Ajan--kohtai--sta

Akatemia laittoi taas tieteen tilan syyniin

Arvioinnissa etsitään tieteenaloittain suomalaisen tutkimuksen vahvuuksia ja parantamisalueita sekä laaditaan kehittämissuosituksia. Väestön ja yksilön ikääntyminen on yksi Akatemian tutkimuspoliittisen huomion kohde.

Kuvio 1 http://www.laakarilehti.fi/pics/venytyspixmac.jpg

Suomen Akatemia on käynnistänyt arvioinnin Suomen tieteen tilasta ja tasosta.

Kuusi suurta yhteiskunnan ja ihmiskunnan haastetta on nimetty niiksi, joihin Akatemia kohdistaa lähivuosina tutkimuspoliittista huomiota ja toimenpiteitä. Haasteet ovat pohjoinen ilmasto ja ympäristö, kestävä energia, kulttuurien vuoropuhelu, terve arki kaikille, oppiminen ja osaaminen mediayhteiskunnassa sekä väestön ja yksilön ikääntyminen.

Arviointihanke sisältää kolme osaa. Ensimmäisessä osassa Suomen Akatemian ja Tekesin arvioijat tarkastelevat Suomen tutkimusjärjestelmän vaikuttavuutta. Toisessa osassa Akatemia arvioi tieteenaloittain tutkimuksen vahvuuksia ja parantamisalueita sekä laatii kehittämissuosituksia tieteenalakohtaisten strategioiden pohjaksi.

Kolmas osa sisältää temaattisen tarkastelun Suomen tieteen tilasta ja tasosta valituilla ihmiskunnan ja yhteiskunnan suurten haasteiden tutkimusaloilla. Tarkastelunäkökulma on ennakoiva.

Arviointi valmistuu joulukuussa 2012. Tieteen tila ja taso -arviointeja on toteutettu kolmen vuoden välein vuodesta 1997 lähtien.

Keskeisessä asemassa arvioinnin toteuttamisessa ovat tieteenalakohtaiset työpajat, joihin Akatemia pyytää kunkin tieteenalan keskeisimpiä asiantuntijoita ja toimijoita.

Arvioinnin ohjausryhmän puheenjohtajana toimii Suomen Akatemian pääjohtaja Markku Mattila.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030