Geenihoito ja hedelmällisyys Väitöskirjatutkimuksen tavoitteena oli selvittää kliinisessä tutkimuskäytössä olevan adenovirusperäisen geeninkuljettimen leviämistä naaraan lisääntymiselimissä sekä arvioida mahdolliset sukusoluvaikutukset. Tutkimuksessa naaraskaniineille ja -rotille ruiskutettiin siirtogeeniä sikiökalvovälitilaan, kohtuonteloon sekä suoraan lisääntymiselinten verenkiertoon mikrokirurgiaa ja läpivalaisuohjausta käyttäen. Siirtogeeneinä käytettiin merkkigeeniä sekä kokeellisissa syövänhoidoissa käytettyä itsemurhageeniä. Lisäksi adenoviruskuljettimen tehoa ja turvallisuutta verrattiin bakulovirus- ja liposomikuljettimiin. Anniina Laurema Lehti 47: Väitös 47/2008 Kommentteja
Haima-ohutsuoliliitoksen kirurginen tekniikka Haimakasvainten kirurginen hoito on haastavaa ja leikkauksiin liittyy huomattava komplikaatioiden riski. Haima on erityisen herkästi vaurioituva elin, jonka vauriomekanismit ovat kuitenkin melko huonosti tunnettuja. Suurin osa komplikaatioista liittyy kirurgisesti rakennettuun haima-suoliliitokseen. Teemu Lämsä Lehti 47: Väitös 47/2008 Kommentteja
Alkoholi lisää sikiön riskiä huuli- ja kitalakihalkioon Runsas alkoholinkäyttö ensimmäisten kolmen raskauskuukauden aikana lisää syntyvän lapsen riskiä huuli- ja kitalakihalkioon. Norjassa tehdyssä tutkimuksessa halkion riski oli 2,2-2,6-kertainen niillä lapsilla, joiden äideillä oli tapana ensimmäisten kolmen raskauskuukauden aikana juoda suuria kerta-annoksia eli viisi alkoholiannosta kerralla tai enemmän. Riski oli suurentunut jo niillä äideillä, joilla näitä juomakertoja oli vain yksi. Riski kasvoi mitä useammin äidit joivat runsaasti kerralla. Tiina Laatikainen Lehti 46: Lääketieteen maailmasta 46/2008 Kommentteja
Kihdin riski periytyy Kihdille altistavien geenien mutaatiot lisäävät kihdin riskin jopa 40-kertaiseksi. Viimeistään tämä tieto saa kihtipotilaan kadehtimaan tiikeriä, jolla urikaasientsyymi hajottaa virtsahapon. Ihmisistä kihtiin sairastuu muutama jokaista tuhatta miestä kohti. Heikki Arvilommi Lehti 46: Lääketieteen maailmasta 46/2008 Kommentteja
Testosteroni lisää myös naisten seksuaalista halukkuutta Testosteroni lisää postmenopausaalisten naisten seksuaalista halukkuutta. Tuoreessa tutkimuksessa 300 µg:n testosteronilaastari paransi postmenopausaalisten naisten seksuaalielämää ja vähensi seksielämän häiriöistä johtunutta henkistä ahdinkoa ilman, että positiiviseen vaikutukseen olisi tarvittu estrogeenihoitoa. Testosteronin pitkäaikaisvaikutuksista esimerkiksi rintarauhaseen ei kuitenkaan ole tietoja. Pertti Kirkinen Lehti 46: Lääketieteen maailmasta 46/2008 Kommentteja
Keskustele kuolemasta potilaan kanssa Lääkäreiden tulisi keskustella parantumattomasti sairaan potilaan kanssa potilaan todellisesta tilanteesta nykyistä avoimemmin. Epärealistisista hoitoyrityksistä ns. toivon ylläpitämiseksi tulisi luopua. Lääkärin tulee tarjota totuudenmukaista informaatiota ja kuunnella tarkasti potilaan omia näkemyksiä siitä, miten hän toivoo tulevansa hoidetuksi loppuelämänsä aikana. Sirkku Jyrkkiö Lehti 46: Lääketieteen maailmasta 46/2008 Kommentteja
Eteisvärinän katetrihoidon aiheet laajenemassa Katetriablaatiolla tehtävää keuhkolaskimoiden eristystä käytetään enenevästi vaikeaoireisen eteisvärinän hoidossa muuten tervesydämisillä potilailla. Nyt tehdyn tutkimuksen tulokset osoittavat, että taitavissa käsissä katetrihoito on kehittymässä hyväksi vaihtoehdoksi vaikeaoireisen eteisvärinän hoidossa myös hyvin valikoiduilla sydämen vajaatoimintapotilailla. Tutkimuksen seuranta-aika tosin on vielä kovin lyhyt. Juhani Airaksinen Lehti 46: Lääketieteen maailmasta 46/2008 Kommentteja
