Uutiset

Dementia ja delirium ovat alidiagnosoituja

Häiriöiden seulonta ikääntyneiltä sairaalapotilailta parantaisi hoitoa.

Tiina Huttu
Kuvituskuva 1
Kansikuva

Iäkkäillä sairaalapotilailla on akuutin ongelman lisäksi usein muitakin sairauksia ja geriatrisia oireyhtymiä, kirjoittavat Tilda Kangas, Roosa Hämäläinen, Jaakko Valvanne ja Esa Jämsen Lääkärilehdessä nyt julkaistavassa tutkimusartikkelissa.

Ryhmä selvitti poikkileikkaustutkimuksessaan, että muistiongelmat ja deliriumiin viittaavat tarkkaavaisuuden häiriöt ovat yleisiä mutta alidiagnosoituja suomalaisilla sairaalapotilailla. Dementian ja deliriumin varhainen tunnistaminen olisi tärkeää potilaan hoidon kannalta, sillä ne voivat heikentävää potilaan ennustetta ja toipumista.

Tavanomaisia muistitutkimuksia (kuten MMSE-testiä) ei ole useinkaan perusteltua tehdä akuutin sairauden aikana, koska ne kestävät kauan ja voivat antaa valheellisen huonon tuloksen. Muistisairauksien ja deliriumin alkuseulontaan on kehitetty myös suppeampia testejä. Sellaisia ovat esimerkiksi kuuden kohdan muistiseula (Six-Item Screener) ja kuukausien luetteleminen takaperin (MOTYB-testi), joita Kangas ym. käyttivät tutkimuksessaan.

Tutkimukseen osallistui 151 TAYS:n 70 vuotta täyttänyttä potilasta. Tutkittavista 97 (64 %) suoriutui normaalisti molemmista seuloista. Muistitoimintojen häiriö todettiin 40 potilaalla (27 %), joista vain neljällä (3 %) muistisairausdiagnoosi oli mainittu sairauskertomuksessa. Tarkkaavaisuuden häiriö todettiin 30 potilaalla (20 %), joista alle puolella oli sairaskertomuksessa merkintöjä sekavuudesta.

Lue myös

Tutkijat toteavat, että heidän käyttämänsä testit soveltuvat nopeutensa ja helppokäyttöisyytensä ansiosta dementian ja deliriumin seulontaan kiireisessä sairaalaympäristössä. Lisäksi tutkimuksessa havaittu poikkeavien tulosten suuri määrä antaa perusteen testien rutiininomaiselle käytölle.

Lähde: Kangas T, Hämäläinen R, Valvanne J, Jämsen E. Muistin ja tarkkaavaisuuden häiriöiden seulonta sairaalassa on aiheellista. Suom Lääkäril 2018;73:713–8.

Kuva: Fotolia

Artikkeli julkaistaan Lääkärilehdessä 11/2018.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030