Anestesian riittävyyden mittaaminen Anestesian syvyyden riittävyyttä on tutkittu yhtä kauan kuin yleisanestesioita on annettu. Rutiinikäyttöön soveltuvia aivosähkökäyrään (EEG) perustuvia anestesian syvyyttä mittaavia laitteita on ollut markkinoilla 1990-luvulta alkaen. Nämä aivojen kortikaalista toimintaa mittaavat laitteet kuvaavat unen syvyyttä ja toimivat luotettavasti yleisimmin käytössä olevien nukutusaineiden kanssa. Lukuisat ulkoiset tekijät aiheuttavat kuitenkin häiriöitä indekseihin, mikä on toistaiseksi estänyt mittarien luotettavan käytön tehohoidossa. Vaikka kivunhoito on yksi merkittävimmistä yleisanestesian komponenteista, luotettavaa kipumittaria ei toistaiseksi ole ollut markkinoilla. Johanna Wennervirta Lehti 21: Väitös 21/2010 Kommentteja
Sepelvaltimokalkkiko nyt ennusteen arviointiin? Sydäntapahtumia voidaan ennustaa hieman aiempaa paremmin, kun verisuonten kalkkeutumista selvitetään tietokonekerroskuvauksella ja tieto kalkista lisätään tavanomaisiin taudin vaaratekijöihin. Eri tautien uusien riskitekijöiden ja niiden erilaisten yhdistelmien raportoiminen onkin nykylääketieteen suosikkiteemoja. Sepelvaltimokalkki on kiistatta paras yksittäinen sepelvaltimotaudin riskin arviointimenetelmä. On kuitenkin hyvin kyseenalaista, onko mittauksesta mitään lisähyötyä nykyiseen riskitekijöihin perustuvaan hoito- ja tutkimuskäytäntöön verrattuna. Juhani Airaksinen Lehti 20: Lääketieteen maailmasta 20/2010 Kommentteja
Dutasteridi estänee eturauhassyövän kasvua Dutasteridi näyttää vähentävän riskiä sairastua eturauhassyöpään. Vastaava tutkimustulos julkaistiin toisen 5-alfa-reduktaasin inhibiittorin, finasteridin, osalta jo aiemmin. Ossi Lindell Lehti 20: Lääketieteen maailmasta 20/2010 Kommentteja
Masennuslääkkeiden toksisuus vaihtelee Masennukseen liittyy itsemurhariskin huomattava lisääntyminen, joten lääkkeen valinnassa on syytä ottaa tehokkuuden ohella huomioon myös sen toksisuus. Englantilainen tutkimus vahvisti aiempia havaintoja, joiden mukaan masennuslääkkeiden toksisuus vaihtelee. Raimo K. R. Salokangas Lehti 20: Lääketieteen maailmasta 20/2010 Kommentteja
Sappitiesyövän lääkehoidolla vähän lisää elinaikaa Sisplatiinin ja gemsitabiinin yhdistelmä lisää sappitiesyöpään sairastuneen potilaan elinaikaa noin 3 kuukautta verrattuna pelkkään gemsitabiinihoitoon. Sisplatiinin ja gemsitabiinin yhdistelmää suositellaan nyt sappitiesyövän ensisijaiseksi palliatiiviseksi lääkehoidoksi. Sirkku Jyrkkiö Lehti 20: Lääketieteen maailmasta 20/2010 Kommentteja
Diabeetikon hypertonia hoituu kevyemminkin? Tiukka verenpaineen kontrolli aikuistyypin diabeetikoilla ei vähennä sydän- ja verisuoniperäisiä päätetapahtumia, todetaan ACCORD-tutkimuksessa. Marko Vesanen Lehti 20: Lääketieteen maailmasta 20/2010 Kommentteja
Skitsofrenian ennuste Suomessa - Suomalaisten tutkimusten mukaan skitsofrenian ennuste on heterogeeninen. Noin kolmasosa skitsofreniaa sairastavista henkilöistä on oireettomia. Suurin osa tarvitsee toistuvasti sairaalahoitoa. Jopa 80-94 % on työkyvyttömyyseläkkeellä. Erika Jääskeläinen, Mia Karhu, Antti Alaräisänen, Matti Isohanni, Jouko Miettunen Lehti 20: Katsausartikkeli 20/2010 Kommentteja