ST-nousuinfarktin hoidossa on vielä parantamisen varaa Tutkimus neljän sairaanhoitopiirin hoitokäytännöistä ST-nousuinfarktin hoidoksi suositellaan sepelvaltimoiden välitöntä pallolaajennusta suonten avaamiseksi. Mikäli infarktin oireiden alusta on kulunut alle kolme tuntia, voidaan harkita liuotushoitoa pallolaajennuksen vaihtoehtona. Monissa maissa on kehitetty kattavia logistisia hoitoketjuja hoitoviiveiden minimoimiseksi. Kjell Nikus, Markku Eskola, Matti Kotila, Kari Korpilahti, Raimo Kettunen, Virpi Nieminen, Kimmo Verho, Kenth Vikström, Marje Rein, Sirpa Rintala, Heini Huhtala, Kari Niemelä, Stemi-2005 Tutkimusryhmä Lehti 46: Alkuperäistutkimus 46/2008 Kommentteja
Robottiavusteinen prostatektomia eturauhassyövän hoidossa Järjestelmällinen kirjallisuuskatsaus - Robottiavusteista laparoskooppista prostatektomiaa käytetään paikallisen tai paikallisesti levinneen eturauhassyövän hoidossa. Kimmo Taari, Olli-Pekka Ryynänen, Tuija S. Ikonen, Reijo Sund, Antti Malmivaara Lehti 46: Katsausartikkeli 46/2008 Kommentteja
Sosiaalinen pääoma edistää terveyttä Johtuuko se terveellisistä elintavoista? - Sosiaalisella pääomalla tarkoitetaan yhteisöllisyyttä, joka ilmenee keskinäiseen luottamukseen perustuvana kansalaistoimintana ja josta sekä yhteisö että yhteisön jäsenet hyötyvät. Markku T. Hyyppä Lehti 46: Katsausartikkeli 46/2008 Kommentteja
Sukupuolten palkkaerot pysyneet pieninä kuntasektorin lääkäreillä Naisten keskiarvopalkka on ollut Suomessa noin 80 % miesten palkasta koko 2000-luvun ajan. Tarkoituksena oli selvittää sukupuolten välisen palkkaeron suuruus kuntasektorin lääkäreillä ja tutkia, onko palkkaerossa tapahtunut muutosta neljän vuoden aikana. Juho Ruskoaho, Jukka Vänskä Lehti 46: Terveydenhuolto 46/2008 Kommentteja
Lääkäriliiton lausunto Terveydenhuoltolakityöryhmän mietinnöstä Lääkäriliitto antoi lausunnon Terveydenhuoltolakityöryhmän mietinnöstä 28. lokakuuta 2008. Lehti 46: Terveydenhuolto 46/2008 Kommentteja
Somatisaatiossa aivojen poikkeavuuksia Väitöstutkimuksessa selviteltiin aivojen kuvantamista vakavassa somatisaatiossa (somatisaatiohäiriö tai erilaistumaton somatoforminen häiriö). Somatisaatiopotilaat kärsivät oireistaan huomattavasti ja ovat terveyspalvelujen suurkuluttajia. Oireiden pitkäkestoisuus, alkuperän epäselvyys sekä selittävän patofysiologian puuttuminen johtavat potilaiden kohdalla toiveisiin lisätutkimuksista ja edelleen mahdollisesta hoidosta tulosten pohjalta. Oireilu saattaa johtaa myös ongelmiin potilas-lääkärisuhteessa esimerkiksi molemminpuolisena turhautumisena, väärinymmärryksenä ja edelleen lääketieteellisen avun hakemiseen useilta eri lääkäreiltä. Mika Hakala Lehti 46: Väitös 46/2008 Kommentteja
Ikä huonontaa naisen unen rakennetta Muutokset naisen unen fysiologisessa rakenteessa ovat todennäköisemmin ikääntymisen kuin vaihdevuosien aiheuttamia. Vaikka hormonihoito nostaa unta säätelevien hormonien eli kasvuhormonin ja prolaktiinin pitoisuudet vaihdevuosia edeltäneelle tasolle, ei hormonihoito paranna unen rakennetta normaaliolosuhteissa eikä univajeen jälkeen. Nea Kalleinen Lehti 46: Väitös 46/2008 Kommentteja
Lonkkamurtuman tyyppi ja leikkausmenetelmät Lonkkamurtuma on erittäin tavallinen kirurgisia ja ortopedisiä päivystysyksikköjä kuormittava vamma. Yleisyytensä ja verrattain pitkän toipumisajan vuoksi ne aiheuttavat myös huomattavan kuormituksen perusterveydenhuollolle. Ennen murtumaa muualla kuin laitoksessa (kotonaan) asuneista 29 % päätyy lonkkamurtuman jälkeen vuoden kuluessa pitkäaikaiseen laitoshoitoon. Ismo Saarenpää Lehti 46: Väitös 46/2008 Kommentteja
