Tuki- ja liikuntaelin- eli tule-sairaudet aiheuttavat toiseksi eniten toiminnanvajausta maailmanlaajuisesti (1). Suomessa tule-sairaudet ovat mielenterveyshäiriöiden ohella yleisin syy siirtyä työkyvyttömyyseläkkeelle (2). Ne aiheuttavat toiseksi eniten Kelan sairauspäivärahakustannuksia (3). Perusterveydenhuollon avohoidon hoitoilmoitusten mukaan 16 % lääkärin vastaanottokäynneistä avosairaanhoidossa liittyy tule-oireisiin (4).

Tule-sairaudet ovat kattava kokonaisuus tuki- ja liikuntaelinten (lihakset, luut, nivelet, jänteet ja nivelsiteet) kiputiloja ja sairauksia. Etiologia vaihtelee spesifistä (esim. nivelrikko ja nivelreuma) epäspesifiin (esim. epäspesifi alaselkäkipu). Niiden luonteeseen tyypillisesti kuuluu yksilöllisesti vaihteleva kipuoirekuva ja kuntoutustarve. Tuoreen arvion mukaan peräti kaksi kolmasosaa maailmanlaajuisesta kuntoutustarpeesta kohdistuukin tule-sairauksiin (5). Sairaudet yleistyvät iän myötä ja ovat selvästi yleisempiä naisilla kuin miehillä (6,7,8,9,10).

THL on vuodesta 2012 alkaen tuottanut rekisteripohjaisia sairastavuusindeksejä, joiden avulla on voitu kartoittaa sairastavuuden alueellista jakautumista. Vuoden 2023 keväällä julkaistiin uusi Kansallinen terveysindeksi -tietokokonaisuus, jonka osana julkaistiin tietosisällöltään päivitetty tule-sairastavuusindeksi (11).

Tässä artikkelissa tavoitteenamme on tarkastella tule-sairastavuuden alueellisia eroja ja niiden muutoksia hyvinvointialueiden välillä ikä-, sukupuoli- ja koulutusrakenteet huomioiden. Lisäksi arvioimme sairastavuuden sosioekonomisia eroja hyvinvointialueittain (12). Sairastavuustieto on tärkeää muun muassa arvioitaessa hyvinvointialueiden palvelujen riittävyyttä ja resursointia sekä tule-terveyttä edistäviä ja tukevia toimia.

Aineisto ja menetelmät

Tule-sairauksien yleisyys määritettiin Eläketurvakeskuksen ja Kelan työeläkejärjestelmän ja kansaneläkejärjestelmän eläkkeitä koskevasta rekisteristä sekä Kelan rekisterin reumalääkkeiden erityiskorvausoikeuksista vuosilta 2010–2022 (taulukko 1).

Sairastavuuden määrityksessä huomioitiin tule-sairauksien (ICD-10-tautiluokituksen koodit M00–M99) perusteella työeläke- tai kansaneläkejärjestelmästä tai molemmista järjestelmistä työkyvyttömyyseläkettä saaneet. Määrityksessä huomioitiin osa- ja täysiaikaiset työkyvyttömyyseläkkeet, jotka oli myönnetty toistaiseksi voimassa olevina eläkkeinä tai kuntoutustukena eli määräaikaisina työkyvyttömyyseläkkeinä. Lääkekorvausoikeuksien rekisteristä tunnistettiin henkilöt, joilla oli reumalääkkeiden korvausoikeuskoodit 202, 281 ja/tai 313 (taulukko 1).

Henkilö laskettiin mukaan vuosittaiseen sairastavuuslukuun, jos hän oli kyseisen vuoden aikana saanut työkyvyttömyyseläkettä tule-sairauden perusteella tai jos hänellä oli kyseisenä vuonna voimassa ollut lääkkeiden erityiskorvausoikeus. Hyvinvointialueiden sairastavuusluvut perustuvat tietoon henkilöiden asuinkunnasta edellisen vuoden lopussa.

Lisäksi sairastavuusluvut laskettiin erikseen tietolähteittäin perustuen työkyvyttömyyseläkkeeseen ja lääkkeiden erityiskorvausoikeuksiin. Työkyvyttömyyseläkkeeseen perustuvissa sairastavuusluvuissa ikärajauksena olivat 16–64-vuotiaat, kun taas lääkkeiden erityiskorvausoikeuksiin perustuvat luvut laskettiin koko väestöstä.

