Spirometriatutkimuksella selvitetään keuhkojen tuuletuskykyä, toimintahäiriön luonnetta ja vaikeusastetta sekä keuhkoputkiahtauman palautuvuutta. Spirometriatutkimusten aiheet ovat astman ja keuhkoahtaumataudin (krooninen obstruktiivinen keuhkosairaus, COPD) diagnostiikka ja hoidon onnistumisen arviointi, sairauden kulun seuranta sekä leikkaus- ja toimenpideriskin ja työkyvyn arviointi eri keuhkosairauksissa. Aiemman arvion mukaan Suomessa on viime aikoina tehty noin 600 000 spirometriatutkimusta vuodessa (1). Vaikka spirometriatutkimuksen tekemisestä ja tulkinnasta on julkaistu kansainvälisiä suosituksia jo 1980-luvulta lähtien (2,3,4), on spirometriatutkimusten luotettavuudessa vielä viime vuosina todettu vakavia puutteita mm. Yhdysvalloissa (5,6).

Järvinen ym. (7) selvittivät suppealla kyselytutkimuksella vuonna 1990 spirometriatutkimusten laatua Uudellamaalla yhteensä 37 terveyskeskuksessa, yksityislääkäriaseman laboratoriossa ja työterveysasemalla. Selvityksen mukaan spirometriatutkimusten vakiointiin, laatuun ja luotettavuuteen ei kiinnitetty riittävästi huomiota. Puutteiden katsottiin johtuvan lähinnä koulutuksen riittämättömyydestä. Tutkimusta laajennettiin vuosina 1990-91 kattamaan koko maa (8). Kyselylomakkeita lähetettiin 650 laboratorioon, joista 39 % vastasi. Tutkimuksen mukaan Suomessa oli tuolloin käytössä peräti 27 erilaista spirometrian viitearvostoa, ja vain noin puolet käytti suositeltuja suomalaiselle väestölle laadittuja viitearvoja (9). Myös laitteiden huollossa ja kalibroinnissa todettiin huomattavia puutteita (8). Vastanneista noin puolet ei esimerkiksi tarkistanut kalibrointia milloinkaan.

Spirometriatutkimusten huonon laadun vuoksi perustettiin Suomen kliinisen fysiologian yhdistyksen työryhmä, jonka toiminnan tuloksena laadittiin opetusdiasarja 1993 (10) ja valtakunnallinen spirometrian ja PEF-tutkimusten suoritusohjeisto 1995 (1). Se on julkaistu Moodi-lehdessä spirometria- ja PEF-mittauksia koskevana erikoisnumerona, jota on päivitetty lähes vuosittain (11). Suosituksiin on tullut mukaan myös Suomen keuhkolääkäriyhdistys. Spirometrian laatua on osaltaan pyritty kohentamaan myös alan suomenkielisten oppikirjojen avulla (12).

Astmaa ja keuhkoahtaumatautia sairastavia on Suomessa noin 500000 (13,14) ja astman esiintyvyys on noin 7 % (15). Mikäli lievää, alkavaa tai piilevää tautia sairastavat lasketaan mukaan, on luku huomattavasti suurempi. Sosiaali- ja terveysministeriön valtakunnallisella Astmaohjelmalla 1994-2004 (16) ja Keuhkoahtaumatautiohjelmalla 1998-2007 (14) pyritään tehostamaan ahtauttavien keuhkosairauksien varhaista löytämistä ja hoidon aloitusta. Tavoitteena on vaikeiden tautimuotojen väheneminen.

Spirometriatutkimuksen hyödyllisyys keuhkoahtaumataudin varhaisdiagnostiikassa on tunnustettu kansainvälisesti (17). Keuhkoahtaumatautiohjelman tavoitteisiin pääseminen edellyttää spirometriatutkimusten määrän tuntuvaa lisäämistä sekä erikoissairaanhoidossa, perusterveydenhuollossa että työterveyshuollossa. Jotta spirometriatutkimuksilla voitaisiin arvioida keuhkojen toiminnan todellisia muutoksia, tutkimusten tulisi olla laadultaan korkeatasoisia.

