Laatu vaihtelee vanhusten laitoshoidossa

- Hienoa, että hoitokäytännöt tosiaan muuttuvat - ja kyllä oli aikakin, arvioi ylilääkäri Harriet Finne-Soveri tulosta, jonka mukaan säännöllinen unilääkkeiden käyttö on johdonmukaisesti vähentynyt vanhusten laitoshoidossa vanhainkodeissa ja terveyskeskusten vuodeosastoilla.

Tulos on peräisin ikääntyneiden laitoshoidon laatua kehittävästä benchmarking-hankkeesta, jossa Finne-Soveri on mukana erikoistutkijana.

Hankkeen tuloksista Harriet Finne-Soveria ilahduttavat eniten juuri unilääkkeiden ja rauhoittavien lääkkeiden käyttöä koskevat tulokset. Unilääkkeiden säännöllisen käytön lisäksi myös rauhoittavien ja unilääkkeiden käyttö yleensä on vähentynyt.

Unilääkkeitä säännöllisesti käyttävien vanhusten osuus terveyskeskusten vuodeosastoilla väheni hankkeen aikana 42 %:sta 29 %:iin.

- Tarvitaan iso ponnistus, että epäedulliset rutiinit saadaan murretuksi ja syntyy usko siihen, että toisin voidaan toimia, sanoo Finne-Soveri, joka on myös Helsingin Kustaankartanon vanhustenkeskuksen ylilääkäri.

Kustaankartanossa, kuten monissa Helsingin vanhainkodeissa, on unilääkkeiden käytön vähentämiseksi käyty iltahetkeä läpi osasto osastolta: miten iltavuoro toimii, onko osastolla monia kahden autettavia vanhuksia, ketkä unilääkkeitä syövät jne. Lopputuloksena on osastoja, joilla unilääkkeitä ei tosiaankaan käytetä säännöllisesti, mutta vanhukset nukkuvat sikeästi.

MONILÄÄKITYS LISÄÄNTYY

Benchmarking-hankkeen tulosten mukaan vanhusten kokonaislääkemäärä kuitenkin on kasvussa. Yli kahdeksaa lääkettä käyttävien määrä nousi seuranta-aikana vanhainkodeissa seitsemän prosenttia.

Harriet Finne-Soveria huolestuttaa erityisesti monilääkityksen yleistyminen palvelutaloissa.

- Palvelutaloja koskevia tuloksia ei saa yleistää, koska otos on pieni, mutta minua huolestuttaa tämä trendi. En ole ollenkaan varma, että vanhainkotien ja palvelutalojen lääkäritarjonta on sellainen kuin sen pitäisi olla, ja hoitohenkilökunta on todella yksin näiden kysymysten kanssa.

Hoidettavaksi tulee kuitenkin yhä monisairaampia ihmisiä.

PALVELUTALOISTA MUSTA AUKKO?

Benchmarking-hankkeeseen osallistuvat palvelutalot ovat, kuten muutkin laitokset, tulleet mukaan vapaaehtoisesti, ja Harriet Finne-Soverin mukaan hoidon laatu niissä on parantunut.

- Palvelutaloissa näyttää kuitenkin olevan hyvin monisairaita ja yllättävän dementoituneita ihmisiä. Niissä ovat edustettuina kaikki dementian asteet. Palvelutalojen asukkaat ovat melkein yhtä huonokuntoisia kuin vanhainkodeissa asuvat. Tästä ei kuitenkaan puhuta missään, hän sanoo.

Yleensä palvelutalojen asukkaat mielletään itsenäisiksi ja melko hyväkuntoisiksi ikääntyneiksi, jotka päättävät itse asioistaan ja järjestävät ja ostavat itse palvelunsa.

Finne-Soveri kysyykin, onko palvelutalojen muistihäiriöistä kärsiville asukkaille järjestetty tarpeeksi tukea.

- Tuleeko palvelutaloista sellainen musta aukko, jossa henkilökuntaa ei ajatella tarvittavan? Entäpä jos siellä tarvitaankin? Meillä ei oikein ole yhteisiä määreitä, mitä palveluasuminen oikein on ja miten sitä säännellään.

Koska hankkeen palvelutalo-otos ei ole edustava, hän pitääkin tärkeänä, että palvelutalojen hoidon laatu selvitettäisiin pikimmiten laajamittaisesti.

LAITOKSEEN VIE NIMENOMAAN KOGNITIOVAJE

Finne-Soverin mukaan hankkeen tulokset osoittavat selvästi, että laitoshoidossa hoidetaan nimenomaan ihmisiä, joilla on kognitiovaje. Pitkäaikaisessa laitoshoidossa kaikkiaan noin 80 %:lla asiakkaista oli jonkin tason kognitiivinen alenema, ja sellaisia asiakkaita, joilla ei ollut kognitiivista häiriötä, oli terveyskeskuksissa ja vanhainkodeissa vain 7-8 %.

Kognition vaikeasta tai erittäin vaikeasta heikkenemisestä kärsii noin puolet terveyskeskuksissa pitkäaikaishoidossa olevista ikääntyneistä. Viiden vuoden aikana luku on kasvanut 48 %:sta 56 %:iin.

