Lääkärilehden blogistilla on kokemusta lääkärinä ja potilaana
Vuosi sitten, käytyään juuri läpi Hodgkinin taudin hoidot,
Laura Halmeesta
tuntui, että hänen kokemuksillaan voisi olla paljonkin merkitystä lääkärin työssä. Niiden jälkeen osaisi olla todella empaattinen lääkäri.- Nyt minusta tuntuu, että olen palannut alkupisteeseen: olen ihan samanlainen kuin ennen, miettii Salon aluesairaalassa kirurgiaan erikoistuva Laura Halme.
Hän pitää Lääkärilehden nettisivuilla uutta blogia "Leikkauspöydältä kirurgiksi".
Kiintiö ei ollutkaan täynnä
Hodgkinin tauti ei ollut 28-vuotiaan Laura Halmeen ensimmäinen kokemus vakavasta sairaudesta. Kuusi vuotta sitten häneltä leikattiin pineosytooma, hyvin harvinainen käpyrauhaskasvain, TYKS:n onkologin määritelmän mukaan "kiltti syöpä".
- Sen jälkeen luulin, että kiintiöni on täynnä, kun olen yhden vakavamman sairauden nuorella iällä selättänyt. Ajattelin, että minulla on ollut pineosytooma ja se on jäänyt taakse. Minulla ei opiskeluaikana ollut edes sairaan kandin syndroomaa: en hermostunut tautiopista ja ryhtynyt kuulostelemaan, olisiko minulla nyt tuo tauti.
Illuusio särkyi huhtikuussa 2006, kun häneltä diagnosoitiin Hodgkinin tauti.
- Matto vedettiin jalkojen alta. En ollutkaan suojapanssarin takana.
Kun "hodari" oli diagnosoitu, syntyi Laura Halmeen ensimmäinen blogi "Sairauskertomuksia".
- Siinä oli motiivina oma terapia ja halu dokumentoida kokemus. Taustalla oli myös ajatus, että ajatuksistani voisi olla hyötyä toiselle saman asian kanssa painiskelevalle, hän sanoo.
Väliin hurtilla ja mustanpuhuvallakin huumorilla kirjoitettu Sairauskertomuksia kolahti nuorempiin syöpäpotilaisiin. Moni kirjoitti ilahtuneensa löydettyään blogin alkujärkytyksessään, juuri diagnoosin kuultuaan. Blogi oli tuonut tunteen, että eiköhän tästä selvitä.
- Tietysti sitä on mukava lukea, kun kaikki meni hyvin. Olen törmännyt myös sellaisiin blogeihin, joissa kirjoitukset ovat pahaenteisesti kokonaan päättyneet sen jälkeen, kun on kerrottu, etteivät myrkyt oikein pure, hän toteaa.
Siitä syystä hän edelleen harvakseltaan päivittää Sairauskertomuksia, vaikka blogi onkin päättynyt.
Hodgkinin taudin viimeisestä sädehoidosta on kulunut vuosi. Pineosytooman seurannat päättyivät tänä syksynä.
Ei tullut Äiti Teresaa
Miten kokemukset ovat vaikuttaneet Laura Halmeen näkemyksiin lääkärin työstä?
- Vuosi sitten tuntui, että olen kovinkin sisäistänyt, mitä on olla potilaana, mutta lopulta täytyy sanoa, ettei siitä jäänyt niin paljon kuin olisi toivonut. Sitä on vaikea itse arvioida. Jossain määrin varmaan ymmärtää paremmin, minkälaisia huolia potilaalla voi olla ja miten ihmiset ehkä haluavat kuulla huonoja uutisia, hän pohtii.
Toisinaan kokemukset potilaan roolista olivat hilpeitäkin:
- Oli hauska kokea, minkälaista on olla potilas, joka vastaanotolla kertoo, mitä netistä on löytynyt eikä oikein saa sille vastakaikua. Lääkäri vain pyöriskelee vaivaantuneena tuolissaan, rykii ja koettaa vaihtaa aihetta!
Tavalla tai toisella kokemukset heijastuvat todennäköisesti myös Lääkärilehden uudessa blogissa.
- Heti hoitojen jälkeen luuli ymmärtäneensä myös jotain muuta suurta elämästä, mutta sekin tunne on laimistunut aika tavalla. Ehkä on hyväkin palata normaaliin elämään, jossa pienet asiat kiukuttavat. Ei tässä todellakaan miksikään Äiti Teresaksi tullut!
Nyt Laura Halme elää "peruselämää", aloitti elokuussa työt Salon aluesairaalassa ja aikoo suuntautua yleiskirurgiksi.
- Kaikki minun harrastuksenikin ovat erilaisia käsillä tekemisiä, esimerkiksi puutyöt. Kirurgia sopii hyvin, se on akateemista käsityötä.
Puutöitä taas on tiedossa esimerkiksi vanhassa puutalossa, johon Laura Halme ja hänen miehensä juuri muuttivat.