Tämän kyselytutkimuksen tarkoitus oli selvittää spirometriatutkimusten määrää ja laatua sekä niihin vaikuttavia tekijöitä Suomessa vuonna 1998 eli valtakunnallisen keuhkoahtaumatautiohjelman käynnistymisvuotena. Tämä selvitys on tehty osana Valtakunnallista keuhkoahtaumataudin ehkäisy- ja hoito-ohjelmaa ja Hengitys ja Terveys ry:n käynnistämää Finnish Health Design -hanketta.

AINEISTO JA MENETELMÄT

Tutkimus suoritettiin postikyselynä. Kysymyksiä laadittaessa käytettiin pohjana Korhosen (7,8) vuonna 1990-91 käyttämää lomaketta. Laatukriteereinä käytettiin Moodissa vuonna 1999 julkaistuja tietoja (11). Kyselyllä haluttiin selvittää tutkimusten määrää vuonna 1998, tutkimuksen suorituksen laatua, tutkimuksia tekevän ja tulkitsevan henkilökunnan koulutusta, potilasohjausta, tutkimusaiheita, laitekantaa, laaduntarkkailua ja lisäkoulutustarvetta.

Kyselylomakkeita postitettiin 1740 kappaletta syksyllä 1999 Hengitys ja Terveys ry:n ylläpitämän astmayhdyshenkilörekisterin, Labquality Oy:n asiakasrekisterin sekä Työterveyslaitoksen koulutusosaston asiakasrekisterin pohjalta terveydenhuollon toimipisteisiin koko Suomessa. Lomakkeista palautettiin vuoden 1999 loppuun mennessä 53%. Kevään 2000 aikana tehtiin puhelinkyselykierros kohteisiin, joista vastausta ei ollut saatu. Näistä spirometriatutkimuksia tekeviin toimipisteeseen lähetettiin uusi kyselylomake. Lopullinen vastausten määrä oli 1 371 (79 %). Vastanneista 58 % ilmoitti tekevänsä spirometriatutkimuksia. Asiallisesti täytettyjä lomakkeita oli 637 ja ne muodostavat varsinaisen tutkimusaineiston (taulukko 1).

Tilastollinen kuvaaminen

Koska spirometriatutkimuksia tekevistä toimipisteistä 34 % ei ollut vastannut tutkimuksien lukumäärää koskevaan kysymyksen ja vastauksia ei saatu lainkaan 369 kohteesta, tutkimusten määrä vuodelta 1998 jouduttiin arvioimaan saatujen tulosten perusteella. Taustana oli tieto, että ilmoitettu väestön määrä oli suurin piirtein yhtä suuri tutkimuksien määrää koskevaan kysymykseen vastanneiden ja vastaamatta jättäneiden ryhmässä. Kokonaan vastaamatta jättäneiden toimipisteiden tekemien tutkimuksien määrä arvioitiin sen mukaan, että sekä alun perin vastanneista että soittokierroksella spirometrioita tekevien osuus oli noin 60%. Arvioinnissa laskettiin tutkimuksien määrä myös olettamalla, että 40-50 % vastaamattomista teki tutkimuksia.

Spirometriatutkimuksien laatuindeksi

Spirometriatutkimuksen laatua kuvaamaan muodostettiin indeksi, joka koostui 14 kriteeristä. Niille oli annettu pistemäärä riippuen kriteerin arvioidusta painoarvosta. Maksimaalinen indeksin pistemäärä oli 100. Yksittäisten kriteerien pistemäärät vaihtelivat kahdesta 15 pisteeseen (taulukko 2). Varsinaisessa vertailussa lähempään tarkasteluun hyväksyttiin vain ne vastaajat, jotka olivat vastanneet kaikkiin kriteerikysymyksiin alkuperäisessä tutkimuslomakkeessa (n = 208). Näin indeksipistemäärät ovat vertailukelpoisia keskenään. Yleistason arvioimiseksi myös kaikkien tutkimusryhmän toimipisteiden indeksi on ilmoitettu tuloksissa.

