Muutosjohtamisen haasteet yliopistosairaalassa

Yliopistosairaala on sekä asiantuntija- että palveluorganisaatio: sairaalan tehtävänä on tuottaa terveyttä, kun taas yliopisto kartuttaa terveyden tuottamiseen tarvittavaa tietopääomaa. Kahden suuren organisaation roolien yhteensovittaminen ja tuloksellinen toiminta edustaa poikkeuksellisen haastavaa johtamistehtävää, joka asettaa suuria vaatimuksia lääkärikunnan johtamisvalmiuksien kehittämiselle. Tehokkaan rekrytoinnin avulla tulisi tunnistaa ne henkilöt, joilla on valmiuksia kehittyä johtajiksi. Johtamistyön tulisi kilpailla parhaista kyvyistä ammatillisen uran rinnalla.

Anja Tuulonen, Jouko Isolauri, Heikki Paavilainen

Imatran psykiatrisen hoito-organisaation muutos Asiakkaan näkemyksiä

Imatralla yhdistettiin vuonna 1998 kaupungin ja sairaanhoitopiirin tuottamat mielenterveys- ja päihdepalvelut lähes kokonaisuudessaan vuodeosastohoitoja myöten Imatran kaupungin sosiaali- ja terveyskeskuksen mielenterveystyön vastuualueeksi. Muutosprosessin suunnittelun ja toteutuksen aikana ilmeni monenlaista mielipidettä asiakkaiden heitteille jätöstä alkaen. Asiakaskyselyllä kartoitettiin asiakkaiden kokemuksia muutoksesta. Asiakkaat eivät kokeneet hoidon huonontuneen.

Raili Korhonen, Kari Korhonen, Pekka Utriainen

Lyhyesti: Olympialaisissa erityishuomiota allergiaan

Sydneyn kisat pidetään paikallisen vuodenajan mukaan keväällä, jolloin siitepölyt ovat valloillaan. Australialaisista urheilijoista (n = 214) selvitettiin oireiden esiintyvyyttä ja aikaisempia siitepölymääriä suoritusalueilla. Havainto oli selvä: varsinkin heinien siitepölyille herkät kärsivät Sydneyn alueella tähän aikaan oireista. Australialaisista 56 %:lla oli allergisen nuhan tausta ja 41 %:lla oireita; ongelmasta kärsiviä löytyi etenkin vesiurheilun parista. Toivottavasti asiaan on kiinnitetty huomiota Suomen joukkueen valmistautumisessa.

Hannu Puolijoki

Lyhyesti: Donepetsiili saattaa aiheuttaa inkontinenssia

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke donepetsiili estää asetyylikoliiniesteraasia. Siltä osin kuin kolinerginen tonus lisääntyy myös perifeerisessä hermostossa, on mahdollista, että tästä seuraa mm. virtsainkontinenssi. Japanissa on eräässä sairaalassa hoidetuista 94 potilaasta 7:llä (7 %) oli todettu inkontinenssia. Viidellä potilaalla inkontinessi oli ohimenevää ja ilmaantui tyypillisesti annosta suurennettaessa. Kun lääkitys jouduttiin yhdeltä potilaalta lopettamaan, katosi myös inkontinenssi. Nämä havainnot viittaavat siihen, että inkontinenssihaittavaikutus on syy- ja annossuhteessa donepetsiiliin. Ongelma ei välttämättä ole suuri, jos haitta on ohimenevä. Kirjoittajat ehdottavat tilanteen pitkittyessä hoidoksi annoksen pienentämistä tai perifeerisesti vaikuttavaa antikolinergiä.

Robert Paul

Lyhyesti: Probiootti estää suolitulehdusta

Sata vuotta sitten Ilja Metshnikov esitti, että maitohappobakteerit estävät suolen mätänemistä ja ehkäisevät vanhenemista. Vanhenemisesta on vaikea sanoa, mutta muuten hän saattoi olla aika lailla oikeassa. Tuore todiste tästä tulee Italiasta, jossa on annettu laktobasillien, bifidobakteerin ja streptokokin sekoitusta haavaiseen paksusuolitulehdukseen. Tämä probioottivalmiste esti taudin uusiutumisen 9 kuukauden seuranta-aikana 17 potilaalla 20:stä, kun lumeryhmässä kaikki saivat relapsin. Potilaat olivat paksusuolen poiston jälkeisen ohutsuolisäiliön tulehdusta (pouchitis) sairastavia, mutta hoito voisi tehota myös yleisesti tulehduksellisiin suolistosairauksiin.

Heikki Arvilommi

Lyhyesti: Sympatomimeetti ei peitä astmaatikon inflammaatioreaktiota

Yhdistämällä astmapotilaan hoitoon pitkävaikutteinen sympatomimeetti on voitu usein pienentää steroidiannosta. Huolena on ollut, peittyykö samalla astmaan liittyvä inflammaatioreaktio. Satunnaistetussa kaksoissokkotutkimuksessa 60 potilaasta puolet sai vuoden ajan inhaloitavaa budesonidia 800 myyg/pv ja toinen puoli pieniannoksisen (200 myyg/ pv) budesonidin kera formoterolia 24 myyg/pv. Jo tutkimuksen käynnistysvaiheessa (budesonidi 1 600 myyg/pv kaikille) laskivat potilaiden yskösten eosinofiilitasot merkitsevästi (4,5 % vs 0,68 %). Sen sijaan seurannan aikana ei todettu merkitseviä eroja, verrattiinpa sitten yskösten eosinofiilien, EG2+-solujen, muiden inflammaatiosta kertovia solujen tai ECP-pitoisuuksien määriä. Myöskään astmatasapainossa ei todettu eroa. Ison inhalaatiosteroidiannoksen sisältävän aloitushoidon jälkeen voitaneen siis hyvin jatkaa pienemmällä annoksella yhdistettynä pitkävaikutteiseen sympatomimeettiin.

