Kysymykseen vastattiin neliluokkaisella asteikolla (1: riittävästi, 2: yleensä riittävästi, 3: yleensä liian vähän, 4: ei ketään läheistä). Tilastollista käsittelyä varten luokat 1-2 (riittävästi) ja 3-4 (liian vähän) yhdistettiin.

Ne, jotka arvioivat sosiaalisen tukensa rittämättömäksi (n = 21), saivat muita (n = 114) suuremmat GHQ-pisteet (6,5 vs 3,0, p < 0,001), BDI-pisteet (19,3 vs 7,8, p < 0,001) ja heillä oli myös enemmän psykosomaattisia oireita (PS-pisteet 11,5 vs 5,4, p < 0,01). Ikä tai siviilisääty eivät olleet yhteydessä psyykkiseen hyvinvointiin ja sosiaaliseen tukeen. Tulevaisuuteensa epävarmasti suhtautuvilla vähän sosiaalista tukea saavilla henkilöillä oli korkeammat GHQ- (7,2), BDI- (22,2) ja PS-pisteiden (13,1) keskiarvot kuin muilla. Terveydentilansa heikentyneeksi edelliseen vuoteen verrattuna arvioineet vähäisen sosiaalisen tuen ryhmään kuuluvilla oli korkeat GHQ-pisteiden (10,0), BDI-pisteiden (35,3) ja PS-pisteiden (15,5) keskiarvot. Lineaarisessa erotteluanalyysissä sosiaalisen tuen ryhmiä (riittävästi/ liian vähän) erottelivat eniten BDI-pisteet, tupakointi ja PS-pisteet (29).

Taloudellinen tilanne

Irtisanottuja työttömiä miehiä ja naisia pyydettiin myös arvioimaan taloudellista tilannettaan. Kysymykseen vastattiin neljäluokkaisella asteikolla (1: hyvä, 2: kohtuullinen, 3: melko huono, 4: huono). Analyysissä luokat 1-2 ja 3-4 yhdistettiin.

Niillä, jotka arvioivat taloudellisen tilanteensa huonoksi (n = 49), psyykkinen hyvinvointi oli huonompi kuin niillä, jotka arvioivat taloudellisen tilanteensa hyväksi (n = 86) (GHQ-pisteet 5,1 vs 2,7, p < 0,01, BDI-pisteet 12,1 vs 7,9, p < 0,05). Psykosomaattisissa oireissa ei ilmennyt eroja (PS-pisteet 8,2 vs 5,3, p = ns). Lineaarisessa erotteluanalyysissä hyvän ja huonon taloudellisen tilanteen ryhmiä erottelivat eniten GHQ-pisteet ja subjektiivinen terveydentila (30).

Persoonallisuuden rakenne

DSM-III-R-kriteerien mukainen psykiatrinen dia-gnoosi voitiin antaa 49 %:lle haastatelluista (n = 55). Eriasteinen depressio todettiin psykiatrisen dia-gnoosin saaneista 78 %:lla. Ahdistuneisuushäiriö todettiin 15 %:lla ja persoonallisuushäiriö 7 %:lla. Psykiatrisen diagnoosin saaneet eivät eronneet muista sosiodemografisten taustamuuttujien suhteen. Ryhmien välillä ei myöskään ollut eroa heidän ilmoittamansa taloudellisen tilanteen, tupakoinnin tai alkoholin käytön suhteen. Kahdenkymmenen tutkitun (36 %) persoonallisuuden rakenne arvioitiin yksilölliseksi. Funktionaalinen rakentumisaste todettiin kahdella (4 %). Lopuilla 33 tutkittavalla (60 %) ilmeni varhaisyksilöllinen persoonallisuuden rakenne. Persoonallisuuden rakentumisaste todettiin epätäydelliseksi (muu kuin yksilöllinen rakentumisaste) 85 %:lla niistä, jotka saivat psykiatrisen diagnoosin. Ilman diagnoosia jääneistä vastaava arvio oli 43 %. Psykiatrisen diagnoosin saaneita muihin verratessa todettiin tilastollisesti merkitsevät erot GHQ-pisteissä (4,9 vs 1,7, p < 0,001), BDI-pisteissä (13,9 vs 3,5, p < 0,001) ja psykosomatiikkapisteissä (7,6 vs 3,5, p < 0,05) (31).