TULOKSET

Spirometriatutkimusten määrä

Vastauksissa spirometriatutkimuksia ilmoitettiin tehdyn vuonna 1998 yhteensä 219 000. Koko maan vuonna 1998 tehtyjen spirometriatutkimuksien määräksi arvioitiin edellä kuvatulla tavalla 395 000-425 000 tutkimusta. 27 %:ssa toimipisteistä tehtiin alle 100 ja 15 %:ssa toimipisteistä vähintään 500 spirometriatutkimusta vuodessa (taulukko 3). Eniten tutkimuksia toimipistettä kohden tehtiin keskussairaaloissa; 77 %:ssa näistä tehtiin yli 500 tutkimusta vuodessa. Suhteellisesti vähiten tutkimuksia toimipistettä kohden tehtiin työterveysasemilla ja yksityislaboratorioissa, 32-35 %:ssa niistä alle 100 tutkimusta vuodessa.

Spirometriatutkimuksien tekijät

Valtaosassa (73 %) toimipisteistä spirometriatutkimuksia teki 1-3 henkilöä ja vain 3 %:ssa toimipisteistä yli 9 henkilöä; näistä valtaosa oli keskussairaaloita. 64 % tutkimuksen suorittajista (n = 1 743) oli käynyt spirometriakoulutuksessa viimeksi kuluneiden viiden vuoden aikana. 26 %:ssa toimipisteistä koulutuksessa oli käynyt yksi henkilö. Näistä oli työterveyshuollon toimipisteitä 62%, terveyskeskuksia 21 % ja yksityisiä laboratorioita 8 %. Yli 10 henkilöä oli ollut koulutuksessa yhdeksästä toimipisteestä (1 %) (yhdestä keskussairaalasta, kolmesta aluesairaalasta, neljästä työterveyden toimipisteestä sekä yhdestä muusta toimipisteestä). Laitetoimittaja oli antanut käyttökoulutusta 59 %:ssa toimipisteistä.

Spirometrialaitteet

Kyselyyn vastanneet ilmoittivat käytössään olleen kaikkiaan 716 spirometrialaitetta, joista paljespirometreja oli 9 %. Laitetietojen perusteella virtaus-tilavuustulostusmahdollisuus olisi ollut lähes 90 %:ssa laitteista. Vastaajien mukaan kuitenkin virtaus-tilavuustulostus oli käytössä 67 %:ssa ja tilavuus-aikatulostus 32%:ssa spirometrialaitteista ja molemmat tulostustavat 15 %:ssa laitteista. Laitteista 4 % oli hankittu jo 1970-luvulla, 19 % 1980-luvulla ja 77 % 1990-luvulla. 1970- ja 1980-luvuilla hankittuja spirometrialaitteita oli eniten alle 500 spirometriatutkimusta vuodessa tekevissä toimipisteissä.

Spirometrialaitteiden kalibrointitiheys vaihteli suuresti. 39 %:ssa toimipisteistä kalibrointi tehtiin vähintään kerran päivässä, mutta 9 %:ssa toimipisteistä kalibrointia ei tehty koskaan (kuvio 1). Kalibroinneista oli kirjallinen ohje 77 %:ssa toimipisteistä ja laitekohtaisista kalibroinneista pidettiin kirjaa 48 %:ssa toimipisteistä. Biologinen kalibroinnin tarkistus tehtiin 57 %:ssa toimipisteistä. Huolloista pidettiin laitekohtaista kirjanpitoa 69 %:ssa toimipisteistä.