Hyperurikemia ja diabeteksen kehittyminen In humans with a loss of uricase the final oxidation product of purine catabolism is uric acid (UA). The prevalence of hyperuricemia has been increasing around the world accompanied by a rapid increase in obesity and diabetes. Since hyperuricemia was first described as being associated with hyperglycemia and hypertension by Kylin in 1923, there has been a growing interest in the association between elevated UA and other metabolic abnormalities of hyperglycemia, abdominal obesity, dyslipidemia, and hypertension. The direction of causality between hyperuricemia and metabolic disorders, however, is unceartain. The association of UA with metabolic abnormalities still needs to be delineated in population samples. Hairong Nan Lehti 46: Väitös 46/2008 Kommentteja
Hyviä ja huonoja uutisia MS-taudin uusista lääkehoidoista Alemtutsumabi on yksi uusista aaltomaisen MS-taudin hoitoon tarkoitetuista immunologista lääkkeistä. Kolmivuotisessa tutkimuksessa sen todettiin hidastavan toimintakyvyn heikkenemistä sekä vähentävän pahenemisvaiheiden ja magneettikuvassa todettujen T2-painotteisten muutosten määrää. Alemtutsumabi osoittautui beetainterferoni 1a:ta tehokkaammaksi sekä pahenemisvaiheiden määrän että uusien T2-painotteisten magneettikuvamuutosten vähenemisen osalta. Vakavat haittavaikutukset, kuten lisääntynyt infektioriski ja trombosytopeeninen purppura, kuitenkin himmentävät hyvien tulosten merkitystä. Jaana Suhonen Lehti 45: Lääketieteen maailmasta 45/2008 Kommentteja
Hepatiitti B voi aktivoitua rituksimabihoidon aikana Immunosupressiivinen lääkitys aktivoi hepatiittiviruksen vähintään joka toisella viruksen kantajalla. Hepatiittiviruksen reaktivaation riskiä lisäävät etenkin kortisoni ja solunsalpaajahoito. Uusista lääkkeistä CD20-positiivisia B-soluja tuhoava rituksimabi altistaa viruksen aktivoitumiselle. Sirkku Jyrkkiö Lehti 45: Lääketieteen maailmasta 45/2008 Kommentteja
Bivalirudiinia ST-nousuinfarktin hoitoon Bivalirudiini on erinomainen antikoagulanttivaihtoehto ST-nousuinfarktin hoidossa, varsinkin jos potilaan vuotovaara arvioidaan suurentuneeksi. Nyt tehty tutkimus osoittaa lisäksi, että nykyaikaisesti hoidetun infarktipotilaan ennuste on hyvä. Juhani Airaksinen Lehti 45: Lääketieteen maailmasta 45/2008 Kommentteja
Drospirenoni-estrogeeni-yhdistelmällä on edullinen vaikutus akneen Drospirenonia (3 mg) ja etinyyliestradiolia (20 µg) sisältävä ehkäisypilleri vähensi kuudessa kuukaudessa akneleesiot lähes puoleen alkutilanteesta. Useimmilla potilailla vaikutus näkyi jo kolmessa kuukaudessa. Akne väheni kuitenkin myös kolmanneksella lumeryhmässä. Pertti Kirkinen Lehti 45: Lääketieteen maailmasta 45/2008 Kommentteja
Alkoholi muuttaa alkion ensimmäisten solujen geenien toimintaa Terveydenhuolto Alkoholi muuttaa alkion ensimmäisten solujen geenien toimintaa Raskaudenaikainen alkoholialtistus on merkittävä hermoston kehityshäiriöiden aiheuttaja. Avoin artikkeli
Nuorten mielenterveyspalvelujen jonoja purettu onnistuneesti Terveydenhuolto Nuorten mielenterveyspalvelujen jonoja purettu onnistuneesti Digitaalinen työkalu käyttöön koko Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella. Avoin artikkeli
Intersukupuolisten lasten koskemattomuus turvattava Terveydenhuolto Intersukupuolisten lasten koskemattomuus turvattava Lapsiasiavaltuutettu on huolissaan, kun kansallinen lainsäädäntö ei etene. Avoin artikkeli
Tutkimus: Joka neljäs jätti digitaalisen hoitopolun kesken Terveydenhuolto Tutkimus: Joka neljäs jätti digitaalisen hoitopolun kesken Hoitoa piti paikata uusilla vastaanottoajoilla. Avoin artikkeli
Uusi julkaisu esittelee sote-järjestelmien malleja Terveydenhuolto Uusi julkaisu esittelee sote-järjestelmien malleja Muiden maiden esimerkit tarjoavat eväitä, mutta eivät pikaratkaisuja Suomessa. Avoin artikkeli
Kesän vammat ja kolhut näkyvät päivystyksissä Terveydenhuolto Kesän vammat ja kolhut näkyvät päivystyksissä Toukokuussa Uudessa lastensairaalassa hoidettiin yli 700 kirurgista potilasta. Avoin artikkeli