Psykosomaattisten oireiden yhteys mielenterveyteen työttömillä ja työssäkäyvillä

Työttömät ja työssä olevat (miehet ja naiset) jaettiin vastausten perusteella psykosomaattisten oireiden esiintymisen suhteen (PS-pisteet) tertiileihin (33,3 %). Myöhemmässä analyysissä korkeinta tertiiliä verrattiin yhdistettyihin 1. ja 2. tertiiliin. Analyysi tehtiin, kun työttömyyttä oli kestänyt kuusi kuukautta.

Runsaat psykosomaattiset oireet olivat yhteydessä muita korkeimpiin GHQ- ja BDI-pisteisiin sekä työllisillä (n = 187) että työttömillä (n = 132). Työttömillä yhteys oli kuitenkin selvästi voimakkaampi. Siviilisääty, sukupuoli tai peruskoulutus ei ollut yhteydessä psykosomaattisiin oireisiin kummassakaan ryhmässä. Riittämättömäksi arvioitu sosiaalinen tuki oli yhteydessä runsaisiin psykosomaattisiin oireisiin työttömillä, muttei työllisillä. Epävarmaksi arvioitu tulevaisuus oli yhteydessä runsaisiin psykosomaattisiin oireisiin työttömillä. Subjektiivinen työkyvyn huononeminen oli yhteydessä runsaisiin psykosomaattisiin oireisiin sekä irtisanotuilla työttömillä että työssäkäyvillä (32).

Seuranta-aikana todetut muutokset psyykkisessä hyvinvoinnissa

Tottuuko työttömyyteen?

Seurantahetkellä irtisanomisesta oli kulunut 18 kuukautta. Analyyseihin otettiin mukaan vain ne, jotka olivat vastanneet edellisellä kyselykierroksella ja jotka olivat edelleen työttöminä. Näitä henkilöitä oli 118 (56 %) alkujaan irtisanotuista. Vertailuryhmän kato oli hieman suurempi ja seurantatiedot saatiin 138 henkilöstä (45 %).

Työttömillä GHQ-pisteet olivat seurantahetkellä korkeammat kuin kuuden kuukauden työttömyysvaiheessa (3,9 vs 3,1), vaikkakaan ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Työllisillä GHQ-pisteiden keskiarvot olivat selvästi pienemmät kumpanakin tutkimusajankohtana (seuranta 1,8 vs 1,3, p = ns). Työttömät selvisivät työssä oleviin verrattuna selvästi huonommin kumpanakin tutkimusajankohtana (p < 0,001). BDI-pisteet kohosivat työttömillä seurannan aikana (8,9 vs 11,1, p < 0,05), mutta työllisillä ei tapahtunut muutosta (BDI-pisteiden keskiarvo molemmilla hetkillä 7,6). BDI-pisteet olivat työttömillä seurantahetkellä tilastollisesti korkeammat kuin työllisillä (p < 0,05) (33).

GHQ-asteikon mukainen ainakin lievä mielenterveyshäiriö todettiin alkutilanteessa ja seurannassa työttömillä ja työllisillä seuraavasti: 41 % vs 20 % (p < 0,001) ja 42 % vs 28 % (p< 0,05). Vastaavat osuudet masentuneisuuden suhteen olivat 31 % vs 22 % (p = ns) ja 38 % vs 26 % (p < 0,05). Työttömillä keskivaikeasti tai vaikeasti masentuneiden (BDI-pisteet yli 18) osuus kasvoi 9,2 %:sta 29,3 %:iin; työllisillä vastaava muutos oli 10,4 %:sta 15 %:iin. Työttömillä lisääntyi erityisesti vaikeasti masentuneiden (BDI-pisteet yli 25) osuus (4 %:sta 21 %:iin, p < 0,05) (kuvio 1).

Psykiatrisen diagnoosin ja persoonallisuuden rakenteen merkitys pitkäaikaisseurannassa

Kliinisessä psykiatrisessa tutkimuksessa olleista 55 henkilöstä vastasi seurannassa postikyselyyn 45 henkilöä. Heistä puolet oli edelleen työttöminä. 19 oli saanut aiemmin psykiatrisen diagnoosin. Dia-gnoosin saaneiden GHQ-pisteet (4,2 vs 5,3, p = ns) ja BDI-pisteet (10,4 vs 14,1, p = ns) hieman kohosivat verrattuna tilanteeseen vuotta aiemmin. Vastaavat keskiarvot ilman diagnoosia jääneillä olivat: GHQ-pisteet 1,5 vs 1,6, p = ns; BDI-pisteet 2,6 vs 5,0, p = ns. Psykiatrisen diagnoosin saaneet selvisivät siis selvästi muita huonommin sekä seurannan alkaessa että vuotta myöhemmin.