Lasten ja nuorten päänsärky - monitahoinen haaste - Päänsärkyä voi esiintyä harvinaisena jo imeväisiässä. Matti Sillanpää Lehti 20: Katsausartikkeli 20/2010 Kommentteja
Diabeetikon käsi- ja nivelmuutokset - Käsi- ja nivelmuutokset ovat yleisiä diabeetikoilla. Perttu Arkkila, Jorma Viikari, Ilkka Kantola Lehti 20: Katsausartikkeli 20/2010 Kommentteja
Käypä hoito -suositusten toteutuminen Keski-Suomen muistipotilaiden hoitoketjussa Alzheimerin taudin diagnostiikkaan ja lääkehoitoon annettiin Käypä hoito -suositus v. 2006. Suosituksen pohjalta päivitettiin keskisuomalaiset muistipotilaan tutkimuksen ja hoidon ohjeet v. 2007. Paikallisena yhteistyöprojektina selvitettiin, kuinka alueellinen hoitoketjusuositus toimi käytännössä v. 2008. Tutkijoita kiinnosti erityisesti muistioireiden tunnistus ja diagnostiikkakäynti muistipoliklinikassa. Pertti Karppi, Terhi Rahkonen, Aimo Rissanen, Sointu Puuronen, Katariina Kalliopohja, Jaana Suhonen Lehti 20: Terveydenhuolto 20/2010 Kommentteja
Lääkkeiden käyttö vanhainkodeissa Väitöstutkimus on poikkileikkaus helsinkiläisten vanhainkotien yli 64-vuotiaiden pitkäaikaisasukkaiden lääkehoidosta ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Tarkastelussa oli psyykemlääkkeiden, ummetuslääkkeiden, D-vitamiinin ja kalsiumin sekä vanhusten hoidossa erityisesti vältettävien lääkkeiden käyttö. Lisäksi selvitettiin lääkkeiden yhteisvaikutusten yleisyyttä. Helka Hosia-Randell Lehti 20: Väitös 20/2010 Kommentteja
Olkahermopunosvaurion leikkaushoidon pitkäaikaistulokset Lapsen olkahermopunos voi vaurioitua synnytyksen yhteydessä, jos hermorakenteisiin kohdistuu liiallinen venytys lapsen hartioiden ja äidin synnytyskanavan epäsuhteen seurauksena. Olkahermopunoksen syntymävauriota kutsutaan usein Erbin pareesiksi, osin virheellisesti, sillä Erbin pareesissa on kyse olkahermopunoksen yläosan vauriosta eikä laajemmasta C5-C7 juurten tai ns. totaalivauriosta (C5-C8/Th1). Vaurio voidaan lisäksi luokitella yksittäisen hermon lievästä venyttymästä aina sen irtirepeytymiseen selkäytimestä. Vaikeammat hermon repeytymät aiheuttavat pysyviä muutoksia hartian ja yläraajan lihasten toimintaan ja raajan tuntoon. Lihastoiminnan epätasapaino johtaa nivelten liikerajoituksiin ja virheasentoihin. Joillakin potilailla esiintyy myös kipuja yläraajassa. Mikko Kirjavainen Lehti 20: Väitös 20/2010 Kommentteja
Haimatulehdus ja hyytymisjärjestelmä Suurin osa akuuteista haimatulehduksista on lieviä, mutta noin 20-30 % tapauksista on vaikeita ja näistä potilaista joka toiselle kehittyy elinvaurio. Vaikean akuutin haimatulehduksen patofysiologia muistuttaa muita tiloja, joihin liittyy elinvaurio, kuten sepsis tai monivamma. Näissä tiloissa systeeminen kontrolloimaton tulehdussolujen ja välittäjäaineiden aktivaatio tapahtuu samanaikaisesti hyytymisjärjestelmän ja komplementtijärjestelmän aktivoitumisen kanssa ja johtaa edelleen elinvaurioon. Akuutin haimatulehduksen nykyhoito perustuu pääasiassa oireenmukaiseen ja elinjärjestelmiä tukevaan hoitoon eikä mitään erityistä haimatulehduksen lääkehoitoa ole. Outi Lindström Lehti 20: Väitös 20/2010 Kommentteja