Spirometriatutkimuksen suorittaminen

Suulliset ohjeet tutkimuksen kulusta ja siihen valmistautumisesta annettiin potilaalle aina 18 %:ssa ja kirjalliset 10 %:ssa toimipisteistä. Valtaosassa, 66 %:ssa toimipisteistä, varattiin tutkimusaika etukäteen. Spirometriatutkimuslähete, josta ilmenevät tutkimuksen tekemisen syy ja tutkittavan taustatiedot, kirjoitettiin aina 8 %:ssa, mutta ei koskaan 41%:ssa työpisteistä. Viidenneksessä vastanneista toimipisteista lähes kaikki ja kolmanneksessa yli puolet spirometriatutkimuksista tehtiin astmaepäilyn vuoksi. Lähes kaikki vastasivat tekevänsä vähemmän kuin puolet tutkimuksista keuhkoahtaumatautiepäilyn vuoksi. Potilaiden tupakointitiedot kirjattiin suurimmassa osassa (73 %) työpisteistä.

Yhteen spirometriatutkimukseen varattiin 22 %:ssa toimipisteistä aikaa enintään 10 minuuttia; näistä neljännes oli alle 100 tutkimusta vuodessa tekeviä, viidennes yli 500 tutkimusta vuodessa tekeviä toimipisteitä. Bronkodilataatiokoe tehtiin, jos sen aiheet täyttyivät, 41 %:ssa toimipisteistä, mutta ei koskaan 31%:ssa ja vaihtelevasti 22 %:ssa. Spirometriatutkimukseen, johon liittyi bronkodilataatiokoe, varattiin aikaa enintään 20 minuuttia 7 %:ssa toimipisteistä.

Spirometriatutkimuksen tekemiseen oli laadittu kirjalliset ohjeet 84%:ssa toimipisteistä. Potilaan pituus mitattiin aina 24 %:ssa, tarvittaessa 63 %:ssa ja ei koskaan 9 %:ssa toimipisteista. Nenänsuljinta käytettiin 72 %:ssa toimipisteistä, mutta ei käytetty 23%:ssa; molemmat vastausvaihtoehdot oli valittu 2 %:ssa. Spirometriatutkimuksessa potilas seisoi 22 %:ssa, istui 69 %:ssa, ja molemmat asennot oli ilmoitettu 8%:ssa vastauksista. Lääkitystiedot kysyttiin aina 60 %:ssa, lähes aina 21%:ssa, joskus 12 %:ssa, eikä koskaan 4 %:ssa.

Jos lääkitysohjeita ei ollut noudatettu, tutkimusta ei tehty 18 %:ssa toimipisteistä. Puutteellinen menettely kirjattiin tutkimuslomakkeelle 52 %:ssa toimipisteista. Puutteellinen menettely vaikutti tulkintaan 10%:ssa, mutta ei vaikuttanut mitenkään 6 %:ssa toimipisteistä.

Spirometriatulostus ja tulkinta

Spirometriatutkimuksen hyväksymiskriteerit eli ns. yhden käyrän ja käyrien toistettavuuskriteerien käyttö on esitetty taulukossa 4. Vain yhdessä vastauksessa täyttyivät kaikki suomalaisen spirometriasuosituksen (10) mukaiset yhden käyrän kriteerit (keuhkojen riittävä täyttö, ulospuhalluksen maksimaalinen voima ja ulospuhalluksen riittävä kesto). Vastauksia, joiden mukaan työpisteessä olivat käytössä molemmat toistettavuuskriteerit (kolme yhteneväisestä käyrää, kaksi parasta FEV1- tai FVC-arvoa eivät eroa yli 4 % toisistaan) oli 26. Jompikumpi kriteeri oli käytössä 184 työpisteessä.

Yksittäiset osakäyrät tulostettiin 41 %:ssa ja niiden graafinen tulostus tehtiin 89 %:ssa toimipaikoista. Lopputulosten numeraaliset arvot arkistoitiin 81 %:ssa, graafinen käyrä 89%:ssa, osakäyrien numeraaliset arvot 8 %:ssa ja osakäyrät graafisesti 11 %:ssa. Spirometriaparametrit (kuvio 2) tulostettiin seuraavasti: FVC 95 %, FEV1 94 %, FEV1/FVC 75 %, VC 49 %, FEV1/VC 37 %, PEF 79 %, MEF50 54 %, MEF25 53 %, AEFV 21%.