Seurannassa vastanneista 17 henkilön (38 %) persoonallisuuden rakenne oli arvioitu aiemmin epäkypsäksi (funktionaalinen tai varhaisyksilöllinen toimintataso). Heillä GHQ-pisteet haastatteluhetkellä ja seurannassa olivat kohonneet (3,3 vs 4,3, p = ns). BDI-pisteiden muutokset olivat vastaavasti (8,1 vs 12,8, p = ns). Yksilöllisen persoonallisuusrakennearvion saaneet (n = 28) selvisivät paremmin: GHQ-pisteet: 1,7 vs 1,4, p = ns; BDI-pisteet: 2,2 vs 2,2. Molemmilla arviohetkillä persoonallisuuden rakenteeltaan epäkypsäksi arvioidut selvisivät siis huonommin kuin muut. Arvioimme myös vuoden kuluessa tapahtunutta psyykkisen avun tarpeen lisääntymistä (GHQ-pisteiden nousu yli 2 pistettä). Työtilanne ei ollut yhteydessä nopeaan tilanteen huonontumiseen. Korkea ikä, vähäinen sosiaalinen tuki ja alkuvaiheen runsaat psykosomaattiset oireet olivat yhteydessä nopeaan GHQ-pisteiden nousuun (34).

Mikä ennustaa haitallista terveyskäyttäytymistä?

Terveyskäyttäytymismuutos arvioitiin haitalliseksi, jos vastaaja raportoi alkoholinkäyttönsä tai tupakointinsa lisääntyneen seuranta-ajan (12 kk) viimeisen kuuden kuukauden aikana tai jos vastaajan paino oli muuttunut vähintään kaksi kiloa viimeisen vuoden aikana ja näistä muutoksista toteutui vähintään kaksi kolmesta samalla henkilöllä. Muutokseen yhteydessä olevia tekijöitä selvitettiin sekä työttömiltä (n = 118) että työssä olevilta (n = 138). Haitallinen terveyskäyttäytymismuutos todettiin työttömistä 27 %:lla ja työssä olevista 7 %:lla. Se ei ollut työttömillä tai työllisillä yhteydessä ikään, sukupuoleen, taloudelliseen tilanteeseen tai subjektiiviseen työkykyyn. Vastaajien arvio terveydentilastaan (hyvä/huono) seurannan alkaessa verrattuna muihin samanikäisiin ei ollut yhteydessä terveyskäyttäytymismuutokseen tai työtilanteeseen. Työssä olevien seurannan alkaessa antama arvio terveydentilansa heikentymisestä suhteessa edeltävään vuoteen oli yhteydessä myöhempään terveyskäyttäytymisen heikentymiseen. Työttömillä vastaavaa yhteyttä ei todettu. Työttömillä GHQ-pisteiden keskiarvot olivat haitallisen terveyskäyttäytymisen ryhmässä muita korkeammat sekä 6 kuukauden työttömyyden (4,3 vs 2,7) että 18 kuukauden työttömyyden jälkeen (5,2 vs 3,4). Vastaava tilanne todettiin myös BDI-pisteiden suhteen (6 kk: 8,8 vs 6,7; 18 kk: 15,7 vs 8,9).

POHDINTA

Artikkelissa kuvaamme suomalaisen tehdastutkimuksen keskeisiä havaintoja. Tutkimusasetelma muodostui samanaikaisesti irtisanotuista koko tehtaan henkilöstöstä ja heille valituista samanlaista työtä tekevistä vertailutehtaan työntekijöistä. Asetelma mahdollistaa siten irtisanomisen ja sitä seuraavan työttömyyden psyykkisten vaikutusten tutkimisen. Aiempia vastaavalla tutkimusasetelmalla tehtyjä tutkimuksia on vain muutamia (1,2,4), mutta missään niissä ei ole keskitytty selvästi työttömyyden psyykkisten vaikutusten tutkimiseen. Seurasimme irtisanottujen tilannetta 1,5 vuotta, mikä mahdollisti pitkäaikaistilanteen arvioinnin. Tulokset arvioitiin pääosin vain työttömien osalta, joten työllistymisen vaikutusta irtisanomisen jälkeen ei ole selvitetty. Tutkimus tehtiin vaikean taloudellisen taantumavaiheen aikana, jolloin myös työssä olevien psyykkinen jaksaminen saattaa heikentyä.

