Kun lääkärillä onkin itsellään diabetes Miten sovittaa yhteen vaativa työ ja vaativasairaus?
Puolentoista vuorokauden päivystysurakka muutaman kerran kuukaudessa stresseineen, valvomisineen ja epäsäännöllisine ruokailuineen pistää vuorokausirytmin hetkeksi sekaisin keneltä tahansa. Kun ei ehdi edes vessaan -kiireen ei pitäisi kuulua diabeetikon arkeen. Lääkäridiabeetikot sinnittelevät ja vetoavat työn erityisluonteeseen. Kaikki eivät halua edes kertoa työpaikallaan sairaudestaan.
Turkulainen terveyskeskuslääkäri Markku Vähätalo naurahtaa viettävänsä diabeteksen 30-vuotisjuhlia. Hän sairastui 24-vuotiaana tyypin 1 diabetekseen aivan opintojensa loppuvaiheessa.
- Heti diagnoosin varmistuttua elin jonkin aikaa tiettyä järkeistämisvaihetta, jolloin rakensin itselleni hoito-ohjelmaa, järkeilin elämäntilannettani ja ajattelin jatkaa elämää kuten ennenkin. Mutta kyllä tätä vaihetta varmaan jokaisella seuraa se kyllästymis- ja tuskastumisvaihe, jolloin suuttuu omalle kohtalolleen. Sen jälkeen alkaa sitten loppuelämän mittainen sopeutumisen aika, Vähätalo pohtii.
Sopeutuminen on Vähätalolle merkinnyt sitä, ettei hän koe sairauttaan rasitteeksi. Hän ei ensimmäiseksi ajattele, mitä asioita EI voi tehdä diabeteksen vuoksi. Ajatuskuvio toimii niin päin, miten järjestää diabeteksen hoito sopimaan omiin suunnitelmiin. Vähätalo onkin matkustellut ja harrastanut halujensa mukaan.
Tosin 70-luvulla diabeetikon elämä ei ollut yhtä joustavaa kuin nykyisin. Varsinkin ruokailu piti aina järjestää erikseen tarkasti punnituin vaihtotaulukon mukaisin ainein. Vähätalo kertoo jälkeenpäin vähän koomisiltakin tuntuvia muistikuvia nuoruusvuosistaan, jolloin perhe ja suku vielä opettelivat järjestämään Markku-paralle ruokakutsuja ja kahvikekkereitä.
- Olen aina ollut itse innostunut uusista hoitomenetelmistä ja -välineistä ja usein itse niitä ensimmäisenä kokeilen. Täällä kaupungin diabetesvastaanotolla työskennellessä voin kertoa potilaille kokemuksistani, jos sen katson tilanteeseen sopivaksi. En kuitenkaan tyrkytä sairauttani kenellekään vain sen vuoksi, että potilas esimerkiksi uskoisi minua paremmin.
- Diabeteksen itsehoito vain on nykyisin niin monia eri mahdollisuuksia tarjoavaa, että lääkärin on syytä hyvin herkällä korvalla kuunnella potilaan kertomusta. Potilas on sairautensa asiantuntija, lääkäri lääketieteen. Diabeteslääkärin rooli on kyllä varsin vaativa, sillä meidän pitää pystyä hoitamaan ja tukemaan potilasta hänen omahoitonsa vaatimusten mukaisesti, Markku Vähätalo miettii.
Terveydentilassa huomauttamista
Vähätalo sairastui aikakautena, jolloin diabetekseen ei suhtauduttu yhtä avoimesti ja luottavaisesti kuin nykyisin. Hän ei silti koe urallaan menettäneensä jotain diabeteksen vuoksi.
- Ensinnäkään armeijaan en tuntenut mitään suurta kutsumusta, joten sen väliin jääminen ei harmittanut. Tuolloinhan diabeetikkoja ei kelpuutettu armeijaan. Nykyisin suhtaudun hyväksymiseen hieman ristiriitaisesti, koska armeijassahan koulutetaan reserviläisiä sotatoimia varten. Diabeetikko ei pärjäisi rintamaolosuhteissa, joten meneekö koulutus hänen osaltaan hukkaan, kun se tapahtuu pelkästään tasa-arvon nimissä? Vähätalo kysyy.
Lääkärin uraa diabetes ei ole Markku Vähätalon mukaan pahemmin haitannut, vaikka myöntää, että tuntikausien leikkauksia tekevän kirurgin ura olisi voinut käydä diabeetikolle turhan rankaksi. Pitkät terveyskeskuspäivystykset ovat uuvuttavia terveellekin, mutta diabeetikon on huolehdittava jaksamisestaan erityisen tarkasti.
- No, täytyy kyllä sanoa, että kiihkeimpien päivystystuntien aikaan ei yksinkertaisesti ehdi syömään mitään. Tein tässä jokin aika sitten vuorokausiseurantaa sokeritasapainosta, ja huomasin sensorikäyrästä jälkeenpäin, että taisipa verensokeri hupsahtaa kovin alas päivystysiltana. Meikäläisten varusteisiin kyllä kuuluu aina mehupurkki työpöydän laatikossa, Vähätalo naurahtaa.
Yhden ainoan kerran Vähätalo on saanut tuntea ennakkoluuloja työhönottotilanteessa. Takavuosina eräässä Turun naapurikunnassa terveyslautakunnan pöytäkirjaan kirjattiin, että Vähätalon terveydentilassa todettiin huomauttamista, mutta sen ei katsota vaikuttavan hänen työskentelyynsä.
- Tällaista epämääräistä lausuntoa ei tietystikään olisi saanut laittaa julkisiin asiakirjoihin, koska eihän olisi voitu sanoa, mikä sairaus minulla on. Sain viran, ja ajattelin, että pohtikoon nyt sitten kukakin lukija, mikä kumma sitä Vähätaloa oikein mahtaakaan vaivata, Vähätalo naurahtaa sarkastiseen tyyliinsä.
Fatalisti potilas
Usein sanotaan, että lääkärin on vaikea sopeutua potilaan rooliin. Tämän Vähätalokin allekirjoittaa. Silti lääkärikin tarvitsee lääkäriä omissa sairauksissaan.
- Olen ollut onnekas, koska minulle ei ole vielä ilmaantunut mitään kovin vakavia komplikaatioita, vaikka olen sairastanut diabetesta jo näinkin pitkään. Olen kuitenkin fatalisti sen suhteen, että odotettavissa niitä varmasti on. Tuskinpa saa elää aivan niin pitkän elämän kuin olisin saanut ilman tätä sairautta. Toisaalta taas yritän pitää elämäntapani ja sairauteni hoidon sellaisessa balanssissa, etten niitä komplikaatioita tieten tahtoen houkuttelekaan, Markku Vähätalo hymyilee.
