Bakteremian riski, taudinkuva ja ennuste Bakteremian oirekuva vaihtelee yksilöittäin lieväoireisesta infektiosairaudesta vaikeaan verenkiertoelimistön häiriötilaan, monielinvaurioon ja kuolemaan. Eri bakteerien tiedetään aiheuttavan keskimäärin vaikeusasteeltaan erilaisia taudinkuvia, mutta tästä huolimatta usein samankin bakteerilajin aiheuttama verenmyrkytys on taudinkuvaltaan eri yksilöillä erilainen. Tähän mennessä on tunnistettu huonoa ennustetta ennakoivia yksilöön liittyviä tekijöitä, joita ovat esimerkiksi syöpäsairaudet, muut krooniset sairaudet ja korkea ikä. Sen sijaan elämäntapojen vaikutuksesta verenmyrkytyspotilaan tai ylipäänsä infektiopotilaan ennusteeseen on rajallisesti tietoa. Vaikka bakteeriperäisen verenmyrkytyksen hoitomenetelmät ovat kehittyneet viime vuosina, taudinkuvat ovat edelleen huonosti ennustettavia, ja kuolleisuus tautiin on korkea. Tämän tutkimuksen tärkein tavoite on selvittää geneettisten tekijöiden ja elämäntapojen vaikutusta bakteremiapotilaiden ennusteeseen sekä bakteremiariskiin liittyviä geneettisiä tekijöitä. Reetta Huttunen Lehti 16: Väitös 16/2010 Kommentteja
Ohimolohkoepilepsian kirurginen hoito kannattaa Epilepsiaa hoidetaan ensisijaisesti pitkäaikaisella kohtauksia ehkäisevällä lääkityksellä, mutta noin 20 % potilaista kärsii nykyisin lääkehoitoon huonosti reagoivasta epilepsiasta. Osa näistä eli (n. 5 % uusista potilaista) hyötyy neurokirurgisesta hoidosta. Arto Immonen Lehti 16: Väitös 16/2010 Kommentteja
Akuutti sappirakon tulehdus paras leikata heti Akuuttiin sappirakon tulehdukseen sairastuneet potilaat on edelleen syytä leikata heti, myös silloin kun valitaan laparoskooppinen leikkaustapa, osoittaa tuore meta-analyysi. Näin potilaat välttyvät taudin uusilta komplikaatioilta ja selviävät lyhyemmällä sairaalassa vietetyllä ajalla ja sairauslomalla. Anne Juuti Lehti 15: Lääketieteen maailmasta 15/2010 Kommentteja
Viillon sijainnilla on väliä Mitä kautta miehen ponnistusinkontinenssin hoitoon tarkoitettu kolmikomponenttinen pumpattava proteesi pitäisi asentaa? Tätä selvitettiin neljässä keskuksessa vuosina 1987-2007 tehtyjen 158 leikkauksen tulosten perusteella. Tavoitteena oli tietenkin onnistunut virtsanpidätyskyvyn palauttaminen. Ossi Lindell Lehti 15: Lääketieteen maailmasta 15/2010 Kommentteja
Rasvavalinta vaikuttaa sepelvaltimotaudin riskiin Tyydyttyneiden rasvojen korvaaminen monityydyttymättömillä rasvahapoilla vähentää merkittävästi sepelvaltimotaudin riskiä. Nyt tehdyssä meta-analyysissä voidaan osoittaa rasvahappojen lisäyksen tai korvaamisen vaikutus sydäntautitapahtumiin saakka. Tiina Laatikainen Lehti 15: Lääketieteen maailmasta 15/2010 Kommentteja
Verihiutaleinjektioista ei apua akillesjänteelle Uutena hoitomuotona markkinoitu verihiutaleilla rikastettu plasma akillesjänteeseen injisoituna ei tuone merkitsevää etua tendinopatian hoidossa. Katariina Korkeila Lehti 15: Lääketieteen maailmasta 15/2010 Kommentteja
Dopamiini syrjään sokin hoidosta? Noradrenaliini näyttäisi olevan hieman dopamiinia turvallisempi verenpainetta nostava lääke sokin hoidossa tuoreen monikeskustutkimuksen mukaan. Tutkimuksessa satunnaistettiin yhteensä yli 1 600 sokkipotilasta (keski-ikä 68 vuotta) saamaan joko dopamiinia tai noradrenaliinia ensisijaisena verenpainetta nostavana lääkkeenä riittävän nesteytyksen rinnalla. Ryhmät olivat perusominaisuuksiltaan hyvin samankaltaisia. Yli 60 % potilaista kärsi septisestä sokista. Juhani Airaksinen Lehti 15: Lääketieteen maailmasta 15/2010 Kommentteja
