Kroonisen C-hepatiitin hoito

HCV-infektion tekee ongelmalliseksi sen suuri kroonistumistaipumus: 70-80 prosenttia tartunnan saaneista jää viruksen kantajiksi. Krooniseen C-hepatiittiin liittyy lisääntynyt kirroosi- ja hepatoomariski sekä lievästi lisääntynyt, maksaperäisistä syistä johtuva kuolleisuus. Tauti on helppo todeta vasta-ainetestillä ja tarvittaessa sitä täydentävillä tutkimuksilla. Peruslääke on edelleen alfainterferoni, mutta sen avulla virus saadaan häviämään vain puolelta potilaista. Muille on käytettävissä yhdistelmähoitoja, joista kuitenkin on vielä vähän kokemusta. Maksansiirtoa C-hepatiittipotilaille harkitaan kirroosivaiheessa, kun elinaikaa muutoin olisi alle puoli vuotta.

Matti Vuoristo, Krister Höckerstedt

Miten terveydenhuollon asiakastyytyväisyysmittausten tuloksia tulisi esittää ja tulkita

Terveydenhuollon asiakastyytyväisyysmittausten esitystapaan ja tulkintaan liittyy monia tekijöitä, jotka voivat vaikuttaa siihen miten tuloksia hyödynnetään käytännön toiminnan suunnittelussa. Laadun seurannassa käytettävien mittareiden tulee olla riittävän yksinkertaisia, mutta valideja, jotta niistä olisi hyötyä. Koska laatupalvelujen tavoitteena on 100 %:n asiakastyytyväisyys, useimmiten vain viisiportaisen tytyväisyysasteikon parhaalla arvolla (top-box) on yhdysvaltalaisten kokemusten mukaan käyttöarvoa potilastyytyväisyyttä mitattaessa. Yksinkertaisuudensa vuoksi asteikon soveltuvuutta myös suomalaiseen kulttuuriin asiakas- ja potilastyytyväisyyttä mitattaessa tulisi arvioida.

Kimmo Räsänen

Ryhmäkuntoutus - tehokas hoito vaikeaan idiopaattiseen tinnitukseen

Tinnitus voi olla erittäin hankala ja invalidisoiva oire, jonka etiologia useimmiten on tuntematon. Tämän vuoksi perinteiset, oletettuihin syihin perustuvat hoidot ovat usein tehottomia. Koska ryhmäkuntoutuksesta on raportoitu hyviä tuloksia kroonisten tilojen hoidossa, päätimme kokeilla tätä hoitomuotoa, joka osoittautui hyväksi ratkaisuksi. Objektiiviseen analyysiin pyrkivillä testeillä mitatut parametrit eivät muuttuneet hoidon aikana, mutta potilaat kokivat hoidon kuitenkin selvästi positiivisena. Ryhmäkuntoutus helpotti ratkaisevasti potilaiden tilannetta ja ohjasi heitä oireiden oikeaan hallintaan.

Reijo Johansson, Esa Laurikainen, Eero Akaan-Penttilä, Heli Forssell

Primaarinen selektiivinen seerumin immunoglobuliini A:n puutos terveillä verenluovuttajilla

Selektiivinen immunoglobuliini A:n (IgA) puutos on yleisin primaarinen immunoglobuliinipuutostila. Useimmat IgA-puutoksen omaavat henkilöt ovat terveitä, ja heidät on löydetty verenluovuttajien seulontatutkimuksissa. Suomalaisilla verenluovuttajilla IgA-puutosta on noin yhdellä 400:sta. Potilastutkimuksissa IgA-puutos liitetään moniin sairauksiin, joista yleisimpiä ovat erilaiset infektiot, allergia ja autoimmuunisairaudet. Verensiirtojen kannalta on huomioitavaa, että henkilö, jolta puuttuu IgA, saattaa muodostaa vasta-aineita IgA:a kohtaan (anti-IgA vasta-aineet), jotka voivat aiheuttaa anafylaktisen verensiirtoreaktion. Suomessa on kuvattu noin kymmenen tällaista verensiirtoreaktiota.

Sinikka Koskinen

Hippokampuksen magneettikuvantamisesta varhaisessa Alzheimerin taudissa

Alzheimerin tauti on yleisin dementiaa aiheuttava sairaus. Dementiaa sairastavien määrä on ikääntyvän väestön myötä kasvussa. Vuoteen 2000 mennessä on Suomessa arvioitu dementiaa sairastavia olevan lähes 70 000. Alzheimerin tautia ei pystytä varmuudella diagnosoimaan ilman invasiivisia toimenpiteitä. Käytössä olevin kliinisin kriteerein tauti luokitellaankin vain joko "todennäköiseksi" tai "mahdolliseksi" Alzheimerin taudiksi. Vaikka kliinisten kriteerien lopullinen osuvuus on hyvä, vaativat ne myös pitkäaikaista seurantaa, jossa varmistetaan taudin etenevä luonne. Sen sijaan taudin varhaisvaiheessa, ensimmäisten oireiden ilmaantuessa, on tarkan diagnoosin asettaminen vaikeaa.