Vastanneista toimipisteistä 25%:ssa ei annettu lainkaan spirometrialausuntoa. Lausunnon antajien koulutus jakaantui seuraavasti: yleislääkäri 55 %, työterveyslääkäri 14 %, kliinisen fysiologian erikoislääkäri 4 %, työterveyshoitaja 3 % ja terveyden- tai sairaanhoitaja 1 %. Suomalaisia spirometriasuosituksia ilmoitettiin noudatettavan 70 %:ssa, 12 %:ssa ei noudatettu ja vastaus puuttui 18 % :ssa. Suomalaisia Viljasen viitearvoja (8) ilmoitti noudattavansa 85 %. Käytössä oli yhteensä 13 erilaista muuta aikuisten viitearvostoa (keskieurooppalaiset (22) 3 %, muut 4 %) ja kahdet lasten viitearvot (Salorinne (23) 18 % ja Koillinen (19) 9 %).

Spirometriatutkimuksen laatuindeksi

Spirometriatutkimuksen laatuindeksin tulokset sairaanhoitopiireittäin on esitetty taulukossa 5. Spirometrian laatuindeksin keskiarvo oli 67 (vaihteluväli 43-88). Koko tutkimusryhmän (n = 634) indeksi oli 56 (4-88). Matalimmat indeksiarvot, alle 20, olivat kahden terveyskeskuksen ja 7 työterveysaseman tulokset ympäri maan. Korkein pistemäärä (88) oli kahdessa keskussairaalassa.

Indeksiarvo oli korkein keskussairaaloissa, 74 (n = 19). Aluesairaaloissa indeksi oli 70 (n = 15), yksityislaboratorioissa 67 (n = 22), terveyskeskuksissa 66 (n = 43), työterveyshuollossa 64 (n = 89). Indeksi oli korkein (70) vähintään 500 tutkimusta vuodessa tekevissä toimipisteissä (n = 54); muissa keskimäärin 65-66. Pelkästään puhalluttajien määrää kohden tarkastellen ei tullut selvää eroa yhden tai useamman suorittajan toimipisteiden välillä. Alle 100 tutkimusta vuodessa tekevissä yhden puhalluttajan yksiköissä indeksi oli matalin, 65 (15 toimipistettä). Yli 500 tutkimusta vuodessa tekevissä yli 5 suorittajan yksiköstä indeksi oli selvästi korkeampi, 72 (34 toimipistettä).

POHDINTA

Tässä tutkimuksessa saavutettu vastausprosentti on siinä määrin korkea (79 %), että tutkimuksesta voidaan tehdä yleisiä päätelmiä. Suomessa tehtyjen spirometriatutkimusten määrä on perustunut erilaisiin arvioihin, joiden taustalla ei ole ollut järjestelmällistä rekisteritietoutta. Yleisimmin esitetty arvio on ollut 600 000 spirometriatutkimusta vuodessa (1,11). Muita arvioita on saatu Kuopion yliopistosairaalan, Lappeenrannan, Kajaanin ja Kemin sairaanhoitopiireissä suoritetusta tutkimuksesta (18), jonka mukaan vuonna 1994 tehtiin 33 spirometriatutkimusta tuhatta asukasta kohden. Tämän arvion perusteella spirometrioiden määrä Suomessa olisi ollut 165000 vuonna 1999. Arviomme 395 000-425 000 tutkimusta vuodessa, lienee aikaisempia totuudenmukaisempi, koska se perustuu koko maan kattaneeseen selvitykseen.

Kyselyn kohteet poimittiin kolmesta laajasta osoiterekisteristä. On mahdollista, että lomakkeiden lähettämisessä on ollut päällekkäisyyttä, ja se on saattanut vähentää vastausten määrää. Lisäksi varsinkin lastensairauksien poliklinikoiden osoitetietoja on voinut puuttua näistä rekistereistä. Puhelimitse suoritetun uusintakyselykierroksen yhteydessä ei tavoitettu kaikkia kohteita, mikä puolestaan saattaa johtua osoite- ja terveysasematietojen muuttumisesta. Soittokierroksella ei tehty puhelinhaastatteluja, sillä tämä osa olisi silloin metodologisesti poikennut muusta aineistosta.

