Alzheimerin taudin täsmähoito - haaste terveydenhuollolle
Kahden viime vuoden aikana on Suomessa saanut myyntiluvan kolme lievän tai keskivaikean Alzheimerin taudin hoitoon tarkoitettua kolinergistä täsmälääkettä ja lähitulevaisuudessa tämän ryhmän lääkkeitä on tulossa lisää. Ruotsissa ja Yhdysvalloissa tehdyissä laskelmissa on arvioitu, että näiden lääkkeiden asianmukainen käyttö johtaa selviin säästöihin taudin hoitokustannuksissa. Tutkimustulokset viittaavat siihen, että oireenmukaisen hoidon lisäksi taudin kehittymistä voidaan tulevaisuudessa siirtää ja hidastaa esimerkiksi postmenopausaalisella estrogeenihoidolla, tulehduksen estoon tarkoitetuilla lääkkeillä tai antioksidanttivalmisteilla. Hoitomahdollisuuksien kehittyminen on haaste terveydenhuollolle. Varhaisdiagnostiikan ja asianmukaisesti kohdentuvan hoidon merkitys lisääntyy. Perusterveydenhuollossa tämä merkitsee sitä, että jo lievistä oireista kärsivät potilaat tunnistetaan ja ohjataan hoitoon riittävän varhain.
Alois Alzheimer raportoi tämän vuosisadan alussa potilastapauksen, jossa keski-ikäisellä, vaikeaa dementiaa sairastaneella naisella todettiin aivoissa amyloidiplakkeja ja neurofibrillaarisia muutoksia (1). Pitkään oletettiin, että Alzheimerin kuvaama sairaus on suhteellisen harvinainen, preseniiliä…
Kirjaudu sisään
Pääset lukemaan artikkelin, kun kirjaudut sisään Fimnet-tunnuksillasi. Kirjautuminen pysyy voimassa, jos et erikseen kirjaudu ulos sivulta laitteellasi. Jos luet lehteä yhteisessä käytössä olevalla koneella, muista myös kirjautua ulos sivustolta.
Lääkärilehti on Lääkäriliiton jäsenetu. Jos sinulla ei vielä ole jäsenen Fimnet-tunnuksia tai olet unohtanut salasanasi, hanki ne tästä.