Mikko Laakso

Uskallatko antaa vanhukselle antikoagulaatiohoitoa?

Varfariini vähentää eteisvärinäpotilaiden aivohalvausriskiä 68 % verrattuna siihen, ettei anneta mitään hoitoa. On siis syytä antaa antikoagulaatiohoito kaikille eteisvärinäpotilaille, ainakin jos tuohon lukuun on uskominen. Toisaalta eteisvärinä on vanhempaan ikäluokkaan painottuva terveysongelma: yli 60-vuotiailla esiintyvyys on 4 % ja yli 80-vuotiailla 10 %. Vanhusten antikoagulaatiohoito ei ole ihan ongelmatonta - näin on annettu ymmärtää. Iän mukana varfariinin metabolia hidastuu, vanhuksilla on usein maksan tai munuaisten vajaatoimintaa, mikä voi vaikuttaa varfariinipitoisuuksiin, ja vaarana ovat myös interaktiot, koska monet vanhukset käyttävät useita lääkkeitä. Tähän asti tutkimuksissa on saatu ristiriitaisia tuloksia siitä, onko ikä riski varfariinihoidon komplikaatioiden esiintyvyyden suhteen.

Robert Paul

Krooninen keuhkoputkitulehdus sydäntautiriski

Pohjois-Karjala-projektin aineistoon perustuva tutkimus osoittaa, että pitkittynyt bronkiitti suurentaa merkittävästi sekä sepelvaltimotaudin että siitä johtuvan kuoleman riskiä. Kun tupakoinnin, kolesterolin ja verenpaineen vaikutukset poistettiin, bronkiittipotilaiden riskikerroin oli sepelvaltimotaudin suhteen 1,36 (95 %:n luottamusväli 1,1-1,56) ja sepelvaltimotautiperäisen kuoleman suhteen 1,34 (1,04-1,74). Krooniseksi tauti katsottiin, jos oireita oli yli 3 kuukautta vuodessa. Tutkimuksessa ei pyrittykään selvittämään bronkiittien etiologiaa.

Matti Viljanen

Kemosädehoitoa ruokatorvisyöpään

Ruokatorven syövän hoitotulokset ovat lohduttomat: alle 10 % kaikista tähän tautiin sairastuvista on elossa viiden vuoden kuluttua diagnoosista. Taudin hoitona on useimmiten ollut joko radikaali kirurgia tai sädehoito, sekin usein palliatiivisin annoksin. Kontrolloimattomien tutkimusten perusteella on kuitenkin alkanut vaikuttaa siltä, että ruokatorven adenokarsinoomaan sairastuneet potilaat saattaisivat hyötyä samanaikaisesti sädehoidon aikana annettavasta syövän kemoterapiasta, ja asiaa on nyt tutkittu Irlannissa satunnaistetussa koeasetelmassa.

Heikki Joensuu

Seniorikansalaisten rokotukset

Rokotussuojaa tarkasteltaessa seniorikansalaisten alaikärajaksi voidaan sopia 40 vuotta. Osalta tämän iän ylittäneistä puuttuvat perusrokotukset tetanusta, kurkkumätää ja poliota vastaan, ja monilla aikoinaan hankittu ja tehosterokotusten avulla koko elämän iän kestäväksi tarkoitettu suoja on ajan myötä heikentynyt. Influenssa komplikaatioineen on ikääntyville merkittävä terveyden uhka, ja keuhkokuumeeseen sairastumisen vaara kasvaa vanhetessa; eläkeikää lähestyvien pneumokokki- ja influenssarokotusten tarpeeseen joudutaan ottamaan kantaa.

Pekka Honkanen

Avoin artikkeli Alkuperäis­tutkimus 29/1996 Kommentteja

Muistihäiriöt ja dementia

Muistihäiriö- ja dementiapotilaat ovat lähivuosikymmeninä suuri haaste sosiaali- ja terveydenhuollolle. Väestön ikärakenteen vanhenemisen myötä dementiapotilaiden määrä ja samalla hoitokustannukset kasvavat. Parannettavissa ja hoidettavissa olevien potilaiden varhainen tunnistaminen ja hoitokäytännön kehittäminen ovat ratkaisevan tärkeitä kustannusten kannalta. Suomen muistitutkimusyksiköiden asiantuntijaryhmä korostaa, että muistihäiriöyksiköiden verkoston rakentaminen, tutkimus- ja hoito-ohjelman laatiminen sekä tiedotus- ja koulutusjärjestelmän luominen on käynnistettävä pikaisesti. Asiantuntijaryhmä on koonnut seuraavassa esitettävät muistihäiriö- ja dementiapotilaiden tutkimuksen ja hoidon perussuuntaviivat.