Spirometrilaitekanta on selvästi uusiutunut viime vuosikymmenen aikana. Tutkimuksemme mukaan paljespirometreja oli enää noin kymmenesosa laitteista. Laitetietojen perusteella arvioiden virtaus-tilavuustulostusmahdollisuus voisi olla jopa 90 %:ssa käytössä olevista laitteista. On mahdollista, että jotkut puhalluttajat eivät tunne laitteittensa kaikkia ominaisuuksia. Muun muassa PEF-arvon ilmoitti mittaavansa noin 80 % vastaajista, mutta MEF50-arvon mittasi vain noin puolet toimipisteistä, joten virtaus-tilavuusspirometrian kaikkia mahdollisuuksia ei selvästikään hyödynnetä.

Tutkimuksemme mukaan 85 % ilmoitti noudattavansa suomalaisen suosituksen mukaisia Viljasen viitearvoja (9), kun aikaisemmassa tutkimuksessa (7) Viljasen viitearvoja käytti vain 57 %. Korhosen tutkimuksen (8) mukaan käytössä oli lähes 30 eri viitearvostoa. Nyt tehdyssä tutkimuksessa aikuisten kohdalla luku oli pienentynyt 13:een, mikä osoittaa, että kaikissa toimipisteissä ei edelleenkään noudateta suosituksia, vaikka suunta onkin parempaan päin. Lasten viitearvojen käyttö ei sen sijaan ole vielä vakiintunut. Suomalaiset lasten spirometrian viitearvot (19) on julkaistu vasta 1998, ja siksi ne eivät ole voineet ehtiä laajasti käyttöön tämän kyselyn ajankohtana. Pääasiassa aikuistutkimuksia tekevät kohteet eivät ehkä ole selvittäneet omassa laitteessaan olevia lasten viitearvoja. Lisäksi tulos saattaa muutoinkin olla virheellinen juuri lasten viitearvokäytännön kohdalla, lastensairauksien poliklinikoiden spirometrian tekijät ovat mahdollisesti vain osittain mukana nyt tehdyssä kyselytutkimuksessa. Joka tapauksessa spirometriatutkimuksen viitearvojen käyttö on selvästi vakiintuneempaa kuin 10 vuotta aikaisemmin.

Spirometrialaitteiden kalibrointi näyttää parantuneen aikaisempaan selvitykseen (8) verrattuna. Aikaisemmassa selvityksessä laitetta ei kalibroitu lainkaan 49 %:ssa vastanneista kohteista. Tässä tutkimuksessa vastaavia toimipisteitä oli 9 %. Aikaisemmassa tutkimuksessa oli vähintään kerran päivässä kalibroivia toimipisteitä 15 %, mutta nykyisessä luku oli noussut 39 %:iin. Spirometrien kalibroinnissa esiintyy siis edelleen puutteita, jotka voivat merkitsevästi vähentää saatujen mittaustulosten luotettavuutta.

Myös spirometriapuhallutuksen perustekniikkaan liittyviä puutteita tuli esille. Nenänsuljinta ei aina käytetty, ja tutkimus tehtiin usein potilaan seisoessa. Nenänsulkimen käyttö on voimassa olevien ohjeiden mukaan suositeltavaa (4). Ilman nenänsuljinta puhallusarvot voivat jäädä lievästi nenänsulkimen kanssa tehtyjä puhallusarvoja matalammiksi. Potilaan on suositeltavaa olla istuma-asennossa spirometriatutkimusta tehtäessä, koska kotimaiset aikuisten ja lasten viitearvot (9,19) on mitattu istuvassa asennossa puhaltavilta potilailta. Kun tutkittava istuu, ryhti ja etäisyys laitteesta ovat helposti säädettävissä oikeaksi.

