Loppuraskauden kortikosteroidihoito ei auta isojen keskosten keuhko-ongelmiin
Brasilialaistutkimuksen mukaan äidille raskausviikoilla 34-36 annetulla kortikosteroidihoidolla ei ollut vaikutusta keskosten hengitysvaikeuksiin.
Brasilialaistutkimuksessa hoidettiin kortikosteroidilla äitejä, joilla oli ennenaikaisen synnytyksen riski. Raskaus oli hoidon aikana edennyt viikoille 34–36.
Tutkimukseen osallistui 320 naista, joista 163 sai beetametasoni-pistoksen kahtena peräkkäisenä päivänä. Verrokkiryhmään kuului 157 naista. Tutkimuksen mukaan kortikosteroidilla ei ollut vaikutusta vastasyntyneiden hengitysvaikeuksiin. Tutkimus julkaistiin BMJ-lehdessä.
– On hieman yllättävää, ettei kortikosteroidilla ollut juuri mitään vaikutusta lieviin hengitysvaikeuksiin, joita esiintyi lähes neljänneksellä lapsista, Oulun yliopiston lastentautiopin professori Mikko Hallman kommentoi.
– Tulokset ovat kuitenkin linjassa suomalaisen Käypä hoito –suosituksen kanssa. On tärkeää harkita tarkkaan, kenelle kortikosteroidihoidosta on hyötyä.
Suomessa kortikosteroidihoitoa käytetään ennenaikaisen synnytyksen uhatessa käytännössä aina kun raskauden kesto on korkeintaan 34 viikkoa.
– Sen on todettu ehkäisevän hengitysvaikeusoireyhtymää, aivoverenvuotoja ja nekrotisoivaa enterokoliittia ja näin vähentävän keskoskuolleisuutta.
Hallman kuitenkin painottaa, ettei kortikosteroideja tule käyttää lähes täysiaikaisissa raskauksissa. Silloin altistetaan sikiö lääkkeelle, josta ei ole hyötyä, mutta saattaa olla jopa pitkäaikaishaittoja. Käypä hoito –suosituksen mukaan kortikosteroidihoitoa ei pidä antaa raskauden kestettyä 35 viikkoa.
Hallman kertoo, että tällä hetkellä keskustelua herättää uusintahoito kortikosteroidilla uhkaavassa ennenaikaisessa synnytyksessä. Nykytiedon valossa uusintahoitoa ei suositella.
Hertta Vierula
Kuva: Pixmac