Tromboosiprofylaksi suomalaisessa sairaalahoidossa Aiempien tutkimusten perusteella tromboosiprofylaksia käytetään liian vähän. Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa laskimotukosten estomenetelmiä ja tukosprofylaksin toteutumista suomalaisissa sairaaloissa. Lisäksi selvitettiin, kuinka monessa sairaalassa on käytössä kirjallinen tukosprofylaksisuositus. Veli-Pekka Harjola, Matti Hillbom, Jouni Ahonen, Ilkka Kantola, Hannele Rintala, Jukka Lumio, Ilmo Kellokumpu, Hannu Kankaanranta, Päivi Härkki, Hannu Miettinen, Riitta Lassila Lehti 15: Alkuperäistutkimus 15/2010 Kommentteja
Pikkulapsen laryngiitti - Laryngiitti eli kurkunpäätulehdus on viruksen aiheuttama hengitystieinfektio, jonka keskeisiä oireita lapsilla ovat sisäänhengityksen vaikeutuminen ja tunnusomainen kuiva, haukkuva yskä. Hannele Pruikkonen, Marjo Renko, M.D. Lehti 15: Katsausartikkeli 15/2010 Kommentteja
Astmapotilaan on tärkeää tietää oma paras PEF-arvonsa - Spirometria on ensisijainen tutkimus astman diagnostiikassa, mutta PEF-kotiseuranta toimii apuna osalle potilaista. Tuomas Jartti, Timo Vanto Lehti 15: Katsausartikkeli 15/2010 Kommentteja
Tietoja terveysosoittimista terveytemme.fi-sivustolta - Kuntien lakisääteinen velvoite on seurata väestönsä terveydentilaa väestöryhmittäin. Eri politiikka- ja terveysohjelmissa on esitetty seurattavaksi erilaisia, osittain päällekkäisiäkin terveysosoittimia, ja väestöryhmittäistä tietoa on heikosti saatavissa. Pia Pajunen, Timo Koskela, Seppo Koskinen, Risto Kaikkonen, Tuija Martelin, Suvi Parikka, Tiina Laatikainen, Antti Uutela, Arpo Aromaa Lehti 15: Terveydenhuolto 15/2010 Kommentteja
Laskimokomplikaatiot ovat yleisiä tahdistinasennuksen jälkeen Pysyviä sydämentahdistimia on maailmanlaajuisesti asennettu arviolta runsaalle kahdelle miljoonalle ihmiselle. Tavallisimpia syitä tahdistimen asennukselle ovat sydämen hidaslyöntisyys ja johtoratajärjestelmän katkokset. Kuten kaikkiin muihinkin kajoaviin lääketieteellisiin toimenpiteisiin, liittyy myös tahdistinhoitoon haittavaikutusten riski. Kliinisen kokemuksen sekä aiemmin julkaistujen tapausselostusten ja poikkileikkaustutkimusten perusteella on ollut tiedossa, että laskimoteitse asennettuihin tahdistinjohtoihin voi liittyä laskimoiden tukkeutumisia ja laskimonsisäisiä hyytymiä. Systemaattisia eteneviä tutkimuksia laskimokomplikaatioista on kuitenkin tehty vähän ja tiedot komplikaatioille altistavista tekijöistä ovat olleet puutteellisia ja osin ristiriitaisia. Petri Korkeila Lehti 15: Väitös 15/2010 Kommentteja
Tietokonetomografia on monivamma- ja tehohoitopotilaiden tutkimisen kulmakivi Tietokonetomografia on röntgensäteitä hyväkseen käyttävä lääketieteellinen kuvantamismenetelmä. Parantunut tekniikka on sekä nopeuttanut että tarkentanut kuvantamista viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tietokonetomografian käyttö onnettomuuksissa vaikeasti vammautuneiden henkilöiden tutkimisessa on lisääntynyt. Myös tehohoitopotilaiden sairauksien tutkimisessa tietokonetomografia on osoittautunut verrattomaksi avuksi. Tietokonetomografian vaikuttavuudesta potilaiden hoitoon on varsin vähän tutkittua tietoa. Lauri Ahvenjärvi Lehti 15: Väitös 15/2010 Kommentteja
Uudet lääkkeet lisäävät elinaikaa kalliilla hinnalla Etäpesäkkeiseen suolistosyöpään sairastuneen potilaan elinaika on pidentynyt uusien lääkehoitojen ansiosta. Hinta saavutettua elinvuotta kohden on kuitenkin kova. Sirkku Jyrkkiö Lehti 13-14: Lääketieteen maailmasta 13-14/2010 Kommentteja