Suuri vastaamatta jättäneiden määrä esimerkiksi toistettavuutta ja yhden käyrän laatua selvittävissä kysymyksissä kuvastaa ongelmaa, jota on pohdittu kirjallisuudessa laajemminkin (20): spirometriaohjeiden ja suositusten julkaiseminen ei takaa niiden lukemista saatikka noudattamista. Spirometriatutkimusten kohdalla laatukriteerien noudattaminen on kuitenkin ehdottoman välttämätöntä. Mikäli esimerkiksi ulospuhallusta edeltävä sisäänhengitys jää vajaaksi, jäävät myös PEF-, FEV1- ja FVC-arvot pieniksi. Lisäksi huono puhallusvoima madaltaa PEF-arvoja ja suurentaa käyrän keskialueen virtauksia. Viivästyminen alussa voi myös pienentää FVC-arvoa. Mikäli toistettavuuskriteerit eivät täyty, eli puhallustekniikka ei ole riittävä, on tulos epäluotettava. Kaikki edellä luetellut puutteet voivat sisältyä samaan mittaukseen. Aikaisemmissa tutkimuksissa on tutkimuksen suorittajien koulutuksen todettu parantavan huomattavasti spirometriatutkimusten laatua (5).

Kun spirometriatutkimusta pyydetään, on asiakkaasta syytä kirjoittaa lähete tutkimusaiheen ja esitietojen selvittämiseksi tutkimuksen suorittajalle sekä lausunnon antajalle. Lisäksi myös tutkittava tarvitsee ohjeet osatakseen valmistautua tutkimukseen oikein. Esimerkiksi jos potilas ei saavu oikein lääkittynä tutkimukseen, voi spirometriatutkimuksen tulos johtaa harhaan. Jos diagnostiseen tutkimukseen tultaessa on keuhkoputkia laajentava lääkitys käytössä, ei tilapäistä ahtaumaa voi spirometriatukimuksessa varmuudella arvioida.

Tutkimuksessa tuli esille, että noin joka neljännessä toimipisteessä spirometriatutkimuksesta ei annettu lausuntoa lainkaan. Lausunnonantaja ottaa viime kädessä vastuun myös tutkimuksen suorittamisen laadusta. Mikäli resurssit sallivat, lausunnon antaminen voisi olla yksi keino parantaa spirometriatutkimuksien laatua. Lausunto nostaa yleensä tutkimuksen hintaa, ja siksi siitä usein luovutaan. Toisinaan spirometria mielletään niin yksinkertaiseksi tutkimukseksi, ettei lausuntoa tarvita. Huonosti onnistunut tutkimus tai väärin tulkittu tulos voi kuitenkin aiheuttaa mm. väärän diagnoosin, väärän arvioinnin hoidon tehosta, turhia lisätutkimuksia tai turhan spirometriatutkimuksen uusimisen. Erään aiemman tutkimuksen mukaan (5) jopa puolet perusterveydenhuollossa tehdyistä spirometrialausunnoista oli virheellisiä. Koulutusta eivät siis tarvitse pelkästään puhalluttajat, vaan myös lausunnonantajat.

On totuttu ajattelemaan, että pieniä tutkimusmääriä tekevät yksiköt tekisivät laadultaan huonompitasoisia spirometriatutkimuksia kuin suuria tutkimusmääriä tekevät. Yksi laadun arvioimisessa käytetty mittari on tutkimukseen käytetty aika. Onnistunutta spirometriatutkimusta kaikkine vaiheineen ei voi tehdä alle 15-20 minuutissa. Enintään 10 minuuttia varasi aikaa yhtä tutkimusta varten noin 30 alle 100 spirometriatutkimusta vuodessa tekevää toimipistettä, mutta lähes saman verran yli 500 tutkimusta tekevistä toimipisteistä. Aikakriteerin mukaan spirometriatutkimusten määrä ja laatu eivät siis aina kohdanneet. Tässä tutkimuksessa kaksi yli 500 tutkimusta vuodessa tekevää paikkaa ilmoitti, että he eivät kalibroi laitettaan koskaan, kun taas 22 alle 100 tutkimusta tekevää paikkaa ilmoitti kalibroivansa ennen jokaista tutkimusta. Laadun puutteesta ei siis voida syyllistää pelkästään pieniä yksikköjä, vaan myös varsin monen suuria tutkimusmääriä tuottavan yksikön laatua on syytä parantaa.