Suomen Muistitutkimusyksiköiden Asiantuntijaryhmä

Endoskooppiset toimenpiteet gastroenterologiassa

Endoskopiatekniikan kehittyminen on muuttanut ruoansulatuskanavan monien tautitilojen ja vaurioiden hoidon. Tähystys on tärkeä diagnostinen toimenpide, mutta yhä useammin myös hoito pyritään tekemään samalla kertaa. Seuraavassa käydään läpi tavallisimmat gastroenterologian alan endoskooppiset toimenpiteet, jotka ovat johonkin vaihtoehtoiseen hoitoon - useimmiten avoleikkaukseen - verrattuna kevyempiä sekä potilaalle että suorittajalle. Toisaalta tie ei ole suljettu muultakaan hoidolta, mikäli se tulee aiheelliseksi.

Jorma Halttunen

Äidin virusinfektiot ja sikiön sekä vastasyntyneen tartunnan ehkäisy

Raskaudenaikaiset virusinfektiot ovat merkittävä syy perinataaliseen sairastuvuuteen ja kuolleisuuteen. Infektio voi levitä siköön veriteitse istukan läpi tai kohdun kaulakanavasta nousevana infektiona. Vastasyntynyt voi saada tartunnan synnytyskanavasta tai äidinmaidon välityksellä. Infektion välittymiseen vaikuttavat taudinaiheuttajan virulenssi, äidin immunologinen vaste ja raskauden vaihe. Käsittelemme seuraavassa katsauksessa sellaisia virusinfektioita, joiden vaikutuksesta raskauden kulkuun on olemassa riittävästi tutkimustuloksia hoito- ja ehkäisysuositusten antamiseksi.

Seija Meltomaa, Ulla Ekblad

Mitä tehdä munasarjakystille? - kokemuksia kaikuohjatusta punktiosta

Todettujen munasarjakystien määrä on lisääntynyt kaikututkimusten tultua käyttöön, kun oireettomatkin kasvaimet löydetään. Vakiintunutta seuranta- ja hoitokäytäntöä näitä löydöksiä varten ei kuitenkaan ole. Kaikuohjauksessa emättimen kautta tehtävä kystapunktio osoittautui yksinkertaiseksi ja turvalliseksi tutkimus- ja hoitovaihtoehdoksi, mutta lähes puolet potilaista näyttää tarvitsevan jatkotoimenpiteitä kystien uusiuduttua. Kystat häviävät usein spontaanisti, joten hyvänlaatuiselta vaikuttavia oireettomia löydöksiä (yksilokeroisia, kaiuttomia, alle 8-10 cm kooltaan) kannattaa seurata ainakin puoli vuotta ennen toimenpiteitä. Epäilyttävät kystat poistetaan laparoskopiateitse.

Marja-Leena Levomäki, Maritta Hippeläinen

Rintasyövän hoito kehittyy ja ennuste paranee - karikkoja löytyy vielä

Rintasyövän onkologinen hoito muuttuu ja kehittyy jatkuvasti. Joukkoseulontojen ansiosta yhä useampi rintasyöpä todetaan varhaisvaiheessa ja yhä useammin potilas voidaan hoitaa rinnan säästävän leikkauksen ja sädehoidon yhdistelmällä. Rintasyövän ennusteeseen vaikuttavia tekijöitä tunnetaan entistä paremmin, ja taudin uusiutumisvaaraa voidaan vähentää liitännäishoidoilla, jotka kuitenkaan eivät ole aivan riskittömiä. Liitännäishoitojen lisääntyvä tuntemus sekä uudet turvallisemmat lääkehoidot ovat parantamassa tuloksia edelleen. Metastasoineen syövän hoidossa tutkitaan solunsalpaajien jättiannostelua kantasolu- tai luuydinsiirron turvin sekä uusia hormonilääkkeitä.

Eeva Salminen

Sairaanhoitopiirin osuus ensihoitojärjestelmän organisoinnissa

Erikoissairaanhoitolaki ja sairaankuljetusasetus velvoittavat sairaanhoitopiirejä ohjaamaan ja valvomaan sairaalan ulkopuolista ensihoitojärjestelmää. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on antanut alueensa ensihoitojärjestelmälle toimintaohjeen, joka on lääkärijohtoinen ja käyttää hyväkseen porrastetun vasteen periaatetta. Toimintaohjeella ohjeistetaan hätäkeskukset lääketieteellisen riskin arvioinnissa, palo- ja pelastuslaitokset ensivastetoiminnassa ja sairaankuljetus sekä perus- että hoitotason ensihoidossa. Varsinkin hoitotason sairaankuljetuksen koulutus ja valvonta kuuluvat sairaanhoitopiirien vastuulle ja tässä kaivattaisiinkin valtakunnallisesti yhtenäistä linjaa.

Raimo Jokisalo

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030