Lyhyesti: Mäkikuismauute on tehokas mielialalääke Mäkikuismauute on yksittäisissä tutkimuksissa osoittautunut lumetta tehokkaammaksi lievän ja keskivaikean masennuksen hoidossa. Saksalaiset tutkijat vertasivat kuusi viikkoa kestäneessä kontrolloidussa kaksoissokkokokeessa mäkikuismauutteen (WS 5570) ja paroksetiinin tehoa keskivaikeaa tai vaikeaa masennusta sairastavan avohoitopotilaan hoidossa. Mäkikuismauutteen päiväannos oli aluksi 900 mg, ja se voitiin kaksinkertaistaa. Paroksetiinin päiväannokset olivat 20 mg ja 40 mg. Tulos oli yllättävänkin selkeä: mäkikuismauutetta saaneet toipuivat paremmin, mutta heillä oli vähemmän lääkityksen aiheuttamia sivuvaikutuksia. Tutkijat toteavatkin, että mäkikuismauute on depression hoidossa vähintäänkin yhtä tehokas ja paremmin siedetty kuin paroksetiini. Tutkimuksen tulosten arviointia vaikeuttaa lumeryhmän puuttuminen. Joka tapauksessa on hyvä muistaa, että mäkikuisma on potentti aine, ja sillä voi olla yhteisvaikutuksia muiden lääkkeiden kanssa. Raimo Kr Salokangas Lääketieteen maailmasta 12-13/2005 Kommentteja
Lyhyesti: Inhalaatiosteroidi tehokas tuoreen astman hoidossa Uudella mantereella verrattiin matalaa flutikasoniannosta (250 µg/pv, n = 18), montelukastia 10 mg/pv (n = 19) sekä lumelääkettä (n = 13) astmaatikoilla, joita ei vielä oltu hoidettu steroideilla ja joilla oli vähintään 3,5 % eosinofiilejä indusoidussa ysköksessään. Flutikasoni laski yskösten eosinofiliaa parhaiten (ero montelukastiin p = 0,04 ja lumelääkkeesen p = 0,002). Hoito kesti kahdeksan viikkoa. Steroidin vaste tuli nopeammin ja kesti myös paremmin seurannan aikana. Myös kliinisissä ja ventilaatiofunktioparametreissa flutikasoni oli muita parempi. Huomattava on kuitenkin, että kohteena olivat nimenomaan eosinofiileja ysköksissään omanneet. Hannu Puolijoki Lääketieteen maailmasta 12-13/2005 Kommentteja
Ihon paikallishoidon immunomodulaattorit vertailussa Atooppinen ekseema on yleistynyt viime vuosikymmeninä länsimaissa. Sitä sairastaa jo 15-30 % lapsista ja 1-3 % aikuisista. Takrolimuusi- ja pimekrolimuusivoiteiden oltua nyt muutaman vuoden markkinoilla näiden voiteiden tehon ja sivuvaikutusten vertailu atooppisen ekseeman hoidossa on mielenkiintoinen. Sirkku Peltonen Lääketieteen maailmasta 12-13/2005 Kommentteja
Miten sairaalabakteeri leviää? Chigacolaisessa tehohoitoyksikössä seurattiin, miten VRE (vankomysiiniresistentti enterokokki) siirtyy potilaista tai heidän ympäristöstään hoitohenkilökunnan välityksellä. Tarkkailija rekisteröi hoitohenkilökunnan kontaktit 22:een VRE:tä kantavaan potilaaseen tai ympäristöön aamurutiinien aikana. Sitten tehtiin bakteeriviljelyt kaikista kosketuista kohdista ja henkilökunnan hanskoista. Löydetyt VRE-kannat tyypitettiin myös molekyylimenetelmin tartuntaketjujen todistamiseksi. Heikki Arvilommi Lääketieteen maailmasta 12-13/2005 Kommentteja
Aivoverenvuotoon hyydytyshoito? Intraserebraalisen verenvuodon ennuste on huonompi kuin muiden aivoverenkierron häiriöiden ennuste. Verenpurkauman tilavuus ja vuodon jälkeen ensimmäisten tuntien aikana tapahtuva hematooman kasvu ovat merkittävät ennusteeseen vaikuttavat tekijät. Tuula Pirttilä Lääketieteen maailmasta 12-13/2005 Kommentteja
