Lääkemarkkinoinnin harmaalla alueella Hanna Toiviainen kannustaa lääkäreitä perehtymään potilaidensa käyttämiin tietolähteisiin

Reseptilääkkeitä ei Suomessa saa mainostaa potilaille, mutta siitä huolimatta yhä useampi potilas tulee lääkärin vastaanotolle muistilapun kera ja pyytää jopa milligramman tarkkuudella lääkemääräystä. Hanna Toiviaisen tänään tarkastettavassa väitöskirjassa pohditaan sitä, voisiko potilas olla passiivisen hoidon kohteen sijasta aktiivinen kuluttaja.

Internet on tulvillaan sivustoja ja keskustelupalstoja, joilla puidaan tauteja ja tautien hoitamista. Tutkittu tieto ja huuhaa ovat sulassa sovussa.

- Internetin käyttöä tutkittaessa on havaittu, että ihmiset vakuuttavat osaavansa erottaa tietolähteiden luotettavuuden ja väittävät lukevansa vain "tutkittua tietoa". Kun heidän todellista käyttäytymistään on sitten seurattu, on havaittu valtaosan päätyvän niille sivustoille, jotka löytyvät hakukoneista ensimmäisinä.

- Ja nämä sivustothan ovat yleensä yritysten, jotka maksavat kynnysrahaa näkyvyydestään. Niiden puolueettomuudesta voidaan sitten olla montaa mieltä, sanoo YTM

Hanna Toiviainen

Toiviainen on tänään Helsingin yliopistossa tarkastettavassa väitöskirjassaan tutkinut konsumerismia eli potilaiden roolia ja asemaa terveydenhuollon kuluttajina.

Väitöskirjan osatutkimukset ovat syntyneet noin kymmenen viime vuoden aikana, ja paljon on tänäkin aikana ehtinyt tapahtua muutoksia niin lääkäreiden kuin potilaidenkin käyttäytymisessä ja suhtautumisessa.

Toiviainen uskoo, että joidenkin kyselytutkimusten tulokset saattaisivat nykyisin olla erilaiset.

- Etenkin internet räjäytti pankin. Ihmiset pääsevät nykyisin samojen tietolähteiden äärelle kuin lääkärit ja muut terveydenhuollon ammattilaiset, painottaa Toiviainen.

Silti lähtökohdat tiedon omaksumiseen ovat kovin erilaiset. Toiviainen kehottaakin lääkäreitä googlettamaan potilaidensa tietolähteitä; se auttaa ehkä ymmärtämään potilaiden näkemyksiä tai vaatimuksia.

Rooleja ei tarvitse sekoittaa

Vaikka tietoa suorastaan tulvii erilaisista medioista ja potilasjärjestöiltä, se ei ole vähentänyt lääkäreiden töitä, päinvastoin. Ihminen voi olla liiasta tiedosta enemmän hämmentynyt kuin valveutunut.

Vaikka Hanna Toiviainen peräänkuuluttaa tasa-arvoa ja potilaiden tietoisuuden lisääntymistä, hän ei soisi lääkärin ja potilaan roolin sekoittuvan liikaa. Valveutunut potilas kaipaa lääkäriltä asiantuntemusta juuri hänen sairautensa tunnistamiseen ja hoitamiseen.

Lääkäriltä tämä edellyttää kykyä vastavuoroiseen kommunikaatioon.

- Suomessa roolit ovat vielä aika perinteiset ja meillä puhutaan esimerkiksi hoitomyöntyvyydestä ja tietoisesta suostumuksesta. Kansainvälisessä keskustelussa kuitenkin käytetään jo käsitteitä, kuten yhtäpitävyys, sopusointu ja tietoinen valinta.

Lääkäreihin suhtaudutaan kuin terveydenhuollon konsultteihin, jotka tukevat potilas-kuluttajia näiden valinnoissa, Toiviainen kuvailee.

Nykyisessä Lääkärin etiikka -kirjassa korostetaan myös potilaan aktiivista roolia oman terveytensä vaalijana.

- Jos potilaista halutaan ja heistä tulisi aktiivisia kuluttajia, merkitsisi muutos myös terveyspolitiikan ja terveydenhuollon palvelutarjonnan uudistamista. Esimerkiksi Lääkäriliiton ajama potilaan oikeus valita hoitava lääkäri vaikuttaisi terveydenhuollon rakenteisiin, Hanna Toiviainen huomauttaa.

Tästä kuitenkin harvemmin puhutaan, vaan keskustelu juuttuu helposti potilas-lääkärisuhteeseen.

Kenen rahat puhuvat potilasjärjestöissä?

Potilasjärjestöt ovat voimallisesti edesauttaneet potilaiden valistuneisuuden lisääntymistä.

Arviolta joka seitsemäs suomalainen on jonkin potilasjärjestön jäsen. Isompia ja pienempiä valtakunnallisia yhdistyksiä on jo noin 130.

Suomalaiset potilasjärjestöt ovat perinteisesti tehneet laaja-alaista yhteistyötä myös terveydenhuollon ammattilaisten kanssa. Puhtaita POTILASjärjestöjä meillä ei ole samassa mittakaavassa esimerkiksi Iso-Britanniassa, jossa kaikkiin potilasjärjestöihin ei ammattilaisia edes hyväksytä mukaan.

Hanna Toiviainen on tutkinut ja pohtinut potilasjärjestöjen roolia paitsi tiedontuottajina ja potilaiden edunvalvojina, myös lääketeollisuuden yhteistyökumppaneina.

