Haamukirjoittajat iskivät kongressiin

Haamukirjoittajat toimittivat biologisten lääkkeiden valmistajia tukevia puheenvuorotekstejä Yhdysvaltojen kongressin jäsenille. Republikaaneista 22 ja demokraateista 20 edustajaa otti tekstejä sellaisenaan kannanottoihinsa ja ne tallentuivat pöytäkirjoihin. Hämmästystä herätti puheenvuorojen sanontojen samankaltaisuus. Haamukirjoittajat työskentelivät maailman toiseksi suurimman bioteknologiayrityksen, Rochen omistaman Genentechin lobbaajina. Presidentti Obaman terveydenhuollon uudistamiseen pyrkivän lain osana tuetaan mm. biologisten lääkkeiden kehittämistä ja tutkimusta valtion varoin sekä pitkää patenttisuojaa. Tutkimuksen ja biosimilaarien valmistuksen ei haluttaisi siirtyvän kustannustasoltaan halpoihin Euroopan ja Aasian maihin.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Psykoosilääkkeitä harkiten dementiassa

Kansallisen selvityksen mukaan psykoosilääkkeiden käyttö dementiaa sairastavilla on liiallista Britanniassa ja johtaa vakaviin haittoihin kuten aivohalvauksiin ja kuolemiin. Tähtäimessä on näiden lääkkeiden käytön vähentäminen kolmasosaan dementian hoitona tulevien kolmen vuoden kuluessa. Dementia oli harvinaisempi edellisen sukupolven aikana, mutta se on yleistynyt nopeasti eivätkä diagnostiikka, hoitoresurssit ja henkilöstön koulutus ole kehittyneet samassa tahdissa. Kiihtyneestä ja rauhattomasta dementiapotilaasta huolehtiminen on vaikeaa kotona ja laitoksissa, ja tällöin turvaudutaan helposti rauhoittavien lääkkeiden käyttöön. Psykoosilääkitys saisi kuitenkin jatkua enintään kolme kuukautta, ja sen soveltuvuutta ja haittoja tulisi arvioida jatkuvasti. Britanniassa harkitaan alueellisten asiantuntijoiden palkkaamista huolehtimaan vanhusväestön mielenterveyspalvelujen järjestelyistä ja arvioimaan mm. dementian lääkehoitoa.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Tarkkuus tarpeen midatsolaamin annostelussa

Nopeasti ja lyhytaikaisesti vaikuttavaa bentsodiatsepiini midatsolaamia käytetään laskimoon annettavina injektioina yleisanestesian induktioon ja esilääkityksenä diagnostisissa toimenpiteissä ja pienissä leikkauksissa. Britanniassa on todettu eri syistä johtuneita lääkkeen yliannostelutapauksia. Joskus toimenpiteissä on käytetty erehdyksessä annosvahvuudeltaan suurinta ampullia, vaikka pienin olisi riittänyt. Midatsolaamin annosta ei aina ole arvioitu potilaskohtaisesti tai otettu huomioon samanaikaista opioidien käyttöä. Joskus on luotettu liikaa flumatseniilin tehoon sedatiivisen vaikutuksen kumoamiseksi. Kansallinen potilasturvallisuuskeskus (National Patient Safety Agency) ohjeistaa lääkäreitä käyttämään pienissä toimenpiteissä aina midatsolaamin pienintä annosvahvuutta, varaamaan suuren annosvahvuuden vain yleisanestesian induktioon ja välttämään luottamasta liikaa flumatseniilin apuun.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Sotaveteraanin elämän toiseksi pahin tälli - osa 2

90-vuotiaalle sotaveteraanille oli tehty sotavamman vuoksi reisiamputaatio vasemmalle. Kymmenen viime vuoden aikana hän oli käyttänyt liikkumiseen sähköistä pyörätuolia. Nivelrikon vuoksi kävely sauvojen avulla oli liian raskasta. Nyt mies oli saanut uuden sähköisen pyörätuolin, jonka käsikytkin oli huomattavasti äkäisempi kuin entisen, ja kaasuttaessaan hän törmäsi seinään ja sinkoutui kellarin rappusiin.

