Lääkehoidon toteutusta yhtenäistetään oppaalla
nLääkehoidon toteuttamisesta on julkaistu opas, jonka avulla yritetään yhtenäistää toimintatapoja, selventää vastuita ja määritellä ammattiryhmien työnjakoa.
Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisema Turvallinen lääkehoito -oppaassa annetaan myös esimerkkejä hyvistä käytännöistä.
- Käytännöt lääkehoidossa ovat sangen epäyhtenäisiä, sanoo oppaan tehneen työryhmän puheenjohtaja, lääkintöneuvos
Pirjo Pennanen
Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksesta.Oppaan tarpeellisuus on hänen mukaansa havaittu valvonnan yhteydessä sekä TEOssa että lääninhallituksissa. Myös työpaikoilla on epäselvyyttä siitä, ketkä lääkehoitoon saavat osallistua ja miten. Tutkimukset ovat osoittaneet toimintayksiköiden ohjeet puutteellisiksi.
- Lääkärin kannalta olennaista oppaassa ovat vastuukysymykset, sanoo oppaan laadintaan osallistunut lääninlääkäri, lääkintöneuvos
Antti Laine
Etelä-Suomen lääninhallituksesta.Eniten annettavaa oppaalla on hänen mukaansa niille lääkäreille, jotka vastaavat lääkehoidon toteuttamisesta erilaisissa laitoksissa sairaaloista sosiaalihuollon laitoksiin ja hoivakoteihin. Laineen mukaan vastuukysymykset selkiytyvät ja hoito onnistuu paremmin, kun lääkehoitoa toteutetaan oppaassa esitellyn lääkehoitosuunnitelman mukaisesti.
Laine muistuttaa, että toimintayksiköllä on oltava terveydenhuollosta vastaava johtaja, jolla on lopullinen vastuu myös esimerkiksi lääkehoidon toteuttamiseen liittyvästä henkilöstön opetuksesta ja valvonnasta.
Uusi opas ei ole juridisesti sitova, mutta vakiinnuttaa hyvää hoitokäytäntöä.
- Terveydenhuollon oikeusturvakeskus ja lääninhallitukset nojautuvat terveydenhuollon valvonnassa jatkossa tähän oppaaseen ja edellyttävät sen ohjeiden noudattamista hyvänä hoitokäytäntönä, Laine toteaa.