Kuoleminen ja eutanasia
Kuolemantapahtumaa biologisena ilmiönä on tutkittu 1600-luvun puolivälistä alkaen. Se mitä kuoleminen on psykologisesti, on kiinnostanut tutkijoita noin 30 vuotta. Itsetuhoisuuden tutkimus on edennyt luonnollisen kuolemisen tutkimuksesta erillisenä sitten Émile Durkheimin päivien 1890-luvun lopulta varsinkin Suomessa.
Psykologinen kuolemistyö luonnollisessa ja itsetuhoisessa kuolemisessa ovat tulleet viime vuosien kiinnostaviksi vertailukohdiksi, kun myös eutanasiakeskustelu on ollut jälleen voimakkaampaa. Armokuolemassa on nähtävissä omaehtoisen kuolemisen tunnuspiirteitä luonnollisen kuolintapahtuman keskellä.
Artikkelissa luodaan katsaus em. kuolinprosesseihin rinnastaen ne. Samalla huomiota kiinnitetään kuolevia auttavien asemaan, tehtävään ja eettis-moraalisen vastuuseen.
Tämän vuosisadan jälkipuoliskolla ovat ihmiset kuolleet aina useammin sairaalassa kuin kotonaan. 1960-luvulta alkaen on terveydenhuollon työntekijöissä herännyt kiinnostus kuolemaansa lähestyvien ammatillisesta, ymmärtävästä auttamisesta kuolemaa varten. Aluksi kysyttiin: "Mitä kuolevat voivat…
Kirjaudu sisään
Pääset lukemaan artikkelin, kun kirjaudut sisään Fimnet-tunnuksillasi. Kirjautuminen pysyy voimassa, jos et erikseen kirjaudu ulos sivulta laitteellasi. Jos luet lehteä yhteisessä käytössä olevalla koneella, muista myös kirjautua ulos sivustolta.
Lääkärilehti on Lääkäriliiton jäsenetu. Jos sinulla ei vielä ole jäsenen Fimnet-tunnuksia tai olet unohtanut salasanasi, hanki ne tästä.