Käyttämämme tutkimusasetelma parantaa tulosten luotettavuutta. Yksittäisten työttömien tutkimisessa on usein vaikeampaa hallita monia mahdollisia tulosta sekoittavia tekijöitä. Tulkinnallisia ongelmia aiheuttavat mm. työttömyyden vaihteleva kesto, ammattikuvan heterogeenisyys ja erilainen koulutustausta.

Postikyselyssä käytetyt psyykkisen hyvinvoinnin arviointiasteikot (General Health -kyselylomake, Beckin depressioasteikko) ovat validoituja (21,35-39) ja niitä on käytetty aiemmin myös työttömyystutkimuksissa. Voimme arvioida asteikkojen selvittävän siten luotettavasti muutoksia psyykkisessä hyvinvoinnissa.

Postikyselyä täydennettiin irtisanottujen kliinisellä psykiatrisella haastattelulla. Tutkimusmetodi ei ollut tavanomainen luonnontieteelliseen perinteeseen pohjautuva. Metodi pohjautuu psykodynaamiseen tutkimusperinteeseen, jonka avulla pyritään tavoittamaan myös tutkittavien mielen sisäisiä muuttujia. Menetelmä perustuu tutkijan itsessään havainnoimiin, vuorovaikutuksessa syntyviin kognitiivisiin, täydentäviin ja empaattisiin vasteisiin. Vastatransferenssireaktioita tarkkailtiin virhelähdemahdollisuutena. Käytettyjen reaktioiden avulla muodostuu integratiivinen kokonaisreagointi (25,26). Käyttämäämme metodia pidetään psykodynaamisessa teorianmuodostuksessa luotettavimpana menetelmänä tavoittaa kokemus tutkittavan sisäisestä maailmasta ja persoonallisuuden rakenteesta.

Tulostemme mukaan irtisanomisella ja työttömyydellä oli psyykkistä hyvinvointia heikentävä vaikutus tutkittuna puolen vuoden kuluttua irtisanomisesta. Psyykkisen hyvinvoinnin huononeminen painottui miehiin. Irtisanotut naiset eivät oirehtineet psyykkisesti enemmän kuin työssä käyvät. Tuloksemme ovat tältä osin alttiita kritiikille, koska asetelmassamme ei ollut mahdollista selvittää tutkimusryhmän henkilöiden psyykkistä tilaa ennen irtisanomista. Toisaalta todetut erot eivät selity työttömäksi jäämisestä johtuvasta akuutista kriisistä, koska työttömyyttä oli kestänyt jo puoli vuotta. Aiemmin on todettu, että jo kuuden kuukauden työttömyys tuo esiin todellisen psyykkisen hyvinvoinnin heikkenemisen (4,12). Tulokset kuvastanevat alkavia irtisanomisen ja työttömyyden pitkäaikaisvaikutuksia.

Totesimme tutkimuksessamme, että vähäinen sosiaalinen tuki ja huono taloudellinen tilanne heikentävät psyykkistä hyvinvointia jo kuuden kuukauden työttömyyden jälkeen. Tulos ei liene yllättävä ja vastaavia tuloksia on saatu aiemminkin (10, 11,40).

Psyykkiset häiriöt, erityisesti masennus, saattavat kätkeytyä ruumiillisten oireiden taustalle. Depression tunnistaminen on siten edelleen vaikeaa (41). Tulostemme mukaan runsaisiin psykosomaattisiin oireisiin liittyi usein psyykkistä rasittuneisuutta ja masentuneisuutta. Työttömillä psykosomaattisten oireiden ja psyykkisen oireilun välinen yhteys oli voimakkaampi kuin työssäkäyvillä. Runsaasti epäspesifisiä ruumiillisia oireita valittavalla potilaalla voi olla psyykkinenkin ongelma etenkin, jos potilaalla on samanaikaisesti psykososiaalista rasittuneisuutta, kuten työttömyyttä.

