Glyseroli ei sovi aikuisten bakteerimeningiitin hoitoon

Bakteerimeningiitti aiheuttaa edelleen merkittävästi kuolleisuutta ja neurologista vammautumista. Koska kohonnut kallonsisäinen paine huonontaa aivojen verenkiertoa, aivopaineen varhaisen alentamisen on ajateltu parantavan potilaiden ennustetta. Glyseroli on suun kautta annettava hyperosmolaalinen neste, jota on tutkittu lisähoitona meningiittiin. Yhdessä aiemmassa satunnaistetussa tutkimuksessa glyseroli vähensi meningiittiä sairastavien lapsipotilaiden neurologista vammautumista, mutta ei vähentänyt lasten kuolleisuutta.

Terhi Tapiainen

Tiotropiumin antomuoto voi vaikuttaa kuolleisuuteen

Tiotropium on osoitettu tehokkaaksi keuhkoahtaumatautilääkkeeksi. Se auttaa oireisiin, estää pahenemisvaiheita ja ennustekin todennäköisesti paranee. Vaikutusmekanismin perusteella on kannettu huolta kardiovaskulaaririskeistä. Reilu vuosi sitten julkaistussa tutkimuksessa tiotropium pienensi kardiovaskulaarikuolleisuutta lumeeseen verrattuna lähes 20 000 potilaan aineistossa, mutta uusia epäilyjä on herätetty.

Heikki Ekroos

Staphylococcus aureus -bakteerin puhdistushoidosta on hyötyä

Puhdistushoitoa on suositeltu Suomessa infektion ehkäisemiseksi ennen metisilliiniresistentin Staphylococcus aureuksen (MRSA) kantajan vierasesinekirurgiaa. Lisäksi sitä on suositeltu epidemian estämiseksi MRSA:n kantajiksi todetuille terveydenhuollon työntekijöille ja pitkäaikaishoitoon sijoitettaville MRSA:n kantajille.

Mari Kanerva, Eeva Ruotsalainen, Petteri Sihvonen, Katariina Thomson, Asko Järvinen

Avoin artikkeli Alkuperäis­tutkimus 34/2011 Kommentteja

Ennenaikaisia synnytyksiä voidaan vähentää - nyt pitää toimia!

Ennenaikaisten synnytysten määrä on kehittyneissä maissa ollut kasvussa, joskin Suomessa nousu on onneksi ollut maltillista. Meillä ennenaikaisia on noin 6 % synnytyksistä. Ennenaikaiset synnytykset ovat olleet ongelma, jolle obstetrikot ovat voineet kovin vähän. Valtaosa keskosten paremmasta selviytymisestä on kehittyneen neonatologisen hoidon ansiota. Keskosten hoito vaati erityisosaamista ja hoitotulokset ovat olleet hyviä. Parasta hoitoa olisi kuitenkin keskosuuden ehkäisy.

Tommi Vimpeli

Perusterveydenhuollon johtamista ja terveyskeskuslääkärien oman työn hallintaa on parannettava

Perusterveydenhuollon kehittämisen tärkeydestä ollaan maassamme varsin yksimielisiä. Vuonna 2007 säädettiin laki kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta ja 2008 vahvistettiin sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää terveyskeskuslääkärien työssä tapahtuneita muutoksia vuosina 2006-2010.

Harri Haimakainen, Arto Vehviläinen, Esko Kumpusalo

NICE:ltä suositus vanhuksen sekavuustilan ehkäisystä

Sekavuustila on yleinen ja huonoennusteinen monisairailla vanhuspotilailla. Sen ehkäisystä on huomattavasti enemmän tutkimusta ja näyttöä kuin varsinaisesta hoidosta. NICE teki asiantuntijapaneelin avulla suosituksen deliriumin ehkäisystä. Paneeli teki systemoidun kirjallisuushaun, jossa löytyi kahdeksan kontrolloitua tutkimusta monitekijäisestä interventiosta: kaksi satunnaistettua kontrolloitua ja kaksi satunnaistamatonta kontrolloitua tutkimusta ja kolme käytti historiallisia kontrolleja. Yhtä pidettiin laadukkaana, yhtä kohtalaisen laadukkaana, viittä heikkona ja yhtä hyvin heikkona menetelmiltään.

Kaisu Pitkälä

Onko kokonaisvaltaisesta intensiivihoidosta hyötyä tuoreessa tyypin 2 diabeteksessa?

Laajan tanskalaisen tutkimuksen perusteella tiedetään, että tehokas laaja-alainen valtimotauteja ehkäisevä hoito voi puolittaa tyypin 2 diabetesta sairastavien potilaiden kuolleisuuden. Tämän tiedon innoittamina seulottiin Tanskassa, Hollannissa ja Englannissa yli 300 terveyskeskuksessa 40-69-vuotiaita potilaita ja löydettiin yhteensä 3 055 tuoretta tyypin 2 diabeetikkoa (keski-ikä 60 vuotta). Tämä joukko satunnaistettiin joko tavanomaiseen hoitoon tai tehokkaaseen laaja-alaiseen valtimotautien ehkäisyyn ja optimoituun sokeritasapainoon. Seuranta jatkuu ainakin kymmenen vuoden ajan, mutta nyt on raportoitu väliaikatuloksia viiden vuoden seurannasta.

Juhani Airaksinen

Kaikututkimuksen käyttö lisää tyttösikiöiden abortointia

Intiassa on viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana tehty 3,1-6 miljoonaa raskaudenkeskeytystä sikiön sukupuolen osoittauduttua tytöksi varhaisraskauden kaikututkimuksessa. Tämä on johtanut lapsen sukupuolen epäfysiologiseen muutokseen erityisesti perheissä, joissa ensimmäinen lapsi on tyttö: vuonna 1990 tässä tilanteessa syntyi Intiassa 906 tyttöä 1 000 poikaa kohden, mutta vuonna 2005 enää vain 836. Asia on ollut jo pidempään tiedossa, mutta nyt 250 000 synnytyksen aineistosta tehty tutkimus osoitti muutoksen nopeutumisen.

Pertti Kirkinen

Myelodysplastinen oireyhtymä avautuu hieman

Myelodysplastisen oireyhtymän tunnusmerkki on luuytimen toimintakyvyn heikkous, joka aiheuttaa verenkuvassa näkyvät yhden tai useamman solulinjan vajavuudet niihin liittyvine oireineen sekä useimmiten myös akuutin myelooisen leukemian kehittymisen uhkan. Perinteisesti verenkuva, luuytimen mikroskooppitutkimus ja kromosomitutkimus ovat jakaneet tautia eri alaryhmiin, mutta tämä tutkimus raapaisee pintaa syvemmältä.

Marko Vesanen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030