Hannu Puolijoki

Uusi lääke lasten gastroenteriitin hoitoon

Lasten äkillisiä suolistoinfektioita on totunnaisesti hoidettu lähinnä nestehoidolla. Käytännössä tämä tarkoittaa toistuvaa, yleensä suun kautta annettua suola-sokeriliuosta. Nesteen määrä määritellään nestehukan suuruuden mukaan, johon taas ei paljoakaan ole voitu vaikuttaa. Nyt perulainen tutkimusryhmä on julkaissut mielenkiintoisen työn, jossa pyrittiin vähentämään suolistosta erittyneen nesteen määrää käyttämällä rasekadotriili-nimistä lääkeainetta.

Per Ashorn

Miehen dioksiinialtistus muuttaa jälkeläisten sukupuolijakaumaa

Dioksiinit ovat toksisimpia yhdisteitä mitä nykyinen teollisuus saattaa tuottaa ja joita voi vahingossa levitä ympäristöön. Muiden haitallisten vaikutusten ohessa ne muuttavat erityisesti endokriinistä aineenvaihduntaa. Tämän on otaksuttu olevan yksi syy eräissä teollisuusmaissa havaittuun sperman laadun huonontumiseen ja hedelmällisyyden heikentymiseen, samoin kuin poikalasten suhteellisen määrän pienenemiseen. Selvä todiste tästä haitasta on saatu Italian Sevesossa 1976 tapahtuneen tehdasräjähdyksen jälkitutkimuksessa, jossa seurattiin 239 ympäristömyrkylle altistuneen miehen ja 296 naisen jälkeläisten sukupuolijakaumaa 20 vuoden aikana.

Pertti Kirkinen

Fluorokinoloniresistenssi

Bakteerien resistenssi fluorokinoloniryhmän mikrobilääkkeille ei ole enää uutinen. Esimerkiksi Espanjasta on julkaistu tilastoja, joissa terveiden ihmisten ulosteen kolibakteerista joka neljäs on resistentti kinoloneille. Hollannista, missä mikrobilääkkeiden käyttö ja resistenssitilanne muistuttaa monella tavoin meikäläistä, julkaistiin kymmenen vuoden seuranta virtsatieinfektioita aiheuttaneista kolibakteereista.

Heikki Arvilommi

Omapatrilaatistako lisätehoa sydämen vajaatoiminnan hoitoon?

ACE:n estäjät ja beetasalpaajat ovat vakiinnuttaneet asemansa sydämen vajaatoiminnan peruslääkkeinä. Sydämen vajaatoimintaan liittyy suolan ja veden elimistöön kertymistä edistävä neurohumoraalisen järjestelmän liikatoiminta. Omapatrilaatti on uudentyyppinen lääkeaine, jolla on ACE:n eston lisäksi vasopeptidaasien toimintaa estävä vaikutus. Se lisää elimistön omien verisuonia laajentavien ja diureesia lisäävien peptidien vaikutusta.

Juhani Airaksinen

Akuutin veripolven tutkiminen

Veripolven tavallisimpia aiheuttajia ovat eturistisiteen repeämä, polvilumpion sijoiltaanmeno, merkittävä kierukkarepeämä ja polven nivelpintaan asti ulottuvat murtumat. Yleislääkärin on tärkeintä pystyä erottamaan välitöntä sairaalahoitoa vaativat vammat lievemmistä vammoista, joita voidaan seurata terveyskeskuksessa tai tarvittaessa lähettää myöhemmin ortopedin konsultaatioon. Jos polvessa on eturistisiteen vamma ilman muita vammoja, sen hoito voidaan toteuttaa myöhemmin hyvin tuloksin. Dislokoituneet murtumat, lateraaliset kollateraaliligamentit ja vammayhdistelmät tulee kuitenkin hoitaa heti.

Timo Järvelä, Seppo E. Honkonen

Syömishäiriöiden tunnistaminen ja hoidon pääperiaatteet

Syömishäiriöt ovat nuorten naisten yleisiä ja usein pitkäkestoisia mielenterveyden häiriöitä, joiden vaikeusaste vaihtelee lievästä äärimmäisen vaikeaan. Varhainen hoitoon ohjaus parantaa ennustetta, mutta koska syömishäiriöt tunnistetaan huonosti, voi hoidon aloitus viivästyä. Hoidon onnistumisen kannalta on tärkeää, että sairastunut itse on motivoitunut hoitoon ja valmis muuttamaan käyttäytymistapojaan. Aluksi ensisijainen tavoite on ravitsemustilan korjaaminen ja syömiskäyttäytymisen normalisoiminen. Vasta tämän jälkeen hoitoon liitetään psykoterapia.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030