Raili Kauppinen, Jari Salo

Pandemrix-rokotteen haittaseuranta Ruotsissa ja Norjassa

Sekä Ruotsin että Norjan lääkeviranomaiset seuraavat Pandemrix-rokotuksiin liittyneitä haittavaikutuksia ja julkaisevat kotisivuillaan niistä yksityiskohtaisia tietoja. Marraskuun alussa Ruotsissa oli jaettu käyttöön 2,1 miljoonaa rokoteannosta, ja terveydenhuollosta oli tullut 600 haittavaikutusilmoitusta ja kansalaisilta 900. Erityisesti on seurattu 5 000:n alle 3-vuotiaan ja 50 000 vanhemman rokotetun lapsen saamia haittavaikutuksia. Suurin osa haittavaikutuksista on ollut odotettuja ja lieviä. Allergisia reaktioita ilmeni 76 potilaalla, ja heistä monilla oli aikaisemmin todettuja allergioita. Anafylaktisen sokin sai kaksi ja neurologisia reaktioita, kuten pareeseja, ilmeni 133 rokotetulla. Ajallisesti lähellä rokotusta on ilmennyt 8 pitkäaikaissairaan kuolemantapausta. Tapauksien jatkotutkimukset ovat käynnissä.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Statiinit ja sappikivet kolekystektomian jälkeen

Statiinien pitkäaikaiskäyttö näyttää vähentävän riskiä sairastua uudelleen sappikivitautiin kolekystektomian jälkeen. Tutkimus tehtiin Britannian terveydenhuollon tutkimustiedostosta (General Practice Research Database) vertailemalla vuosina 1994-2008 kolekystektomian läpikäyneiden (2 396 potilasta) ja verrokkien (8 868 henkilöä) statiinien käyttöä. Suoja sappikivitaudin uusiutumiselta on selvin niillä, joiden statiinien käyttö oli jatkunut resepteillä mitattuna yli 20 ostokerran ajan. Statiinit vähentävät kolesterolin biosynteesiä maksassa, ja tämä vähentää sapen kolesterolipitoisuutta ja sappikivien muodostumisen riskiä.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Pfizerin ja Wyethin fuusiossa henkilöstöleikkauksia

Pfizer on ilmoittanut vähentävänsä 14 500 työntekijää eri puolilla maailmaa sijaitsevissa toimipisteissä, kun fuusio Wyethin kanssa toteutetaan. Leikkaukset kohdistuvat erityisesti tutkimustoimintaan. Tutkimustiloja vähennetään 35 %. Supistukset eivät kohdistu Kaliforniassa käynnistettyyn syöpälääkkeiden tutkimuskeskukseen. Myös Wyethin rokotetutkimus sekä Alzheimerin taudin, kivun sekä diabeteksen lääketutkimuskeskukset jatkavat.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

"Rättikaupoissa" laittomia lääketuotteita Tanskassa

Tanskan lääkevalvontaviranomainen on yhdessä eläinlääkeviranomaisten kanssa tehnyt tarkastusiskuja vaatteita ja ravintovalmisteita kaupusteleviin liikkeisiin. Niistä on löytynyt luvatta maahan tuotuja proteiinipulvereita ja laittomia ravintovalmisteita, kuten Z-Force, Trib-650, Thermonex ja Take Off. Näistä on tavattu mm. kofeiinia ja terveydelle haitallista efedriiniä muistuttavaa synefriiniä. Vastaavia valmisteita on tarjolla myös Internetissä. Tuotteiden luvataan polttavan rasvaa, lisäävän energiaa ja aineenvaihduntaa sekä pudottavan painoa. Tarkastuksissa ilmeni, että luvattomia valmisteita on myyty salaa takahuoneista.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Yritysyhteistyön avulla uusia lääkkeitä

Sanofi-Aventis on solminut vuosia jatkuvan lääkekehittelysopimuksen bioteknologiaan erikoistuneen Regeneron kanssa. Yritys on jo saanut myyntiluvan rilonaseptille (Arcalyst) Yhdysvalloissa ja EU-maissa inflammatorisiin sairauksiin. Myyntilupaa haetaan reumasairauksiin tarkoitetulle vasta-aineelle (REGN 88), joka vaikuttaa interleukiini 6 -reseptoriin, neuropaattisen kivun lievitykseen kehitetylle hermokasvutekijän (nerve growth factor) estäjälle (REGN 475) ja pahanlaatuisissa sairauksissa angiogeneesiin vaikuttavalle lääkkeelle (REGN 421). Sopimuksen mukaan Sanofi-Aventis markkinoi tuotteet maailmanlaajuisesti.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Lääketutkimusdirektiivi muutospaineissa