Spirometriatutkimuksen laatuindeksin avulla pyrimme kartoittamaan keskeisiä tutkimuksen suorittamiseen, tulostukseen ja tulkintaan liittyviä laatutekijöitä. Tulos on annettu pääosin niiden vastauksien perusteella, joissa kaikkiin indeksiin liittyviin kysymyksiin oli vastattu, mikä karsii varsinkin heikoimpien vastauksien määrää ja nostaa indeksin tasoa. Näin vastaukset ovat kuitenkin paremmin vertailukelpoisia. Keskimääräinen laatuindeksi pisteluku 67/100 kertoo kohtalaisesta laatutasosta, mutta ei riittävän hyvästä. Parhaimmat pistemäärät sijoittuivat Savon, Helsingin ja Uudenmaan alueille, mikä lienee odotettua, koska spirometrian laatuun on erityisesti panostettu näillä alueilla viime vuosina (1,11,18,21). Indeksin perusteella paras laatu löytyi sellaisista toimipisteistä, joissa on suuri suorittajamäärä ja suuri vuosittainen tutkimusmäärä. Indeksin tarkoitus ei ole kuitenkaan asettaa sairaanhoitopiirejä paremmuusjärjestykseen, vaan tarjota apuväline, jonka avulla voidaan seurata oman työn laadun kehittymisestä.

Keuhkoahtaumatautiohjelman tavoitteisiin kuuluu COPD-potilaiden mahdollisimman varhainen löytäminen, jotta taudin vaikeutuminen voitaisiin pysähdyttää. Kuitenkin juuri COPD:n alkuvaiheen tunnistaminen spirometriatutkimuksen avulla vaatii osaamista, koska muutokset voivat taudin alkuvaiheessa olla hyvin pieniä, kuten myös astmassa.

PÄÄTELMÄT

Spirometriatutkimusten laatu on parantunut Suomessa 10 viime vuoden kuluessa. Tähän on todennäköisesti ollut vaikuttamassa mm. valtakunnallisten suositusten julkaiseminen vuodesta 1995 lähtien ja niiden käytön aktiivinen opastaminen. Merkittäviä puutteita oli kuitenkin edelleen todettavissa tutkimukseen valmistautumisessa, suorittamisessa, tuloskäyrän valinnassa ja tulkinnassa sekä viitearvokäytännössä. Puutteiden suurin syy näyttää edelleen olevan liian vähiin jäänyt koulutus ja perehdyttäminen. Tilannetta voidaan jo lyhyellä aikavälillä parantaa perustamalla koko maan kattava vastuuhenkilöverkosto. Keskussairaalassa tai muussa keskusyksikössä toimiva vastuuhenkilö tai vastuuryhmä voisi selvittää kaikkien alueellaan toimivien spirometriatutkimuksia tekevien yksiköiden sijainnin, niissä tehtävien tutkimusten määrän ja laadun ja huolehtia jatkossa, että alueella järjestetään riittävä määrä spirometriatutkimuksia koskevaa koulutusta, niin vanhoille kuin uusillekin työntekijöille. Muita laadunparantamiskeinoja voisivat olla vuosittain uudistettavan valtakunnallisen spirometriatutkimuksen suosituksen entistä laajempi jakaminen tutkimuksen suorittajille ja arvioijille vastuuhenkilöstön kautta. Merkittävää spirometriatutkimusten laadun paranemista tarvitaan, jotta astman ja keuhkoahtaumataudin diagnosoiminen voisi täysin luotettavasti onnistua jo taudin varhaisvaiheessa.