Osana tule-sairauksien yleisyyden arviointia tarkastelimme nivelrikon tai alaselkäkivun vuoksi hoitoa erikoissairaanhoidossa tai perusterveydenhuollossa saaneiden määrää hoitoilmoitusrekisterien tietojen perusteella (Hilmo ja AvoHilmo) (liitetaulukko 1). Kyseisissä analyyseissa diagnoosin saanut henkilö on laskettu mukaan vain yhden kerran per vuosi.

Sairastavuuden sosioekonomisia eroja tarkasteltiin ensisijaisesti koulutusasteen mukaan ja toissijaisesti tuloluokittain. Koulutusaste määritettiin henkilön suorittaman korkeimman tutkinnon perusteella ja jaettiin korkeintaan perusasteen suorittaneisiin, toisen asteen tutkinnon suorittaneisiin ja vähintään alemman korkeakoulututkinnon suorittaneisiin.

Tuloluokka perustui tulokolmanneksiin, jotka laskettiin vuosittain hyvinvointialueen koko väestön tulojakaumasta (liitetaulukko 2). Tulotietona käytettiin ekvivalenttia tuloa, joka saatiin jakamalla asuntokunnan yhteenlasketut käytettävissä olevat rahatulot asuntokunnan kulutusyksikköluvulla (13). Asuntokuntaan kuulumattomien tulotietona käytettiin henkilökohtaisia käytettävissä olevia rahatuloja.

Sosioekonomisissa ryhmissä lasketuissa sairastavuusluvuissa alaikärajana oli 25 vuotta.

Sairastavuusluvut laskettiin vakioimattomina, alueen asukaslukuun vastaavassa ikäryhmässä suhteutettuina lukuina sekä ikä- ja sukupuolivakioituina lukuina 100 000:ta samanikäistä kohden. Lisäksi laskettiin iän, sukupuolen ja koulutusasteen mukaan vakioidut sairastavuusluvut.

Vakioinnissa käytettiin koko maan väestörakennetta vuoden 2022 lopussa ja suoraa vakiointimenetelmää. Vakioinnissa alueen sairastavuuslukua painotetaan siten, että alueen väestörakenne vastaa koko maan väestörakennetta. Vakioidut luvut kuvaavat sairastavuuden alue-eroista sitä osuutta, joka ei johdu eroista alueiden väestön ikä- ja sukupuolijakaumassa.

Aineistot saatiin THL:n tutkimusluvan perusteella (THL/5500/6.02.00/2022). Demografiset tiedot ja tiedot sosioekonomisesta asemasta perustuvat Tilastokeskuksen koko väestöä koskeviin mikroaineistoihin.

Eri tietolähteiden yhdistämisessä käytettiin Tilastokeskuksen muodostamaa suojattua henkilönumeroa. Analyysit toteutettiin suljetussa Fiona-etäkäyttöjärjestelmässä. Laskennassa käytettiin R-ohjelmiston versiota 4.2.2 (14).

Tulokset

Väestön demografiset tiedot hyvinvointialueittain vuodelta 2022 on esitetty liitetaulukossa 2.

Työkyvyttömyyseläkkeitä ja reumalääkkeiden erityiskorvausoikeuksia koskevien tietojen valossa tule-sairastavuus oli koko maassa 2 857/100 000 henkilöä vuonna 2022 (kuva 1, kuvio 1).

Vakioimaton sekä ikä- ja sukupuolivakioitu tule-sairastavuus on koko maahan verrattuna suurempi Etelä-Pohjanmaan, Kainuun, Kanta-Hämeen, Kymenlaakson, Lapin, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Pohjanmaan ja Pohjois-Savon hyvinvointialueilla. Pienempi tai yhtä suuri sairastavuus on muilla hyvinvointialueilla ja Ahvenanmaalla tarkasteluvuosina 2010–2022 (kuvio 1).

Erot hyvinvointialueiden välillä ovat suurimmillaan yli kaksinkertaiset (Pohjois-Savo vs. Ahvenanmaa). Ikä- ja sukupuolivakiointi kaventaa sairastavuuden alue-eroja. Koulutusrakenteen huomiointi vakioinnissa pienentää eroja hiukan lisää, mutta ne säilyvät edelleen suurina (kuvio 1 ja liitekuvio 1).