Pikkukeskosten synnytykset tulisi keskittää Väitöskirjatutkimuksessa selvitettiin syntymäsairaalan ja syntymäajan yhteyttä pikkukeskosten kuolleisuuteen ja viisivuotisennusteeseen Suomessa. Kuolleisuus oli yliopistosairaaloissa pienempi kuin keskussairaaloissa syntyneillä pikkukeskosilla, kun sairaaloiden potilaiston erot otettiin huomioon. Kuolleisuus vaihteli myös syntymäsairaalan yliopistosairaanhoitopiirin mukaan. Lisäksi tutkimuksessa havaittiin viitteitä pienemmästä kuolleisuudesta virka-aikana syntyneillä pikkukeskosilla verrattuna päivystysaikana syntyneisiin. Liisi Rautava Lehti 20: Väitös 20/2010 Kommentteja
Nuorten aivoinfarktipotilaiden riskitekijät ja löydökset Aivoverenkiertohäiriöt ovat toiseksi tappavin tautiryhmä ja johtava vammautumisen syy maailmassa. Kaikista aivoverenkiertohäiriöistä 80-85 % on iskeemisiä, pääsääntöisesti valtimotukoksesta aiheutuvia aivoinfarkteja. Näistä vajaa 10 % sattuu nuorille, alle 45- tai 50-vuotiaille. Tietämys nuorten potilaiden aivoverenkiertohäiriöistä on perustunut lähinnä pieniin heterogeenisiin potilasaineistoihin. Aivoinfarktin ainoan ennustetta todistetusti parantavan akuuttihoidon, laskimonsisäisen liuotushoidon, käytöstä nuorilla potilailla on myös ollut hyvin puutteellisesti tietoa. Tässä väitöstutkimuksessa selvitettiin monipuolisesti tähän asti suurimmasta potilasaineistosta nuorten aivoinfarktipotilaiden demografisia piirteitä, riskitekijöitä ja radiologisia löydöksiä. Jukka Putaala Lehti 20: Väitös 20/2010 Kommentteja
Tehohoitopotilaiden uudet ennustetekijät Kriittisen sairauden vaikeusasteen ja kuolleisuuden arvioimiseksi on kehitetty pisteytysjärjestelmiä, joiden ennustearvo on hyvä laajoissa potilasjoukoissa mutta riittämätön yksittäisen potilaan kohdalla. Hoitopäätösten tueksi tarvitaan uusia apuvälineitä. Monet tehohoitotutkimukset ovat selvittäneet erilaisten biologisten merkkiaineiden, kuten tulehduksen välittäjäaineiden, ennustearvoa, mutta niiden tarkkuus ei ole ollut riittävä kliiniseen käyttöön. Hoitoviive on todettu myös tärkeäksi, sillä varhaisen antibiootti- ja nestehoidon on todettu parantavan sepsispotilaiden ennustetta. Katri Saukkonen Lehti 20: Väitös 20/2010 Kommentteja
Raju kertajuominen lisää sydäninfarktin ja aivohalvauksen vaaraa Alkoholiperäiset sairaudet ja myrkytykset ovat nousseet viime vuosina työikäisten miesten ja naisten yhdeksi suureksi kuolemansyyryhmäksi Suomessa. Alkoholin runsaan kulutuksen tiedetään altistavan lukuisille onnettomuuksille ja sairauksille, kuten tietyille syöpä- ja maksasairauksille. Toisaalta tiedetään, että alkoholin vähäiseen tai kohtuulliseen käyttöön liittyy vähäisempi riski sairastua tai kuolla sepelvaltimotautiin ja siihen liittyvään sydänkohtaukseen. Laura Sundell Lehti 20: Väitös 20/2010 Kommentteja