- Monilla potilasjärjestöillä on yhteistyötä lääketeollisuuden kanssa. Bisnesmaailman rahaa kanavoituu potilasjärjestöjen kautta esimerkiksi valistuskampanjoihin ja informaatiomateriaaleihin.

Suomen Kuluttajaliiton kehittämispäällikkönä ja terveyspalvelujen asiantuntijana toukokuun alussa työnsä aloittanut Hanna Toiviainen kaipaisi lisää tieteellistä tutkimusta potilasjärjestöissä vaikuttavista toimijoista ja rahoituksesta sekä uusien teknologioiden asemasta ja markkinoinnista järjestöissä.

- Esimerkiksi Euroopan Unionin alueella on "potilasjärjestöjä", joiden tuloista yli 90 prosenttia tulee yrityksiltä. Ja jopa Euroopan komissio käyttää eräitä tällaisia järjestöjä asiantuntijoinaan, eikä kyseenalaista niiden puolueettomuutta, Toiviainen kummastelee.

Tätä taustaa vasten Toiviainen ei pidäkään kummallisena esimerkiksi sitä, että komission ja parlamentin piirissä on jälleen virinnyt keskustelu nykyistä laajemman kuluttajille suunnatun reseptilääkeinformaation sallimisesta.

"Potilas tietää eniten omasta taudistaan"

- Potilaan asiantuntemusta kannattaa joskus kunnioittaa. Lääkäri voi olla nöyrä ja tunnustaa, että "sinähän tiedät tästä sairaudesta enemmän kuin minä".

Tätä mieltä on LL

Marja Nores

Kommunikointitilanne on onnistunut, jos potilas lähtee lääkärin luota tyytyväisenä, vaikkei saanutkaan ihan sitä, mitä itse halusi. Lääkäri on kuin nuorallakävelijä, joka toisaalta varoo suututtamasta potilasta, mutta yrittää silti olla aiheuttamatta hänelle vahinkoa.

- Jos potilas haluaa esimerkiksi tiettyä kipulääkettä, niin kyllä se yleensä tulee kirjoitettua. Toista lääkettä pettynyt ihminen ei kuitenkaan ottaisi, Marja Nores huomauttaa.

Samoilla linjoilla on kollega

Paula Pihlaja

Hänen mukaansa vain yksi viidestäkymmenestä potilaasta vaatii mieleistään reseptiä. Sellaisen Pihlaja kirjoittaakin, jos se vastaa myös hänen omaa diagnoosiaan ja käsitystään lääkkeestä.

- Kun olen tehnyt diagnoosin ja sen hyvin perustellut, niin en muista, että olisin joutunut periksi antamaan, Pihlaja sanoo.

Jos potilas valittaa lääkkeen tehottomuudesta tai sivuvaikutuksista, silloin lääkäri kyllä ottaa toiveet huomioon.

Potilas, kuluttaja vai määrääjä?

Lääkäreiden päätöksenteko perustuu heidän erikoisosaamiseensa, mutta myös potilaiden vaikutus ongelmanratkaisuun voi monessa tapauksessa olla suuri. Hoitomyöntyvyyttä tukeakseen lääkärit pyrkivät mahdollisuuksiensa mukaan määräämään potilaiden toivomia lääkkeitä.

Tämä käy ilmi maaliskuussa Turun kauppakorkeakoulussa tarkistetusta KTM

Elina Jaakkolan

Jaakkolalle itselleenkin oli yllätys potilaiden vahva rooli hoitoratkaisuja tehtäessä.

- Ollaan ehkä totuttu siihen, että lääkäri on se joka lääkkeitä määrää, Jaakkola sanoo.

- Potilaiden keskusteluryhmät internetissä, yleiset nettisivustot, naapurit, sukulaiset ja työkaverit hoitavat viestinvälityksen. Oleellisinta on lääkärien koulutus. Potilaita pitää osata kohdella yksilöllisesti. Jotkut saattavat jopa ahdistua, kun heitä pyydetään osallistumaan hoitoratkaisuihin.

Elina Jaakkola ei usko, että esimerkiksi lääkeinformaation jakamista koskevien sääntöjen kiristäminen muuttaisi tilannetta enää nykyaikana.

Samaa mieltä on Lääkärikeskus Pulssissa työskentelevä erikoislääkäri

Robert Paul

Paulin mielestä lääkkeistä tai hoidoista neuvottelusta ei pidä tulla arvovaltakysymystä. Joskus lääkäri voi antaa periksi ja valita "sen pienemmän vahingon vaihtoehdon". Usein hintakin vaikuttaa lääkemääräykseen.

- Lääkäri määräisi uuden hyvän lääkkeen, mutta potilas voi kysyä löytyisikö halvempi. Silloin lääkäri voi etsiä vaihtoehdon.

- Monien eri lääkkeiden yhdistäminen esimerkiksi diabeetikoilla on hyvin monimutkainen asia. Potilas ajattelee, että tässä on niin paljon pillereitä, että mitä se haittaa jos jätän muutaman pois. Tai hän saattaa sanoa, että tulen kyllä käymään, mutta lisää lääkkeitä en sitten ota. Pahimmillaan se voi johtaa siihen, että lähdetään pillit soiden ensihoitoon sydämen vajaatoiminnan vuoksi. Tämä on arkipäivää, huomauttaa Robert Paul.

Hanna Toiviainen: Konsumerismi, potilaiden ja kuluttajien aktiivinen toiminta sekä erityisesti lääkäreiden kokemukset ja näkemykset potilaista kuluttajina