Seurasimme pitkäaikaisvaikutuksia 18 kk irtisanomisesta. Seuranta-aikana työttömien psyykkinen hyvinvointi huononi edelleen. Vertailuryhmän psyykkinen hyvinvointi heikkeni myös hieman, mikä saattaa olla seurausta Suomessa vallitsevasta taloudellisesta taantumavaiheesta.

Psyykkisen hyvinvoinnin keskiarvomuutoksia (GHQ-pisteet, BDI-pisteet) paremman käsityksen saa tarkastelemalla masennuksesta ja GHQ-asteikon mukaisesta mielenterveyshäiriöstä kärsivien osuuksia. GHQ-asteikon mukainen mielenterveyshäiriö ei lisääntynyt seurannassa irtisanotuilla, joskin heidän osuutensa oli molemmilla arviointihetkillä noin 40 %. Työllisistä samanlaisesta mielenterveyshäiriöstä kärsivien osuudet olivat selvästi pienemmät.

Merkittävä havainto on mielestämme masentuneiden lisääntyminen. Vaikeasti masentuneiden osuus irtisanotuista viisinkertaistui, ja heidän osuutensa oli seurantahetkellä jo viidennes kaikista. Työllisillä vaikeasti masentuneiden määrässä ei tapahtunut oleellisia muutoksia. Depression kansanterveydellistä merkitystä on painotettu äskettäin julkaistuissa konsensuslausumassa (41). Työttömyys on ilmeinen psyykkisen hyvinvoinnin riskitekijä. Työttömyyden ja irtisanomisen haitalliset vaikutukset näyttivät jatkuvan ainakin 18 kk irtisanomisesta.

Aiemmin on tutkittu vähän irtisanottujen psykiatrista diagnoositilannetta (42) ja sen yhteyttä persoonallisuuden rakentumisasteeseen ei ollenkaan. Osoitimme tutkimuksessamme, että lähes puolet tutkituista sai kuuden kuukauden työttömyyden jälkeen jonkin DSM-III-R:n mukaisen kliinisen psykiatrisen diagnoosin. Irtisanotuilla psykiatrisen diagnoosin saaminen oli yhteydessä vähäiseen persoonallisuuden rakentumisasteeseen. Pitkäaikaistilanne vahvisti perustilanteen arviointeja. Alun perin psykiatrisen diagnoosin saaneet selvisivät seurannassa selvästi muita huonommin (arvioitu GHQ- ja BDI-pisteillä). Samoin epäkypsäksi arvioitu persoonallisuuden rakenne osoittautui seurannassa vaaratekijäksi. Epäkypsä persoonallisuuden rakenne merkitsi muihin verrattuna korkeampia GHQ- ja BDI-pisteitä myös seurannassa. Tulostemme mukaan ne henkilöt, joiden persoonallisuuden rakenne vaikeuttaa omien mielensisäisten ongelmien käsittelyä (25), selviävät muita huonommin ulkoisen ongelman eli tässä tapauksessa irtisanomisen aiheuttamasta sopeutumisongelmasta.

Irtisanominen ja sitä seuraava työttömyys osoittautui selkeästi psyykkiseksi kriisitilanteeksi. Aiemmin esitetty käsitys työttömyyteen tottumisesta ei vahvistunut tässä tutkimuksessa. Työttömyys heikensi psyykkistä hyvinvointia vääjäämättömästi ainakin 18 kk ajan. Persoonallisuuden epäkypsä rakenne ja psykiatrisen diagnoosin saaminen ennustivat myös myöhempää huonoa psyykkistä selviytymistä. Erityisen merkittävää on työttömillä todettu vaikeasti masentuneiden määrän voimakas lisääntyminen.

Työttömien terveyskäyttäytymisen heikentymistä selittäviä mekanismeja tunnetaan huonosti. Alustavien tulostemme mukaan työttömien sosiodemografiset taustatiedot tai heidän seurannan alkaessa raportoimansa subjektiivinen terveydentila eivät olleet yhteydessä haitalliseen terveyskäyttäytymismuutokseen. Haitallista terveyskäyttäytymistä ennusti sen sijaan työttömillä seurannan alkaessa todettu heikentynyt mielenterveys. Haitallisesta terveyskäyttäytymisestä johtuva lisääntynyt somaattinen rasittuminen saattaa aiheuttaa pitkään jatkuessaan terveydentilan romahtamisen.

KIRJALLISUUTTA