Lenalidomidi - myelodysplasian uusi lääke Talidomidi on kokenut varsinaisen renessanssin mm. myelooman hoidossa. Myös myelodysplastisessa syndroomassa (MDS) sitä käytetään, sillä talidomidi kykenee palauttamaan punasolutuotannon n. viidesosalle MDS-potilaista. Talidomidin haitoista parhaiten tunnettu on sen teratogeeninen vaikutus, mutta lisäksi se aiheuttaa väsymystä ja hankalaa neuropatiaa. Talidomidin parannettu painos on nimeltään lenalidomidi, joka ei kuulemma näitä haittoja aiheuta. Robert Paul Lääketieteen maailmasta 12-13/2005 Kommentteja
Lyhyesti: Nopea siedätys ASA-allergiaan? Asetyylisalisyylihapon (ASA) käyttö suojaa sepelvaltimointerventioissa vaarallisilta hyytymäkomplikaatioilta. Valitettavasti ASA-allergia voi estää lääkkeen käytön. Pariisilaiset kollegat päättivät altistaa 16 siitä kärsivää potilasta nopealle desensitisaatiolle ennen pallolaajennusta antamalla heille 30 min välein 5-8 suurenevaa annosta ASA:aa. Hoito aloitettiin 1-5 mg annoksilla päätyen noin 3 tunnin kuluessa terapeuttiseen 100 mg annokseen. Yksi potilas sai vaikean astmakohtauksen annostelun aikana ja yhdellä ilmeni limakalvoturvotuksia 3 tuntia myöhemmin, muut sietivät annostuksen hyvin. ASA-hoito onnistui sittemmin hyvin, eikä ongelmia ilmennyt keskimäärin 13 kuukauden seurannan aikana. Nopea siedätys tarkassa valvonnassa näyttää siis mahdolliselta. Tutkijat varoittavat kuitenkin siedätyksen tehon häviävän jo muutamassa päivässä hoidon keskeytyessä. Juhani Airaksinen Lääketieteen maailmasta 12-13/2005 Kommentteja
Lyhyesti: Koska plakki repeää? Olemme pitkään ajatelleet, että potilas saa välittömästi valtimoplakin repeämän jälkeen rintakipukohtauksen. Tämän käsityksen virheellisyys tuli hyvin esille hollantilaisessa tutkimuksessa, jossa saalistettiin imulaitteen avulla sepelvaltimotautikohtauksen takia pallolaajennukseen tulevilta potilailta sepelvaltimosta trombimassaa analyyseja varten. Rintakipuoireen alusta oli kaikilla potilailla kulunut alle 6 tuntia. Osoittautui kuitenkin, että trombimassa oli organisoitunutta ja sisälsi vähintään päivien, ellei viikkojenkin vanhaa hyytymää yli puolella potilaista. Tutkimus selittää osaltaan liuotushoidon puutteellisen vaikutuksen osalla sydäninfarktipotilaista. Näyttää siltä, että hauraiden plakkien repeämiä tapahtuu riskiryhmien potilaiden valtimoissa melkoisen usein ja vain osa niistä johtaa kliinisiin tapahtumiin. Juhani Airaksinen Lääketieteen maailmasta 12-13/2005 Kommentteja
Kolorektaalisyövän leikkaushoidon tulokset Kanta-Hämeen keskus-sairaalassa vuosina 1988-2001 Kolorektaalisyöpiä hoidetaan leikkauksilla useimmissa kirurgisissa yksiköissä yliopistoklinikoista aluesairaaloihin. Kotimaisia hoitotuloksia on kuitenkin raportoitu niukasti, eikä yliopistoklinikoiden ulkopuolelta ole käytettävissä kuin yksi hoitotuloksia käsittelevä julkaisu. Pekka Kuusanmäki, Outi Lindström, Timo Tomminen, Esa Könönen, Mauri Iivonen, Hannu Paimela Avoin artikkeli Alkuperäistutkimus 12-13/2005 Kommentteja
C- JA B-hepatiitin uudet hoitolinjat Suomessa ilmaantuu uusia C-hepatiittitapauksia vuosittain n. 1 200, ja akuuteista C-hepatiitti-infektioista kroonistuu 50-80 %. Martti Färkkilä Avoin artikkeli Alkuperäistutkimus 12-13/2005 Kommentteja
Lastenkirurgin rooli sikiön epämuodostumien hoidossa Diagnostiikan ja hoitomenetelmien kehitys on tehnyt mahdolliseksi hoitaa sairauksia jo sikiöaikana. Kari Vanamo Katsausartikkeli 12-13/2005 Kommentteja