Ikä- ja sukupuolivakioitu tule-sairastavuus on hieman vähentynyt tarkastelujakson alussa koko maassa ja monilla hyvinvointialueilla mutta sen jälkeen pysynyt kohtalaisen tasaisena (kuvio 1). Jakson lopussa sairastavuus on aavistuksen vähentynyt Pohjois-Savossa ja Pohjois-Pohjanmaalla, Kanta-Hämeessä ja Länsi-Uudellamaalla puolestaan hieman kasvanut.

Työkyvyttömyyseläkeläisten väestöosuus on selvästi pienentynyt. Sen sijaan reumalääkkeiden erityiskorvauksiin oikeutettujen osuus on kasvanut vuosina 2010–2022 koko maassa ja jokaisella hyvinvointialueella (liitekuvio 2).

Korkeakoulututkinnon suorittaneilla ikä- ja sukupuolivakioitu tule-sairastavuus on selvästi vähäisempää muihin koulutusryhmiin verrattuna jokaisella alueella ja koko maassa (kuvio 2). Tarkastelujakson loppua kohden erot kuitenkin kaventuvat, koska korkeakoulututkinnon suorittaneiden sairastavuus lisääntyy ja muiden koulutusryhmien vähenee. Koko maahan verrattuna erot koulutusryhmien välillä ovat selvästi pienemmät muun muassa Ahvenanmaalla, Helsingissä, Itä-Uudellamaalla sekä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella.

Perus- ja toisen asteen koulutusryhmissä tule-sairastavuus on useimmilla alueilla lähes yhtä yleistä. Tarkastelujakson lopussa perusasteen ryhmässä sairastavuuden väheneminen on jatkunut, kun taas toisen asteen tutkinnon suorittaneiden sairastavuus on hieman yleistynyt useimmilla alueilla ja koko maassa. Varsin samanlaiset tulokset nähdään tulokolmanneksittain tehdyissä tarkasteluissa (liitekuvio 3).

Hoitoilmoitusrekisteriin perustuvien alaselkä- ja nivelrikkodiagnoosien esiintyvyydessä havaittiin suurta alueiden välistä vaihtelua (liitekuviot 4 ja 5).

Päätelmät

Ikä- ja sukupuolivakioidun tule-sairastavuuden erot hyvinvointialueiden välillä ovat huomattavat, suurimmillaan yli kaksinkertaiset. Sairastavuus on selvästi vähäisintä korkeimmassa sosioekonomisessa ryhmässä koko maassa ja läpi alueiden.

Sairastavuuden alueelliset erot näyttävät olevan varsin pysyviä. Ikään, sukupuoleen tai sosioekonomiseen väestörakenteeseen liittyvät erot eivät vaikuta selittävän alue-eroja kuin pieneltä osin. Erojen taustasyyt ovat todennäköisesti moninaiset, mukaan lukien erot alueiden ammattirakenteessa, työllisyystilanteessa, palvelurakenteessa, palvelujen saatavuudessa ja väestön yleisessä sairastavuudessa (11).

Tule-sairastavuus väheni hieman 2010-luvun alkupuoliskolla mutta pysyi sitten ennallaan koko maassa ja useilla hyvinvointialueilla. Muutoksen taustalla on kaksi vastakkaista kehityskulkua: tule-sairauksien takia työkyvyttömyyseläkkeellä olevien ikä- ja sukupuolivakioitu väestöosuus puolittui vuosina 2010–2022, ja samaan aikaan reumalääkkeiden erityiskorvausoikeudet lisääntyivät noin 12 %. Eläkkeiden vähenemistä selittänevät ennemminkin ammattirakenteen muutokset ja työkyvyttömyyseläkkeiden myöntökriteerien tiukentuminen kuin tule-sairauksiin liittyvän työkyvyttömyyden merkittävä vähentyminen. Toisaalta M-diagnoosikoodeilla korvattujen sairauspäivärahojen osuus kaikista korvatuista sairauspäivärahoista on myös hieman pienentynyt, kun verrataan esimerkiksi vuosia 2016 ja 2022 (3,15).

Lisäksi fysioterapeuttien suoravastaanottotoiminnan yleistyminen on parantanut tule-potilaiden hoitoon pääsyä ja tehostanut omahoitoa (16). Erityiskorvausoikeuksien yleistyminen voi johtua biologisten lääkkeiden käytön lisääntymisestä tai reumasairauksien yleistymisestä myös Suomessa (10).

Nyt julkaistut tulokset osoittavat, että korkea sosioekonominen asema on yhteydessä vähäiseen tule-sairastavuuteen kaikilla hyvinvointialueilla, ei vain koko maassa (17). Havainto ei riipu siitä, mitataanko sosioekonomista asemaa koulutuksella vai tulotasolla.

