Yhdysvalloissa eturauhassyöpä löytyy yhä useammin metastasoineena

Sen jälkeen kun PSA-seulonta otettiin käyttöön 1990-luvun alussa, kuolleisuus eturauhassyöpään on Yhdysvalloissa pienentynyt noin puoleen. US Preventive Services Task Force suositti vuonna 2008 yli 75-vuotiaiden miesten rutiininomaisesta PSA-seulonnasta luopumista, ja vuonna 2012 suositus laajennettiin koskemaan kaikenikäisiä miehiä. Newyorkilaisen Presbyterian Hospitalin lääkärit selvittelivät PSA-seulonnan vähentymisen vaikutusta.

Ossi Lindell

Milloin lannerangan  kuvantaminen on hyödyllistä?

Milloin lannerangan kuvantaminen on hyödyllistä?

Selkäkivun syyn selvittämiseksi pyydetään herkästi lannerangan kuvantamistutkimuksia, etenkin ­natiivi­röntgenkuvauksia. Kiinnittämällä huomiota kuvausaiheisiin voidaan vähentää potilaskäyntejä ja hoitotoimen­piteitä sekä säästää resursseja. Ennen kuvantamispäätöstä tulisi arvioida kriittisesti, onko todennäköistä, että kuvantaminen vaikuttaa ­hoitolinjan valintaan, ja millä kuvantamismenetelmällä oireiden syyt selviävät luotettavimmin. Kuvantamista ei useinkaan tarvita, jos potilas ei ole vastikään joutunut vakavaan tapaturmaan eikä hänellä tiedetä olevan vakavaa sairautta tai hoitoon reagoimatonta vaikeaa kipuongelmaa.

Mats Grönblad, Katariina Luoma

Kenelle siedätyshoitoa?

Jos allergiset nuha-, silmä- ja astmaoireet ovat vaikeita vuodesta toiseen tavanomaisesta lääkityksestä ­huolimatta, IgE-välitteiseen allergiaan voidaan antaa siedätyshoitoa. Yleisimmät hoidon aiheet ovat koivu- ja timoteiallergia. Myös eläimille voidaan siedättää, jos tavanomaisen allergialääkityksen teho on riittämätön eikä kontaktia eläimiin pysty kohtuudella välttämään tai jos jo epäsuora kontakti aiheuttaa oireita. Pistiäisallergia on harvinainen, mutta erityinen siedätyshoidon aihe, sillä ampiaisen tai mehiläisen piston aiheuttama anafylaktinen reaktio voi olla hengenvaarallinen.

Paula Kauppi, Anna Kaarina Kukkonen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030