Proteinuria on huonon ennusteen merkki Yksinkertainen liuskatestiin perustuva proteinurian toteaminen voisi olla tärkeä ja sensitiivinen riskimarkkeri väestötasolla. Tämä ilmenee Kanadassa tehdystä rekisteritutkimuksesta, jossa seurattiin yli 920 000:ta aikuista, joista oli rekisteröity lähtövaiheessa tieto seerumin kreatiniinista sekä virtsan proteiinin mittauksesta (liuskatesti tai albumiinin ja kreatiniinin suhde). Kohortista oli suljettu pois vaikeaa loppuvaiheen munuaissairautta sairastavat sekä ne, joilla glomerulussuodosnopeus (eGFR) oli jo lähtövaiheesssa alle 15 ml/min/1,73 m2. Päätetapahtumina pidettiin kuolemaa, sydäninfarktia ja munuaisen vajaatoiminnan kehittymistä. Keskimääräinen seuranta-aika oli noin kolme vuotta. Kaisu Pitkälä Lehti 13-14: Lääketieteen maailmasta 13-14/2010 Kommentteja
Hellävaraisempikin sykekontrolli riittää eteisvärinäpotilaalle Sinusrytmin kiihkeä tavoittelu ei ole aina järkevää eteisvärinäpotilaan hoitoa, koska pelkällä eteisvärinän sykkeen hallinnalla päästään usein toiminnallisesti ja ennusteellisesti vastaavaan hoitotulokseen. Eteisvärinän sykkeen tiukkaa hallintaa eteis-kammiojohtumista hidastavilla lääkkeillä on kuitenkin pidetty tärkeänä, vaikka kriittinen tutkimustieto asiasta on puuttunut. Juhani Airaksinen Lehti 13-14: Lääketieteen maailmasta 13-14/2010 Kommentteja
Hälytysmerkkejä on etsittävä edelleen Vakavan infektion mahdollisuuden arvioiminen on vaikeaa, kun potilas on lapsi, eikä helpotusta ole luvassa myöskään tuoreen katsauksen perustella. Katariina Korkeila Lehti 13-14: Lääketieteen maailmasta 13-14/2010 Kommentteja
Kannattaako päihdeongelmaisten äiti-vauvaparien hoito? Ensi- ja turvakotien liitossa on kehitetty hoitojärjestelmä, jossa päihdeongelmainen äiti voi olla tiiviissä laitoshoidossa yhdessä vauvansa kanssa odotusajasta lähtien. Hoidossa tuetaan yhtaikaa äidin pysymistä päihteittä ja hänen suhdettaan vauvaan. Tässä tutkimuksessa pyrittiin arvioimaan päihde-ensikotihoidossa olevien äiti-vauvaparien lähtökohtaista tilannetta ja hoidon tulokseen vaikuttavia tekijöitä. Marjukka Pajulo Lehti 13-14: Alkuperäistutkimus 13-14/2010 Kommentteja
ADHD ja päihteet - Päihdehäiriöt ovat ADHD-potilailla selvästi yleisempiä kuin muussa väestössä. Asko Niemelä, Sami Leppämäki, Mauri Aalto, Pekka Rapeli, Antti Holopainen, Pekka Tani, Hannu Lauerma Lehti 13-14: Katsausartikkeli 13-14/2010 Kommentteja
Kansallinen terveysarkisto - vajaa vuosi aikaa liittymiseen Osa I: Mistä uudessa tietojärjestelmässä on kyse? - Julkisen terveydenhuollon yksiköiden tulee liittyä 1.4.2011 mennessä Kansalliseen terveysarkistoon (KanTa), jossa on sähköinen arkistopalvelu (eArkisto) sekä sähköistä reseptiä (eResepti) varten reseptikeskus. Ilkka Winblad, Päivi Hämäläinen, Jarmo Reponen Lehti 13-14: Terveydenhuolto 13-14/2010 Kommentteja
Lääketieteen tutkinto jaettiin kahtia Terveydenhuolto Lääketieteen tutkinto jaettiin kahtia Uudet opiskelijat tekevät ensin kandidaatin tutkinnon – se ei pätevöitä työelämään. Avoin artikkeli
"Lääkärin toimittava hätätilanteessa kentällä ja katsomossa" Terveydenhuolto "Lääkärin toimittava hätätilanteessa kentällä ja katsomossa" Nuorten jalkapallomaajoukkueen lääkäri Antti Kuhmola on matkoilla valmiudessa ympäri vuorokauden. Avoin artikkeli
Ylös, ulos ja liikkeelle, terveyden ja oppimisen takia! Kommentti Ylös, ulos ja liikkeelle, terveyden ja oppimisen takia! Terveyden kannalta liikuntaa on liian vähän, kirjoittaa Silja Kosola.
Nuorten käsityksiin kestävästä ruokavaliosta voi vaikuttaa Lääketieteen maailmasta Nuorten käsityksiin kestävästä ruokavaliosta voi vaikuttaa Kouluilla ja vanhemmilla on keskeinen rooli.
”Älkää ajatelko, että olisitte Suomessa opiskelleita kollegoita huonompia” Jäsen ”Älkää ajatelko, että olisitte Suomessa opiskelleita kollegoita huonompia” Noin 70 ulkomailla opiskelevaa 11 maasta kokoontui kesätapaamiseen. Avoin artikkeli
Uusi kohde tulossa Alzheimerin taudin ehkäisyyn? Lääketieteen maailmasta Uusi kohde tulossa Alzheimerin taudin ehkäisyyn? 15-PGDH:n esto saattaa torjua vanhenemismuutoksia.