Melanooma yleistyy yhä
Melanooma eli tummasolusyöpä yleistyy edelleen. Vuonna 2004 Syöpärekisteriin ilmoitettiin 800 uutta tapausta, mikä on 13 % enemmän kuin edeltävänä vuonna.
Melanooman tärkein syy on liiallisen UV-säteilyn aiheuttama ihon toistuva palaminen etenkin lapsuudessa ja nuoruudessa, mutta myös myöhemmin. Yhdeksän kymmenestä melanoomasta on ehkäistävissä ihon suojaamisella.
Suomen Syöpäyhdistyksen ylilääkäri
Matti Rautalahti
toteaa, että nyt korjataan aiempien vuosikymmenien satoa varomattomasta auringonotosta. Melanoomatilastojen uskotaan vielä synkistyvän, kunnes nykyinen käyttäytyminen muuttaa lukuja.- Vastaavia nousuja nähdään myös muissa syöpätaudeissa, kun suurten ikäluokkien vaikutus alkaa näkyä Syöpärekisterissä. Olemme jo pitkään puhuneet, että terveydenhuollon pitäisi varautua tähän, Rautalahti sanoo.
Vain puolet tyvisolusyövistä ilmoitetaan
Tyvisolusyöpää eli basalioomaa ilmoitettiin vuonna 2004 yhteensä 6 050. Nousua oli vuodessa 12 %.
Syöpärekisterin arvion mukaan vain noin puolet hoidetuista tyvisolusyövistä ilmoitetaan, joten todellisuudessa uusia tyvisolusyöpiä lienee yli 12 000 vuosittain.
Vähiten tunnettua, mutta toiseksi yleisintä ihosyöpätyyppiä, okasolusyöpää todettiin vuonna 2004 yhteensä 987 tapausta.
Tärkein tekijä okasolusyövässä on UV-säteilyn elinaikana kertynyt annos, mutta myös useita muita vaaratekijöitä tunnetaan. Joissakin tutkimuksissa tupakan käyttö näyttää olevan itsenäinen vaaratekijä.