Mitä lähetteet kertovat aikuisen astmapotilaan hoidosta? Pitkäaikaissairauksien hyvän hoidon ja terveydenhuollon resurssien tarkoituksenmukaisen käytön edellytyksenä on oikea-aikainen ja -sisältöinen tiedonkulku. Astma on yleinen pitkäaikaissairaus, jota hoidetaan sekä perusterveydenhuollossa että erikoissairaanhoidossa. Kansallisen astmaohjelman (1994-2004) tavoitteena oli varhentaa astman toteamista ja siirtää päävastuu hoidosta perusterveydenhuoltoon. Perusterveydenhuollossa on valmiudet astmapotilaiden tutkimukseen ja hoitoon, mutta tietyissä tilanteissa potilas on lähetettävä erikoislääkärin arvioon. Lähetteen sisältämät potilastiedot ovat tärkeitä hoitovastuun hetkellisesti siirtyessä erikoissairaanhoitoon. Lähetetiedot myös kuvastavat perusterveydenhuollon toimintaa; potilaan oireiden arviointia ja kirjaamista sekä tehtyjä tutkimuksia. Leena Tuomisto Lehti 20: Väitös 20/2010 Kommentteja
Aivohalvausten ilmaantuvuuden kehityssuunnat Suomen väestössä vuoteen 2030 Korkea ikä on tunnetusti aivohalvauksen vahvin riskitekijä. Väestön nopean vanhenemisen vuoksi monissa maissa, kuten Suomessa, on syntynyt käsitys, että aivohalvauspotilaiden määrä kasvaa merkittävästi kahden seuraavan vuosikymmenen aikana. Juhani Sivenius, Jorma Torppa, Jaakko Tuomilehto, Pirjo Immonen-Räihä, Minna Kaarisalo, Cinzia Sarti, Kari Kuulasmaa, Markku Mähönen, Aapo Lehtonen, Veikko Salomaa Lehti 19: Alkuperäistutkimus 19/2010 Kommentteja
Lasten rytmihäiriöt - Lapsilla esiintyy osin samoja rytmihäiriöitä kuin aikuisillakin. Suurin osa lasten rytmihäiriöistä on hyvänlaatuisia ja verenkierrollisesti hyvin siedettyjä, koska sydän on rakenteeltaan tavallisesti terve. Tärkeimmät tutkimukset ovat hyvä anamneesi ja oireen aikana otettu 12-kytkentäinen EKG. Tuija Poutanen, Anita Hiippala, Juha-Matti Happonen Lehti 19: Katsausartikkeli 19/2010 Kommentteja
Lääketieteen tutkinto jaettiin kahtia Terveydenhuolto Lääketieteen tutkinto jaettiin kahtia Uudet opiskelijat tekevät ensin kandidaatin tutkinnon – se ei pätevöitä työelämään. Avoin artikkeli
"Lääkärin toimittava hätätilanteessa kentällä ja katsomossa" Terveydenhuolto "Lääkärin toimittava hätätilanteessa kentällä ja katsomossa" Nuorten jalkapallomaajoukkueen lääkäri Antti Kuhmola on matkoilla valmiudessa ympäri vuorokauden. Avoin artikkeli
Nuorten käsityksiin kestävästä ruokavaliosta voi vaikuttaa Lääketieteen maailmasta Nuorten käsityksiin kestävästä ruokavaliosta voi vaikuttaa Kouluilla ja vanhemmilla on keskeinen rooli.
Gazassa yli puoli miljoonaa ihmistä on nälänhädässä Terveydenhuolto Gazassa yli puoli miljoonaa ihmistä on nälänhädässä Tuore raportti arvioi olosuhteiden leviävän lähialueille. Avoin artikkeli
Tukes varoittaa: Ylipainehappihoidossa terveydelle vaarallisia riskejä Terveydenhuolto Tukes varoittaa: Ylipainehappihoidossa terveydelle vaarallisia riskejä Palveluntarjoajat ovat käyttäneet laitetta "omin säädöin". Avoin artikkeli
Yhdysvaltain terveysministeri vaatii tiedelehteä poistamaan tanskalaistutkimuksen, lehti kieltäytyy Tiede Yhdysvaltain terveysministeri vaatii tiedelehteä poistamaan tanskalaistutkimuksen, lehti kieltäytyy Tutkimus lasten rokotuksista on kohun keskellä.