Lehti 16: Ajan­kohtai­sta 16/2016 vsk 71 s. 1123

Lomauttaminen lisäsi kustannuksia

Erikoissairaanhoidon kulujen kasvu söi perusterveydenhuollossa saadut säästöt Kirkkonummella.

Hertta Vierula
Kuvituskuva 1

Kirkkonummen terveyskeskuksessa oli hyvä tilanne keväällä 2014. Kaikki lääkärinvakanssit oli täytetty, ja henkilökunta oli kokenutta. Jonot oli saatu kuriin Hyvä vastaanotto -hankkeen avulla muutama vuosi aiemmin.

Kunnan säästöjen vuoksi terveyskeskuksen koko henkilökunta lomautettiin kahdeksi viikoksi kesän ja alkusyksyn aikana vuonna 2014.

– Lomautuksesta syntyi sosiaali- ja terveyspalveluissa säästöä runsas 500 000 euroa, joista terveyspalveluiden osuus oli 200 000. Lääkärin palkkojen osuus tästä on arviolta 60 prosenttia. Samaan aikaan erikoissairaanhoidon menot kasvoivat kolmella miljoonalla, kertoo Kirkkonummen terveyskeskuksen ylilääkäri Kristiina Patja.

Patja aloitti työnsä Kirkkonummella lomautusten jälkeen. Hänen tietonsa perustuvat tilastoihin ja keskusteluihin työntekijöiden kanssa.

Henkilökunta siirtyi työssään päivystysvaihteelle. Sijaisia ei otettu. Kaikenlainen työn ja palvelujen kehittäminen keskeytettiin. Koulutukset olivat jäissä. Jonot kasvoivat.

– Jonojen purkaminen ja tilanteen normalisoiminen kestivät huhtikuuhun 2015 saakka. Kun aloitin vuoden 2015 alussa, lomautuksen jäljet olivat selvästi nähtävillä. Henkilökunta oli väsyksissä.

Päivystyskäynnit ja sairaalajaksot lisääntyivät

Kun kiireettömiä aikoja ei saanut, päivystyskäynnit lisääntyivät. Ongelmia tuli etenkin pitkäaikaisia sairauksia sairastaville.

– Kun potilas ei saa kiireettömiä aikoja eikä koe tulevansa hoidetuksi, hän hakeutuu päivystykseen.

Päivystyksestä potilas päätyy todennäköisemmin varmuuden vuoksi erikoissairaanhoitoon kuin vakituisen lääkärinsä luota. Toisaalta osa potilaista päätyy sairaalahoitoon, koska sairaus on pääsyt pahenemaan, kun sitä ei ole hoidettu ajoissa.

– Tutusta potilaasta lääkäri osaa sanoa, missä tilanteessa ei tarvita erikoissairaanhoitoa, vaan vaiva voidaan hoitaa perusterveydenhuollossa. Toisaalta hän myös havaitsee vaaran merkit aiemmin.

Sairaalaan joutui vuonna 2014 enemmän potilaita kuin edellisenä tai seuraavana vuonna. Sekä osastojaksojen että hoitopäivien lukumäärät kasvoivat.

Lue myös

Seurantakäyntejä ei ollut aikaa tehdä. Diabeteskontrolleja venytettiin puoleentoista vuoteen, jos se oli mahdollista.

Perusterveydenhuolto on edullista

Vaikein tilanne oli psykiatriassa. Perusterveydenhuollossa hoidetaan suuri osa mielenterveyspotilaista, esimerkiksi lievää ja keskivaikeaa masennusta sairastavat ja hyvässä hoitotasapainossa olevat muut psykiatriset potilaat.

– Lomautuksista aiheutui tarpeettomia akuuttisairaanhoidon osastojaksoja, kun nämä potilaat eivät saaneet kiireettömiä aikoja ajoissa.

Kirkkonummi on Suomessa ainoa kunta, joka on lomauttanut koko perusterveydenhuollon henkilökunnan.

– Sairauksien hoitaminen perusterveydenhuollossa on edullista. Kun vaikeutetaan kiireettömään perusterveydenhuoltoon pääsyä ja lomautetaan lääkäreitä, niin kyllä, kustannukset kasvavat, Patja summaa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030