Matalamman koulutuksen ja tulotason ammatit usein kuormittavat tule-elimistöä, mikä voi altistaa tule-oireilulle (18). Vastaavasti matalaan sosioekonomiseen asemaan liittyy myös tule-oireiluun yhdistyvää elintapa- ja sairauskuormaa (19,20,21). Lisäksi on tärkeä huomioida, että erityisesti tuloerot voivat vaikuttaa siihen, miten yksilöllä on mahdollisuuksia käyttää palveluja edistääkseen hoitoa ja kuntoutumista.

Aiemmin tule-indeksi on pohjautunut ainoastaan tule-sairauksien vuoksi myönnettyihin työkyvyttömyyseläkkeisiin (22). Päivitettyyn indeksiin toimme lisäksi reumasairauksien vuoksi myönnetyt lääkkeiden erityiskorvausoikeudet.

Indikaattorin kehittämisessä selvitimme tietosisällön laajentamista THL:n hoitoilmoitusrekisteristä saataviin alaselkä- ja nivelrikkodiagnooseihin (liitekuviot 4 ja 5), mutta tästä luovuttiin. Ensinnäkin jotta alaselkäkipuvaivan pitkäaikaisuutta voitaisiin arvioida luotettavammin, tulisi olla saatavilla tietoa esimerkiksi diagnoosiin liittyvistä toistuvista kipulääkkeiden reseptiostoista. Toiseksi hoitoilmoitusrekisteriin kirjatut diagnoosit näyttävät epävarmalta tavalta arvioida sairastavuutta alueiden välisen ja äkillisesti tapahtuvan vaihtelun vuoksi.

Jälkimmäinen havainto voi liittyä esimerkiksi yksiköiden tai ammattilaisten kirjaamiskäytäntöjen vaihteluun. Käytäntöjen yhdenmukaistaminen onkin tärkeä kansallinen kehityskohde, jotta hoitoilmoitusrekistereitä voitaisiin tulevaisuudessa käyttää valtakunnalliseen seurantaan. Lisäksi puutteita on vielä siinä, miten tiedot siirtyvät potilastietojärjestelmistä hoitoilmoitusrekisteriin.

Tule-indeksin lähtökohtana olevat rekisteritiedot ovat verrattain yksikäsitteisiä rekisterikirjauksia. Ne kuvaavat todettuja sairauksia mutta myös niiden pitkäaikaista tilaa ja hoidontarvetta, mikä vahvistaa indeksin validiteettia.

On kuitenkin tärkeä huomioida, että nykyisessä muodossaan indeksi painottaa reumasairauksia ja antaa liian vähän painoa muulle tule-sairastavuudelle. Reumasairauksien (esim. nivelreuma) esiintyvyys on paljon pienempi moniin muihin tule-sairauksiin (esim. alaselkäkipu) verrattuna (7,10,23).

Lisäksi indeksi kattaa työkyvyttömyyseläkkeiden osalta vain työikäiset. Tämän vuoksi ikäihmisten tule-sairastavuus (pois lukien reuma) ja siitä aiheutuvat toimintarajoitteet jäävät arvioiden ulkopuolelle. Ahvenanmaan rekisteritiedoissa voi lisäksi olla puutteita muun muassa Ruotsissa tapahtuvien tutkimusten ja hoitojen takia. Indeksi antaa silti parhaan saatavilla olevan rekisteripohjaisen arvion tule-sairastavuudesta hyvinvointialueilla.

Tulokset auttavat arvioimaan tule-sairauksien hoidon ja kuntoutuksen palvelujen riittävyyttä ja resursointitarvetta hyvinvointialueittain. Alueilla, joiden väestöstä keskimääräistä suurempi osa on vähän koulua käyneitä ja pienituloisia, resursointitarve on todennäköisesti suurempi verrattuna alueisiin, joissa korkeimpaan sosioekonomiseen ryhmään kuuluvien osuus väestöstä on suhteellisen suuri.

Tule-indeksi kaipaa kuitenkin kehittämistä tietolähteiden ja hoitokäytäntöjen kehittyessä.

Tutkimus on saanut rahoitusta EU:n kestävän kasvun ohjelman kehittämishankkeesta Väestön palvelutarpeen ennakointi tietojohtamisen ratkaisuissa (pilari 4, investointi 4, liite 18).