Niitä pitkäaikaishoidettavia, joilla ei ollut fyysisen eikä kognitiivisen toimintakyvyn ongelmia, oli vain 3 %.

Harriet Finne-Soveri muistuttaa, että kyseessä eivät ole "vanhukset yleensä", vaan erittäin valikoitunut väestönosa, joka elää laitoshoidossa elämänsä noin kahta viimeistä vuotta.

LAITOSHOIDON LAATU VAIHTELEE

Kaiken kaikkiaan tulokset osoittavat laitoshoidon laadun vaihtelevan huomattavasti siitä riippuen, mitä aluetta tarkasteltiin. Laatuindikaattoreita oli käytössä 41, joista noin kolmasosa oli pysyvästi hyvän hoidon tasolla. Esimerkiksi masennus tunnistetaan ja siihen puututaan. Potilaat eivät juurikaan päässeet kaatuilemaan. Letkuravitsemuksen suhteen saavutettiin jopa erinomaisen hoidon raja-arvot.

Kauimmaksi laatustandardien tasosta laitoshoito jäi vuoteeseen hoidettavien potilaiden osuudessa ja psyykenlääkkeiden runsaan käytön suhteen.

Myös pidätyskyvyttömien osuus kasvaa, mikä johtuu todennäköisesti siitä, että niin vanhainkoteihin kuin terveyskeskuksen vuodeosastoillekin tullaan entistä huonompikuntoisina. Kuntouttavaa otetta ollaan kuitenkin selvästi lisäämässä niille potilaille, joiden omatoimisuutta voidaan vielä parantaa suunnitelmallisella avulla.

Viiden vuoden kuluessa 27 indikaattorin arvo pysyi suurin piirtein ennallaan. Kahdeksan indikaattorin arvo muuttui parempaan suuntaan ja kuuden huonompaan suuntaan vähintään toisessa laitostyypissä.

OMATOIMISUUTTA TUETAAN VALPPAAMMIN

Tuloksista näkyy Harriet Finne-Soverin mukaan suuntaus kuntoutumista edistävään hoitotyöhön, arkirutiinien muuttamiseen niin, että iäkäs monisairas asukas tekee itse sen sijaan, että muut tekisivät hänen puolestaan.

- Omatoimisuutta tuetaan nyt valppaammin. Ideana on, että saadaan takaisin jokin hiljattain menetetty toimintakyky tai että uusi tulokas vielä kuntoutuu.

Finne-Soverin mukaan muutamissa vanhainkodeissa jopa aktiivisesti poimitaan uusista pitkäaikaisasukkaista sellaiset potilaat, joilla arvioidaan vielä olevan kuntoutumismahdollisuuksia, ja heitä kuntoutetaan takaisin kotiin.

- Eihän tällaista ole tapahtunut ikinä, että vanhainkodista kuntoudutaan kotiin!

Benchmarking-hankkeen tuloksia ei julkaista kunnittain. Finne-Soverin mukaan kuntien tiedoista kuitenkin näkee, että kuntouttavaa toimintaa on paikoin tehostettu niin selvästi, että toimintakyvyltään heikkenevien potilaiden osuus pienenee jatkuvasti.

Seuraavaksi huomiota pitäisi kiinnittää entistä enemmän vanhusten aktivoimiseen niin, että huonokuntoistenkin päivässä on jotain tapahtumaa. Kyse on omatoimisuuden maksimoinnista niiden mahdollisuuksien mukaan, joita vielä on jäljellä.

- Stimulanssin ei tarvitse olla kovin kummoinen, vaan ihmisen normaaliin päivään kuuluvaa toimintaa: puetaan vaatteet päälle, käydään WC:ssä, syödään, tullaan muiden joukkoon, missä mielellään on yhteinen tilaisuus. Se voi olla vaikkapa ruokailu, missä on mahdollisuus sosiaaliseen kanssakäymiseen niille, joilla on siihen vielä taitoja jäljellä.

HENKILÖSTÖMITOITUS PARANI VAIN VÄHÄN

Pitkäaikaisen laitoshoidon henkilöstömitoitus on vielä kaukana vanhustenhuollolle asetetusta kansallisesta tavoitetasosta, joka on 0,8 hoitajaa potilasta kohden.

Mitoitus kuitenkin parani hiukan viiden vuoden aikana siten, että yksiköiden vakanssien määrään perustuva laskennallinen mitoitus oli keskimäärin 0,63 hoitajaa potilasta kohden. Käytännössä toteutunut mitoitus oli arkisin kuitenkin vain 0,43 ja viikonloppuisin 0,35.

Kaikkien ammattiryhmien työtehtävistä puolet kohdistui suoraan tai epäsuorasti potilaisiin, toinen puoli yleisiin töihin.

Keskimääräinen kokonaishoitoaika asukasta kohden oli 110 minuuttia vuorokaudessa. Se on lisääntynyt noin 20 minuutilla vuodesta 1995, jolloin aikaa edellisen kerran selvitettiin.