Kliinisiä lääketutkimuksia EU-maissa ohjaileva direktiivi (2001/20/EC) on arvioitavana. Tarkoituksena on virtaviivaistaa ja yhtenäistää tutkimuslupien hyväksymiskäytäntöjä. Lupakäsittelystä väitetään tulleen tilkkutäkki, joka lisää hallinnollisia kustannuksia ja viivyttää tutkimuksien käynnistämistä. Ratkaisuksi on esitetty yhden viitemaan nimeämistä, jonka jälkeen muut jäsenmaat hyväksyisivät sen tutkimussuunnitelmasta tekemän arvion. Toinen vaihtoehto olisi yhteinen asiantuntijaelin, jonka ratkaisu pätisi kaikissa jäsenmaissa. Tutkimuksien eettisyyden arvioiminen jäisi kuitenkin aina kansalliseksi toimenpiteeksi. Myös lääketutkimuksesta tehtyjen haittavaikutuksien ilmoittamiskäytäntöä haluttaisiin selkiyttää. Uudistusehdotukset ovat lausunnoilla vuoden 2010 alkuun asti.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Mikrobilääkkeen annos aikuispotilaan painon mukaan?

Antibioottien annostelussa aikuisille ei oteta yleensä huomioon potilaan painoa tai lihavuutta, toisin kuin esimerkiksi anestesiassa, tehohoidossa tai lapsilla. Esimerkiksi 90 kg painavan ja 190 cm pitkän miehen elinten massa vähennettynä rasvakudoksen määrällä on kaksi kertaa niin suuri kuin 56 kg painavan ja 1,5 cm:n pituisen naisen. Eron tulisi vaikuttaa mikrobilääkkeiden annosteluun. Potilaiden lihavuus lisääntyy ja vaikuttaa lääkkeiden jakautumiseen, sitoutumiseen, metaboliaan ja eliminaatioon. Vesiliukoiset mikrobilääkkeet, mm. beetalaktaamit kuten penisiliinit ja kefalosporiinit sekä aminoglykosidit, käyttäytyvät ylipainoisen lihavan potilaan elimistössä eri tavoin kuin rasvaliukoiset fluorokinolonit, tetrasykliinit tai rifampisiini. Kirjoittajat katsovat vallitsevan "yhden koon" periaatteen voivan johtaa mikrobilääkehoidon tehon vähenemiseen, lääkeresistenssin lisääntymiseen ja joskus haittavaikutusriskien kasvuun.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Ruotsissa lääkkeitä ruokakaupoista, kioskeista ja huoltoasemilta

Runsaat puolet apteekeista ilman reseptiä ostettavista ns. käsikauppalääkkeistä voi jatkossa hankkia Ruotsissa päivittäistavarakaupoista, kioskeista tai huoltoasemilta. Toiminta on luvanvaraista ja noudattelee aikaisemmin mm. Norjassa, Tanskassa, Britanniassa ja Yhdysvalloissa omaksuttua käytäntöä. Tarjolla on mahavaivoihin antasideja, ranitidiinia ja famotidiinia sekä laksatiiveja ja ummetuslääkkeitä. Vitamiini- ja sienilääkevalikoimat ovat laajoja. Hydrokortisonivoide, levonorgestreeli raskauden jälkiehkäisyyn, nenätipat, antihistamiinit ja nikotiinivalmisteet kuuluvat samoin listalle. Kipuun ja kuumeeseen on saatavilla mm. asetyylisalisyylihappoa, parasetamolia sekä ibuprofeenia ja naprokseenia.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Diabeteslääke eksenatidin munuaishaitoista selvitys

