Lääkärin työssä jaksaminen on taitolaji
- Kun lääkäri tulee uupumuksen takia kuntoutukseen, ristiriita hänen työlleen asetettujen vaatimusten ja lääkärin omien kykyjen ja arvojen välillä on jatkunut jo pitkään. Tilannetta leimaa tehoton puuhakkuus: lääkäri uhraa kaiken vapaa-aikansa työlle ja sen tuskailulle, ettei saa kaikkea työtään tehdyksi. Ympäristö ei tilanteeseen puutu, sillä tässä liikutaan lääkärin työn mystisellä alueella: lääkärihän antaa itsensä tärkeälle työlle.
Näin kuvaa luottamuslääkärinä pitkään työskennellyt ja uupuneita lääkäreitä hoitanut Kuntoutussäätiön johtava ylilääkäri Vuokko Hupli.
Hänen mukaansa lääkärin työkykyä näyttää eniten pitävän yllä potilailta tuleva kiitos, joka tärkeytensä vuoksi samalla kuitenkin myös ruokkii uupumuksen noidankehää. Vaikeimmat tilanteet syntyvät väestövastuussa, missä lääkäri tuntee vastuuta paitsi potilaista, myös siitä, etteivät työt kaadu kollegan niskaan. Väestövastuussa työmäärät saattavat myös olla todella suuret.
- Kulttuuriin kuuluu, että näyttää koko ajan tekevän kaikkea: hetkenkin pysähdys on merkki tekemisen puutteesta. Tällainen ajattelutapa on ammattikunnalla verissä, vaikka me kaikki tiedämme, ettei asia todellisuudessa ole näin, Vuokko Hupli sanoo.
Monille lääkäreille on tärkeää tehdä uraa. Etenemiseen tarkoitetut näytön paikat ovat kuitenkin vähentyneet, joten joukosta on yhä vaikeampi erottua valikoituakseen virkoihin. Kilpailijoiden karsimiseksi - tieten tai tiedostamatta - heilutetaan sanan säilää.
- Rakentava kollegiaalinen me-henki saattaakin olla kollegiaalisuuden loukku, jossa kilpailuasetelmat ovat musertavan vaikeita, Vuokko Hupli sanoo.
Lääkärikunnan sisäiset erilaiset arvomaailmat ja koulukuntaristiriidat lisäävät paineita ja vaikeuttavat työssä jaksamista.
Mistä apu, kun lääkäri uupuu?
Huplin mukaan tilanne pitää ensiksi ylipäätään tiedostaa. Sen jälkeen on päästävä yli esimerkiksi asenteellisuudesta: Kukapa meitä pystyy neuvomaan.
Itsestä puhumisen kynnys on korkea
Lääkäreillä on vahva konsultoinnin perinne, mutta itsestä ja omasta jaksamisesta puhumisen kynnys on hyvin korkea. Kehtaanko kysyä, kun en tiedä, ettei kukaan luule, etten tiedä. Niinpä työpaikoilla ei hevin puhuta siitäkään, mitä menetelmiä itse kukin käyttää työmäärästään selviytyäkseen. Juuri siitä olisi kuitenkin apua.
Vuokko Hupli kannustaa uupunutta lääkäriä pohdiskelemaan oman työn sisältöä: mitä varten olen täällä? Olenko hoitamassa potilaita, väestöpohjaa, kansanterveystyötä vai esimerkiksi asiakassuhdetta?
Omasta jaksamisesta ja selviämiskeinoista olisi tietenkin voitava puhua esimieslääkärin kanssa. Yritys saattaa kilpistyä siihen, ettei tämä ehdi tai tahdo keskustella.
- Siinä tapauksessa rohkaisen lääkäreitä puhumaan tilanteesta työterveyslääkärinsä kanssa. Työterveyslääkäri voi olla ainakin keskustelun virittäjä ja tuoda työhön uusia ajatuksia silloin, kun niitä jo ihan työsuojelusyistä tarvitaan. Myös sankaruuden - marttyyriuden - suhteen työterveyslääkäri voi olla peili, jonka kautta katsella tilannetta, Vuokko Hupli huomauttaa.
Hän muistuttaa, että työterveyshuollolle kuuluu työssä selviämisen seuranta ja työsuojelu, eli työn rasittavuuden vaara.
Jos omaan työterveyshuoltoonkin tuntuu vaikealta hakeutua, on apuna vielä luottamuslääkärijärjestelmä.
- Tällainen ajattelutapa on meillä vielä uutta, mutta se on nousemassa. Minun kokemukseni mukaan yllättäviä muutoksia on mahdollista saada aikaan.
Vuokko Huplin neuvot lääkärille uupumisen välttämiseen ovat varsin yksinkertaiset: lääkärin olisi tunnustettava olevansa vain ihminen, jolla on inhimilliset rajansa. Niiden ylittämisestä seuraa sama kuin potilaillakin. Terveyttään on hoidettava ja nimenomaan sillä tavalla, jota itse muille opettaa.
- Lääkärit paranevat samoilla hoidoilla kuin muutkin ihmiset, joten niitä kannattaa kokeilla! Lääkärin ei myöskään tarvitse olla terveyden mannekiini.