Riskiryhmiin kohdistuva tuberkuloosin torjunta Asiantuntijaryhmän suositus Tuberkuloosin ilmaantuvuuden pienetessä uudet tapaukset keskittyvät yhä enemmän erilaisiin riskiryhmiin, joihin aktiiviset torjuntatoimet tulisikin erityisesti kohdistaa. Iiris Rajalahti, Marja-Leena Katila, Pekka Kirstilä, Rauni Ruohonen Petri Ruutu, Ilmi Rönnemaa, Eeva Salo, Hanna Soini, Marianna Tala-Heikkilä, Tuula Vasankari, Kari Liippo Katsausartikkeli 12-13/2005 Kommentteja
Lääkärivaje Satakunnan ja Varsinais-Suomen terveyskeskuksissa Syitä, seurauksia ja parannusehdotuksia Helmikuussa 2003 käynnistettiin Turun yliopiston yleislääketieteen opetuksen ja tutkimuksen hajauttaminen Satakuntaan. Tämän hajauttamisen eli Satakunnan opetusterveyskeskukset ESR -projektin tavoitteena on parantaa lääkärityövoiman saatavuutta kyseisellä alueella. Ulla Saxén, Pekka T. Jaatinen, Raimo Isoaho, Sirkka-Liisa Kivelä Terveydenhuolto 12-13/2005 Kommentteja
Irti jonosta ilman lisäresursseja Selvitys kehittämishankkeesta Pitkät jonot ovat olleet ongelma myös Tampereen yliopistollisen sairaalan (Tays) neurologian poliklinikalla. Hanna Kuusisto, Gábor Molnár Terveydenhuolto 12-13/2005 Kommentteja
Sepelvaltimotautia aiheuttavien rasva-aineenvaihdunnan häiriöiden geenitausta 17.12.2004 Helsingin yliopisto Heidi Lilja Väitös 12-13/2005 Kommentteja
Luuytimen kantasolut ja uudissuonten kasvu 17.12.2004 Helsingin yliopisto Iiro Rajantie Väitös 12-13/2005 Kommentteja
Borrelia-bakteeri hämää ihmisen immuunipuolustusjärjestelmän 18.12.2004 Helsingin yliopisto Antti Alitalo Väitös 12-13/2005 Kommentteja
Estradiolin rasvahappojohdannaiset muodostuvat HDL-hiukkasissa ja suojaavat niitä hapettumiselta 18.12.2004 Helsingin yliopisto Anna Höckerstedt Väitös 12-13/2005 Kommentteja
Geenit diabeettisen munuaistaudin taustalla tyypin 1 diabeteksessa 21.12.2004 Helsingin yliopisto Kim Pettersson-Fernholm Väitös 12-13/2005 Kommentteja
Sykkeen dynamiikka ja kliiniset eteisvärinäepisodit 7.1.2005 Tampereen yliopisto Saila Vikman Väitös 12-13/2005 Kommentteja
Koulutus ja työhyvinvointi nousivat kevätkokouksen teemoiksi Jäsen Koulutus ja työhyvinvointi nousivat kevätkokouksen teemoiksi Liitto perustaa työryhmän arvioimaan ay-jäsenmaksujen vähennysoikeuden poiston vaikutuksia. Avoin artikkeli
Lääkärit yhdessä potilaan parhaaksi Jäsen Lääkärit yhdessä potilaan parhaaksi Uusi strategia korostaa omalääkärijärjestelmää ja perusterveydenhuollon vahvistamista. Avoin artikkeli
Ahokas ja Myllymäki kunniajäseniksi Jäsen Ahokas ja Myllymäki kunniajäseniksi Terttuliisa Ahokkaan ja Kati Myllymäen nimitysten jälkeen elossa olevia kunniajäseniä on yhdeksän. Avoin artikkeli
Varsinainen toiminta tuotti voittoa Jäsen Varsinainen toiminta tuotti voittoa Lääkäritalon arvonalennus vei koko tuloksen tappiolle. Avoin artikkeli
Pekka Puska: Tämä on rikollista toimintaa Terveydenhuolto Pekka Puska: Tämä on rikollista toimintaa Somessa leviää lääkkeen valemainos. Avoin artikkeli
Useat alueet harkitsevat lisärahoituksen hakemista Terveydenhuolto Useat alueet harkitsevat lisärahoituksen hakemista Lääkärilehden selvityksen mukaan ainakin kolme hyvinvointialuetta aikoo hakea lisärahaa ministeriöltä ja kuusi harkitsee. Avoin artikkeli