Tyypin 2 diabeteksessa inkretiinijärjestelmään vaikuttavan lääkkeen eksenatidin (Byetta, Lilly) munuaishaitoista on Yhdysvalloissa julkaistu viranomaisselvitys (FDA), joka on johtanut tuoteyhteenvedon muutoksiin. Kolmessa vuodessa lääkkeestä on toimitettu 6,6 miljoonaa reseptiä ja ilmoitettu 62 akuuttia munuaisen toimintavajausta sekä 16 munuaisen toiminnan heikkenemistä. Muutamilla oli jo ennestään munuaissairaus tai sen riskitekijöitä ja lääkitykseen liittynyt pahoinvointi, oksentelu tai ripuli lisäsivät altistumista munuaisvaivoihin. Vaikea munuaisen vajaatoiminta on eksenatidihoidon vasta-aihe, ja munuaistoiminnan ollessa heikentynyt lääkityksen aloittaminen ja annoksen suurentaminen on tehtävä harkiten. Potilasta on informoitava vajaatoiminnan oireista, munuaisten toimintaa on seurattava ja tarvittaessa harkitaan lääkityksen lopettamista.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Biologiset menestysvalmisteet

Vuoden 2008 maailmanlaajuiselta myynniltään suurimmat bioteknologisesti valmisteet olivat etanersepti (Enbrel, Wyeth, Amgen ja Takeda), infliksimabi (Remicade, Schering-Plough, J&J ja Mitsubishi Tanabe) ja rituksimabi (Mabthera/Rituxan, Roche), jotka tunnetaan mm. reumalääkkeinä. Kunkin myynnin arvo oli 5,5-7,6 miljardia dollaria. Seuraavaksi suurimmat olivat syöpälääkkeet bevasitsumabi (Avastin, Roche) ja trastutsumabi (Herceptin, Roche) sekä reumalääke adalimumabi (Humira, Abbott), joiden myynnin arvo oli 4,5-4,8 miljardia dollaria. Hiukan edellisiä pienempiä myynniltään olivat pienimolekyylinen hepariini enoksapariini (Klexane/Lovenox, Sanofi Aventis), glargininsuliini (Lantus, Sanofi Aventis), erytropoietiinijohdos darbepoetiini alfa (Aranesp, Amgen) ja HPV-rokote Gardasil (MSD).

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Eläinaktivistit kohdistivat tihutöitä Novartiksen johtajaan

Novartiksen toimitusjohtaja Daniel Vasella on joutunut eläinaktivistien raakojen tihutöiden kohteeksi. Elokuussa Vasellan perhehauta Sveitsin Churissa häpäistiin ja mm. äidin tuhkauurna varastettiin. Viikkoa myöhemmin Vasellan kesäasunto Itävallan Tirolissa sytytettiin tuleen. Tapahtumapaikoille jätetyissä viesteissä ja maalauksissa viitattiin Novartiksen yhteistyöhön brittiläisen koe-eläinkeskuksen Huntington Life Sciencen kanssa, jonka yritys on kuitenkin jo aikaisemmin lopettanut. Näkyvä eläinaktivistiryhmä Stop Huntington Animal Cruelty kiistää osallisuutensa tapahtumiin, mutta toteaa toisaalta ymmärtävänsä taustalla olevan turhautumisen.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Kyseenalaistettu syövän lääketutkimus Tanskassa

Aarhusin yliopistosairaalassa Tanskassa halutaan testata jo yli sadan vuoden ajan tunnettua Coley's Fluid IV -nimistä tapettuja bakteereja sisältävää injektiota syöpäpotilailla, joille ei enää ole muita hoitoja tarjolla. Bakteeri-infektio saattaa pienentää kasvaimen kokoa, minkä arvellaan johtuvan immuunijärjestelmän aktivoitumisesta. Maan lääkeviranomaista arvostellaan, koska se vaatii ensin tietoa hoitoaineen valmistusmenetelmän toistettavuudesta ja laadunvarmennuksesta, jotta tutkimus voitaisiin tarvittaessa toistaa. Potilasturvallisuus ja eettiset näkemykset tukevat tätä näkemystä. Valmistaja on Kanadassa, mutta siellä terveysviranomainen ei tunne yrittäjää tai laboratoriota. Se kuitenkin lupaa tarkastaa valmistuspaikan.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030